Delfoin oraakkeli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Delfoin oraakkelina toimiva Themis sekä Aigeus Delfoin Apollonin temppelissä. Kolmijalalla istuva Themis on kuvattu tyypillisessä ennuspapitar Pythian asennossa. Kuvitusta attikalaisessa punakuviotekniikalla tehdyssä kyliksissä. Kodros-maalari, noin 440–430 eaa.

Delfoin oraakkeli (m.kreik. τὸ ἐν Δελφοῖς μαντεῖον, to en Delfois manteion) oli antiikin aikana Delfoissa Kreikassa toiminut oraakkeli eli ennustusinstituutio. Se oli koko antiikin maailman tunnetuin ja merkittävin oraakkeli ja merkittävimpiä panhelleenisiä eli yleiskreikkalaisia kultteja. Oraakkeli toimi Delfoin Apollon-jumalan pyhäkköalueella sijainneessa Apollonin temppelissä.[1][2]

Delfoissa ”oraakkelilla” voidaan viitata joko yleisesti koko oraakkeli-instituutioon ennuslauseet muotoilleine pappeineen; ennuspapitar Pythiaan, joka istui kolmijalalla temppelissä ja lausui hurmostilassa vastaukset hänelle esitettyihin kysymyksiin; tai Apollon-jumalaan itseensä, jota pidettiin näiden ennustusten jumalallisena alkuperänä. Oraakkeli toimi noin tuhannen vuoden ajan ja sillä oli suuri merkitys kreikkalaisten kaupunkivaltioiden väliseen diplomatiaan ja sotiin erityisesti 700–500-luvuilla eaa.

Delfoin oraakkelia ja Pythiaa ei tule sekoittaa Delfoin sibyllaan, joka oli pyhäkköalueella yksityishenkilönä toiminut ennustajatar.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Delfoin historia

Delfoin oraakkelin syntyperä on osin hämärän peitossa. Delfoin Apollonin pyhäkkö on perustettu aikaisintaan noin 750 eaa., ja varhaisimmat historialliset tiedot paikasta ovat tältä ajalta.[1] Delfoin oraakkeli esiintyy kuitenkin jo Kreikan mykeneläiselle pronssikaudelle sijoittuvassa kreikkalaisessa mytologiassa erityisesti Delfoin lähialueisiin, kuten Theban kaupunkiin liittyvissä myyteissä. Myyttien mukaan ennustuksia paikalla, jonka nimi oli alun perin Pytho, antoivat alun perin ennen Apollonin saapumista jumalattaret Ge eli Gaia ja Themis.[3]

Odysseian mukaan jo Demodokos toi Agamemnonin Pythoon koskien Troijan sodan onnistumista.[3] Deukalionin kokeman suuren tulvan jälkeen oraakkelina toiminut Themis neuvoi häntä uuden ihmiskunnan luomisessa.[4] Kadmos sai Europea etsiessään oraakkelilta neuvon perustaa kaupunki paikkaan, johon kuunsirppiä muistuttavia sarvia kantava hieho asettuisi. Näin Theba sai alkunsa.[5] Juuri Delfoin oraakkeli ennusti Oidipukselle, että tämä olisi surmaava isänsä ja naiva äitinsä.[6] Oraakkeli myös muun muassa määräsi Herakleen palvelemaan Eurystheusta.[7] Oraakkelilla oli osa myös argonauttien retkessä ja Theseuksen sankariteoissa.[3]

Homeerisen hymnin Apollonille mukaan Delfoissa ei ollut oraakkelia ennen kuin Apollon saapui paikalle ensimmäistä kertaa Deloksesta.[3] Hymnissä jumala kertoo itse oraakkelin perustamisesta surmattuaan Python-hirviön:

»Tähän siis aion perustaa loistavan temppelin ennuspaikaksi ihmisille, jotka ovat kunniakseni ainiaan tuova tänne otollisia satauhreja [...] tullessaan neuvoa pyytämään; ja kaikille heille minä erehtymättä vastaan rikkaassa temppelissäni.[8]»

Orestes Delfoissa. Kuvitusta punakuviotekniikalla valmistetussa krateerissa, noin 330 eaa.

