Aljaksandr Lukašenka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka
Аляксандр Рыгоравіч Лукашэнка
Aleksandr Grigorjevitš Lukašenko
Александр Григорьевич Лукашенко
А.Р.Лукашэнка (выразка).jpg
Valko-Venäjän presidentti
20. heinäkuuta 1994
Pääministeri Vjatšaslau Kebitš
Mihail Tšyhir
Sjarhei Linh
Uladzimir Jarmošyn
Henadz Navitski
Sjarhei Sidorski
Mihail Mjasnikovitš
Edeltäjä Mjetšyslau Hryb
Tiedot
Syntynyt 30. elokuuta 1954 (ikä 59)
Neuvostoliiton lippu Kopys, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto (nykyään osa Oršan piiriä, Vitsebskin alue, Valko-Venäjä)
Puolue Neuvostoliiton kommunistinen puolue (ennen 1991)
Kommunistit demokratia puolesta (1991–1992)
itsenäinen (1992–2007)
Belaja Rus (2007–)
Puoliso Galina Rodionovna Lukašenko
(s. Želnerovitš)
Ammatti ekonomisti
poliitikko
Uskonto ateisti

Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (valkoven. Алякса́ндр Рыго́равіч Лукашэ́нка, ven. Алекса́ндр Григо́рьевич Лукаше́нко, Aleksandr Grigorjevitš Lukašenko, s. 30. elokuuta 1954) on Valko-Venäjän presidentti. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 1994. Vuonna 1996 hänen ensimmäistä kauttaan pidennettiin seitsemään vuoteen ja hänet valittiin uudelleen 2001 ja 2006.

Uutisissa Lukašenka näkyy yleensä Neuvostoliitto-nostalgialla ratsastamisesta, opposition vainoamisesta ja vaalitulosten väärennyssyytöksistä.lähde? KGB:kin toimii yhä maassa. [1]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukašenka syntyi virallisen vuoden 1997 elämäkertansa mukaan Kopysin kylässä Vitsebskin alueella. [2] Vuoden 1994 presidentinvaalikampanjansa aikana hän sanoi vielä syntyneensä viereisessä Aleksandrian kylässä Mahiljoun alueella (80 metriä leveän Dneprin vastarannalla). Lukašenka kasvoi ilman isää ja sai sukunimensä äidiltään.lähde?

Vuonna 1975 Lukašenka valmistui Mahiljoun pedagogisen instituutin historianlaitokselta. Hän nai opiskelijatoverinsa Galinan ja heillä on kaksi poikaa.

Lukašenka työskenteli lukuisissa alemmissa valtion tehtävissä, kommunistisen nuorisojärjestön Komsomolin ohjaajana koulussa Škloussa 1975–1977, upseerinarvoisena poliittisen työn tekijänä rajavartiojoukoissa ja Neuvostoliiton armeijassa 1975–1977 ja 1980–1982, komsomolin kouluttajana Mahiljoussa, kolhoosin varajohtajana Škloun piirissä 1983–1985, rakennusmateriaaleja tuottavassa tehtaassa varajohtajana ja puoluesihteerinä kollektiivitilalla 1985–1987.lähde?

Vuonna 1985 Lukašenka valmistui Valko-Venäjän valtiollisesta maatalousakatemiasta Horkista kolmen vuoden kurssien jälkeen.

Poliittisen uran alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1990 Lukašenka valittiin Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan korkeimpaan neuvostoon. Hän perusti Kommunistit demokratian puolesta -ryhmän kommunistipuolueen sisälle, joka ajoi kommunismin periaatteita kunnioittavaa demokratiaa Neuvostoliittoon ja puolusti maan saavuttamaa suvereniteettia. Hän sanoo olleensa ainoa korkeimman neuvoston jäsen, joka äänesti joulukuussa 1991 Neuvostoliiton hajottavaa sopimusta vastaan. Neuvostoliiton hajottua Lukašenka palasi vähäksi aikaa valtion maatilan johtoon.lähde?

