Tämä on lupaava artikkeli.
Koordinaatit: 79°N, 18°E

Huippuvuoret

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 21. joulukuuta 2013 kello 10.22 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Huippuvuoret

Maantiede
Muut nimet Svalbard
Merialue Pohjoinen jäämeri
Suurin saari Länsimaa (norj. Spitsbergen)
Muita saaria Koillismaa (norj. Nordaustlandet), Karhusaari (norj. Bjørnøya) ja Hopen
Pinta-ala 62 160 km²
Valtio
Valtio Norja Norja
Väestö
Väkiluku 2 195 (2013)[1]
Asutuskeskukset Longyearbyen (pääkaupunki), Barentsburg, Ny-Ålesund
Tärkein kieli norja

Huippuvuoret (norj. Svalbard, ven. Шпицберген, Špitsbergen) on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä. Kolmella saarella, Länsimaalla (norj. Spitsbergen), Karhusaarella (norj. Bjørnøya) ja Hopenilla, on asutusta. Toiseksi suurin saari, Koillismaa (norj. Nordaustlandet) on asumaton. Saariston pinta-ala on 62 160 neliökilometriä ja niiden ilmasto on arktinen, vaikkakin Golfvirran viimeisten haarojen ansiosta leudompi kuin muilla yhtä pohjoisilla alueilla.

Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596, vaikka häntä ennenkin saarilla oli jo todennäköisesti käynyt eurooppalaisia. Saaret toimivat parin vuosisadan ajan pelkästään metsästäjien tukikohtana, mutta tieteellinen kiinnostus saaria kohtaan kasvoi 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan saarilla aloiteltiin kaivostoimintaa. Vuonna 1906 perustetusta Longyearbyenin kaivoskylästä kasvoi saarten tärkein asutuskeskus. Saarten omistussuhde oli pitkään kiistanalaisena, ja vuonna 1920 tehty Svalbard-sopimus antoi saaret Norjalle, jonka korkein edustaja saarilla on kuvernööri.

Huippuvuorilla asui 2 195 ihmistä vuoden 2013 heinäkuussa[1], 80 prosenttia norjalaisissa taajamissa. Lisäksi saarilla asuu venäläisiä kaivostyöläisiä ja tilapäisesti tutkijoita eri maista. Saarten merkittävin toimeentulo on kaivosteollisuus. Norjan valtiollinen hiilikaivos työllistää noin 60 prosenttia saarten norjalaisista. Marraskuussa 2008 aloitti toimintansa Huippuvuorten siemenholvi, johon on määrä säilöä kaikkien viljelykasvien siemenet.[2][3]

Maantiede

Longyearbyen kuvassa alhaalla kesäaikaan
Huippuvuorten kartta.
Miseryfjelletin kaksi huippua, Urd 535 m ja Skuld 454 m, ovat Karhusaaren korkeimmat kohdat. Vuori sijaitsee saaren itäosassa noin kilometrin päässä rannasta

Huippuvuoret sijaitsevat Pohjoisella jäämerellä suurin piirtein Norjan ja pohjoisnavan puolivälissä. Saariston pinta-ala on 62 160 neliökilometriä, ja sen tärkeimmät saaret ovat Länsimaa, Koillismaa, Barentsinsaari, Edgeøya, Kongsøya, Prins Karls Forland ja Karhusaari.[4]

Joitakin rannikkotasankoja lukuun ottamatta Huippuvuorten maasto on vuoristoista, ja saarilla on useita suuria ja pieniä jäätiköitä. Esimerkiksi Länsimaassa on monia jylhiä vuoria, jyrkkiä rinteitä ja jäätikön muovaamia vuonoja, ja saaren koillisosassa on 1 717 metriä korkea Newtontoppen, joka on Huippuvuorten korkein vuori.[4] Noin 60 prosenttia saaristosta on jäätikön peitossa. Länsimaan sisäosien jäätiköt ovat melko pieniä kuivan ilmaston takia, mutta Länsimaan itäosissa ja Huippuvuorten itäisillä saarilla on useita suurempia jäätiköitä.[5]

Longyearbyenissa kaamos kestää 26. lokakuuta – 15. helmikuuta ja yötön yö 20. huhtikuuta – 23. elokuuta.[6]

