Siirry sisältöön

Homeeriset hymnit

Wikipediasta
Homeeriset hymnit
Ὁμηρικοί ὕμνοι
Hymnin Demeterille käsikirjoitusta, n. 1430-luku. Leiden BPG 33 H, fol 33r.
Hymnin Demeterille käsikirjoitusta, n. 1430-luku. Leiden BPG 33 H, fol 33r.
Alkuperäisteos
Kirjailija useita (Pseudo-Homeros)
Kieli muinaiskreikka (homeerinen)
Genre hymnirunous
Julkaistu vanhimmat 600–500-luvulla eaa.
Suomennos
Suomentaja Anna-Marja Soupios
Kustantaja Suomi-Kreikka yhdistysten liitto
Julkaistu 1996
ISBN 951-97465-0-1
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Homeeriset hymnit (m.kreik. Ὁμηρικοί ὕμνοι, Homērikoi hymnoi, myös Ὁμήρου ὕμνοι, Homērū hymnoi) ovat antiikin kreikkalainen kokoelma hymnejä, jotka on osoitettu eri jumalille ja kirjoitettu heksametrimuodossa. Hymnejä on yhteensä 33, ja ne on laitettu virheellisesti Homeroksen nimiin jo ensimmäisissä niihin viittaavissa lähteissä. Niiden todellisia kirjoittajia ei tunneta.[1][2][3]

Hymnejä kutsutaan ”homeerisiksi”, koska ne on kirjoitettu samassa murteessa ja mittamuodossa kuin Ilias ja Odysseia, vaikka niiden alkuperä, luonne ja esitysyhteydet vaihtelevat.[3] Vanhimmat hymnit ajoittuvat 600-luvulle eaa., ja ne ovat eräitä vanhimpia kreikkalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia.[1] Vaikka suurin osa hymneistä on kirjoitettu 600–500 luvulla eaa., muutamissa on selviä merkkejä hellenismin vaikutuksesta, ja myöhäisin eli Hymni Areelle ajoittuu mahdollisesti vasta myöhäisantiikin aikaan.[1]

Kukin hymni on omistettu jollekin kreikkalaisen mytologian jumalalle tai useammalle yhteenkuuluvalle jumalalle.[2] Kokoelmaan kuuluu viisi pitkää hymniä (Dionysokselle, Demeterille, Apollonille, Hermeelle ja Afroditelle), kaksi keskipituista hymniä sekä useita hyvin lyhyitä hymnejä. Hymnejä pidetään pääasiassa kirjallisina ja panhelleenisinä, mutta ne puhuttelevat jumalia suoraan ja liittyvät vaihtelevasti myös kulttikäytäntöihin.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runojen synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin kutsutut Homeeriset hymnit on kokoelma prooimion (προοίμιον) -runoja eli hymnimäisiä jumalille osoitettuja puhutteluja.[1][4] Tutkimuksessa on erotettu kaksi päätyyppiä: lyhyet hymnit, joita käytettiin epämuodollisina alkusoittoina esimerkiksi pitotilaisuuksissa, ja pidemmät, itsenäiset hymnit, jotka muistuttavat kilpailutilanteissa esitettyjä eeppisiä rapsodioita.[2] Näin homeeriset hymnit eivät olleet varsinaisia kulttilauluja, jotka yleensä esitti khoros tai jotka liittyivät samaan aikaan suoritettuihin rituaaleihin. Osa hymneistä liittyy kuitenkin selvästi joihinkin tiettyihin uskonnollisiin juhliin.[3]

Termi prooimion tarkoittaa sitä, mikä edeltää varsinaista kertovaa teemaa (οἴμη, oimē).[1][5] Rapsodeilla oli tapana aloittaa esityksensä tällaisilla puhutteluilla, kun he esittivät eeppistä runoutta muodollisissa tilanteissa.[1] Myös hymnien vakiintunut lopetuskaava viittaa siihen, että rapsodit esittivät niitä ennen varsinaista eeposta musiikkikilpailuissa ja juhlissa.[2] Tällaiseen käytäntöön viitataan jo Homeroksen Odysseiassa, jossa Demodokos, aloittaessaan kertomuksen Troijan hevosesta, ”alkoi jumalasta”. Myös Hesiodoksen Jumalten synty ja Työt ja päivät alkavat hymneillä, joita seuraa siirtymä varsinaiseen aiheeseen. Antiikin lähteet kertovat lisäksi, että Homeroksen Iliaasta tunnettiin versio, jossa oli esipuheena hymni muusille ja Apollonille.[1] Muun muassa Pindaros ja Pseudo-Plutarkhos kuvaavat tapaa, jossa jumalia kunnioittava hymni edelsi Homeroksen tai muiden runoilijoiden teoksia.[2][6]