Saatuaan mainetta korruption vastustajana, Lukašenka valittiin 1993 parlamentin korruption vastaisen komitean johtoon. Vaikka hän piti yhteyttä vasemmistolaisiin kommunisteihin, hän joutui kommunistipuolueen epäsuosioon hyökkäyksillään puolueen nomenklatuurin korruptiota ja etuoikeuksia vastaan. Joulukuussa hän syytti 70 korkeaa virkamiestä, mukaan lukien Stanislav Šuškevitšia, parlamentin puhemiestä ja virkaatekevää presidenttiä valtion varojen kavalluksesta. Šuškevitšista tehtiin syntipukki noin sadan Yhdysvaltain dollariin kirjaamisesta jättämättä huvilansa rakennuksessa. Hän hävisi luottamusäänestyksen ja joutui eroamaan.lähde?

Ensimmäinen presidenttikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa heinäkuussa 1994 sitoutumaton ehdokas Lukašenka voitti vaalin populistisella kampanjalla. Lukašenka sai ensimmäisellä kierroksella 45 % äänistä, Vjatšeslav Kebitš 15  % ja Šuškevitš vain 10 %. Toisella kierrokselle 10. heinäkuuta Lukašenka sai yli 80 % äänistä.

Nuoren ja kokemattoman Lukašenkan voitto tuli monille yllätyksenä. Hän julisti puhdistavansa hallinnon korruptiosta, kannatti palkkojen ja työolojen säilyttämistä ennallaan ja Neuvostoliiton hajotessa menetettyjen säästöjen palauttamista ja yhteistyön vahvistamista Venäjän kanssa.

Lukašenka vastusti markkinatalousuudistuksia ja "ryöstöyksityistämistä". Hänen tullessaan valituksi vain 2% Valko-Venäjän taloudesta oli yksityistetty, ja riippuvuus Neuvostoliiton taloudesta johti 50% pudotukseen tuotannossa 19911994. Lukašenka kaksinkertaisti vähimmäispalkat ja määräsi tiukan hintasäännöstelyn. Valko-Venäjä on riippuvainen Venäjän kaupasta mm. kaasun- ja öljyntuonnissaan, jota oli mahdoton maksaa ilman valuuttaa. Tämä teki talousliitosta Venäjän kanssa välttämättömyyden.

Kahden ensimmäisen vuoden aikana Lukašenkan vastaiset äänet voimistuivat sekä koti- että ulkomailla. Vuonna 1995 maailmanpankki ja WTO kieltäytyivät lainaamasta lisää rahaa Valko-Venäjälle talousuudistusten viipyessä.

Syyskuussa 1995 kaksi amerikkalaista siviililentäjää ajautui naapurimaassa järjestetyn kilpailun aikana kuumailmapallolla Valko-Venäjän ilmatilaan. Ilmavoimat ampui heidät alas vaikka kilpailusta ja siihen liittyvistä mahdollisista rajanylityksistä oli ilmoitettu ja sovittu hyvissä ajoin ennakkoon. Joulukuussa 1995 Lukašenka pääsi otsikoihin sanomalla saksalaisen Handelsblattin haastattelussa, ettei Hitlerin hallinto ollut pelkästään pahaksi Saksalle. Tämä tulkittiin niin että hänen mielestään vahvan johtajan malli voisi auttaa Valko-Venäjääkin.

Lukašenka järjesti 1995 kansanäänestyksen, jossa kysyttiin, pitäisikö yhteistyötä Venäjän kanssa vahvistaa, tehdä venäjästä virallinen kieli, palauttaa neuvostoaikaiset kansalliset symbolit pienin muutoksin ja antaa presidentille oikeus hajottaa parlamentti, jos se on rikkonut perustuslakia. Noin 75% äänestäjistä vastasi kyllä kaikkiin neljään kysymykseen, mikä oli kova isku nationalisteille.