Mikäli paikalla on ollut jonkinlainen oraakkeli ennen 700-luvua eaa., sillä on ollut tutkijoiden mukaan korkeintaan paikallista merkitystä. 700-luvulla eaa. oraakkeli sai kuitenkin nopeasti mainetta, ja siitä oli tullut yleiskreikkalainen jo vuosisadan lopulle tultaessa.[3]

Diodoros Sisilialaisen myöhäisemmän selonteon mukaan oraakkelin ennuspaikan keksi alun perin paikallinen Koretas-niminen vuohipaimen nähtyään, että eläimet alkoivat käyttäytyä oudosti hengitettyään maassa olleesta halkeamasta nousseita höyryjä. Hengitettyään höyryjä itse hän alkoi ennustaa tulevia tapahtumia. Tämän jälkeen paikka sai mainetta ja yhä uudet ihmiset kokivat saman, minkä seurauksena Delfoita alettiin pitää ihmeellisenä ennuspaikkana. Koska ihmisiä kuoli pudottuaan halkeamaan, paikalle perustettiin oraakkeli-instituutio niin, että ennustukset annettiin yhden tehtävää hoitavan ennuspapittaren kautta.[9][10]

Delfoin ennuspapitar valittiin alun perin paikallisten nuorten neitojen joukosta. Ennuspapittaren ”virkanimi” oli vuosisadasta toiseen Pythia. Useat eri naiset hoitivat siis tehtävää. Nimi oli peräisin Delfoin vanhasta nimestä Pytho.[1][11] Alun perin oraakkeli antoi vastauksia ilmeisesti vain kerran vuodessa, keväällä, jolloin vietettiin Apollonin Delfoihin saapumisen juhlaa. Oraakkelin suosion kasvaessa vastauksia alettiin kuitenkin antaa ympäri vuotta,[1] joka kuukauden seitsemäntenä päivänä kolmea talvikuukautta lukuun ottamatta; tuolloin Apollonin katsottiin olevan hyperborealaisten maassa poissa Delfoista.[10]

Oraakkelin merkitys oli suurimmillaan Kreikan arkaaisella kaudella 700-luvulta 400-luvun eaa. alkuun. Oraakkelilla oli suuri vaikutus erityisesti kreikkalaisten kaupunkivaltioiden politiikkaan. Ennuslauseiden välityksellä annettiin neuvoja muun muassa kaupunkivaltioden väliseen diplomatiaan ja sotiin sekä siirtokuntien perustamista koskeviin asioihin.[2] Varsinkin 600-luvulla eaa. monet kreikkalaiset siirtokunnat Suur-Kreikassa sekä Mustallamerellä perustettiin oraakkelin neuvosta. Myös monet kreikkalaisten kaupunkivaltioiden valtiomuodot käytiin hyväksyttämässä Apollonilla oraakkelin kautta; näin tekivät muun muassa Spartan lainsäätäjä Lykurgos 600-luvulla eaa.[1][12] sekä Ateenan lainsäätäjä Solon vuonna 510 eaa.[1]

Oraakkelilla oli laaja kansainvälinen tiedustelijaverkosto eri puolilla antiikin maailmaa. Näin se pysyi selvillä tapahtumista. Carl Grimbergin Kansojen historian mukaan ”oraakkeli arkistoineen oli verrattavissa suureen nykyaikaiseen tiedustelutoimistoon. Ja joskin siellä toisinaan erehdyttiin, niin maine oli yleensä sangen helposti pelastettavissa, koska vastaukset useinkin olivat hämäriä ja monimielisiä”. Kiitokseksi ja kunnioitukseksi Apollonia kohtaan kuninkaat ja kaupunkivaltiot rakennuttivat Delfoihin monumentteja, patsaita ja kallisarvoisilla esineillä täytettyjä temppelin kaltaisia aarrekammioita, joista tunnetuin on Ateenalaisten aarrekammio. Lahjoilla pyrittiin samalla osoittamaan oman kaupungin mahtia ja muistuttamaan muita saavutetusta menestyksestä.