Thukydides kutsuu Hymniä Apollonille nimenomaan nimityksellä prooimion, ei hymnos (ὕμνος),[1][7] ja samaa nimitystä käytetään myös Sokrateen vankilassa sepittämästä Apollon-esirukouksesta. Vasta myöhemmät kirjailijat ja käsikirjoitukset antoivat kokoelmalle nimen Homeeriset hymnit. Thukydides piti Hymniä Apollonille Homeroksen teoksena, eikä muille hymneille mainita antiikin lähteissä tekijöitä. Toisaalta eräs Homeroksen elämäkerta välittää vanhan tutkijamielipiteen, jonka mukaan vain Ilias ja Odysseia olivat aidosti Homeroksen, ja hymnit olivat muuta alkuperää. Nykytutkimus onkin osoittanut kielen, politiikan ja maantieteen perusteella, että hymnit ovat eri tekijöiden tuotantoa, syntyneet eri paikoissa ja eri aikoina, todennäköisesti myöhäiseltä 600-luvulta eaa. aina ainakin 400-luvulle eaa. saakka. Tekijöiden nimiä ei antiikin aikana kirjattu, koska rapsodit eivät yleensä vaatineet yksilöllistä tekijyyttä vaan näkivät runouden periytyvänä traditiona, jota homeridit katsoivat saavansa Homerokselta.[1]

Hymnien tekijät ovat tunteneet hyvin Iliaan ja Odysseian ja Hesiodoksen tuotannon, ja toisinaan myös toiset hymnit, mikä on luonnollista ammattimaisen rapsodiperinteen piirissä. Useimmat hymnit on todennäköisesti laadittu tiettyä esitystilannetta varten, kuten uskonnolliseen juhlaan, ja joissakin runoissa paikallinen yhteys on selvästi havaittavissa. Hymni Demeterille liittyy läheisesti Eleusiin mysteereihin, ja Hymni Apollonille kuvaa elävästi Deloksella vietettyä juhlaa, jossa runoilija esiintyy. Joissakin tapauksissa esittäjä kilpaili palkinnosta, kuten Hymnissä 6 Afroditelle, jossa runoilija rukoilee Afroditelta voittoa ja laulun ohjausta.[1]

Tekstihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pindaroksella ja Thukydideellä olevat viittaukset osoittavat, että prooimion tunnettiin hyvin omana lajinaan 400-luvulla eaa. ja että osa tällaisista esirunoista oli laajassa käytössä. On mahdollista, että jo varhain oli olemassa kokoelmia Homeroksen hymneistä, mutta ennen aleksandrialaisten tekstikriitikoiden aikaa ei todennäköisesti vallinnut yksimielisyyttä siitä, mitkä runot kokoelmaan kuuluivat tai missä järjestyksessä. Ensimmäiset varmat maininnat hymneistä kokoelmana ovat Filodemoksella ja Diodoros Sisilialaisella 100-luvulla eaa., ja niiden taustalla saattoi olla Apollodoroksen aiempi tutkimus. Näyttää siltä, että heidän tuntemansa kokoelma vastaa pääosin meille säilynyttä, ja että ”standardieditio” syntyi Aleksandriassa. Toimitustyön jälkiä näkyy siinä, että tekstiin on paikoin jätetty rinnakkain vaihtoehtoisia säemuotoja, mikä viittaa eri rapsodiperinteiden yhteensovitteluun.[1]

Hymnit eivät vaikuta olleen antiikin aikana laajalti luettuja,[1] tai ainakin ne jäivät sivuun suhteellisen varhain,[3] sillä niihin on vain vähän viittauksia, niistä on säilynyt vain muutamia papyruskatkelmia ja niiden keskiaikainen käsikirjoitustraditio on heikko. Kaikki säilyneet käsikirjoitukset ovat myöhäisiä, teksti on paikoin pahoin turmeltunut, ja säkeitä on kadonnut tai mennyt sekaisin. Myöhäisantiikissa tai varhaiskeskiajalla homeeriset hymnit koottiin samaan koodeksiin Orfeuksen, Prokloksen ja Kallimakhoksen hymnien kanssa. Tällöin tapahtui myös virhe, jossa Prokloksen Hymni Areelle siirtyi osaksi homeeristen hymnien kokoelmaa.[1]

Käsikirjoitusperinne jakautuu selvästi kahteen haaraan: Moskovan käsikirjoitukseen M ja kaikkiin muihin, jotka polveutuvat kadonneesta arkkityypistä Ψ. M säilyttää ainoana Hymnin Demeterille, ja olisi säilyttänyt myös pitkän Hymnin Dionysokselle, ellei osa lehtiä olisi kadonnut. Ψ puolestaan edustaa muuta traditiota ja jakautuu edelleen useisiin käsikirjoitusperheisiin, mikä kertoo tekstihistorian monivaiheisuudesta ja ongelmallisuudesta.[1]