Uusi perustuslaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen kansanäänestys uudesta perustuslaista ja presidentin kauden jatkamisesta kahdella vuodella järjestettiin 24. marraskuuta 1996. Äänestäjät saivat ottaa kantaa neljään presidentin ehdotukseen ja kolmeen parlamentin vastaehdotukseen[3]. Lukašenka ja korkein neuvosto olivat kuitenkin eri mieltä äänestyksen tavoitteista. Esim. Lukašenka piti äänestystä sitovana, kun korkein neuvosto piti sitä vain neuvoa-antavana[3]. Parlamentti ehdotti myös presidentinviran lakkauttamista ja ajoi Lukašenkan tuomitsemista valtakunnanoikeudessa[3]. Joukkotiedotusvälineet olivat kuitenkin lähes kokonaan hallituksen käsissä. Näissä olosuhteissa EU ja Yhdysvallat eivät hyväksyneet tulosta. ETYJ piti äänestystä laittomana ja kieltäytyi lähettämästä tarkkailijoita seuraamaan sitä[3] Lukašenka ilmoitti 70,5 % äänestäjistä hyväksyneen aloitteen[4].

Venäjän pääministeri Viktor Tšernomyrdin ja presidentti Jeltsin välittivät kiistassa Lukašenkan ja parlamentin välillä, mutta sopu ei kestänyt kauan.[3]

Uuden perustuslain mukaan perustettiin uusi kaksikamarinen parlamentti korkeimman neuvoston tilalle. Presidentin valtaa kasvatettiin huomattavasti ja toimikautta pidennettiin. Uusi parlamentti koottiin 110:stä Lukašenkan tukijasta. Parlamenttiin perustettiin myös 60-paikkainen ylähuone, jonne presidentti sai nimittää itse kuusi jäsentä[3]. Presidentti sai myös oikeuden nimittää puolet korkeimman oikeuden jäsenistä[3]. Pääministeri ja kaksi muuta ministeriä erosivat protestina toimen johdosta, kuten myös seitsemän yhdestätoista korkeimman oikeuden jäsenestä. Marraskuun 1996 lopulla kokoontunut uusi parlamentti julistautui lailliseksi ja kumosi viraltapanosyytteet. Toisaalta noin 70 Lukašenkan vastustajaa entisestä parlamentista kokoontui toisella puolella kaupunkia, muttei saanut tehtyä päätöksiä vähänlukuisuutensa vuoksi.[4]

Vuoden 1998 alussa Venäjän keskuspankki lopetti Valko-Venäjän ruplan kaupan, joka johti valuutan arvon romahdukseen. Lukašenka otti keskuspankin haltuunsa ja määräsi valuuttakurssit entisille tasoilleen, mikä johti valuuttapakoon. Lukašena syytti sabotöörejä talousongelmista ja pidätytti 30 valtion virkamiestä ja satoja muita rangaistiin. Huhtikuussa hän karkotti Yhdysvaltain, Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Saksan, Kreikan, Italian ja Japanin lähettiläät, joita hän syytti salaliitosta Valko-Venäjää vastaan. Kaikki nämä maat vetivät lähettiläänsä, kuten myös Venäjä väliaikaisesti.

Valko-Venäjä hankki valuuttatuloja 1990-luvulla viemällä 400 miljoonan dollarin arvosta aseita Iraniin, Sudaniin, Irakiin ja Jugoslaviaan. Kosovon sodan puhjetessa 1999 Lukašenka ehdotti Venäjälle ja Jugoslavialle "slaavien unionia". Idea sai vähän kannatusta ja haudattiin hiljaa. Irakin sodan jälkeen 2003 Yhdysvallat kertoi, että useat korkea-arvoiset irakilaiset olivat saaneet Valko-Venäjän passin. Yhdysvallat syytti Valko-Venäjää kaupasta "pahan akselin" kanssa ja nimitti Lukašenkaa "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi."

Euroopan unioni huolestui Valko-Venäjän tilanteesta Venäjältä toimitetun kaasun kulkiessa Valko-Venäjän läpi. Naapurimaiden Puolan, Latvian ja Liettuan liityttyä EU:hun, se otti erityisen kiinnostuksen maan asioihin. Jopa Venäjä, joka muodosti Valko-Venäjän kanssa löyhän talousliiton huhtikuussa 1998, huolestui liiton käytännön toteutuksesta.