Ilmasto

Huippuvuorten ilmastoon vaikuttaa kolme merkittävää tekijää: saaren pohjoinen sijainti sekä niitä ympäröivät merivirrat ja tuulet. Saarille ulottuvien Golfvirran viimeisten haarojen ansiosta alueen ilmasto on leudompi kuin esimerkiksi Kanadan pohjoisimmalla saarilla tai Grönlannin pohjoisosissa.[7] Huippuvuorten ilmasto on kuitenkin arktinen. Tammikuun keskilämpötila on -16 – -12 astetta ja heinäkuun 4–6 astetta.[8] Koko vuoden keskilämpötila rannikolla on noin -6nbsp;astetta ja vuorten huipuilla noin -15 astetta. Spitsbergenin keskiosan alavilla mailla sataa vain noin 200 millimetriä vuodessa, mutta ylängöillä ja muilla rannikoilla noin 400–600 millimetriä. Pääosa sateista tulee lumena.[4]

Longyearbyenin ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −13,0 −13,0 −13,0 −9,0 −3,0 3,0 7,0 6,0 1,0 −4,0 −8,0 −11,0 ka. −4,8
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −20,0 −21,0 −20,0 −16,0 −7,0 −1,0 3,0 2,0 −3,0 −9,0 −14,0 −18,0 ka. −10,3
Sademäärä (mm) 22,0 28,0 29,0 16,0 13,0 18,0 24,0 30,0 25,0 19,0 22,0 25,0 Σ 271
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
−13,0
−20,0
−13,0
−21,0
−13,0
−20,0
−9,0
−16,0
−3,0
−7,0
3,0
−1,0
7,0
3,0
6,0
2,0
1,0
−3,0
−4,0
−9,0
−8,0
−14,0
−11,0
−18,0
S
a
d
a
n
t
a 		22,0
28,0
29,0
16,0
13,0
18,0
24,0
30,0
25,0
19,0
22,0
25,0


Lähde: Svalbard Travel guide svalbard.nordicvisitor.com. Viitattu 27.7.2013. (englanniksi)

Luonto

Tundraa Bellsundissa.

Saarilla elää useita lintulajeja ja neljä maanisäkästä: idänkenttämyyrä, naali, huippuvuortenpeura ja jääkarhu.[9] Saarilla lienee elänyt aikoinaan 10 000 huippuvuortenpeuraa (Rangifer tarandus platyrhynchus), mutta kanta aleni vuosina 1860–1920 metsästyksen takia noin tuhanteen. Nykyään peuroja on 8 000 eivätkä petoeläimet tai ihmiset vähennä kantaa merkittävästi. Esimerkiksi Aventdalenin populaatiossa Länsimaan saarella on satoja peuroja 150 neliökilometrin alalla[10]. Kannanvaihtelut ovat voimakkaita: yhtenä vuonna peuroja saattaa olla 400, toisena 800[11].

Kasvillisuus on niukkaa, ja korkeimmat kasvit saarten etelä- ja keskiosissa ovat varpuja. Pohjoisempana ei kasva ainoatakaan puuvartista kasvia. Kasvillisuus vaihtelee asutusten läheisyyden tundrasta kylmimpien alueiden kylmyysaavikoihin. Tundralla on myös kosteita soita ja puolikosteita sammaleisia alueita.[12] Colesdalenissa on Huippuvuorten leudoin paikka, missä kasvaa jopa vaivaiskoivua, tosin vain matalana pensaana.[13] Colesdalenia voi kutsua Huippuvuorten monimuotoisuuskeskukseksi, sillä siellä kasvaa vaivaiskoivun lisäksi muitakin lajeja, joita ei tavata muualla Huippuvuorilla, kuten lakkaa ja kiirunankelloa. Kaikkiaan saarilla kasvaa 165 putkilokasvi-, 370 sammal- ja 600 jäkälälajia.[12]

Historia

Huippuvuorten kartta vuodelta 1758.

Alankomaalainen Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596, ja saarista tuli tämän jälkeen suosittu valaanpyytäjien tukikohta.[14] Barentsia ennen saarilla on saattanut käydä muitakin eurooppalaisia, mutta asiasta ei ole varmuutta. Islantilaisten annaalien mukaan viikingit saattoivat käydä Huippuvuorilla, mutta kirjoituksissa voidaan viitata myös muihin saariin. Varsinkin monissa norjalaisissa julkaisuissa viikinkien vierailua pidetään kuitenkin varmana, vaikka arkeologisia todisteita ei ole. Venäläiset arkeologit puolestaan uskovat, että Vienanmeren ympäristön pomorit saapuivat Huippuvuorille viimeistään 1500-luvulla. Tästäkään ei ole suoria todisteita, mutta pomorit lienevät ensimmäisiä, jotka asuivat Huippuvuorilla talven yli.[15][16]

