Pentti Saarikoski

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 19. syyskuuta 2019 kello 15.13 käyttäjän Kospo75 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pentti Saarikoski
Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski vuonna 1962.
Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski vuonna 1962.
Henkilötiedot
Syntynyt2. syyskuuta 1937
Impilahti
Kuollut24. elokuuta 1983 (45 vuotta)
Joensuu
Ammatti runoilija, kirjailija, suomentaja
Puoliso 1. Tuula Saarikoski (1958–1964)
2. Leena Larjanko (avoliitto)
3. Marjukka Saarikoski (1964–1966)
4. Tuula-Liina Varis (1967–1975)
5. Mia Berner (1975–1983)
Lapset Helena Saarikoski (s. 1958)
Juri Saarikoski (s. 1961)
Saska Saarikoski (s. 1963)
Hertta Saarikoski (s.1964)
Anna Saarikoski-Tähtelä (s. 1969)
Kirjailija
Äidinkielisuomen kieli
Aikakausi 1958–1983
Esikoisteos Runoja (1958)
Palkinnot

Pro Finlandia (1973)
Aleksis Kiven palkinto (1974)
Kalevi Jäntin palkinto (1959)
Mikael Agricola -palkinto (1965)

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Pentti Ilmari Saarikoski (2. syyskuuta 1937 Impilahti24. elokuuta 1983 Joensuu)[1] oli runoilija, kirjailija ja suomentaja.

Elämä ja ura

Saarikosken vanhemmat olivat Simo ja Elli (o.s. Snellman) Saarikoski. Hänellä oli myös vanhempi veli Ismo ja nuoremmat sisaret Sirkka ja Inkeri. Saarikoski kävi koulua Helsingin normaalilyseossa, jossa hänen koulutovereitaan ja hyviä ystäviään olivat Matti Klinge ja Anto Leikola[2].

Saarikoski julkaisi runokokoelmia vuodesta 1958 lähtien tasaisesti kuolemaansa saakka. 1960-luvulla hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua ja erottautua yhä enemmän muusta suomalaisesta modernismista. Saarikoski itse kuvaili tyyliään demokraattiseksi tai dialektiseksi.[3]

Saarikoski pakinoi nimimerkillä Nenä Ylioppilaslehteen, Uuteen Suomeen ja Kansan Uutisiin. Pakinat ivasivat kirkkoa, armeijaa, politiikkaa ja kaikenlaista konservatiivisuutta. Saarikoski parodioi virallisen Suomen juhlavaa kapulakieltä. Nenän viikoittaiset parodialla sävytettyjen kritiikkipakinat ilmestyivät Ylioppilaslehdessä kaksi vuotta. Saarikoskelle ei riittänyt pakinoiminen sanaleikkien ja hauskuttamisen keinoilla, vaan naurun piti hänen mielestään olla rankaisevaa. Sen ei tarvinnut olla parantavaa eikä rakentavaa. [4] Hän oli myös aktiivinen kommunisti ja pyrki eduskuntaan vuosina 1966 ja 1970 SKDL:n listoilta, mutta ei tullut valituksi.

Marraskuusta 1966 tammikuuhun 1967 Pentti Saarikoski oleskeli Prahassa. Hän muokkasi kokemuksesta omaelämäkerrallisen kirjan Aika Prahassa keväällä 1967. Postuumisti ajasta on julkaistu Prahan päiväkirjat vuonna 1998. Prahassa hän ylläpiti suhdetta syyskuussa 1966 tapaamaansa itäsaksalaiseen runoilija Sarah Kirschiin, jonka oli vaikea saada viisumia länteen.

Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista "julkkis", jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Se johti delirium-kohtaukseen ja sairaalahoitoon joutumiseen jo vuonna 1968 (ennen kohtausta hän ehti maalata Che Guevaran erään lausahduksen asuntonsa seinään: "Patria o muerte" – "Isänmaa tai kuolema"). Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea, ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.

Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä.

Saarikosken arkistoa löytyi Norjasta Mia Bernerin jäämistöstä, ja se talletettiin vuonna 2010 SKS:lle. Joukossa on tekstejä ja päiväkirjoja 1970-luvun loppupuolelta Saarikosken kuolemaan asti.[5]

Tuotanto

Pentti Saarikosken runotuotannosta on tapana nostaa laadukkaimpina esille erityisesti nuoruuden runot eli ns. kreikkalainen kausi (teokset Runoja, Toisia runoja sekä Runot ja Hipponaksin runot) sekä "vanhuuden runot" eli kolmen viimeisen runoteoksen muodostama Tiarnia-sarja.lähde? Runokokoelmaa Mitä tapahtuu todella? pidetään suomalaisen runon kannalta ratkaisevana irtiottona modernistisesta perinteestä[6]. Marxilaisuuden kautta tuolloista ajankuvaa tulkinnut Mitä tapahtuu todella? aloitti samalla korostuneen poliittisen vaiheen Saarikosken runotuotannossa[7].

