Kiirunankello
| Kiirunankello | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Äärimmäisen uhanalainen [1] |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Kellokasvit Campanulaceae |
| Suku: | Kellot Campanula |
| Laji: | uniflora |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Campanula uniflora |
|
| Katso myös | |
Kiirunankello (Campanula uniflora) on arktisen alueen kellokasvi.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksivartinen kiirunankello on pienikokoinen, 5–20 senttimetriä pitkä maitiaisnesteinen kalju ruoho. Kasvin lehdet sijaitsevat varressa kierteisesti ja ovat ehyt- tai matalaan nyhälaitaisia. Lyhytruotiset aluslehdet ovat puikean soikeita tai pitkulaisia ja pituudeltaan 1–2 cm. Varsilehdet ovat suikeita tai tasasoukkia, lähes ruodittomia ja pituudeltaan 2–5 cm. Vaaleansiniset, nuokkuvat kukat ovat yksittäin. Kukan teriö on kapean kellomainen, 7–10 mm pitkä, noin sikiäimen pituinen. Verhiönliuskat ovat teriönmyötäisiä. Kiirunankello kukkii Suomessa heinäkuussa.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiirunankelloa esiintyy paikoittain Yhdysvalloissa, Kanadassa, Grönlannissa, Islannissa ja Venäjällä.[3] Skandinaviasta kiirunankelloa löytyy Norjan ja Ruotsin tuntureilta sekä Suomen Enontekiöltä. Ensimmäisen kerran laji löydettiin Suomesta vuonna 1914 Pikku-Mallalta. Merkittävä osa Suomen tunnetuista kiirunankellon esiintymistä sijaitsee suojelualueilla.[4] Suomessa laji on rauhoitettu[5] ja luokiteltu vuodesta 2019 lähtien äärimmäisen uhanalaiseksi[6]. Vuonna 2000 se luokiteltiin silmälläpidettäväksi ja vuonna 2010 vaarantuneeksi.[7]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa kiirunankellon esiintymät ovat lähinnä keskipaljakalla, korkeimmillaan tuhannessa metrissä. Tavallisesti lajia löytää puolivarjoisilta, pohjoiseen viettäviltä avoimilta kalliohyllyiltä. Kiirunankello on kalkinsuosija.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Väre, Henry: Kiirunankello. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 90.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kiirunankello – Campanula uniflora Arviointi 2019 punainenkirja.laji.fi. 2019. Viitattu 16.4.2024.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 400.
- ↑ Den virtuella floran: Fjällklocka (ruotsiksi) Viitattu 15.2.2011.
- ↑ a b Väre 1997, s. 90.
- ↑ Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa(160/1997) (PDF) (Liite 2) ymparisto.fi. Viitattu 31.3.2021.
- ↑ Hyvärinen, Esko & Juslén, Aino & Kemppainen, Eija & Uddström, Annika & Liukko, Ulla-Maija: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 189. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Kiirunankello – Campanula uniflora Laji.fi. Viitattu 31.3.2021.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2022: Kiirunankellon (Campanula uniflora) levinneisyys Suomessa.
- ITIS: Campanula uniflora (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Campanula uniflora (englanniksi)