J. D. Salinger

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jerome David Salinger
Portrait of JD Salinger.jpg
Syntynyt 1. tammikuuta 1919
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut 27. tammikuuta 2010 (91 vuotta)
Cornish, New Hampshire, Yhdysvallat
Ammatit kirjailija
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Äidinkieli englanti
Aikakausi 1940–1965
Esikoisteos Sieppari ruispellossa (1951)
Tuotannon kieli englanti
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Jerome (Jerry) David Salinger (1. tammikuuta 1919 Manhattan, New York, New York, Yhdysvallat27. tammikuuta 2010 Cornish, New Hampshire, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Sieppari ruispellossa, joka ilmestyi vuonna 1951.

Salingerin tuotannon hallitseva teema on häiriintyneen nuoren miehen mieli ja lasten tervehdyttävä vaikutus sellaisen nuoren miehen henkiseen elämään. Siepparin lisäksi hän on kirjoittanut novelleja, joissa monissa on samat päähenkilöt kuin Siepparissa, Holden Caulfield ja Glassin perhe.

Salingerin omaa elämää järkyttivät vuodet toisen maailmansodan taisteluissa. Joissakin hänen sodan jälkeen kirjoittamissaan novelleissa kertojana on traumaattisia kohtaloita kokenut sotilas. Myöhempinä vuosinaan Salinger eristäytyi täysin, eikä hän julkaissut uusia teoksia vuoden 1965 jälkeen. Hän oli kiinnostunut hindulaisuudesta ja skientologiasta.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salingerin isä Sol Salinger oli Puolasta lähtöisin ollutta juutalaista sukua. Hän oli lihan ja juuston maahantuontiyrityksen New Yorkin -toimiston johtaja[3]. Äiti Marie Jillich oli isänsä puolelta osin saksalaista sukujuurta, tosin aiemmin julkisuudessa on kerrottu tarinaa irlantilais-skotlantilaisesta taustasta, mikä on osoittautunutkin vain tarinaksi[4]. Kun Salingerin vanhemmat menivät naimisiin, hänen äitinsä muutti nimensä Miriamiksi, jotta häntä luultaisiin juutalaiseksi. Salinger sai tietää tästä vasta bar mitsvansa jälkeen eli 13-vuotiaana. Hänellä oli sisar Doris, joka oli syntynyt vuonna 1912.

Salinger aloitti koulunkäynnin julkisissa kouluissa, mutta siirtyi käymään yhdeksännen ja kymmenennen luokan yksityisessä McBurneyn koulussa. Sittemmin hän opiskeli Valley Forgen sotilaskoulussa. Hän kirjoitti jo McBurneyn koulussa koululehteen, mutta tarinoiden kirjoittamisen hän aloitti vasta Valley Forgessa. Hän aloitti opinnot New Yorkin yliopistossa, mutta keskeytti ne jo seuraavana keväänä ja meni töihin risteilyalukselle. Seuraavana syksynä hänet lähetettiin Wieniin oppimaan lihan maahantuonnin ammattia ja kohentamaan ranskan ja saksan kielen taitojaan.

Salinger poistui Itävallasta 12. maaliskuuta 1938, kuukautta ennen kuin Saksa valtasi sen. Samana syksynä hän meni Ursinus Collegeen Pennsylvaniaan, mutta keskeytti ensimmäisen lukukauden jälkeen. Vuonna 1939 Salinger opiskeli kirjoittamista Columbian yliopiston iltakurssilla, jossa hänen opettajanaan oli Story Magazinen pitkäaikainen päätoimittaja Whit Burnett. Toisen lukukauden aikana Burnett huomasi nuoressa Salingerissa jonkinasteista lahjakkuutta ja kannusti tätä kirjoitustyössä. Burnett julkaisi Story-lehden maalis-huhtikuun numerossa Salingerin ensimmäisen novellin "The Young Folks", josta lehti maksoi hänelle 25 dollaria.[5] Burnett ja Salinger olivat pitkään yhteydessä toisiinsa, vaikka heillä oli myös erimielisyyksiä, joista ensimmäinen syntyi, kun Salinger liittyi armeijaan ja alkoi kirjailijanuran sijasta keskittyä sotilasuran luomiseen.[6]

Vuonna 1941 Salinger alkoi seurustella Eugene O’Neillin tyttären Oona O’Neillin kanssa, jolle hän lähetti päivittäin pitkiä kirjeitä. Seurustelu päättyi, kun Oona aloitti seurustelun Charles Chaplinin kanssa.

