Aateli
Wikipedia
Aateli (aatelisto) on eurooppalaiseen sääty-yhteiskuntaan kuuluva käsite. Se tarkoittaa syntyperänsä, maaomistuksensa ja osin myös ansioidensa perusteella etuoikeutettua yhteiskunnan kerrosta, jolla on oma säädynmukainen eetoksensa. Aateliuden kaltaisia ilmiöitä, aristokratiaa, on esiintynyt monissa muissakin kulttuureissa. Keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla aateli oli ennen kaikkea maanomistaja- ja sotilassääty, ja sittemmin myös korkea virkamiessääty.
Aateli nautti aiemmin lain tai perinnäisoikeuden määräämiä, tavallisesti perinnöllisiä erioikeuksia. Uudenaikainen aateli sai alkunsa keskiajalla läänityslaitoksen yhteydessä. Aateli syntyi hallitsijalle uskollisista alamaisista, jotka saivat palkkiokseen verovapauksia ja läänityksiä. Aluksi aateluus oli henkilökohtainen arvo ja verovapaus, mutta sittemmin siitä kehittyi perinnöllinen, ja näin syntyi aatelissääty.
Useimmissa maissa aateli on menettänyt valistusajan aatteiden vaikutuksesta erioikeutensa yhteiskunnan siirtyessä monarkiasta demokratiaan (tai sosialismiin). Saksassa muutos tapahtui Weimarin tasavallan myötä 1919, Itävallassa aatelisto menetti etuoikeutensa 1920, Italiassa 1946, Puolassa 1918 (ja uudestaan 1945) ja Venäjällä 1917. Norjassa aatelisto lakkautettiin 1815, ja Tanskan aatelisto menetti erioikeutensa 1849. Tämän jälkeen aateluus on ollut luonteeltaan lähinnä symbolista.
Suomessa ei aatelistoa tasavaltaisesta hallitusmuodosta huolimatta ole lakkautettu, joskin se on menettänyt kaikki erioikeutensa. (Katso Suomen kuningaskuntahanke) Suomen aatelistoon kuuluvat suvut ja henkilöt on lueteltu aateliskalenterissa. Tämän lisäksi asuu Suomessa useita eurooppalaisia aatelissukuja, joita ei ole rekisteröity Suomessa. Ruotsissa ja Suomessa aateliston esimies ja puheenjohtaja on ollut maamarsalkka.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Aateli Suomessa
-
Pääartikkeli: Suomen aateli
Aatelittomat säädyt olivat Suomessa pappis-, porvaris- ja talonpoikaissääty. Muualla Euroopassa säätyjä oli kolme, eikä talonpoikaistoa laskettu omaksi säädykseen.
Aatelisto omisti suurimman osan suurtiloista ja kartanoista. Heillä oli aluksi etuoikeus korkeimpiin virkoihin, ja virka-asema saattoi periytyä seuraavalle sukupolvelle.
Aateliset olivat 1600-luvulla velkaantunut väestöryhmä. He saivat helposti velkaa suuria tilojansa vastaan, mutta eivät pystyneet maksamaan kaikkea takaisin. Pikkuhiljaa aatelin omaisuutta alkoikin siirtyä kauppiaille ja varakkaille talonpojille.
Aatelisilla uskottiin olevan muita voimakkaampi verenkierto, josta merkkinä olivat sinertävät verisuonet. Uskomuksen mukaan tämä teki heistä voimakastahtoisia ja väkivaltaisia. Joidenkin teorioiden mukaan ”siniverisyys” johtui siitä, että aateli vältti ulkona suojaamattomana oleskelua, jolloin iho pysyi vaaleampana kuin rahvaalla ja verisuonet kuulsivat ohuen ihon läpi. Päivetystä taas pidettiin merkkinä rahvaanomaisuudesta ja raskaan työn teosta.
Ruotsista Suomeen tulleet aatelisarvot periytyvät pääsääntöisesti aatelisen jokaiselle lapselle, mutta tytärten arvot eivät periydy heidän jälkeläisilleen.
Venäjän ottaessa Suomen valtaansa 1809 säilyivät Ruotsin aikaiset lait muuttumattomina. Vuoden 1723 säätyerioikeudet jäivät voimaan. Jo 1800-luvun lopulla niiden monet tärkeimmät kohdat kumottiin, ja vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa lakkautettiin säätyvaltiopäivät. Merkittäviä poliitikkoja, yliopistomiehiä ja liikemiehiä aateltoitiin kuitenkin 1900-luvulle asti, viimeiset suomenkielisellä nimellä. Vuoden 1919 hallitusmuoto kielsi myöntämästä aatelisarvoja tai muita perinnöllisiä arvoja. Kuitenkin vasta vuonna 1995, kun hallitusmuodon perusoikeussäännökset uudistettiin, kumottiin samalla viimeisetkin vielä muodollisesti voimassa olleet, joskin jo kauan sitä ennen lähes merkityksettömiksi jääneet säätyerioikeudet. Ritarihuonejärjestys vuodelta 1919 on yhä voimassa olevaa lakia. Ritarihuonejärjestyksessä on mainittu seuraavat luokat:
- Ruhtinas, arvo on kuitenkin myönnetty vain yhden kerran: kenraalikuvernööri Menschikoffille, jonka sukuhaara on sammunut.