Homeeriset hymnit on suomennettu (1996), mutta suomennos perustuu muinaiskreikan sijasta nykykreikkalaiseen tekstiin.[8]

Sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homeeristen hymnien kokoelma muodostuu kolmesta­kymmenestä­kolmesta heksametrimitassa kirjoitetusta prooimion-runosta.[1] Hymnit ylistävät lähes kaikkia olympolaisia jumalia. Osa on omistettu puolijumalille (Herakles, Asklepios, dioskuurit) tai ei-olympolaisille jumalille (Helios, Selene, Ge, Hestia).[3]

Hymnien pituudet vaihtelevat huomattavasti. Viisi hymneistä (Dionysokselle, Demeterille, Apollonille, Hermeelle ja Afroditelle) on hyvin pitkiä, ja joidenkin kohdalla pituus ylittää 500 säettä, jolloin ne ovat pituudeltaan verrattavissa jo Homeroksen eeposten yksittäisiin lauluihin. Lisäksi kokoelmassa on kaksi keskipituista hymniä (toinen Dionysokselle sekä Panille). Suurin osa hymneistä on kuitenkin lyhyitä, usein alle kahdenkymmenen säkeen mittaisia, ja lyhimmät ovat vain kolmen–neljän säkeen mittaisia. Hymnistä Dionysokselle on säilynyt vain merkittäviä katkelmia.[1][2][3]

Rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hymnit noudattavat jumalille omistettujen hymnien kolmiosaista rakennetta: invokaatio, palvonta ja rukous.[2] Pidemmissä hymneissä keskiosa on laajennettu rapsodisen kertovan runouden tapaan.[2] Niille on ominaista laaja kertomus jumalan syntymästä tai merkittävästä myytistä.[1] Lyhyet hymnit tyytyvät tiivistettyihin viittauksiin jumalan toimialoihin tai tunnusomaiseen toimintaan. Osa niistä on selvästi katkelmia pidemmistä runoista, kuten Hymnistä Demeterille, Hymnistä dioskuureille tai Hymnistä Hermeelle, tai Hesiodoksen Jumalten synnystä.[1]

Aloitus ja lopetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hymnien alkuperäinen esipuheluonne käy ilmi niiden sisällöstä: hymnit alkavat tyypillisesti jumalan puhuttelulla, ja ne päättyvät jäähyväisiin, usein jumalan suosiota pyytäen. Alussa voidaan vedota muusien apuun, tai rapsodi ilmoittaa suoraan ”laulavansa” tai ”alkavansa laulaa” jumalasta, minkä jälkeen seuraa jumaluutta luonnehtiva kuvaus tai kertomus. Loppukaavassa jumalaa tervehditään ja pyydetään iloa, suosiota tai menestystä; toisinaan päätös viittaa esitystilanteeseen, kuten kilpailuun tai vuosittaiseen juhlaan. Usein lopussa luvataan siirtyä toiseen lauluun, joka voi olla joko uusi hymni tai myöhempi eepillinen esitys.[1][3]

Keskijakso

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkät hymnit rakentuvat eepillisen tyylin mukaisiksi kertomuksiksi, jotka voivat käsitellä jumalan syntymää, tämän kultin perustamista ja vakiintumista tai jotakin tämän luonnetta määrittävää tapausta.[2][3] Rakenne etenee esityksen aikana minä-muotoisesta aloituksesta kolmannessa persoonassa esitettyyn kuvaukseen ja lopulta suoraan jumalalle osoitettuun puhutteluun, mikä antaa vaikutelman jumalan läsnäolosta ja epifaniasta. Hymnit toimivat näin välittäjinä runoilijan, yleisön ja jumalan välillä ja tarjoavat teologisen kuvan kreikkalaisista jumalista: heidän ominaisuuksistaan, vaikutuspiireistään ja suhteestaan ihmisiin. Kuten homeerinen epiikka, hymnit esittävät jumalat sekä majesteettisina että inhimillisinä ja säilyttävät panhelleenisen luonteensa välttäen liiallista paikallisten kulttien korostamista.[3]

Esimerkiksi Hymni Apollonille käsittelee jumalan kahta keskeistä elämänvaihetta, syntymää Deloksella ja valloituksellista saapumista Delfoihin, yhdistäen näin hänen tärkeimmät toimintapaikkansa. Hymni Demeterille kertoo Persefonen ryöstöstä, Demeterin aiheuttamasta nälänhädästä ja siitä, kuinka tyttären vuosittain toistuva osittainen paluu johtaa Eleusiin mysteerien perustamiseen ja viljelyksen palautumiseen. Pitkät hymnit hahmottavat olympolaisten jumalten tehtäväalueiden jakautumisen Zeuksen vallan alla, ja niiden laaja kertova rakenne sekä kolmannessa persoonassa kirjoitettu tyyli erottavat ne perustavasti lyyrisistä hymneistä, jotka ovat lyhyempiä ja puhuttelevat jumalaa suoraan.[2]