Maineikas kirjallisuusagentti Harold Ober Associates hyväksyi Salingergin vuonna 1940 asiakkaakseen, ja hänen markkinoijakseen tuli Dorothy Olding.[7] Syksyllä 1941 Salinger oli vakiinnuttanut asemansa ammattikirjoittajana.[8] Hän sai New Yorkeriin julkaistavaksi katkelman romaanista, jota hän oli aiemmin työstänyt. Tekstin nimeksi tuli "Slight Rebellion Off Madison", jonka päähenkilö oli Holden Morrisey Caulfield, josta myöhemmin kehittyi Siepparin päähenkilö. Kesällä 1943 Salinger kirjoitti Caulfieldistä Burnettille: "Tunnen tämän pojan niin hyvin. Hän ansaitsee olla romaani." Salinger kirjoitti Caulfiedin perheestä kaikkiaan yhdeksän tarinaa.[9]

Salinger liittyi armeijaan 1942, vaikka edellinen yritys 1941 oli tuottanut pettymyksen, kun hän oli saanut 1-B-luokituksen.[10] Hän oli US. 12. Infantry Regimentin mukana toisen maailmansodan rajuimmissa taisteluissa. Normandiasta Saksaan ulottuneiden taistelujen aikana hän tutustui Ernest Hemingwayhin, ja he olivat kirjeenvaihdossa[11].

Noihin aikoihin hän pyrki saamaan tekstejään Hollywoodiin. Muutaman yrityksen jälkeen into hiipui. Slawenski esittää Salinger-elämäkerrassaan, että taustalla saattoi olla halu tehdä vaikutus Oona O’Neilliin. Kun O’Neillin ja Chaplinin suhdetta reposteltiin lehdissä, myös Salinger sai siitä nöyryyttävän osansa.[12].

Salinger työskenteli vastavakoilussa, jossa hänen tehtävänään oli kielitaitoisena kuulustella sotavankeja. Hän oli ensimmäisiä sotilaita, jotka menivät vapautettuun keskitysleiriin. Hän kertoi myöhemmin tyttärelleen Margaret Salingerille: ”Sitä voi elää koko loppuelämänsä, eikä palavan lihan haju lähde nenästä millään.”[13] Salingerin sotakokemukset vaikuttivat häneen henkisesti. Hän oli Saksan kukistamisen jälkeen taistelustressin vuoksi jonkin aikaa sairaalassa[14]. Hän hyödynsi sodanaikaisia kokemuksiaan useassa tarinassaan, kuten esimerkiksi kertomuksessa ”For Esmé with love and squalor”, jonka kertoja on traumoja kärsinyt sotilas.[15][16] Hän jatkoi tarinoiden julkaisua sodan aikana ja sen jälkeen esimerkiksi Collier’s- ja The Saturday Evening Post -aikakauslehdissä.

Saksan kukistumisen jälkeen Salinger ilmoittautui puolen vuoden mittaiseen natsismin vastaiseen toimintaan Saksassa. Hänen pidättämiensä ihmisten joukossa oli Sylvia-niminen natsipuolueen alemman tason virkailija[17], jolle hän hankki väärennetyn Ranskan passin, minkä jälkeen he avioituivat vuonna 1945. Seuraavana vuonna he muuttivat Yhdysvaltoihin, mutta avioliitto hajosi kestettyään kahdeksan kuukautta. Sylvia palasi Eurooppaan. Sylvia oli ammatiltaan silmälääkäri. Hän muutti myöhemmin uudestaan Yhdysvaltoihin, avioitui siellä ja kuoli 2007.[18]

Vuonna 1955 Salinger meni naimisiin brittiläisen taidekriitikon tyttären Claire Douglasin kanssa. Tämäkin liitto päättyi eroon vuonna 1967. Avioliitosta on kaksi lasta, Margaret Salinger[19] ja näyttelijä Matt Salinger[20]. Kolmannen avioliiton hän solmi 1980-luvun loppupuolella Colleen O’Neillin kanssa.[21]