1990-luvun lopulla Lukašenka ajoi valtioliittoa Venäjän kanssa. Neuvotteluja käytiin Boris Jeltsinin kaudella ja asiasta sovittiin periaatteessa 1996. Tavoitteena oli vuoteen 2005 mennessä pyrkiä yhteiseen valuuttaan ja yhtenäiseen lainsääntöön.[5] Vladimir Putin suhtautui asiaan huomattavasti nihkeämmin, eikä toteutus edennyt.[6]

Jatkoaika ja toinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1996 kansanäänestys jatkoi hänen presidenttikauttaan suoraan vuoteen 2001. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät kansanäänestyksen avoimuutta kyseenalaisena.

Lukašenka kampanjoi syyskuun 2001 vaaleissa samankaltaisella pohjalla kuin edellisissäkin vaaleissa 1994; valtionomistuksen säilyttämisellä, liitolla Venäjän kanssa, mutta ilman šokkiterapiaa, vahvalla presidentinvallalla järjestyksen säilyttämiseksi, NATO:n laajenemisen estämisellä ja yleisellä länsivastaisuudella.

Hänen merkittävimpänä vastaehdokkaanaan oli Vladimir Gontšarik (Владимир Гончарик; Уладзімір Ганчарык; Uładzimir Hančaryk). Lukašenka voitti vuoden 2001 vaalit ylivoimaisesti jo ensimmäisellä kierroksella, mutta ETYJin tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet hyväksyttävästi järjestetyt, vastaehdokkaita häirittiin järjestelmällisesti eikä heille annettu puheenvuoroa valtion mediassa.

Arvostelusta huolimatta Lukašenka sanoi hallintonsa olevan ainoa vaihtoehto epävakaudelle. Hän korostaa itseään kansan ihmisenä, ja häntä kutsutaan usein epävirallisesti termillä baćka, joka merkitsee isää, mutta on kannaltaan muinainen slaavien heimopäällikköä merkitsevä sana.

17. lokakuuta 2004 järjestettiin parlamenttivaalien yhteydessä kansanäänestys perustuslain muuttamisesta, jotta Lukašenka voisi asettua ehdolle kolmannelle kaudelle. Virallisten tulosten mukaan 79,42 % äänestäjistä kannatti muutosta. Valtion TV-kanavia syytettiin ehdotusta kannattavan materiaalin esittämisestä vaalipäivänä, vaikka se on lain mukaan kiellettyä. Liettualainen Baltic Surveys sai ehdotuksen kannatukseksi vain 48%, mutta kysely oli vääristynyt pienen otannan ja sen kaupunkeihin keskittymisen vuoksi.

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestö UNCHR ilmaisi päätöslauselmassaan huhtikuussa 2003 vakavan huolensa Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Syksyllä 2002 Valko-Venäjä karkotti ETYJin tarkkailijat, jolloin EU ja Yhdysvallat laittoivat Lukašenkan ja joukon korkeita valkovenäläisiä virkamiehiä viisumikieltoon.

Lukašenkan hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä vastustetaan ankarasti. Muun muassa yhteisyritys Ford Motorsin kanssa kaatui tähän. Talouskasvu on jatkunut vakaana ja korkeana ja Valko-Venäjä on palkkojen osalta yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta esimerkiksi Maailmanpankin mukaan kasvu on keskittynyt tietyille sektoreille ja palkkojen korotukset ovat syöneet tuottavuuden kasvun.

Vuoden 2006 presidentinvaalit ja kolmas kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentinvaali järjestettiin 19. maaliskuuta 2006. Vaalikomission mukaan Lukašenka sai äänistä 82,6 prosenttia, kun opposition yhteinen ehdokas Aljaksandr Milinkevitš jäi kuuteen prosenttiin. Äänestysprosentti oli 92,6. Oppositio ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hyväksy vaalitulosta. Mielipidemittauksissa ennen vaaleja Lukašenkalle ennustettiin 75–80 prosentin äänisaalista. Tsjom-mielipidetutkimuslaitoksen mukaan Lukašenkaa kannattaa 40 prosenttia. Mielipidemittausten mukaan Lukašenka olisi voittanut vaalit joka tapauksessa ilman tuloksen vääristelyä.