Viimeistään 500-luvulta eaa. lähtien oraakkeli oli suosituin kaikista lukuisista kreikkalaisista oraakkeleista.[3] Samoihin aikoihin erityisesti Lyydian kuningas Kroisos antoi Delfoihin kalliita lahjoja, tuki oraakkelia ja sai siltä monia tunnettuja ennustuksia.[13][14] Vuonna 510 eaa. Alkmeonidit onnistuivat karkottamaan tyranni Hippiaan Ateenasta osaksi siksi, että lahjoivat oraakkelin.[15] Myös Roomalaiset kävivät kysymässä oraakkelilta neuvoa viimeistään 500-luvun lopulla eaa., jolloin esimerkiksi kuningas Tarquinius Superbus lähetti oraakkelin luo pojistaan koostuneen lähetystön.[16]

Delfoin oraakkeli vaikutti suuresti moniin muihin antiikin oraakkeli-instituutiohin. Muun muassa Argoksen Apollon Pythioksen temppeli piti Delfoita perustajanaan, ja temppelissä toimi Delfoin oraakkelin kaltainen ennustuslaitos. Epeiroksessa eräässä Apollonin temppelissä pidettiin ennustamiseen käytettyjä käärmeitä, joiden sanottiin olevan Delfoin Pythonin jälkeläisiä. Didymassa aiemmin papeilla ollut ennustajantoimi siirtyi papittarille Delfoin esikuvan mukaan.[17]

Persialaissotien aikana 400-luvulla eaa. oraakkeli antoi persialaisille suotuisia lausumia, koska ilmeisesti pelkäsi joutuvansa muutoin tuhon omaksi Didyman oraakkelipaikan tavoin.[18] Yleisen käsityksen mukaan oraakkeli kärsi tämän seurauksena mainetappion, koska ei osannut ennustaa kreikkalaisten voittoa sodassa, vaan oli liian selvästi kehottanut kreikkalaisia antautumaan (toisaalta oraakkeli oli antanut ateenalaisille muun muassa tunnetun, hyödyllisen neuvon varautua sotaan ”puisin muurein” eli laivastolla). Myöhemmin oraakkelin lausumia sotaa koskien pyrittiinkin tulkitsemaan uudelleen.[1] Toisaalta näkemys oraakkelin maineen huononemisesta on nykyaikainen tulkinta ja perustuu lähinnä Herodotoksen Historiateoksen esitykseen, joka voi olla yksipuolinen ja epäluotettava.[3]

Sodan jälkeen poliittisia päätöksiä tehtiin kuitenkin yhä useammin ilman, että asiasta olisi kysytty oraakkelilta. Klassiselta kaudelta eteenpäin tunnetaankin enemmän tavallisten yksityishenkilöiden tekemiä tiedusteluita. Kuuluisa on muun muassa Khairefonin oraakkelille esittämä kysymys, onko kukaan viisaampi kuin Sokrates; oraakkeli vastasi kieltävästi. Ksenofon kysyi oraakkelilta, mille jumalalle hänen tulisi uhrata, jotta Kyyroksen sotaretki sujuisi hänen osaltaan turvallisesti.[1]

Oraakkelin merkitys väheni hellenistiselle ajalle tultaessa samalla, kun ajatus kreikkalaisesta kaupunkivaltiosta (polis) taantui. Vuoden 50 eaa. jälkeen oraakkelin toiminnassa saattoi olla ajoittaisia katkoksia. Lopullisesti oraakkeli taantui muun pakanallisen uskonnollisuuden mukana antiikin ajan lopulla. Oraakkelin tiedetään kuitenkin varmuudella antaneen vastauksia vielä ainakin 200-luvulla jaa.[3] Rooman keisari Julianus Apostata suunnitteli oraakkelin elvyttämistä muiden pakanauskoa elvyttävien hankkeidensa ohella noin vuonna 362, mutta tuolloin papit vastasivat oraakkelin vaienneen:[19]

»Kerro keisarille, että Apollonilla ei enää ole kotia, temppeli on sortunut, ennustavaa laakeripuuta ja puhuvaa lähdettä ei enää ole. Sen vesi on vaiennut.[19]»

Tämä on oraakkelin viimeinen muistiin merkitty ennuslause, vaikkakin sen historiallisuus on kyseenalainen. Lopullisesti Delfoin oraakkelin toiminta loppui noin vuonna 391, kun kaikki oraakkelit ja ennustaminen kiellettiin koko valtakunnassa Theodosius I:n asetuksen myötä.[3]

Oraakkelin toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papittaret ja papit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Collier, Delfoin papitar, 1891.

