Suma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suma
Су́мский Поса́д, Sumski Posad

Suma

Koordinaatit: 64°15′20″N, 35°25′0″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Belomorskin piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 8 432,9 km²
Väkiluku (2012) 2 500
Suman kunta Belomorskin piirin kartalla.

Suma[1] (ven. Су́мский Поса́д, Sumski Posad) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Belomorskin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Sumajoen varrella lähellä Vienanmeren rantaa 51 kilometriä Belomorskista maanteitse kaakkoon.[2] Kylässä on 900 ja kunnassa 2 500 asukasta (vuonna 2012)[3].

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suman kunnan pinta-ala on 8 432,9 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu kaakossa Belomorskin piirin Njuhtšan kuntaan ja Arkangelin alueeseen, etelässä Segežan piirin Valdain ja lännessä Idelin ja Kesäjoen kuntiin sekä luoteessa Belomorskin kaupunkiin. Pinta-alasta 60,6 % on luonnonaluetta ja 39,3 % vesistöjä[4].

Seutu kuuluu pääosin Vienanmeren alankoon. Kunnan eteläosassa kohoaa Itä-Karjalan ylänkö Vetrenyi pojas -harjuineen. Tärkeimmät joet ovat Vienanmereen laskevat Sumajoki ja Virma. Suurimmat järvet ovat Sumajärvi ja Puljärvi.[5] Hyötykaivannaisiin kuuluvat graniitti, gneissi, hiekka, sora ja turve[6]. Kunnan alueella sijaitsee meriluonnon suojelua varten perustettu Sorokan rauhoitusalue[7].

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluu 18 asutuskeskusta: Hvoinyin, Malengan, Sumajärven (ven. Sumozero) ja Virantajärven taajamat, Jukovan (Jukovo), Kuivaniemen (Suhoje), Kuolisman, Laapinan, Perttijärven (Pertozero), Virman ja Vorensin (Vorenža) kylät, Kuolisman, Malengan, Suman (Sumposad), Tegozeron ja Virman asemat, Tšornaja Lambina -niminen paikka sekä Virantajärven yhteyteen kuuluva Ruigan pysäkki. Virantajärvellä on reilut 500 ja Hvoinyissa sekä Suman asemalla yli 300 asukasta. Kuudella paikkakunnalla ei ole lainkaan vakituista asutusta.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodilaiset uudisasukkaat perustivat Suman vuonna 1436. Kylä kuului Novgorodin posadnikan leskelle Marfa Boretskajalle, joka vuonna 1452 lahjoitti sen Solovetskin luostarille. Asukkaat harjoittivat kalastusta ja metsästystä, merenkulkua ja suolankeittoa. Vuosina 1582–1585 rakennettiin puinen Suman linnoitus,[2] joka 1500–1600-lukujen vaihteessa torjui ruotsalaisten ja liettualaisten hyökkäykset[9]. Vuonna 1704 kylä siirtyi valtiolle ja vuonna 1806 se sai kauppalan (ven. posad) statuksen. Vuodesta 1868 lähtien Sumassa toimi merenkulkuoppilaitos, josta on valmistunut muun muassa Vladimir Voronin ja muita tunnettuja merikapteeneja.[2]

1800-luvun lopulla Suman asukkaat harjoittivat kalastusta, valaanpyyntiä, laivanrakennusta sekä osaksi maanviljelyä. Pyyntimatkat ulottuivat Novaja Zemljalle saakka ja kauppaa käytiin Arkangelissa ja Norjassa. Lisäksi kuljetettiin pyhiinvaeltajia Solovetskiin ja käytiin muualla ansiotöissä. Kylässä oli kaksi kirkkoa ja tsasounaa.[9] Vuonna 1907 kauppalassa oli 1 400 asukasta, joista reilut 200 oli karjalaisia[10]. Osa asukkaista oli vanhauskoisia[9].

1920-luvulla perustettiin Sorokan (myöhemmin Belomorskin) piiriin kuulunut Suman kyläneuvosto, jossa vuonna 1933 oli enää 1 100 asukasta[11]. Samaan aikaan Suma menetti kaupunkiasutuksen statuksen[12]. Toisen maailmansodan aikana valmistuneen rautatien myötä seudulle syntyi metsätyöläisten asutuksia, kuten Hvoinyi, Malenga ja Virantajärvi, joista kaksi jälkimmäistä saivat kaupunkimaisen taajaman statuksen vuonna 1950[13]. Nykyinen Suman kunta on muodostettu 2000-luvun alun kunnallishallintouudistuksessa.

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan läpi kulkee Belomorskin ja Arkangelin alueen Obozerskin välinen rautatie, jonka sähköistys valmistui vuonna 2003. Malengan asemalta on kolmesti viikossa paikallisjunayhteys Belomorskiin ja Vienan Kemiin. Hvoinyista on linja-autoyhteys sorateitä pitkin Belomorskiin. Lähin huoltoasema on Belomorskissa.[14]

Seudun pääelinkeinot ovat puunhankinta ja kalastus. Sumassa toimii kalatehdas ja Kuolismassa kalastusyritys. Maataloutta edustavat asukkaiden palstaviljelmät.[6]

Keskuskylän palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu asuntoloineen, lääkintäasema, kulttuuritalo, kirjasto, posti ja joukko kauppoja. Eräitä julkisia palveluja on myös Suman asemalla, Virantajärvellä, Kuolismassa, Hvoinyissa ja Malengassa.[15]

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suman kylä on yksi Vienanmeren rannikon vanhimmista asutuksista, jossa on säilynyt perinteisen pomorikulttuurin piirteitä. Linnoituksesta on jäljellä maavallien jäänteitä sekä kahdeksankulmainen porttitorni, joka on sijoitettu Moskovan Kolomenskojen ulkomuseoon. Tšornyi-kosken saarella on suuriruhtinas Aleksein vuonna 1870 lahjoittama vene. Solovetskin luostarin majatalon paikalle pystytettiin vuonna 2005 muistoristi.[2]

Kunnan alueella on lukuisia muinaisia asuinpaikkoja. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Virman, Vorensin ja Kuivaniemen kirkot, Puljärven tsasouna sekä vanhat asuin- ja talousrakennukset. Virman vuonna 1759 rakennettu Pietarin ja Paavalin kirkko on valtakunnallinen suojelukohde.[16] Jukovassa ja Laapinassa on lomakylät ja Suman asemalla lepokoti[17].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 227. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.4.2013).
  2. a b c d Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 149. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  3. Materialy, s. 16.
  4. a b Materialy, s. 85.
  5. Materialy, s. 10–11.
  6. a b Materialy, s. 24–25.
  7. Materialy, s. 41–42.
  8. Materialy, s. 15–16.
  9. a b c Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Sumski posad. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  10. Karjalan kirja, s. 845. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström, 1932.
  11. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 20. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  12. Pokrovskaja, I. P.: Naselenije Karelii, s. 57. Petroskoi: Karelija, 1978.
  13. Karelskaja ASSR. Administrativno-territorialnoje delenije, s. 8. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  14. Materialy, s. 33–35.
  15. Materialy, s. 28–31.
  16. Materialy, s. 42–49.
  17. Materialy, s. 31.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]