Vaalien jälkeen Euroopan unioni kielsi Lukašenkalta ja noin 40 hänen hallintonsa jäseneltä pääsyn EU:n alueelle ja jäädytti näiden varat. Myös välit Venäjän kanssa viilenivät loppuvuodesta 2006 Venäjän nostettua Valko-Venäjälle toimittamansa maakaasun hintaa.[7] Tässä tilanteessa Valko-Venäjän vaali suhteitaan lähinnä samoin kansainvälisen yhteistyön ulkopuolelle joutuneeseen Iraniin ja eräisiin USA-kriittisiin Etelä-Amerikan maihin.

Suhteet Euroopan unioniin paranivat vuoden 2008 syksyllä, kun Valko-Venäjä vapautti mielipidevangit ja pyrki järjestämään mallikelpoisesti vuoden 2008 parlamenttivaalit. Liennytystä johti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ETYJin puheenjohtaja Alexander Stubbin vierailu Minskissä 7. lokakuuta 2008. Pian tämän jälkeen EU kumosi väliaikaisesti viisumikiellot.[8] EU:n ja Valko-Venäjän suhteiden lämpiämisen syyksi on mainittu se, että maa ei ole tunnustanut Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa, kuten Venäjä on toivonut.[9]

Huhtikuussa 2009 Lukašenka vieraili Italiassa, jossa hän tapasi Silvio Berlusconin ja paavi Benedictus XVI:n. Vierailu oli ensimmäinen länsi-Eurooppaan suuntautunut kymmeneen vuoteen.[10]

Toukokuussa 2009, kun Venäjä kielsi valkovenäläisten maitotuotteiden tuonnin terveyssyistä sekä autojen ja traktorien tuonnin, Lukašenka haukkui Vladimir Putinin kovin sanoin, mutta pyysi välittömästi Venäjältä lisää lainaa.[11][12] Lukašenka jättäytyi protestiksi pois Moskovassa järjestetystä kokouksesta, jossa olisi perustettu Kollektiivisen turvallisuusjärjestön nopean toiminnan joukot ja kutsui kokouksessa tehtyjä päätöksiä laittomiksi.[13][14]

Vuonna 2010 Lukašenkan on jatkanut vierailujaan Etelä-Amerikassa ja suhteiden solmimista Venezuelan ja Brasilian kanssa.[15][16] Tuolloin Lukašenka sopi öljytoimituksista Venezuelan Hugo Chávezin kanssa Ukrainan Odessa-Brody-putkiston kautta.[17][18][19] Maaliskuussa 2010 Kiinan varapresidentti Xi Jinping sopi vierailullaan Valko-Venäjän kanssa noin 10 miljardin US$:n arvoisista yhteistyöhankkeista.[20]

Venäjän ja Valko-Venäjän suhteiden huononeminen jatkui, kun Lukašenka syytti heinäkuussa 2010 Venäjän NTV:tä ja muuta mediaa maan vastaisesta propagandasta etupäässä NTV:n esittämän "Kummisetä"-dokumentin (ven. "Крестный батька") vuoksi. Vastineeksi Lukašenka tapasi Georgian johtaja Mikheil Saakašvilin Ukrainassa 12. heinäkuuta. Saakašvili asettui puolustamaan Lukašenkaa.[21][22]

Vuoden 2010 presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 presidentinvaaleissa Lukašenka sai riippumattoman ovensuukyselyn mukaan 35 % ja Andrei Sannikov 24 % äänistä, mikä vastaa aika hyvin puolueettomia arvioita heidän todellisista vaalituloksistaan. Viranomaisten ilmoituksen mukaan Lukašenka sai lähes 80 % ja Sannikov vain reilut 2 % äänistä. Lehtori Timo Laineen arvion mukaan koko oppositio olisi äänestänyt Sannikovia toisella kierroksella ja näin tästä olisi tullut presidentti, ellei vaalituloksia olisi väärennetty. [23]

Lukašenka ja kommunismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukašenka oli NKP:n jäsen vuoteen 1991 ja Kommunistit demokratian puolesta -puolueen edustaja (1991–1992)[24].