Delfoin ennuspapittaren nimi oli Pythia. Laajimmassa vaiheessa 500-luvulla eaa. temppelin palveluksessa oli yhtä aikaa kolme Pythiaa, mutta alun perin ja jälleen myöhempinä aikoina papittaria oli vain yksi. Sama nimi oli käytössä vuosisatoja eräänlaisena virkanimenä. Pythia-papittaria (monikossa Pythiai) oli siis sekä historian kuluessa että joskus myös samanaikaisesti useita. Alun perin tehtävään valitun tuli olla nuori, neitsyt ja vailla fyysisiä vammoja. Myöhemmin käytäntö vaihtui, sillä Ekhekrates-nimisen thessalialaisen kerrotaan kerran ihastuneen yhteen neitoon niin paljon, että raiskasi tämän. Tämän jälkeen ennuspapittarena käytettiin 50-vuotta täyttäneitä naisia, jotka pukeutuivat neidoiksi muistona aiemmasta käytännöstä.[10][11][20]

Papittaret pysyivät koko ikänsä Apollonin palvelijattarina.[11] He saivat palkkaa, asunnon ja elatuksen, olivat vapaita verotuksesta ja saivat osallistua julkisiin tilaisuuksiin. On arveltu, että Delfoissa on saattanut olla eräänlainen Vestan neitsyitä muistuttava ammattikunta, jonka tehtävänä on ollut huolehtia temppelin hestia-tulesta, ja jonka joukosta Pythiat on valittu.[10]

Ennuspapittaren lisäksi Delfoilla oli kiinteä papisto, päin vastoin kuin useimmilla muilla kreikkalaisilla kulttipaikoilla ja temppeleillä. Miespuolisia pappeja oli alun perin yksi, 200-luvulta eaa. lähtien kaksi. Tehtävään valittiin paikallisia arvostettuja henkilöitä. Muun muassa kreikkalainen kirjailija Plutarkhos toimi Delfoin pappina ennen kirjailijan uraansa. Pappien tehtävänä oli temppelin ja oraakkeli-instituution toiminnan pyörittäminen, ennuslauseiden muotoilu runomuotoon sekä muun muassa Python kisojen järjestäminen.[10]

Muita viranhaltijoita olivat hosioi, joita oli viisi, sekä profētai. Näiden tehtäviä ei tunneta, mutta toimenkuvaan kuului mahdollisesti pappien avustaminen käytännön asioissa sekä kysymysten tai ennuslauseiden muotoilussa.[10]

Ennustusrituaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska uskottiin, että itse Apollon-jumala puhui ennustuksissa ihmisille, Delfoin oraakkelin toiminta muodosti omanlaisensa rituaalin. Ennustusrituaali ei ollut mysteerikulttien (kuten Eleusiin mysteerit) tapaan salaisuus, mutta siitä tiedetään silti melko vähän. Antiikin ajalta säilyneet tiedot ovat peräisin suhteellisen myöhäisistä, roomalaisaikaisista lähteistä, eikä ole varmuutta siitä, missä määrin toimitus on säilynyt samanlaisena historian kuluessa. Säilyneiden kirjoitusten perusteella rituaalin kulku on kuitenkin voitu päätellä suurin piirtein.[10]

Ennen ennustusten antamista Pythia peseytyi Kastalian lähteessä pyhäkköalueen lähellä. Tämän jälkeen hän uhrasi vuohen sekä joi vettä aivan Apollonin temppelin yläpuolella virranneesta toisesta lähteestä, Kassotiksen lähteestä. Näiden toimitusten jälkeen Pythia lausui rukouksen ja astui sisään temppeliin, jossa sirotteli aina palavalle hestia-tulelle ohrajauhoja ja laakerinlehtiä. Sitten hän laskeutui temppelin peräosassa olleeseen adytoniin eli kaikkein pyhimpään, jossa sijaitsi Omfalos eli maailmannapaa merkinnyt kivi. Temppelin lattiassa oli ilmeisesti jonkinlainen aukko tai halkeama, jonka päällä oli kannella varustettu kolmijalkainen kattila. Pythia asettui istumaan tämän kolmijalan eli tripodin päälle, toisessa kädessään laakerinoksa ja toisessa Kassotiksen vettä sisältänyt malja.[1][10][11] Päässään hänellä kuvataan olleen laakeriseppele.[17]

Heinrich Leutemann, Haltioitunut Delfoin oraakkeli.

