Kastalian lähde

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kastalian lähde.

Kastalian lähde (m.kreik. Κασταλίη, Kastaliē, kreik. Κασταλία πηγή, Kastalía pigí) on lähde Delfoissa Kreikassa. Se virtaa Faidriadien kallioiden välistä ja sijaitsee Apollonin pyhäkköalueen ja Athene Pronaian pyhäkköalueen puolivälissä. Antiikin aikana se oli yksi Kreikan tunnetuimmista lähteistä. Se sijaitsi ylös Apollonin temppelille johtavan tien varressa ja siitä alkoi ylös temppelille johtanut pyhä tie.[1][2][3]

Kastalian lähteen arkaaisen ajan lähdekaivorakennuksia.

Lähteellä oli antiikin aikana merkittävä rooli paikan uskonnollisissa toimituksissa. Kaikkien temppelille joko Delfoin oraakkelille tai muusta syystä saapuneiden toiviomatkalaisten sekä Python kisoihin saapuneiden urheilijoiden tuli puhdistautua siinä. Myös ennuspapitar Pythia peseytyi lähteessä ennen ennustusten antamista. Usein kuvataan, että lähteessä pestiin hiukset. Murhasta sovitusta etsineet peseytyivät siinä mahdollisesti kokonaan. Myöhemmin lähteen veden juomisen uskottiin antavan runollista innoitusta hieman Pierian lähteen tavoin. Tämä oli peräisin roomalaisilta runoilijoilta sillä ajatuksella, että Apollon oli muusien suojelija.[1][2]

Pausaniaan mukaan lähteen vesi oli ”makeaa juoda ja miellyttävää kylpeä”. Hän kertoo, että lähde oli nimetty joko Kastalian, joka oli joko Akhelooksen tytär tai paikallinen neito, tai Kastalios-nimisen miehen mukaan. Yhden version mukaan lähde oli Kefisoksen lahja Kastalialle.[4]

Myöhemmin lähde on tunnettu myös Pyhän Johanneksen lähteenä sen lähellä olevan kappelin mukaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Delphi, Phocis, Grteece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c Smith, William: ”Delphi”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  3. Wilson, Nigel: Encyclopedia of Ancient Greece, s. 210. Routledge, 2013. ISBN 113678800X. Teoksen verkkoversio.
  4. Pausanias:Kreikan kuvaus 10.8.9–10.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]