Saarikosken yritykset kirjoittaa romaani jäivät tuloksiltaan heikoiksi: ainoa Saarikoskelta julkaistu romaaniksi luokiteltava teos Ovat muistojemme lehdet kuolleet on pelkkä kollaasitekniikan harjoitelma. Saarikoskea pidetään kuitenkin eräänä Suomen huomattavimmista päiväkirjakirjoittajista: hän piti päiväkirjaa koko kirjailijanuransa ajan. Luovan työn kuvauksen ja tuolloisen kulttuuri- ja poliittisen elämän taltioinnin ohella päiväkirjoissa on esimerkiksi maailmankirjallisestikin harvinaislaatuisia deliriumkohtauksen kuvauksia, jotka on kirjoitettu kohtauksen aikana.lähde?

Saarikosken nuoruudenaikaisissa päiväkirjoissa tulee esiin uskonnollinen etsintä ennen julkista uraa. Keskisuomalainen-lehden kriitikon Hannu Waaralan mukaan se oli aitoa uskonnollista kamppailua ja pohdiskelua Kierkegaardin hengessä.[8]. Saarikoski itse piti päiväkirjojaan omana magnum opuksenaan runotuotannon ohella.

Ruotsin-kaudellaan Saarikoski käsikirjoitti myös kuunnelmia. Hän voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon 1981 käsikirjoituksestaan Kuikan pelto.lähde?

Suomentaja

Saarikoski vuonna 1967.

Saarikoski myös suomensi useita kirjoja, kuten Homeroksen Odysseian, Aristoteleen Runousopin, James Joycen Odysseuksen ja J. D. Salingerin romaanin Sieppari ruispellossa. Hän käänsi suuren määrän aikalaisproosaa englannista, vaikka ei osannut englantia hyvin. Näitä käännöksiä, kuten Sieppari ruispellossa, onkin väitetty vapaatulkintaisuutensa vuoksi enemmän cover-versioiksi alkuperäisistä kuin varsinaisiksi käännöksiksi.[9] Tätä vapautta – ja nimenomaan Siepparin vapaatulkintaa – kuvaava ilmaisu "Saarikoski-syndrooma" on jäänyt kriittiseen sanavarastoon. Aikalaisproosan käännösten laatuun vaikuttaa suuresti myös Saarikosken kulloinenkin motivoituneisuus: suuren osan käännöksistä hän teki vain rahan vuoksi, ja se näkyy toisinaan suoranaisena hutilointina.lähde?

Saarikosken suomennoksia on yhä enemmän kritisoitu, kuten H. K. Riikonen huomauttaa. Siepparin lisäksi huomion kohteena on ollut etenkin Herzog mutta myös Odysseus[10] J. P. Donleavyn The Ginger Man jäi häneltä kesken, ja sen viimeisteli toinen suomentaja, mutta Saarikoski sai sen nimiinsä[11] ensimmäisessä painoksessa. Myöhemmin kääntäjäksi merkittiin Erkki Haglund. Jukka Kemppinen väittää, että kustannusmaailmassa tiedetään, mitä kaikkea Saarikoski on saanut nimiinsä.[12]

Elokuvakäsikirjoittaja

Runoilijan ja kirjailijanuransa ohella Saarikoski toimi pariin otteeseen myös elokuvakäsikirjoittajana. Hän oli yksi käsikirjoittajista Veikko Itkosen elokuvassa Voi veljet, mikä päivä (1961) sekä kirjoitti dialogin Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran ensimmäiseen elokuvaan Yö vai päivä (1962).lähde?

Yksityiselämä

Saarikoski oli naimisissa neljästi. Hänen vaimonsa ja myös sisaruksensa ovat myöhemmin laatineet useita hänen elämäänsä käsitteleviä teoksia.lähde?

Saarikosken puolisot:

  1. Tuula Saarikoski (o.s. Unkari) 1958–1964, lapset Helena s. 1958, Juri Saarikoski s. 1961
  2. Leena Larjanko (ei avioliitossa), poika Saska s. 1963
  3. Marjukka Saarikoski (o.s. Mela), 1964–1966, tytär Hertta Saarikoski s. 1964
  4. Tuula-Liina Varis (o.s. Puuppo), 1967–1975, tytär Anna Saarikoski-Tähtelä s. 1969
  5. Mia Berner

Saarikoski muutti vuonna 1975 Ruotsiin, missä neljännen vaimonsa Mia Bernerin suojissa laatimassaan Tiarnia-sarjassa koki vielä lyyrisen nousun, joka herätti hämmästystä ja ihastusta.lähde?