Myös kysymyksiä esittäneet vierailijat peseytyivät ensimmäisenä Kastalian lähteessä. Tämän jälkeen he kulkivat, mahdollisesti kulkueena, lähteeltä ylös temppelille pyhää tietä pitkin. Vierailijoihin lukeutui niin tavallisia ihmisiäkin kuin merkkihenkilöitäkin, tosin jälkimmäiset hoitivat asian usein lähettiläiden välityksellä, samoin kuin kreikkalaiset kaupunkivaltiotkin. Temppelillä arvottiin järjestys, jossa vierailijat saivat esittää kysymyksensä. Tärkeillä henkilöillä tai tiettyjen kaupunkien lähettiläillä oli lupa ohittaa jono. Ennen kysymyksen esittämistä tuli suorittaa maksu sekä uhrata eläin, yleensä vuohi tai lammas. Eläimen sisälmykset tarkastettiin, ettei niissä ollut huonoja enteitä, kuten mitään vikoja. Tämän jälkeen vierailija johdatettiin temppelille, missä hän esitti kysymyksensä papeille. Jokaiselle oli sallittu vain yksi kysymys. Ainakin osa kysymyksistä kirjoitettiin ylös, ja niitä on säilynyt muun muassa lyijytauluilla. Papit esittivät kysymyksen Pythialle, joka oli adytonissa näkymättömissä vierailijoille. Vierailijat odottivat vastausta adytonin ulkopuolella.[10]

Ennustuksia antaessaan Pythia heilutti kädessään ollutta laakerinoksaa, katsoi kädessään olleeseen vesimaljaan ja vaipui jonkinlaiseen hurmostilaan. Antiikin aikana esitettiin, että Pythia hengitti maasssa olleesta halkeamasta nousseita huumaavia höyryjä (pneuma). Tähän viittaavat muun muassa Plutarkhoksen ja Strabonin selonteot. Jotkut sanoivat, että höyryjen lähteenä oli Apollonin surmaaman Python-hirviön mätänevä ruumis.[10]

Antiikin ajan kuvauksia temppelin lattiassa olleesta halkeamasta nousseista huumaavista höyryistä on usein epäilty, koska arkeologisissa kaivauksissa itse temppelistä ei ole löydetty mitään tähän viittaavaa rakennetta. Siksi aiemmissa tutkimuksissa antiikin aikaiset kuvaukset on tulkittu myyteiksi. Sen sijaan on esitetty, että transsitila olisi saatu enemmänkin aikaan joillakin Pythian nauttimilla aineilla[1] tai lähinnä paaston, itsesuggestion sekä muiden henkisten ja ruumiillisten valmistelujen kautta.[11][21]

Tuoreempien tutkimusten mukaan maaperässä on kuitenkin juuri temppelin kohdalla jonkinlainen halkeama, joka risteää temppelin alla mahdollisesti antiikin aikana pohjois-eteläsuunnassa kulkeneen Kassotis-lähteeseen liittyneen vesivirran kanssa. Halkeamasta on antiikin aikaan voinut kohota maaperän koostumuksen (bitumipitoista kalkkikiveä) ja geologisen toiminnan sekä veden virtauksen seurauksena lievää euforiaa aiheuttavia etyleenikaasuja. On mahdollista, että nämä kaasut saivat aikaan ennuspapittaren transsitilan.[22] Myös laakerinlehtien pureskelu saattoi edesauttaa transsitilaan joutumista.

Niin kutsuttu ”Pythian kivi”, mahdollinen Pythian kolmijalan jalusta, Delfoin arkeologisella alueella.

