Josif Stalin

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 2. maaliskuuta 2012 kello 00.33 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Josif Vissarionovitš Stalin
Иосиф Виссарионович Сталин
იოსებ ბესარიონის ძე სტალინი
[[Tiedosto:Josif Stalin|250px|]]
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri
3. huhtikuuta 1922 – 5. maaliskuuta 1953
Seuraaja Georgi Malenkov
Henkilötiedot
Syntynyt18. joulukuuta 1878
Gori, Venäjä
Kuollut5. maaliskuuta 1953 (74 vuotta)
Neuvostoliitto Moskova, Neuvostoliitto
ArvonimiGeneralissimo
Puoliso Ekaterina Svanidze (1906–1907)
Nadežda Allilujeva
(1919–1932)
Tiedot
Puolue Neuvostoliiton kommunistinen puolue
[[Tiedosto:|150x90px|Nimikirjoitus]]
Nimikirjoitus

Josif Vissarionovitš Džugašvili, vallankumousnimeltään Josif Stalin[1] (ven. Иосиф Виссарионович Джугашвили, Сталин, Iosif Vissarionovitš Džugašvili, Stalin, georg. იოსებ ბესარიონის ძე ჯუღაშვილი, Ioseb Besarionis dze Džugašvili; 18. joulukuuta (J: 6. joulukuuta) 1878 Gori, Gruusia – 5. maaliskuuta 1953 Moskova), oli bolševikkivallankumouksellinen, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen pääsihteeri (1922–1953) ja Vladimir Leninin seuraaja Neuvostoliiton johdossa. Vaikka hän ei milloinkaan pitänyt nimellisesti hallussaan maan korkeinta virkaa, hänellä oli tosiasiassa rajoittamattomat valtuudet.

Stalinin hallinnon alkukautta leimasivat suuret yhteiskunnalliset mullistukset, kuten maatalouden pakkokollektivisointi ja raskaan teollisuuden rakentaminen, sekä omiin kansalaisiin kohdistuneet vangitsemiset ja laajat pakkosiirrot. Kuolleiden määrää on vaikea arvioida, mutta joissakin lähteissä arvioidaan, että vuosina 1914–1923 kuoli 16 miljoonaa ihmistä; Stalinin kauden uhrimäärä olisi kymmenen miljonaa, joista osa kuoli nälkään.[2] Poliittisten tavoitteidensa ajamiseksi Stalin turvautui valtioterroriin, pani toimeen vähemmistökansallisuuksien pakkosiirtoja, lähetti poliittisiksi vangeiksi tuomittuja ihmisiä pakkotyöhön ja perusti gulag-järjestelmän. Myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen joutuivat myös puna-armeijan valloittamat alueet itäisessä ja keskisessä Euroopassa hänen valtansa piiriin. Syntyperältään Stalin oli georgialainen ja hänen äidinkielensä oli georgia. Venäjää Stalin puhui georgialaisella aksentilla.

Nuoruus

Josif Džugašvili, tuleva Stalin, syntyi Gorin kaupungissa Venäjän Gruusiassa (nyk. Georgia) suutari Besarion Vanovitš Džugašvili ja Jekaterina (Keke) Geladzen perheeseen.[3] Hänen virallinen syntymäpäivänsä oli juliaanisen kalenterin mukaan 9. joulukuuta (gregoriaanisen kalenterin mukaan 21. joulukuuta) 1879,[4] mutta Gorin kirkonkirjoihin merkitty syntymäpäivä on 6. joulukuuta (gregoriaanisen kalenterin mukaan 18. joulukuuta) 1878.[5]

Nuori Stalin.

Stalinin äiti Jekaterina oli syntynyt maaorjatalonpojan perheeseen ja oli vasta 16-vuotias, kun hän tapasi suutari Beson, joka oli muuttanut perheensä kanssa Goriin kotikylästään Didi-Lilosta.[6] Keke synnytti kolme lasta, joista vain nuorin, Iosif Vissarionovitš Džugašvili, jäi henkiin.[7][4] Äiti antoi pojalleen lisänimen ”Soso”.