Luettelo hymneistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homeeriset hymnit ovat:

  • Hymni 1 Dionysokselle (Εἰς Διώνυσον, Eis Diōnyson)
  • Hymni 2 Demeterille (Εἰς Δημήτραν, Eis Dēmētran)
  • Hymni 3 Apollonille (Εἰς Ἀπόλλωνα, Eis Apollōna)
  • Hymni 4 Hermeelle (Εἰς Ἑρμῆν, Eis Hermēn)
  • Hymni 5 Afroditelle (Εἰς Ἀφροδίτην, Eis Afroditēn)
  • Hymni 6 Afroditelle (Εἰς Ἀφροδίτην, Eis Afroditēn)
  • Hymni 7 Dionysokselle (Εἰς Διώνυσον, Eis Diōnyson)
  • Hymni 8 Areelle (Εἰς Ἄρεα, Eis Area)
  • Hymni 9 Artemiille (Εἰς Ἄρτεμιν, Eis Artemin)
  • Hymni 10 Afroditelle (Εἰς Ἀφροδίτην, Eis Afroditēn)
  • Hymni 11 Athenelle (Εἰς Ἀθηνᾶν, Eis Athēnan)
  • Hymni 12 Heralle (Εἰς Ἥραν, Eis Hēran)
  • Hymni 13 Demeterille (Εἰς Δημήτραν, Eis Dēmētran)
  • Hymni 14 Jumalten Äidille (Εἰς Μητέρα Θεῶν, Eis Mētera Theōn)
  • Hymni 15 Herakleelle (Εἰς Ἡρακλέα Λεοντόθυμον, Eis Hēraklea Leontothymon)
  • Hymni 16 Asklepiokselle (Εἰς Ἀσκληπιόν, Eis Asklēpion)
  • Hymni 17 dioskuureille (Εἰς Διοσκούρους, Eis Dioskūrūs)
  • Hymni 18 Hermeelle (Εἰς Ἑρμῆν, Eis Hermēn)
  • Hymni 19 Panille (Εἰς Πᾶνα, Eis Pāna)
  • Hymni 20 Hefaistokselle (Εἰς Ἥφαιστον, Eis Hēfaiston)
  • Hymni 21 Apollonille (Εἰς Ἀπόλλωνα, Eis Apollōna)
  • Hymni 22 Poseidonille (Εἰς Ποσειδῶνα, Eis Poseidōna)
  • Hymni 23 Zeukselle (Εἰς Δία, Eis Dia)
  • Hymni 24 Hestialle (Εἰς Ἑστίαν, Eis Hestian)
  • Hymni 25 muusille ja Apollonille (Εἰς Μούσας καὶ Ἀπόλλωνα, Eis Mūsas kai Apollōna)
  • Hymni 26 Dionysokselle (Εἰς Διόνυσον, Eis Dionyson)
  • Hymni 27 Artemiille (Εἰς Ἄρτεμιν, Eis Artemin)
  • Hymni 28 Athenelle (Εἰς Ἀθηνάν, Eis Athēnan)
  • Hymni 29 Hestialle (Εἰς Ἑστίαν, Eis Hestian)
  • Hymni 30 Gelle (Maalle), kaiken äidille (Εἰς Γῆν μητέρα πάντων, Eis Gēn mētera pantōn)
  • Hymni 31 Heliokselle (Εἰς Ἥλιον, Eis Hēlion)
  • Hymni 32 Selenelle (Εἰς Σελήνην, Eis Selēnēn)
  • Hymni 33 dioskuureille (Εἰς Διοσκούρους, Eis Dioskūrūs)
  • (Hymni muukalaisille) (Εις ξένους, Eis ksenūs)

Hymnien järjestys kokoelmassa voi vaikuttaa satunnaiselta, mutta se ei ole sitä täysin, vaikkakaan sitä ei ohjaa mikään yksi selkeä periaate. Pitkät hymnit ovat alussa, lyhyemmät seuraavat, joskin esimerkiksi Hymni Panille rikkoo kaavaa. Lisäksi jumalia on ryhmitelty ajoittain temaattisesti: ensin jumalattaria, sitten jumaliksi korotettuja sankareita, myöhemmin kosmisia jumaluuksia ja lopuksi dioskuurit erityisessä merkityksessään.[1]

Pitkät hymnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hymni 1 Dionysokselle

Hymni Dionysokselle oli laaja runoelma, joka ajoitetaan 600-luvun eaa. loppupuolelle. Siitä on säilynyt neljä katkelmaa. Hymni kertoi tarinan Dionysoksen hyväksymisestä olympolaisten jumalten joukkoon ja Heran suosiosta. Keskeinen myytti koskee Hefaistosta, jonka Hera hylkäsi tämän vammaisuuden vuoksi ja heitti mereen. Hän kehitti taitojaan, kunnes lähetti äidilleen ovelasti rakennetun valtaistuimen, joka vangitsi Heran. Muut jumalat eivät kyenneet vapauttamaan häntä. Dionysos sen sijaan onnistui viinin avulla: hän juotti Hefaistoksen humalaan ja toi tämän hyväntuulisena Olympokselle. Hera vapautettiin ja palkitsi Dionysoksen suostuttelemalla Olympoksen jumalat hyväksymään hänet joukkoonsa.[1]

Hymni 2 Demeterille

Hymni Demeterille on omistettu sekä Demeterille että Persefonelle ja sisältää Eleusiin mysteerien perustamismyytin. Se on todennäköisesti sävelletty Eleusiissa esitettäväksi ja ajoittuu ensimmäiselle puoliskolle 500-lukua eaa., ennen kuin mysteerit siirtyivät Ateenan hallintaan. Myöhemmin hymni sai pyhän tekstin aseman ja liitettiin Orfeukseen, mutta sen perusmuoto on selvästi varhaisempi ja itsenäinen.[1] Hymni käsittää 495 säettä.[9] Siinä kuvataan Persefonen ryöstö Haadeeseen, Demeterin suru ja vaellus, hänen oleskelunsa Eleusiissa, sekä mysteerien ja rituaalien synty, joiden uskottiin takaavan vihityille paremman kohtalon kuoleman jälkeen. Hymni selittää samalla useita eleusislaisia rituaalitapoja.[1]

Hymni 3 Apollonille

Hymnin Apollonille katsotaan olevan yhdistelmä kahdesta alun perin erillisestä Apollonin kunniaksi kirjoitetusta runosta: deloslaisesta hymnistä, joka käsittelee Apollonin syntymää Deloksella, sekä pytholaisesta hymnistä, joka kertoo hänen saapumisestaan Delfoihin eli aiempaan Pythoon ja Delfoin oraakkelin perustamisesta. Näistä pytholaisen hymnin katsotaan olevan varhaisempi, ja se ajoitetaan 500-luvun eaa. alkuun. Deloslaisen hymnin laati Kynaithos saman vuosisadan loppupuolella. Se oli tarkoitettu joonialaiselle yleisölle Deloksen juhliin. Hän tunsi pytholaisen hymnin ja käytti sitä mallinaan, mutta esitti oman runonsa Homeroksen perintönä ja liitti siihen sokean khioslaisen laulajan puheenvuoron. Vuonna 523 eaa. Samoksen hallitsija Polykrates järjesti Deloksella yhdistetyt deloslaiset ja pytholaiset juhlat. Ilmeisesti Kynaithos yhdisti tätä varten vanhemman pytholaisen hymnin ja oman deloslaisen runonsa yhdeksi kokonaisuudeksi.[1] Hymni käsittää 546 säettä.[10]

Hymni 4 Hermeelle

Hymni Hermeelle kertoo Hermes-vauvan syntymästä Arkadiassa ja hänen nousustaan olympolaiseksi jumalaksi ja Apollonin läheiseksi liittolaiseksi. Se ajoitetaan nykymuodossaan 400-luvulle eaa.[1] Hymni käsittää 580 säettä.[11] Sen juoni on humoristinen: vastasyntynyt Hermes karkaa kehdostaan kepposet mielessään, keksii lyyran kilpikonnan kuoresta, varastaa Apollonin karjan, peittää jälkensä, teurastaa kaksi lehmää Alfeios-joen varrella ja keksii samalla tulentekotaidon. Lopulta Zeus sovittelee veljesten riidat, Hermes luovuttaa lyyran Apollonille ja saa vastineeksi paimenten ja laidunten jumaluuden.[1]

Hymni 5 Afroditelle

Hymni Afroditelle on omistettu Afroditelle. Se ajoitetaan 600-luvun eaa. viimeiselle kolmannekselle, mikä tekee siitä vanhimman pitkistä hymneistä. Se on myös tyyliltään lähimpänä Homeroksen eepoksia.[1] Hymni käsittää 293 säettä,[12] ja sen aihe liittyy Troijan tarupiiriin. Se kertoo Aineiaan syntymästä ja kuvaa Afroditen tilapäistä heikkoutta: Zeus pakottaa hänet rakastumaan kuolevaiseen Ankhiseehen, mikä lopettaa hänen tapansa saattaa muut jumalat noloon asemaan. Jumalattarelle tämä liitto on häpeällinen, mutta siitä polveutuvalle sankarisuvulle se on kunnian lähde, ja hymnin varsinainen tarkoitus onkin ilmeisesti ollut miellyttää jotain Troaksessa valtaa pitänyttä aristokraattista sukua.[1]

Lyhyet hymnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hymni 6 Afroditelle

Hymni 6 on toinen Afroditelle omistetuista kolmesta hymnistä. Jumalattaren aseman korostaminen Kyproksella viittaa siihen, että se olisi esitetty saarella; erään ehdotuksen mukaan kyseessä olisivat Palaia Pafoksessa jumalattaren kunniaksi vietetyt juhlat. Hymnissä on nimenomainen viittaus rapsodiseen kilpailuun, jonka runoilija toivoo voittavansa.[1] Hymni käsittää 21 säettä.[13]

Hymni 7 Dionysokselle

Eksekiaan noin vuonna 530 eaa. mustakuviotekniikalla maalaama Dionysos-malja, jonka kuvitus saattaa liittyä seitsemännen hymnin myyttiin.

Hymni 7 on toinen Dionysokselle osoitetuista kolmesta hymnistä.[1] Se käsittää 59 säettä[14] ja kertoo tarinan siitä, kuinka Dionysos joutuu merirosvojen vangiksi. Muista lähteistä sama myytti tunnetaan ensimmäisenä Pindarokselta, ja hymnin arvellaan olevan samalta ajalta. Eksekiaalta tunnetaan kuuluisa Dionysos-malja, joka ajoitetaan noin vuoteen 530 eaa. ja jonka kuvitus vaikuttaa esittävän samaa myyttiä. Maalaus ei välttämättä edellytä myyttiä, mutta on jopa esitetty, että myytti olisi saanut innoituksensa maalauksesta.[1]

Hymni 8 Areelle

Hymni 8 on omistettu Areelle. Se on kauan tiedetty myöhäiseksi, ja se on todennäköisesti 400-luvulta jaa. ja uusplatonilaisen filosofi Prokloksen teos, joka on jonkin sattuman kautta siirtynyt hänen hymniensä kokoelmasta osaksi homeerisia hymnejä.[1] Hymni käsittää 17 säettä.[15]

Hymni 9 Artemiille

Hymni 9 on omistettu Artemiille. Sen katsotaan olevan peräisin Smyrnan seudulta, ja sen tulee ajoittua aikaan ennen kaupungin tuhoa noin vuonna 600 eaa.[1] Hymni käsittää kahdeksan säettä.[16] Se kuvaa jumalattaren ajavan vaunuillaan Smyrnasta veljensä pyhäkköön Klarokseen.[1]

Hymni 10 Afroditelle

Hymni 10 on viimeinen Afroditelle omistetuista kolmesta hymnistä. Se korostaa Hymnin 6 tavoin jumalattaren valtaa Kyproksella. Runossa mainitaan nimenomaisesti Salamiin kaupunki, ja oletettavasti runo esitettiin siellä.[1] Hymni käsittää kuusi säettä.[17]

Hymni 11 Athenelle

Hymni 11 on omistettu Athenelle. Se käsittää viisi säettä. Hymni ylistää Pallas Athenea kaupunkien suojelijana ja sodan jumalattarena, joka Areen rinnalla rakastaa taistelua ja turvaa kansan sekä sotaan lähtiessä että sieltä palatessa.[18]

Hymni 12 Heralle

Hymni 12 on omistettu Heralle. Se on mahdollisesti laadittu jotakin Heran juhlaa varten Samoksella, joka oli klassisella kaudella hänen kulttinsa tärkein keskus.[1] Hymni käsittää viisi säettä. Se ylistää Heraa kuolemattomien kuningattarena, kaikista kauneimpana ja Zeuksen sisarena ja puolisona.[19]

Hymni 13 Demeterille

Hymni 13 on toinen Demeterille omistetuista hymneistä. Se on hymneistä lyhyin ja käsittää vain kolme säettä.[20]

Hymni 14 Jumalten Äidille

Hymni 14 on omistettu Kybelelle eli Jumalten Äidille. Se käsittää kuusi säettä.[21]

Hymni 15 Herakleelle

Hymni 15 on omistettu Herakleelle. Se ajoitetaan aikaisintaan 500-luvulle eaa., sillä Herakleen kultista jumalana ei ole aiempaa näyttöä. Kulttia pidettiin alkuperältään attikalaisena. Hymni on mahdollisesti esitetty Marathonissa, jossa vietettiin neljän vuoden välein suurta Herakleelle omistettua juhlaa. On esitetty, että hymni olisi tarkoitettu esinäytökseksi Herakleesta kertovaan eepokseen.[1] Hymni käsittää yhdeksän säettä.[22]

Hymni 16 Asklepiokselle

Hymni 16 on omistettu Asklepiokselle. Se on mahdollisesti tehty Epidauroksen Asklepieia-juhlia varten, mutta kultti tunnettiin myös muualla.[1] Hymni käsittää viisi säettä.[23] Se koostuu aineksista, joita esiintyi vuosisatojen ajan Asklepiokselle omistetuissa hymneissä ja paiaaneissa.[1]