Huippuvuorten valaskannat metsästettiin loppuun parissa vuosikymmenessä, minkä jälkeen saarilla asui enimmäkseen pomoreita, joilla oli 1700-luvulla useita perustukikohtia sekä syrjäisempiä metsästysmajoja. Norjalaiset metsästäjät hallitsivat saaria puolestaan suurimman osan 1800-luvusta. Samaan aikaan tieteellinen kiinnostus saaria kohtaan kasvoi. Vuosisadan loppua kohti mennessä tieteellisiä retkikuntia alkoi ilmestyä saarille yhä enemmän. Merkittävä osa tutkimusretkistä oli ruotsalaisten tekemiä.[14] Ensimmäistä koko vuoden kestänyttä tutkimusmatkaa johti Adolf Erik Nordenskiöld vuonna 1873.[17]

Norjalaiset perustivat ensimmäiset hiilikaivokset 1890-luvulla, mutta heidän voimavaransa olivat rajalliset eivätkä he pystyneet rakentamaan suurta teollisuutta.[14] Tärkein ja menestynein varhaisista kaivoksista oli John Munro Longyearin perustaman Arctic Coal Companyn vuonna 1906 avaama kaivoskylä Longyearbyen, josta kehittyi koko saariston hallintokeskus.[18]

Norjan ylivalta Huippuvuorilla tunnustettiin Svalbard-sopimuksen nojalla 9. helmikuuta 1920 ja alue demilitarisoitiin, joskin Neuvostoliitolla oli salainen sotilastukikohta ja asevarasto saarilla vuosina 1947–1992[19]. Svalbard-sopimus kuitenkin astui voimaan vasta 14. heinäkuuta 1925 suurkäräjillä hyväksytyn Svarbard-lain myötä. Sopimuksen mukaan myös muiden maiden kansalaisilla on oikeus hyödyntää saarten mineraalivaroja vapaasti. Norjan lisäksi myös Neuvostoliitto ja Venäjä ovat pitäneet saarilla pysyvää asutusta erityisesti hiilikaivostoiminnan harjoittamiseksi[19].

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 Huippuvuoret evakuoitiin. Asukkaat siirrettiin Britanniaan ja Neuvostoliittoon.[20] Vuonna 1943 saksalainen taistelulaiva Tirpitz operoi saarilla ja tuhosi tykeillään lähes täysin muun muassa Barentsburgin asutuksen.[19] Jälleenrakennus saarilla aloitettiin vuonna 1948. Huippuvuoret oli ollut koko historiansa ajan hyvin eristäytynyt yhteisö. Saarille avattiin lentoasema vuonna 1975, saaret liitettiin puhelinverkkoon vuonna 1978 ja Norsk Rikskringkastingin lähetykset alkoivat näkyä saarilla vuonna 1984.[20]

Hallinto

Huippuvuorten kuvernöörin rakennus.

Huippuvuoret ovat kiinteä osa Norjaa, jonka suvereniteetti hyväksyttiin Svalbard-sopimuksessa. Huippuvuorten asema on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä kaikilla sopimusosapuolilla on oikeus hyödyntää saarten luonnonvaroja ja harjoittaa taloudellista ja tieteellistä toimintaa. Lisäksi sopimusvaltioiden kansalaisilla on yhdenvertainen oikeus tulla saarille.[21]

Huippuvuorilla on erityinen hallinnollinen asema läänijärjestelmän ulkopuolella.[22] Norjan edustaja saarilla on kuvernööri (sysselmannen), ja saaria hallinnoi Norjan oikeusministeriö.[23][22] Huippuvuoret kuuluvat Pohjois-Tromssan käräjäoikeuden tuomio- sekä Hålogalandin hovioikeuspiiriin.[24] Longyearbyenissa on kuitenkin paikallishallinto, joka on perustettu vuonna 2002. Se vastaa Manner-Norjan kuntien tapaan infrastruktuurista, maankäytön suunnittelusta sekä sosiaalitoimesta, päivähoidosta ja kouluista. Toisin kuin Manner-Norjassa Longyearbyenin paikallishallinto vastaa myös energia-alan hallinnosta. Sillä ei ole oikeutta kerätä kunnallisveroja eikä se vastaa perusterveydenhuollosta.[25]

Vaikka Huippuvuoret kuuluvatkin Norjan kuningaskuntaan, kaikki valtion lait eivät ole voimassa saarilla. Laeissa ja asetuksissa pitää olla erikseen mainittu, että laki on voimassa myös Huippuvuorilla. Huippuvuorilla eivät esimerkiksi ole voimassa Norjan ulkomaalaislaki eikä sosiaalipalvelulaki, joten saarten asukkaat eivät ole oikeutettuja toimeentulo- eikä asumistukeen. Huippuvuoret eivät kuulu myöskään Schengenin sopimuksen piiriin eivätkä Euroopan talousalueeseen.[21][26]

Talous ja tutkimus

Barentsburgin venäläisiä hiilikaivoksia.