Saarikoski on haudattu Heinävedelle Uuden Valamon luostarin hautausmaalle. Elämänsä viimeisinä vuosina hän vietti useita jaksoja hiljentyneenä Uudessa Valamossa.[13]

Teokset

  • Runoja (1958)
  • Toisia runoja (1958)
  • Runot ja Hipponaksin runot (1959)
  • Maailmasta (1961)
  • Mitä tapahtuu todella? (1962)
  • Kuljen missä kuljen (1965)
  • Ääneen (1966)
  • Laulu laululta pois (1966)
  • En soisi sen päättyvän (1968)
  • Katselen Stalinin pään yli ulos (1969)
  • Onnen aika (1971)
  • Alue (1973)
  • Eino Leino (runomuotoinen tutkielma) (1974)
  • Ja meille jäi kiireetön ilta (yhdessä Mia Bernerin kanssa) (1975)
  • Tiarnia-trilogia:
    • Tanssilattia vuorella (1977)
    • Tanssiinkutsu (1980)
    • Hämärän tanssit (1983)
  • Nuoruuden runot: Kreikkalainen kausi 1958–1959. Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut Pekka Tarkka. Otava, 1994. ISBN 951-1-13096-X.
  • Tiarnia-sarja ja muut Ruotsin-kauden runot. Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen. Helsingissä: Otava, 1996. ISBN 951-1-13098-6.
  • Runot. Toimittanut Mikko Aarne. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-19325-2.
  • Runot 1961–66. Toimittaneet ja jälkisanan kirjoittaneet Janna Kantola ja H. K. Riikonen. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22600-0.
Proosateokset
Päiväkirjat
  • Nuoruuden päiväkirjat, toim. Pekka Tarkka, 1984.
  • Prahan päiväkirjat, toim. Pekka Tarkka, Otava, 1998.
  • Juomarin päiväkirjat, toim. Pekka Tarkka, Otava, 1999.
  • Toipilaan päiväkirjat, toim. Pekka Tarkka, Otava, 2001.
  • Suomentajan päiväkirjat, toim. H. K. Riikonen ja Janna Kantola, Otava 2012.
Suomennokset

Lähteet

  • Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski: Vuodet 1937–1963. Otava 1996.
  • Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski: vuodet 1964–1983. Otava 2003.

Viitteet

  1. Calamnius-sukuseura ry calamnius.fi. Viitattu 18.12.2010.
  2. Klinge, Matti (2012). Kadonnutta aikaa löytämässä. Muistelmia 1936-1960.
  3. Niemi-Pynttäri, Risto: Mitä tapahtui todella? Pentti Saarikoski Kirjallisuuden aikajana: Euroopan kirjallisuushistoria. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 7.3.2011.
  4. Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 100–101. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.
  5. Majander, Antti: SKS sai lisää Saarikosken päiväkirjoja. Helsingin Sanomat 2.11.2010, s. C 2.
  6. Kirjasampo: Mitä tapahtuu todella? www.kirjasampo.fi. Viitattu 25.7.2019.
  7. Pentti Saarikoski, Paul Auster ja tahto nähdä tulevaan yle.fi. Viitattu 21.7.2019.
  8. Pentti Saarikoski: Nuoruuden päiväkirjat KeskisuomalainenKSML.fi. Viitattu 21.7.2019.
  9. Jokinen, Arto: Pentti Saarikoski: Jumalan onneton narri @viisi. 1996. Tampereen yliopisto. Viitattu 31.3.2009.
  10. H. K. Riikonen: Ulysses (pdf) (s. 124–125) Niin & näin. 3/2012. Viitattu 30.3.2018.
  11. Petri Liukkonen: Pentti Saarikoski Author's Calendar. (englanniksi)
  12. Jukka Kemppinen, Suomennoksista, 4.10.2007
  13. Ikuinen muisto: Pentti Saarikoski Valamon luostari. Viitattu 14.8.2017.

Kirjallisuutta

  • Mia Berner (toim.): Din Pentti – Urval av Pentti Saarikoskis brev till sin sista hustru. Tukholma: Rabén & Sjögren, 1993. ISBN 91-29-61617-4. (ruotsiksi)
  • Berner, Mia: PS: Merkintöjä suruvuodelta/Mia Berner. Suomentanut Ryömä, Liisa & Westerberg, Caj. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6425-5.
  • Sirkka GaramVeljeni Pentti: Pentti Saarikoski sisaren silmin. 3. painos, uudistettu laitos (1. painos 1987). Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-685-6.
  • Hosiaisluoma, Yrjö: Euroopan reunalla, kosken korvalla: Jumalten narri Pentti Saarikoski. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-580-4.
  • Kantola, Janna: Tanssi yöhön, pimeään: Gnostilaiset teemat Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjassa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 721. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-085-6.
  • Köykkä, Arto: Sakeinta sumua käskettiin sanoa Jumalaksi. Uskonnollinen kieli Pentti Saarikosken tuotannossa.] Väitoskirja: Helsingin yliopisto. 2017.
  • H. K. RiikonenPaikkoja ja myyttejä: Tutkielmia Pentti Saarikosken Ruotsin-kauden tuotannosta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 655. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-936-7.
  • Robinson, Douglas: Pentinpeijaiset. Suomentanut Lija, Kimmo. Helsinki: Avain, 2007. ISBN 978-952-5524-41-3.
  • Saarikoski, Saska: Sanojen alamainen. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 951-1-26124-X.
  • Hannu SalamaTapausten kulku. Romaani. Saarikoski on romaanihahmo Ilmari Autereen esikuva. Helsinki: Otava, 1969.
  • Salama, Hannu: Pentti Saarikoski, legenda jo eläessään. Legenda jo eläessään. Porvoo Helsinki: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07285-0.
  • Tuula-Liina VarisKilpikonna ja olkimarsalkka. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19592-8.

Aiheesta muualla