Hymni 17 dioskuureille

Hymni 17 on omistettu dioskuureille eli Kastorille ja Polydeukeelle. Se käsittää viisi säettä.[24]

Hymni 18 Hermeelle

Hymni 18 on toinen Hermeelle omistetuista hymneistä. Se on irrotetty pitkästä hymnistä[1] ja käsittää 12 säettä.[25] Runo saattaa liittyä Samoksella vietettyyn Hermeen juhlaan.[1]

Hymni 19 Panille

Hymni 19 on omistettu arkadialaiselle jumalalle Panille, joka tuli Kreikassa laajemmin tunnetuksi vasta 400-luvun alussa eaa., ja myös hymni ajoitetaan samalle vuosisadalle.[1] Hymni käsittää 49 säettä.[26]

Hymni 20 Hefaistokselle

Hymni 20 on omistettu käsityöläisten jumalalle Hefaistokselle ja liittää tämän Atheneen, mikä on attikalainen piirre. Runon arvellaan olevan laadittu Attikan Hefaisteia-juhliin joskus 400-luvun eaa. jälkipuoliskolla.[1] Hymni käsittää kahdeksan säettä.[27] Se näkee käsityötaidot keinona, jonka avulla ihmiskunta on noussut alkukantaisesta tilasta sivistyneeseen elämäntapaan. Ajatus tällaisesta ihmiskunnan edistymisestä on peräisin 400-luvun eaa. puolivälistä, mikä tuke hymnin ajoitusta, ja liittyy sofisti Protagoraaseen.[1]

Hymni 21 Apollonille

Hymni 21 on toinen Apollonille omistetuista hymneistä. Se käsittää viisi säettä.[28]

Hymni 22 Poseidonille

Hymni 22 on omistettu Poseidonille, joka mainitaan ”Helikonin” ja ”Aigain” herrana; oikeat paikat ovat Akhaian Helike ja Aigai, jotka kummatkin oli pyhitetty Poseidonille.[1][29] Sen arvellaan olevan laadittu Panionionissa vietettyä Panionia-juhlaa varten.[1] Hymni käsittää seitsemän säettä.[30]

Hymni 23 Zeukselle

Hymni 23 on omistettu Zeukselle. Se käsittää neljä säettä.[31]

Hymni 24 Hestialle

Hymni 24 on omistettu Hestialle. Se viittaa jumalattaren ja Apollonin väliseen yhteyteen Delfoissa, mutta pyytää tätä tulemaan ”tähän taloon” yhdessä Zeuksen kanssa. Siksi on arveltu, että hymni olisi sepitetty jonkun Zeukselle omistetun temppelin vihkimistä varten.[1] Hymni käsittää viisi säettä.[32]

Hymni 25 muusille ja Apollonille

Hymni 25 on omistettu muusille ja Apollonille yhdessä. Se käsittää seitsemän säettä.[33]

Hymni 26 Dionysokselle

Hymni 26 on kolmas Dionysokselle omistetuista hymneistä. Sen lopun perusteella sitä esitettiin vuosittaisluonteisessa juhlassa.[1] Hymni käsittää 13 säettä.[34]

Hymni 27 Artemiille

Hymni 27 on toinen Artemiille osoitetuista hymneistä. Se käsittää 22 säettä.[35]

Hymni 28 Athenelle

Hymni 28 on toinen Athenelle osoitetuista hymneistä. Se käsittää 18 säettä.[36]

Hymni 29 Hestialle

Hymni 29 on toinen Hestialle omistetuista hymneistä. Se käsittää 15 säettä.[37]

Hymni 30 Gelle, kaiken äidille

Hymni 30 on omistettu Gelle (Gaialle) eli Maalle. Se käsittää 19 säettä.[38]

Hymni 31 Heliokselle ja Hymni 32 Selenelle

Hymnit 31 ja 32, jotka on omistettu Heliokselle (Auringolle) ja Selenelle (Kuulle), muodostavat parin ja ovat selvästi saman runoilijan käsialaa. Ne kuuluvat kokoelman myöhäisimpiin runoihin. Runot saattavat olla attikalaista alkuperää.[1] Kumpikin hymni käsittää 20 säettä.[39]

Hymni 33 dioskuureille

Hymni 33 on toinen dioskuureille omistetuista hymneistä. On arveltu, että se olisi ollut esinäytös laajemmalle kertomukselle dioskuureista.[1] Hymni käsittää 19 säettä.[40] Alkaios tunsi ilmeisesti heksametrisen dioskuureille omistetun hymnin, jossa on yhtäläisyyksiä tähän nykyaikaan säilyneeseen hymniin, ja jolle hän kirjoitti lyyrisen vastineen.[1]