Kaivosala, matkailu ja kansainvälinen tutkimus ovat Huippuvuorten keskeisimmät toimialat. Hiilikaivosten merkitys saarten taloudelle on suuri, ja Norjan valtion omistaman kaivosyhtiön hiilikaivos työllistää lähes 60 prosenttia saarten norjalaisista. Kaivosyhtiö rahoittaa myös monia palveluja ja pitää yllä infrastruktuuria. Aikaisemmin saarilla on ollut myös yhdysvaltalaisia, britannialaisia, alankomaalaisia ja ruotsalaisia kaivoksia, mutta nykyään vain norjalaiset ja venäläiset ylläpitävät kaivostoimintaa.[23] Vuonna 2013 kaivoksen oletetaan vähentävän työväkeä huonon taloudellisen tilanteen vuoksi.[27]

Matkailu houkuttelee saarille tuhansia matkailijoita vuosittain, ja alue on myös tärkeä napaseutujen tutkimuksen tukikohta. Hiilen lisäksi saarilta on löydetty myös rautaa, asbestia ja sinkkiä,[28] ja siellä on tehty öljyn ja maakaasun koeporauksia.[29] Huippuvuorten lentoasemalta on päivittäinen yhteys Tromssaan ja Osloon. Huippuvuorilta ei ole säännöllistä laivayhteyttä Norjaan. Huippuvuorten sisäinen liikenne tehdään kesäisin laivoilla ja talvisin moottorikelkoilla. Autoteitä on hyvin vähän.[30]

Saarilla on revontulien tutkimukseen käytettyjä mittausasemia. Tammikuussa 2004 aloitti toimintansa kuituyhteys, jota naparadoilla kulkevien satelliittien maa-asemat käyttävät. Se kulkee Huippuvuorilta Harstadiin, ja sen pituus on 1 440 kilometriä. Aseman omistavat NASA ja NOAA. Saarille on varattu Internet-verkkotunnus .sj, joskaan se ei ole käytössä.[31][32]

Sisäänkäynti Huippuvuorten siemenholviin.

Huippuvuorilla aloitti maaliskuussa 2008 toimintansa siemenholvi, jonne kerätään näytteitä maailman tärkeimpien maatalouskasvien lajikkeiden siemenistä. Kallioon on louhittu kolme säilytysholvia, joihin kulkee noin 120 metrin pituinen yhteystunneli. Holvien lämpötila jäähdytetään −18 asteeseen. Siemenpankin rakentamisen on kustantanut Norjan valtio, ja sen toiminnasta vastaa Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön ja useiden tutkimusjärjestöjen yhdessä perustama säätiö Global Crop Diversity Trust.[2][3]

Väestö

Moottorikelkkoja Longyerbyenissä.

Huippuvuorilla asuu 2 195 ihmistä (1.7.2013).[1] Asukkaista norjalaisia on noin 1 700, ukrainalaisia 300 ja venäläisiä 100. Väestön lukumäärä on pudonnut 1980-luvun alusta, jolloin saarten enemmistönä oli venäläiset, joita saarilla oli noin 4 000. Asutus on keskittynyt pääasiassa kahteen asutuskeskukseen, norjalaiseen Longyearbyeniin ja venäläiseen Barentsburgiin. Lisäksi Ny-Ålesundissa on noin 25 vakituista asukasta. Väestö on kaivostoiminnan merkityksen takia pääasiassa miesvaltaista, ja noin 60 prosenttia asukkaista on miehiä. Väestö on myös nuorta, ja merkittävin ikäryhmä on 25–44 -vuotiaat. Sen sijaan yli 70-vuotiaita ei ole juuri ollenkaan.[33]

Elintavat

Lähes jokainen asukas omistaa moottorikelkan ja jääkarhujen varalta aseen, yleensä metsästyskiväärin. Alkoholin myyntiä säännöstellään: kuukaudessa voi ostaa kaksi litraa väkevää viinaa ja 24&nbsp,tölkkiä olutta. Viinin myyntiä ei kuitenkaan säännöstellä.[34] Ravintoloissa ja virastotaloissa kävellään sukkasillaan.[35]