Joka tapauksessa Pythia lausui jonkinlaisessa hurmostilassa vastaukset hänelle esitettyihin kysymyksiin. Nämä ennustukset oli usein esitetty suoraan Apollon-jumalan suulla ensimmäisessä persoonassa.[11] Pythian vastaukset olivat joko runomitassa tai proosamuotoisia. Hurmostilasta johtuen lausuttu ei kuitenkaan välttämättä ollut edes mitään selkeää. Tämän jälkeen Apollonin papit ja heidän avustajansa muokkasivat lausutun moniselitteisiksi runosäkeiksi tyypilliseen kreikkalaiseen runomittaan, daktyyliseen heksametrimuotoon.[1][10][2] Plutarkhoksen aikana käytäntö oli mahdollisesti muuttunut, koska hän kirjoitti aiheesta tutkielman Delfoin Pythian oraakkeli ei enää ennusta runomuodossa. Oraakkelin vastauksia ei kirjoitettu ylös ainakaan temppelin toimesta, mutta monet kirjoittivat ne ylös itse, tai ne säilyivät suullisessa muodossa kunnes ne kirjoitettiin ylös myöhemmin.

Ennuslauseiden muodostamisessa Delfoin papisto hyödynsi laajan kansainvälisen vakoojaverkostonsa tuottamia tietoja. Toisaalta oraakkeli sai paljon tietoja jo pelkästään sitä kautta, että sen luona vieraili ihmisiä kaikista eri maista. Näin kyettiin sorvaamaan kuhunkin tilanteeseen sopivat ennustukset.[2][23][10] Pythian tai ennuspappien lahjominen halutun ennustuksen saamiseksi oli ilmeisesti mahdollista;[1] ainakin Herodotos mainitsee yhden tällaisen tapauksen.[24] Lisäksi oraakkeliin oli mahdollista vedota, jotta se antaisi uuden ja mieluisamman vastauksen; Herodotos kertoo Ateenan lähettiläiden heittäytyneen kerran turvananojiksi saadakseen uuden lausuman.[25]

Koska ennustukset olivat monitulkintaisia, tunnettiin erityisiä ennuslauseiden selittäjiä, joita saatettiin konsultoida oraakkelin luona käynnin jälkeen.

Ennustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oraakkelin antamia ennuslauseita on säilynyt antiikin kirjallisuudessa yli 500 kappaletta.[26] Kirjallisuudessa esiintyvät oraakkelinlauseet ovat joskus muutaman, joskus jopa yli kymmenen säkeen mittaisia, osa puolestaan on pelkkiä proosamuotoisia kuvauksia vastauksesta tai vastausten katkelmia. Osa on historiallisia tai puolihistoriallisia, osa myyttisiä ja osa todennäköisesti kokonaan sepitettyjä. Osa ennuslauseista tunnettiin pitkään proosamuodossa, ja runomuoto kehittyi vasta myöhemmin. Monet tunnetuista ”ennustuksista” ovat syntyneet vasta tapahtumien jälkeen.[3][26]

Ennustukset olivat yleensä hyvin monitulkintaisia. Esimerkiksi Lyydian kuningas Kroisoksen kerrotaan lähettäneen sanansaattajan kysymään oraakkelilta, tuleeko hänen lähteä sotaretkelle Persiaa vastaan.[27] Oraakkeli antoi kenties kuuluisimman vastauksensa, joka esitetään antiikin lähteissä (mm. Aristoteles, Diodoros Sisilialainen) heksametrimuodossa seuraavasti (suomennos proosamuodossa):[28][29]

»Κροῖσος Ἅλυν διαβὰς μεγάλην ἀρχὴν καταλύσει.
Kroisos Ha|lȳn dia|bas mega|lēn ark|hēn kata|lȳsei.
Ylittäessään Halys-virran Kroisos tuhoaa suuren valtakunnan.[30]»

Saatuaan tämän vastauksen Kroisos lähti voitonvarmana sotaan, jossa tuhosi oman valtakuntansa. Hieman samanlainen oli toinen Kroisoksen saama vastaus kysymykseen siitä, kuinka kauan hän tulisi säilymään vallassa. Sen esittää Herodotos heksametrimuodossa seuraavasti:[31]

»[M]utta kun kerran meedien herraksi saanut on muuli,
silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon
väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo.[31]»

Kroisos ajatteli, ettei muuli voisi koskaan nousta Persian valtaistuimelle, jolloin hän ja hänen jälkeläisensä tulisivat hallitsemaan aina.[31] Hän kuitenkin unohti, että Kyyros Suuri oli persialainen isänsä ja meedialainen äitinsä puolelta, eli ”muuli” tässä merkityksessä.

