Kotsila
Kotsila (karjalaksi Alavoine, ven. Ильинский, Iljinski) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Aunuksen piirin länsiosassa Laatokan rannalla Karjalan tasavallassa Venäjällä. Tunnetuin alueen kylistä on Alavoinen.
Kotsilan kunta rajoittuu pohjoisessa Vitelen, idässä Tuksan ja Aunuksen ja etelässä Mäkriän kuntaan sekä lännessä Laatokkaan. Kotsilaan kuuluu keskuskylän lisäksi 10 kylää. Laatokan rannalla sijaitsee entinen Ondrusovan ortodoksinen luostari.
Kotsilan kylä sijaitsee Alavoisenjoen varrella 19 kilometriä Aunuksenkaupungista länteen, Aunuksesta Värtsilään johtavan A130-tien varrella. Kotsilassa oli noin 4 300 asukasta vuonna 1987. Kotsilan kylässä sijaitsee vuonna 1927 perustettu sahakombinaatti, jonka palveluksessa suurin osa asukkaista työskentelee.
Kotsila kuului ennen 1920-lukua Riipuskalan kuntaan. Jatkosodassa Kotsila oli Suomen miehittämänä vuosina 1941–1944.
Lähteet [muokkaa]
- Karjalan tasavalta vuonna 1997, Yrityspalvelu Karelski. Jyväskylä 1997. ISBN 952-90-8324-6
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu