Sokrateen puolustuspuhe (Ksenofon)
| Sokrateen puolustuspuhe | |
|---|---|
| Ἀπολογία Σωκράτους | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Ksenofon |
| Kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Genre | filosofia, Sokrateen puolustuspuhe |
| Julkaistu | 380-luku eaa. |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Pentti Saarikoski |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 1960 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Sokrateen puolustuspuhe (m.kreik. Ἀπολογία Σωκράτους, Apologia Sōkratūs) on Ksenofonin versio Sokrateelle jälkikäteen kirjoitetuista puolustuspuheista.[1][2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ksenofononin teos kuuluu Sokrateen puolustuspuheiden eli apologioiden lajityyppin. Tunnetuin vastaava teos on Platonin Sokrateen puolustuspuhe. Ksenofonin versio ei ole ensikäden kuvaus Sokrateen vuonna 399 eaa. käydystä oikeudenkäynnistä, toisin kuin Platonin teos, joka perustuu silminnäkijän havaintoihin. Ksenofon oli tuolloin poissa Ateenasta osallistumassa kymmenentuhannen marssiin, jota kuvaa teoksessaan Kyyroksen sotaretki (Anabasis), ja laati kertomuksensa oikeudenkäynnistä myöhemmin Hermogeneen välittämien tietojen pohjalta.[2]
Sokrateen puoluspuheen alku viittaa mahdolliseen yhteyteen Ksenofonin Muistelmien kanssa, ja sen ajoitus viittaa 380-luvulle eaa.[2] Myös Muistelmissa on Sokratesta oikeudenkäynnissä esitetyiltä syytöksiltä puolustavaa sisältöä.[3] Hermogenes esiintyy myös Platonin teoksissa Sokrateen lähipiirin jäsenenä.[2] Platon ei tosin mainitse Hermogeneen olleen paikalla oikeudenkäynnissä, mutta kertoo tämän olleen paikalla Sokrateen nauttiessa myrkkyä.[4]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ksenofonin Sokrateen puolustuspuhe kuvaa Sokratesta tämän oikeudenkäynnin ja kuolemantuomion täytäntöönpanon aikana. Teoksen ytimenä on Sokrateen vastustajien esittämien syytösten kumoaminen kohta kohdalta. Se antaa selkeän kuvan niistä syytöksistä, jotka Anytos esitti. Samalla Ksenofonin tarkoituksena on selittää, miksi Sokrates suhtautui puolustukseensa ylimielisesti: hänen ”daimonioninsa”, jumalallinen merkkinsä, oli kieltänyt häntä valmistautumasta, minkä hän tulkitsi merkiksi sopivasta ja helposta kuolemasta ennen vanhuuden vaivoja.[2]
Ksenofonin mukaan Sokrates pohti oikeudenkäyntiin kutsuttuna sekä puolustustaan että elämänsä loppua. Ksenofon korostaa Hermogeneen kertomuksen pohjalta, että Sokrates ei pitänyt kuolemaa pahana vaihtoehtona, vaan jopa parempana kuin vanhuuden mukanaan tuomaa rappeutumista. Hän katsoi eläneensä oikeamielisesti ja hurskaasti koko elämänsä, eikä halunnut pidentää elämää hinnalla millä hyvänsä. Hänen daimonioninsa esti häntä valmistelemasta tavanomaista puolustuspuhetta, minkä Sokrates tulkitsi jumalten suosiolliseksi ohjaukseksi: kuolema oikealla hetkellä ja helpolla tavalla olisi hänelle ja hänen ystävilleen paras ratkaisu.[5]
Oikeudessa Sokrates torjui syytökset jumalattomuudesta ja nuorison turmelemisesta. Hän osoitti kunnioittavansa kaupungin jumalia ja selitti daimonioninsa olevan vain jumalallista ohjausta, jota muutkin kutsuvat enteiksi tai oraakkeleiksi. Hän vetosi Delfoin oraakkelin lausumaan, jonka mukaan kukaan ei ollut häntä oikeamielisempi, kohtuullisempi tai vapaampi, ja kehotti tuomareita arvioimaan nämä väitteet hänen elämäntapansa perusteella. Nuorison turmelemista koskevan syytteen hän kumosi osoittamalla, ettei kukaan voinut nimetä hänen vaikutuksestaan moraalisesti huonontunutta nuorta, ja korosti, että ihmiset seuraavat luonnostaan asiantuntijoita kasvatuksessa aivan kuten lääketieteessä tai sodankäynnissä.[5]
Ksenofon ei pyri kertomaan kaikkea Sokrateen oikeudenkäynnistä, vaan haluaa osoittaa, että Sokrates piti jumalattomuutta ja vääryyttä kaikkein vältettävimpinä asioina, mutta kuolemaa hän ei pelännyt — päinvastoin, hän katsoi olevan oikea aika kuolla. Tuomion jälkeen hän ei suostunut määräämään rangaistusta itselleen eikä pakenemaan ystävien avustuksella, vaan pysyi vakaana ja jopa leikillisenä, arvellen ettei kuolemalle ole paikkaa, jonne sillä ei olisi pääsyä. Hän puolustautui vielä toteamalla, ettei ollut tehnyt mitään, mistä häntä syytettiin, eikä ollut esittänyt uusia jumalia, eikä hänen voitu sanoa turmelleen nuorisoa. Hän vetosi myös siihen, että totuus hänen teoistaan tulisi ilmi aikojen kuluessa, aivan kuten Palamedeen tapauksessa.[6]
Tuomionsa jälkeen Sokrates pysyi rauhallisena ja lohdutti ystäviään, joiden kyyneleisiin hän suhtautui huumorilla ja järkiperäisesti. Hän huomautti, että kuolema oli luonnollinen osa ihmiselämää ja että hänen kohtalonsa ei ollut häpeä hänelle, vaan niille, jotka olivat tuomion langettaneet. Hän mainitsi Anytoksen pojan huonon kasvatuksen ja ennusti tämän rappion — joka toteutuikin. Ksenofon päättelee, että Sokrates sai jumalten suosiollisen kohtalon: hän vältti vanhuuden vaivat ja kuoli helpolla tavalla, osoittaen samalla henkistä lujuutta ja iloista mieltä viime hetkellään. Ksenofon ei voi olla muistelematta ja ylistämättä miestä, jonka viisaus ja jalo luonne tekivät hänestä ainutlaatuisen — ja jonka seura oli suurin onni niille, jotka tavoittelivat hyveellisyyttä.[6]
Arviointia ja vertailua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ksenofon sisällyttää puolustukseen useita samoja elementtejä kuin Platon – kuten oraakkelin, jumalallisen merkin ja syyttäjien ristikuulustelun – mutta yksityiskohdissa ja tulkinnoissa on eroja. Molemmat vaikenevat Sokrateen yhteydestä Kritiaaseen ja Alkibiadeehen, vaikka nämä olivat keskeisiä syytekohteita.[2]
Keskeisiä eroja ovat muun muassa se, että Ksenofonin mukaan ystävät puhuivat Sokrateen puolesta ja hän ei ehdottanut vaihtoehtoista rangaistusta. Joissakin kohdissa Sokrates vaikuttaa olevan Ksenofonin äänitorvi. Toisin kuin Platon, joka korostaa Sokrateen uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, Ksenofon esittää hänen motiivinaan halun välttää vanhuuden vaivat, jättäen sielun kuolemattomuuden täysin mainitsematta.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Linkomies, Edwin: ”Ksenofonin elämä ja teokset”. Teoksessa Ksenofon: Kyyroksen sotaretki, s. v–xvi. (Anabasis.) Suomentanut ja selittävällä hakemistolla varustanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies. 2. painos (1. painos 1960 Antiikin klassikot -sarjassa) Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22668-8
- 1 2 3 4 5 6 7 Marchant, E. C. et al.: ”Apology: Introduction”. Teoksessa Xenophon: Memorabilia. Oeconomicus. Symposium. Apology, s. 664–666. (Translated by E. C. Marchant, O. J. Todd. Revised by Jeffrey Henderson. Loeb Classical Library 168.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 2013. (englanniksi)
- ↑ Smith, William: ”Xenophon (6)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Ksenofon 1960, s. 258.
- 1 2 Ksenofon: Sokrateen puolustuspuhe 1–21.
- 1 2 Ksenofon: Sokrateen puolustuspuhe 22–34.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ksenofon: Sokrateen puolustuspuhe. Teoksessa Sokrates. (Suomentanut ja selityksillä varustanut Pentti Saarikoski) Helsinki: Otava, 1960.
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Xénophon: Apologie de Socrate. Teoksessa Xénophon: Le Banquet - Apologie de Socrate. (Texte établi et traduit par François Ollier. Collection Budé.) Les Belles Lettres, 1961. ISBN 9782251003344 (muinaiskreikaksi) (ranskaksi)
- Xenophon: Apology. Teoksessa Macleod, M. D. (toim.): Xenophon: Apology and Memorabilia I. Aris & Phillips, 2008. ISBN 9780856687129 (englanniksi)
- Xenophon: Apologia. Teoksessa Xenophon: Memorabilia. Oeconomicus. Symposium. Apology. (Translated by E. C. Marchant, O. J. Todd. Revised by Jeffrey Henderson. Loeb Classical Library 168) Cambridge, MA: Harvard University Press, 2013. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Muuta kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pucci, Pietro: Xenophon. Socrates’ Defense. Introduction and Commentary. Hakkert, 2002. ISBN 9789025611576 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ξενοφών: Απολογία Σωκράτους. Wikiaineisto. (muinaiskreikaksi)
- Xenophon: Apology. Perseus. (muinaiskreikaksi)
- Xenophon: Apology. Perseus. (englanniksi)
- Xenophon: The Apology. Gutenberg-projekti (englanniksi)