John William Godward, Delfoin oraakkeli, 1899.

Hieman myöhemmin persialaissotien aikana vastaavalla tavalla monitulkintainen oli ennussana, jossa Ateenan kaupungille luvattiin voitto persialaisista puisten muurien suojassa. Puisilla muureilla voitiin ymmärtää joko Akropoliin muinaista puista varustusta tai kaupungin sotalaivastoa. Tällä kertaa lause tulkittiin oikein päin: Ateena otti Themistokleen johdolla käyttöön jälkimmäisen tulkinnan ja varusti suuren laivaston, joka tuhosi persialaisten laivaston Salamiin taistelussa. Oraakkelin lausuma, joka on samalla esimerkki pidemmästä vastauksesta, oli kokonaisuudessaan:

»Zeusta Olympon ei rukoukset taivuta Pallaan,
vaikk' ylen runsaat hällä ne lie sekä mielevät neuvot.
Tää toki säilyvä on sana kuin teräs särkymätönnä:
muun vihamies kun on kaiken vallannut, mitä äärtää
kallio Kekropsin ja Kithaironin pyhä rotko,
Tritogeneialle turvan kestävän Zeus jylylaaja
lahjoittaa: puumuuri on sun sekä lastesi suoja,
ällös vartoamaan toki tyynnä sä sankkoja jääkö
joukkoja miesten ja ratsuin, saavia manteren puolta,
väistyös, selkäsi kääten, viel' olet iskevä päinkin.
Oi Salamis jumalainen, sa kuoletat saamia vaimoin,
kun Demeterin antimet kootaan tai sirotellaan.[32]»

Ennustus kehottaa ateenalaisia vetäytymään kaupungista ja antamaan persialaisten vallata sen, ja turvautumaan sen sijaan laivastoon ja iskemään takaisin Salamiissa syksyllä sadonkorjuun ja kylvön aikaan.

Jotkut ennustuksista olivat puolestaan hyvin yksiselitteisiä, vaikka kysyjä ei niitä usein ymmärtänytkään. Esimerkiksi thebalainen sotapäällikkö Epameinondas kysyi oraakkelilta neuvoa ja sai lyhyen vastauksen, että hänen tulisi ”varoa Pelagosta”. Tämän jälkeen Epameinondas vältti aina laivoja ja merelle (kreikaksi pelagos) menemistä, mutta kaatui lopulta Mantineian taistelussa Pelagos-nimisessä metsässä.[33]

Delfoin oraakkelin esitetään selviytyneen myös kysymyksistä, jotka eivät koskeneet pelkästään sitä, mitä tuli tai ei tullut tehdä, vaan myös sitä, mitä joku tulisi tekemään. Ennen sotaa koskenutta kysymystään Kroisoksen kerrotaan näet koetelleen Delfoin oraakkelia — monien muiden oraakkelien ohella — kysymällä, mitä tulisi tekemään eräänä tiettynä päivänä. Delfoi voitti kisan, sillä oraakkeli vastasi:[34]

»Hiekan määrän mä tiedän ja merten matkat mä tunnen,
mykkää myös tajuan, puhumattoman kuiskehen kuulen.
Kas, kovakilpisen konnan tuoksu mun tuntohon tunki,
min lihat parhaillaan kera lampaan vaskessa kiehuu:
vaskea alla sen on, myös vaski sen päältäkin peittää.[34]»

Kroisos oli nimittäin päättänyt keittää kyseisenä päivänä kilpikonnan ja lampaan lihaa pronssisessa kattilassa, jossa oli pronssinen kansi, ja piti tätä tekoa mahdottomana arvata.[34] Roberto Calasso tosin tulkitsee Kroisoksen teon mykkänä viestinä, joka kuvasi sitä, mitä Delfoissa tapahtuu: Pythia istui savussa pronssisella astialla, Apollonin lyyra oli tehty kilpikonnan kilvestä ja temppelille uhrattiin lampaita, alun perin Delfoin toisen keskeisen jumalan Dionysoksen seurueen uhraamina; ”Apollon ja Dionysos kiehuivat yhdessä kattilassa: siitä sekoituksesta syntyi Delfoin kirpeä tuoksu”. Näin Kroisos osoitti tuntevansa oraakkelin toiminnan perustan.[35]

Myöhemmässä kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delfoin oraakkeli esiintyy myös muun muassa Percy Jackson -kirjasarjassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  • Fontenrose, Joseph Eddy: The Delphic Oracle, Its Responses and Operations, with a Catalogue of Responses. University of California Press, 1978. ISBN 0520033604. Teoksen verkkoversio.
  • Herodotos: Historiateos. 1–2. (Historíai.) Suomentanut ja esipuheella varustanut Edvard Rein. 4. painos (1. painos 1907). Laatukirjat. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-17869-1.
  • Lindskog, Claes: Kreikkalaisia jumalaistaruja ja satuja. 3. painos. Suom. I. K. Inha. Porvoo - Helsinki - Juva: WSOY, 1984.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Burkert, Walter: Greek Religion, s. 115–117. Boston: Harvard University Press, 1987. ISBN 0-674-36281-0.
  2. a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Delfoi”, Antiikin käsikirja, s. 120–121. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. a b c d e f g h i j Fontenrose 1978, s. 1–10.
  4. Lindskog 1984, s. 34.
  5. Lindskog 1984, s. 43.
  6. Lindskog 1984, s. 81–85.
  7. Lindskog 1984, s. 51.
  8. Homeerinen hymni Apollonille. Suomennos Anna-Marja Soupios. Teoksessa Homeeriset hymnit, s. 29. Toimittanut Dimitris P. Papaditsas ja Eleni Ladia. Suomi-Kreikka yhdistysten liitto ry, 1996. ISBN 951-97465-0-1.
  9. Diodoros Sisilialainen: Bibliotheke historike XVI.26 (2-5).
  10. a b c d e f g h i j k l Delphi - The Oracle of Apollo Odyssey. Adventures in Archaeology. Viitattu 25.1.2016.
  11. a b c d e f Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Pythia”, Antiikin käsikirja, s. 475. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  12. Plutarkhos: Lykurgos: Spartan lainsäätäjä, s. 85–86. Suom. Kalle Suuronen. Helsinki: WSOY, 1942.
  13. Castrén 2011, s. 132.
  14. Herodotos: Historiateos I.47–56, I.85.
  15. Castrén 2011, s. 139.
  16. Castrén 2011, s. 207.
  17. a b Connelly, Joan Breton: Portrait of a Priestess: Women and Ritual in Ancient Greece, s. 74–80. Princeton University Press, 2007.
  18. Castrén 2011, s. 164, 166.
  19. a b Castrén 2011, s. 535.
  20. Sharma, A. K.: Prophecies & Predictions, s. 18–20. Pustak Mahal, 1993. ISBN 8122305512. Teoksen verkkoversio.
  21. Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita 1-2, s. 310. 12. painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-18515-5.
  22. Broad, William J.: For Delphic Oracle, Fumes and Visions The New York Times. 19.3.2002. Viitattu 25.1.2015.
  23. Castrén 2011, s. 65.
  24. Herodotos: Historiateos VI.66.
  25. Herodoros: Historiateos VII.140–141.
  26. a b Fontenrose 1978, s. 240–243.
  27. Herodotos: Historiateos I.53.
  28. Aristotle: Ars Rhetorica 1407a (III.5). W. D. Ross. Oxford. Clarendon Press. 1959.
  29. Diodorus Siculus: The Library of History IX.31.
  30. Aristoteles: Retoriikka 1407a (III.5). Suomennos Päivi Myllykoski.
  31. a b c Herodotos: Historiateos I.55–56. Suomennos Edvard Rein.
  32. Herodotos: Historiateos VII.141. Suomennos Edvard Rein.
  33. Fontenrose 1978, s. 59, 336. Kyseistä ennustusta ei tunneta runomuodossa.
  34. a b c Herodotos: Historiateos I.47–48. Suomennos Edvard Rein.
  35. Calasso, Roberto: Kadmoksen ja Harmonian häät, s. 171–172. (Le Nozze di Cadmo e Armonia). Suom. Elina Suolahti. Helsinki: Loki-Kirjat, 2001. ISBN 952-9646-46-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]