Lukašenka tunnetaan neuvostonostalgialla ratsastamisesta ja KGB:kin toimii yhä Valko-Venäjällä. Maan talousjärjestelmä on voimakkaasti sekatalous, jossa on pienen yksityistuotannon lisäksi vahva valtioenemmistöinen teollisuus.

Lukašenka ja valkovenäjän kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukašenka väheksyy valkovenäjän kieltä. Hän järjesti kansanäänestyksen, jonka tuloksena venäjästä tuli toinen virallinen kieli. Hänen näkemyksensä mukaan "valkovenäjällä ei voi ilmaista mitään suurta". Hänen äitinsä on valkovenäläinen, ja hänen lapsuuden kotiseutunsa oli valkovenäläinen kylä.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valko-Venäjän KGB:n kotisivut Viitattu 10.6.2013
  2. Кто єто кто в Республике Беларусь: ЛУКАШЕНКО Александр Григорьевич (Kuka kukin on Valko-Venäjällä: Lukašenko Aleksandr Grigorevitš) who.bdg.by. Viitattu 2011-07-10. (venäjäksi)
  3. a b c d e f g http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9611/961125/9611250306.html
  4. a b CNN, 1996
  5. Lukashenko kiirehti valtioliittoa Verkkouutiset. Viitattu 9.5.2009.
  6. Lukashenko: Venäjä hidastelee 08.09.2002. MTV3. Viitattu 9.5.2009.
  7. Russia-Belarus gas deal reached BBC. Viitattu 13.10.2008. (englanniksi)
  8. EU lifts Belarus travel ban Al Jazeera. Viitattu 13.10.2008.
  9. EU jatkaa Valko-Venäjän johtajien matkustuslupia 17.3.2009. TS.fi. Viitattu 13.6.2009.
  10. Valko-Venäjän Lukashenko tapasi Paavin YLE. Viitattu 27.4.2009.
  11. Valko-Venäjän Lukashenko haluaa ryhtyä EU:n kumppaniksi Kansan Uutiset.fi. Viitattu 13.6.2009.
  12. Lukashenko haukkui Putinin pataluhaksi - ja ruinasi heti miljardien lainan UusiSuomi.fi. Viitattu 13.6.2009.
  13. http://fi.yle.mobi/uutiset/yle24/ns-yduu-3-803793
  14. http://en.rian.ru/world/20090614/155247105.html
  15. http://www.telesurtv.net/noticias/secciones/nota/68599-NN/venezuela-y-bielorrusia-firman-nuevos-acuerdos-de-cooperacion/
  16. http://www.telesurtv.net/noticias/secciones/nota/68951/brasil-y-bielorrusia-acuerdan-intensificar-relaciones-bilaterales/
  17. http://rt.com/Business/2010-03-16/belarus-venezuela-oil-agreement.html
  18. http://www.rferl.org/content/Tankers_Of_Venezuelan_Oil_On_Way_To_Belarus/2061015.html
  19. http://en.rian.ru/analysis/20100401/158397493.html
  20. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/valko-venaja_odottaa_yli_10_miljardin_dollarin_investointeja_kiinasta_1561138.html
  21. http://www.rferl.org/content/Lukashenka_Calls_Russian_Media_Attacks_Dirty_Propoganda/2103572.html
  22. http://www.kommersant.ru/doc-rss.aspx?DocsID=1442990
  23. "Minskin suuri huijaus", Helsingin Sanomat 2.1.2011, sivu D7
  24. Alyaksandr Hrygorevich Lukashenka, Encyclopaedia Britannica Online
  25. Jussi Konttinen, Diktaattori halveksii omaa äidinkieltään, Helsingin Sanomat 14.5.2014 s. A 28

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aljaksandr Lukašenka.