Nuoren pojan ensimmäiset vuodet olivat vaikeat. Alkuun hyvin menestyneen suutarinverstaan tilanne alkoi huonontua, kun ”Soson” isä Beso alkoi juoda. Kotielämä oli ajoittain erittäin rauhatonta, kun vanhemmat tappelivat isän mustasukkaisuuden takia keskenään, jopa niin että piti kutsua ulkopuolisia apuun. Vanhemmat menettivät talon, jossa Stalin oli syntynyt, ja he joutuivat muuttamaan useita kertoja kymmenen vuoden aikana. Josifin tiedetään sairastelleen ensimmäisien elinvuosiensa aikana paljon; sairastettuaan isorokon vuonna 1884 hän sai vuosia myöhemmin lisänimen Tšopura (rokoarpinen).[8] Kummankin vanhemman väkivaltainen käyttäytyminen loi pohjaa pojan julmuudelle hänen myöhemmässä elämässään, kuten lapsuudenystävä Iremašvili kirjoittaa: ”Ansaitsemattomat ja pelottavat selkäsaunat tekivät pojasta yhtä julman ja sydämettömän kuin isänsä.”[9]

” Oi kuki koko kaunis maa ja riemuita myös taatot saa kun Georgian lapsi opinnoin tuo iloa maalle isien. ”

– Lyhennelmä Stalinin kirjoittamasta runosta Aamu, salanimellä Soselo,[10]

Josifin tiedetään monta kertaa pyrkineen kouluun, joka oli tarkoitettu vain pappien ja piispojen pojille, mutta viimein vuonna 1888 hän pääsi Gorin hengelliseen kouluun, jossa hän neljän kouluvuoden ajan oli koulun parhaita oppilaita. Koulussa oli kova kuri, ja vähäisemmästäkin syystä oppilas saattoi saada viivoittimesta käsilleen.[11] Hän oli juuri aloittanut koulun, kun joutui onnettomuuteen ja loukkasi vasemman käsivartensa ja jalkansa.[12]

Soso valmistui koulusta 1894. Hän siirtyi Tbilisin pappisseminaarin, jossa kannustettiin lukemaan entistä intohimoisemmin, mutta se teki hänestä myös ateistin jo ensimmäisenä vuotena. Hän ryhtyi käymään uskovaisten kanssa kiivasta väittelyä sekä tutustui marxismiin. Hänet erotettiin seminaarista vuonna 1899.[13]

Maanalainen toiminta

Puolueagitaattori Koba (Iosif Džugašvili, myöh. Josif Stalin) 1902.

Stalin käytti maanalaisen toiminnan vuosinaan peitenimeä Koba (suom. lannistumaton).[14] Nimen Koba arvellaan tulevan erään georgialaisen kirjan päähenkilöstä.[15] Nimi Stalin (suom. teräksinen) vakiintui pysyvästi käyttöön vasta 1920-luvulla.[16]

Stalin oli perustamassa ”Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen Tbilisin komiteaa” ja oli myös alusta saakka sen aktiivinen kannattaja.[17] Useat komitean jäsenistä vangitiin ja karkotettiin.[17] Myöhemmin Stalin pakeni vangitsemisia Batumin satamakaupunkiin. Siellä hän yllytti työläisiä lakkoihin ja väkivaltaisiin mielenosoituksiin.[17] Hänet vangittiin ensimmäisen kerran vuonna 1902.[18] Vuonna 1903 hänet karkotettiin Siperiaan, josta hän yritti paeta, mutta hän joutui palaamaan takaisin karkotuspaikkaansa. Hän onnistui pakenemaan vuoden 1904 alussa Tbilisiin saakka.[19]

Hänet valittiin puolueen edustajaksi valtakunnalliseen neuvottelukokoukseen, joka kokoontui ensimmäisen kerran joulukuussa 1905 Tampereella.[20] Hän käytti Tampereella, kuten myös myöhemmin Tukholmassa (1906) ja Lontoossa (1907), salanimeä Ivanovitš.[21] Kun hän oli matkalla Tukholmaan muiden venäläisten kokousedustajien kanssa huhtikuussa 1906, heitä kuljettanut laiva S/S Oihonna ajoi karille Hangon edustalla.[22] Vuonna 1912 Stalin oleskeli Krakovassa[23] ja kirjoitti siellä tutkielman Kansallisuusongelmat ja sosialidemokratia.[24] Silloisen puheenjohtajan Leninin esityksestä hänet valittiin vuonna 1912 puolueen keskuskomiteaan,[25] mutta muut kokousedustajat kritisoivat valintaa voimakkaasti.[26]

Vuonna 1917 Stalin valittiin uudestaan bolševikkipuolueen keskuskomiteaan.[27] Lokakuun vallankumouksen jälkeen hänelle annettiin kansallisuusasian komissaarin tehtävä, Samalla hänet valittiin nelihenkiseen toimeenpanevaan elimeen, jonka muut jäsenet olivat Lenin, Lev Trotski ja Jakov Sverdlov. Ensimmäinen tehtävä uudessa virassa oli Suomen itsenäisyyden myöntäminen.[28]

Ensimmäiset tehtävät

Stalin sai ensimmäiset sotilaalliset tehtävänsä keväällä 1918, kun Moskova ja Pietari olivat suuressa nälkäkurimuksessa, joten Lenin määräsi Stalinin selvittämään, kuinka noihin kaupunkeihin saataisiin lisää ruokaa.[29][30] