John William Godward
John William Godward (9. elokuuta 1861 Wimbledon, Lontoo – 13. joulukuuta 1922 Lontoo) oli englantilainen taidemaalari, joka maalasi uusklassisia maalauksia, jotka esittivät naishahmoja sijoitettuina suihkulähteiden ja kukka-asetelmien luo. Naisten kasvot kuvasivat heidän tunteitaan. [1]
Elämänvaiheita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]John William Godward oli vanhempiensa esikoinen. Perheeseen, joka oli varakas, syntyi viisi lasta. Vanhemmat eivät mitenkään voineet hyväksyä poikansa aikeita ryhtyä taidemaalariksi. Hän kuitenkin uhmasi vanhempiaan ja ryhtyi Lawrence Alma-Tademan johdolla opiskelemaan taidetta. Suuttuneet vanhemmat leikkasivat poikansa kuvat pois kaikista perhekuvista. Godward opiskeli myös Royal Academyssa, missä piti suurimman osan näyttelyistään. [1]
Kun Godward päätti matkustaa vuonna 1912 mallinsa kanssa Italiaan, katkesivat viimeisetkin välit vanhempiin. Italiassakaan elämä ei ollut helppoa, hänen taidettaan pidettiin vanhentuneena. Godward alkoi kärsiä masennuksesta joka johtui siitä, että hänen taiteensa sai huonon vastaanoton ja perhesiteiden katkeamisesta. Hän palasi kotimaahansa vuonna 1921. [1]
Vuonna 1922 Godward teki itsemurhan. Hänen uransa taiteilijana sekä itsemurha olivat perheen mielestä niin häpeällisiä, että he polttivat kaikki hänestä otetut valokuvat, paperit ja muistoesineet. Uskotaan, että hänestä on olemassa vain yksi kuva. [1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Dolce far Niente, 1904
-
With Violets Wreathed and Robe of Saffron Hue, 1902
-
The quiet pet, 1906
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|