Helena Saarikoski

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helena Maaria Saarikoski (s. 1. lokakuuta 1958 Helsinki)[1] on suomalainen folkloristiikan tutkija.

Saarikoski valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta 1977, filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1989 pääaineena suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus[2] sekä filosofian tohtoriksi 1995 tutkimuksella penkinpainajaisperinteestä.[1] Tohtorintutkinnon jälkeinen tutkimus Nuorisotutkimusseuran projektissa käsitteli nuorten elämänhallintaa ja syrjäytymistä. Saarikosken myöhempiä tutkimusaiheita ovat olleet tyttö-, nuoriso- ja lastenkulttuurit sekä väkivallan kulttuuriset mallit, erityisesti koulu- ja työpaikkakiusaaminen. Hänen on tutkinut muun muassa nuoria suomalaistyttöjä Spice Girls -yhtyeen faneina 1990-luvun lopulla.

Vuodesta 2001 Saarikoski on ollut folkloristiikan dosentti ja vuodesta 2010 folkloristiikan ja naistutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa.[1] Hän on työskennellyt vapaana tutkijana eri projekteissa, apurahoilla ja Suomen Akatemian akatemiatutkijana. Saarikoski johti Suomen Akatemian tutkimushanketta ”Sanoin ja teoin kerrottu sukupuoli” (2004–2006) Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksella. Vuosina 2008–2011 hän oli Suomen Akatemian tutkimushankkeen ”Sukupuolten tuottaminen lasten kulttuureissa” tieteellinen johtaja ja erikoistutkija Turun yliopiston naistutkimuksen oppiaineessa. Hän on ollut myös toimittajana Nuorisotutkimus-lehdessä 1991–2001 ja Elore-lehdessä 2005–2011.[1]

Saarikosken vanhemmat ovat kirjailija Pentti Saarikoski ja toimittaja-kirjailija Tuula Saarikoski (o.s. Unkari). Hän oli avioliitossa näyttelijä Harri Hyttisen kanssa. Liitosta heille syntyi poika.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1994. Kouluajan kivoin päivä. Folkloristinen tutkimus penkinpainajaisperinteestä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (Väitöskirja.)
  • 1997. Nuorten elämänpolkuja lama-Suomessa. Muut tekijät Helena Helve, Jaana Lähteenmaa, Tuija Päivärinta, Katja Päällysaho, Petri Virtanen. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
  • 2000. Ung i Norden, ett ungdomens konstevenemang. Evalueringsforskning. Helsingfors: Ungdomsforskningssällskapet.
  • Mistä on huonot tytöt tehty?. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-1796-0.
  • (toim.): Tanssi tanssi. Kulttuureja, tulkintoja. Tietolipas 186. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2003. ISBN 951-746-459-2.
  • 2005 Toim. Leikkikentiltä. Lastenperinteen tutkimuksia 2000-luvulta. Tietolipas 208. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Kateus, juoru, kiusaaminen: Esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta. Helsinki: Nemo, 2006. ISBN 952-5613-29-1.
  • Nuoren naisellisuuden koreografioita. Spice Girls -fanit tyttöyden tekijöinä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2009. ISBN 978-952-222-108-7.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ansioluettelo Kulttuuriosuuskunta Patruuna. Viitattu 17.9.2016.
  2. Folkloristiikan dosentit Helsingin yliopisto. Viitattu 17.9.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]