Julkaistujen teosten lisäksi Salinger kirjoitti novelleja, joita julkaistiin lehdissä. Hänen jäämistöstään on löytynyt muutamia julkaisemattomia kertomuksia.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salingerin suppea julkaistu tuotanto käsittää neljä ohutta teosta, romaanin Sieppari ruispellossa ja novellikokoelmia, joiden kertomuksista useimmat olivat ilmestyneet aiemmin New Yorkerissa.[22]

Laila Escartín-Sorjonen pohtii artikkelissaan "Salingerin mysteeri" syitä kirjailijan vaikenemiseen. Yhtenä syynä hän esittää, että Salinger toteutti uskonnollisuuttaan ja henkisiä haaveitaan lopettamalla julkaisemisen ja luopumalla näin maineesta ja kunniasta. Salingerhan oli etsijä, hän oli kiinnostunut itämaisista uskonnoista ja Escartín-Sorjosen sanoin "hurahti" elämänsä aikana niistä moneen. Escartín-Sorjonen toteaa Siepparista, että se on syvällisempi ja filosofisempi kuin ensilukemalla näyttää. Sen hahmot eivät voi sietää pinnallisuutta ja teennäisyyttä eivätkä liian suurta egoa. Toisaalta hän itse muuttui ylimieliseksi ja vihamieliseksi mediaa kohtaan. Tätä ristiriitaa Salinger pohtii Frannyn ja Zooeyn hahmoissa. Kun Franny haluaa lopettaa näyttelemisen, Zooey vihastuu ja toteaa, että on ylimielistä riistää yleisöltä se, mitä Frannylla olisi heille annettavaa.[22]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Catcher in the Rye, 1951, suom. Sieppari ruispellossa 1961 ja 2004
  • Nine Stories, 1953, suom. Yhdeksän kertomusta
    • "A Perfect Day for Bananafish", 1948, suom. "Loistava banaanikalapäivä"
    • "Uncle Wiggily in Connecticut", 1948
    • "Just Before the War with the Eskimos", 1948
    • "The Laughing Man", 1949, suom. "Naurava mies"
    • "Down at the Dinghy", 1949
    • "For Esmé – with Love and Squalor", 1950
    • "Pretty Mouth and Green My Eyes", 1951
    • "De Daumier-Smith's Blue Period", 1952, suom. "De Daumier-Smithin sininen kausi"
    • "Teddy", 1953 "Teddy"
  • Franny and Zooey, 1961, suom. Franny ja Zooey
    • "Franny", 1955
    • "Zooey", 1957
  • Raise High the Roof Beam, Carpenters and Seymour: An Introduction, 1963
    • "Raise High the Roof-Beam, Carpenters", 1955
    • "Seymour: An Introduction", 1959

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sieppari ruispellossa (suom. 1961 ja 2004) (The Catcher in the Rye, 1951)
  • Yhdeksän kertomusta (suom. 1966) (Nine Stories, 1953)
  • Franny ja Zooey (suom. 1962) (Franny and Zooey, 1961)[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirjailija J. D. Salinger kuollut Helsingin Sanomat. 28.1.2010. Viitattu 28.1.2010.
  2. Washington Post 17.2.2011, viitattu 19.2.2011
  3. Slawenski, s. 12
  4. Slawenski, s. 10–11
  5. Slawenski, s. 37–39
  6. Slawenski, s. 62
  7. Slawenski, s. 41
  8. Slawenski, s. 51
  9. Slawenski, s. 53–55, 81
  10. Slawenski, s. 46, 57–58
  11. Slawenski, s. 120–122
  12. Slawenski, s. 71–72
  13. Slawenski, s. 158
  14. Slawenski, s. 160
  15. Mills, C. Catcher in the wry Guardian
  16. Slawenski, s. 166
  17. Raychel Haugrud Reiff: J. D. Salinger: The Catcher in the Rye and Other Works Viitattu 11.9.2009. (sivu ei näy)
  18. Slawenski, s. 168–173
  19. Slawenski, s. 323
  20. Slawenski, s. 379
  21. a b Petri Liukkonen: J. D. Salinger, 2008
  22. a b Laila Escartín-Sorjonen: Salingerin mysteeri, Parnasso nro 4/2012 s. 20–21

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]