- Kreivi, (elossa olevat sukuhaarat: Creutz, Armfelt, Aminoff, Mannerheim ja Berg)
- Vapaaherra
- Ritari (ritariluokka, aatelissuvut numerot 1–73, sulautettiin asemiesluokkaan vuonna 1863)
- Herra (ns asemiesluokka, ruots. svenneklassen)
Kollektiivia kutsutaan ritarihuonejärjstyksessä Ritaristoksi ja Aateliksi (versaalit). Ja aateliskokouksessa luokkia puhutellaan seuraavasti: Korkeastijalosukuiset Herrat Kreivit ja Vapaaherrat; Jalosukuiset Herrat Ritarit ja Aatelismiehet. Aateliskokous kokoontuu joka kolmas vuosi.
[muokkaa] Aateli Ruotsissa
Ruotsissa ja Suomessa aatelissääty alkoi muodostua kuningas Maunu Ladonlukon antamasta Alsnön säännöstä (1279/80), joka myönsi verovapauden niille, jotka suoritivat ratsupalvelusta. Näitä nimitettiin vapaamiehiksi, rälssimiehiksi (frälsemän). 1500-luvulta lähtien rälssiaseman sai pitää perintönä sekin, joka ei kyennyt suorittamaan ratsupalvelusta. Käsite "aateli" tuli Ruotsissa käyttöön 1500-luvun kuluessa. Eerik XIV perusti kreivin ja vapaaherran aatelisarvot 1561. Aatelisto suuria etuoikeuksia varsinkin maanomistukseen ja virkoihin nähden, ja siitä tuli vaikutusvaltaisin sääty valtiopäivillä. Kustaa II Aadolf perusti vuonna 1625 ritarihuoneen, joka yhdisti aatelissäädyn järjestäytyneeksi kollektiiviksi ja antoi 1626 ritarihuonejärjestyksen. Valtiosäätynä aatelisto oli Ruotsissa vuoteen 1866. Viimeinen Ruotsissa aateloitu henkilö oli tutkimusmatkailija Sven Hedin vuonna 1902.
Aatelisarvoiksi vakiintuivat Ruotsissa:
- Herttua (vain hallitsijan sukulaisia)
- Kreivi
- Vapaaherra eli paroni
- Ritari, käytössä keskiajalla ja jälleen käytössä 1778, sulautettiin 1800-luvun puolivälissä herrainluokkaan.
- Herra, tittelitön aatelismies, jota kutsuttiin "herraksi"
[muokkaa] Aateli Venäjällä
Venäjällä oli käytössä seuraavat arvot:
- Ruhtinas
- Kreivi
- Paroni
- Vanha aateli, pajarit
- Herra, tittelitön periytyvä aateli
- Herra, tittelitön henkilökohtainen, ei periytyvä aateli
Kreivin ja paronin arvonimi otettiin käyttöön Pietari Suuren aikana. Paronin arvonimi jaettiin myös menestyville liikemiehille. Vanha aateli piti paroneita hieman alempiarvoisina. Tsaariperheen jäsenillä oli suuriruhtinaan arvonimi. Venäjällä oli tapana, että isän arvonimi periytyi kaikille lapsille, toisin kuin Ranskassa ja Englannissa. Useisiin Venäjän ritarikuntiin liittyi aatelisarvo, joka oli henkilökohtainen tai perinnöllinen.
[muokkaa] Aateliston kotimaa Ranska
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Aateliston katsotaan virallisesti synteneen Ranskassa. Kaarle Suuren Charlemagne ajalla ritaristosta ja korkeista sotilasvirkamiehistä muodostuivat ensimmäiset varsinaiset aateliset suvut. Aateliston kieli on ollut Euroopan hoveissa ranskan kieli.
[muokkaa] Aatelisto Englannissa
Englannissa on ylhäisaateliin (peers) kuuluvilla eli herttuoilla, markiiseilla, jaarleilla (kreiveillä), varakreiveillä (viscount) ja paroneilla päärinarvo. Tämän mukana heillä oli vuoden 1999 reformiin saakka oikeus istua ylähuoneen, House of Lords jäseninä. Tämä arvo ja siihen kuuluva maaomaisuus menee perintönä ainoastaan vanhimmalle pojalle. Alhaisaateli (gentry) käsittää baronetit ja ritarit (knights), jotka käyttävät arvonimeä Sir ristimänimen edellä.