Koulutus

Huippuvuorilla on vain yksi koulurakennus, ja sen tiloissa on peruskoulu ja toisen asteen oppilaitos. Peruskoulussa oli vuonna 2010 215 oppilasta, ja toisen asteen oppilaitoksen opiskelijamäärä vaihtelee yleensä 20 ja 40 välillä.[36] Longyearbyenissa sijaitsee huippuvuorten oma, maailman pohjoisin yliopistokeskus (UNIS). Yliopistokeskuksessa voi opiskella arktista biologiaa, -geologiaa, -geofysiikkaa ja -teknologiaa.[37] Yliopistossa on noin 450 opiskelijaa.[38]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Population of Svalbard, 1 July 2013 ssb.no. Viitattu 28.7.2013. (norjaksi)
  2. ↑ a b The Planet's Ultimate Backup Plan: Svalbard time.com. 2009. TIME. Viitattu 6.5.2013. (englanniksi)
  3. ↑ a b Siemenet turvaan arktiseen luolaan hs.fi. 4.9.2007. Viitattu 20.10.2013.
  4. ↑ a b c Ólafur, s. 1
  5. ↑ Ólafur, s. 2
  6. ↑ HUIPPUVUORET 2009 vaiska.fi. Viitattu 22.9.2013.
  7. ↑ Umbreit 2013, s. 14
  8. ↑ Temperaturnormaler for Spitsbergen i perioden 1961 - 1990 retro.met.no. Viitattu 25.9.2013. (norjaksi)
  9. ↑ Tringan retki Huippuvuorille 9.-18.6.2007 (PDF) tarsiger.com. Viitattu 22.9.2013.
  10. ↑ Kankaanpää, s. 232
  11. ↑ Kankaanpää, s. 323
  12. ↑ a b The terrestrial vegetation in Svalbard arcticsystem.no. Viitattu 20.10.2013. (englanniksi)
  13. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä svalbard flora ei löytynyt
  14. ↑ a b c Avango, Dag: History Svalbard Archaeology. Michigan Technological University. Viitattu 28.7.2013. (englanniksi)
  15. ↑ Umbreit 2013, s. 26–27
  16. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä russian trapping ei löytynyt
  17. ↑ Umbreit 2013, s. 31
  18. ↑ Umbreit 2013, s. 35
  19. ↑ a b c Cadamarteri, Frank: Et lite stykke Russland - i Norge. Fædrelandsvennen (God Helg! -viikkoliite), 2007, nro 28. huhtikuuta, s. 34-37.
  20. ↑ a b Bore et al, s. 3
  21. ↑ a b Maatiedosto Norja: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Formin.Finland.fi. 8.2.2013. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 25.9.2013.
  22. ↑ a b Norway Ministry of Justice regjeringen.no. Viitattu 20.10.2013. (englanniksi)
  23. ↑ a b The World Factbooklähde tarkemmin?
  24. ↑ Forskrift om domsmyndighet på Svalbard lovdata.no. Viitattu 27.7.2013. (norjaksi)
  25. ↑ Governor of Svalbard Governor of Svalbard sysselmannen.no. Viitattu 20.10.2013. (norjaksi)
  26. ↑ Muutto tai matkustaminen Huippuvuorille Pohjoismaiden neuvosto. Viitattu 25.9.2013.
  27. ↑ Svalbard coal mine reduces staff Barents Observer. Viitattu 28.7.2013. (englanniksi)
  28. ↑ No mans land - The Northern Exploration Company Ltd – NEC Svalbard Museum. Viitattu 6.5.2013. (englanniksi)
  29. ↑ Research boom in Arctic village as oil reserves draw big powers guardian.co.uk. 2007. Viitattu 6.5.2013. (englanniksi)
  30. ↑ Getting to Svalbard and around Visit Norway. Viitattu 9.10.2013. (englanniksi)
  31. ↑ The .bv and .sj top level domains norid.no. Viitattu 20.10.2013. (englanniksi)
  32. ↑ The .bv and .sj top level domains norid.no. (englanniksi)
  33. ↑ Bore et al, s. 10–11
  34. ↑ Huippuvuoret ovat vahvojen ja terveiden koti hs.fi. Viitattu 27.7.2013.
  35. ↑ Huippuvuorilla ei välty jääkarhuilta hs.fi. Viitattu 20.10.2013.
  36. ↑ Bore et al, s. 22–23.
  37. ↑ Welcome to UNIS - The University Centre in Svalbard unis.no. Viitattu 22.9.2013. (englanniksi)
  38. ↑ Annual Reports unis.no. Viitattu 4.11.2013. (norjaksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Huippuvuoret.

 

Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Huippuvuoret&oldid=13739992”