Hymni muukalaisille

Joskus homeeristen hymnien mukana julkaistaan myös numeroimaton Hymni muukalaisille, mutta sitä ei aina lueta kuuluvaksi homeeristen hymnien joukkoon.[41] Hymni käsittää viisi säettä. Se kehottaa kunnioittamaan niitä, jotka tarvitsevat vieraanvaraisuutta ja yösijaa.[42]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 West, Martin L.: ”Homeric Hymns: Introduction”. Teoksessa Homeric Hymns 2003, s. 3–22.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Homeric Hymns Brill's New Pauly Online. Brill. Viitattu 12.1.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Clay, Jenny Strauss & Faulkner, Andrew: Religion in the Homeric Hymns Oxford University Press. Viitattu 12.1.2026. (englanniksi)
  4. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: προοίμιον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  5. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: οἴμη, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  6. ↑ Pindaros: Nemea 2.1–5; Pseudo-Plutarkhos: Musiikista (De musica) 6, 1133c.
  7. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ὕμνος, ὁ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  8. ↑ Soupios, Anna-Marja: ”Lukijalle”. Teoksessa Homeeriset hymnit 1996, s. 7.
  9. ↑ Hymni 2 Demeterille 1–495.
  10. ↑ Hymni 3 Apollonille 1–546.
  11. ↑ Hymni 4 Hermeelle 1–580.
  12. ↑ Hymni 5 Afroditelle 1–293.
  13. ↑ Hymni 6 Afroditelle 1–21.
  14. ↑ Hymni 7 Dionysokselle 1–59.
  15. ↑ Hymni 8 Areelle 1–17.
  16. ↑ Hymni 9 Artemiille 1–8.
  17. ↑ Hymni 10 Afroditelle 1–6.
  18. ↑ Hymni 11 Athenelle 1–5.
  19. ↑ Hymni 12 Heralle 1–5.
  20. ↑ Hymni 13 Demeterille 1–13.
  21. ↑ Hymni 14 Jumalten Äidille 1–6.
  22. ↑ Hymni 15 Herakleelle 1–9.
  23. ↑ Hymni 16 Asklepiokselle 1–5.
  24. ↑ Hymni 17 dioskuureille 1–5.
  25. ↑ Hymni 18 Hermeelle 1–12.
  26. ↑ Hymni 19 Panille 1–49.
  27. ↑ Hymni 20 Hefaistos 1–8.
  28. ↑ Hymni 21 Apollonille 1–5.
  29. ↑ Homeros: Ilias 8.203.
  30. ↑ Hymni 22 Poseidonille 1–7.
  31. ↑ Hymni 23 Zeukselle 1–4.
  32. ↑ Hymni 24 Hestialle 1–5.
  33. ↑ Hymni 25 muusille ja Apollonille 1–7.
  34. ↑ Hymni 26 Dionysokselle 1–13.
  35. ↑ Hymni 27 Artemiillle 1–22.
  36. ↑ Hymni 28 Athenelle 1–18.
  37. ↑ Hymni 29 Hestialle 1–15.
  38. ↑ Hymni 30 Gelle, kaiken äidille 1–19.
  39. ↑ Hymni 31 Heliokselle 1–20; Hymni 32 Selenelle 1–20.
  40. ↑ Hymni 33 dioskuureille 1–19.
  41. ↑ Papaditsas, Dimitris P. & Ladia, Eleni: ”Johdanto”. Teoksessa Homeeriset hymnit 1996, s. 9.
  42. ↑ Hymni muukalaisille 1–5.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Papaditsas, Dimitris P. & Ladia, Eleni (toim.): Homeeriset hymnit. ((Omirikoi ymnoi.) Suomentanut Anna-Marja Soupios) Helsinki: Suomi-Kreikka yhdistysten liitto, 1996. ISBN 951-97465-0-1

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cashford, Jules (toim.): The Homeric hymns. Penguin Publishing Group, 2003. ISBN 9780140437829 (englanniksi)
  • Homère: Hymnes. (Texte établi et traduit par Jean Humbert. Collection Budé.) Les Belles Lettres, 1936 (2023). ISBN 9782251001685 (muinaiskreikaksi) (ranskaksi)
  • Richardson, Nicholas (toim.): Three Homeric Hymns: To Apollo, Hermes, and Aphrodite. (Cambridge Greek and Latin Classics) Cambridge University Press, 2010. ISBN 9780521451581 (englanniksi)
  • West, Martin L. (toim.): Homeric Hymns. Homeric Apocrypha. Lives of Homer. (Edited and translated by Martin L. West. Loeb Classical Library 496) Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Faulkner, Andrew (toim.): The Homeric Hymns: Interpretative Essays. (Oxford scholarship online) OUP Oxford, 2011. ISBN 9780199589036 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Homeeriset_hymnit&oldid=23813827”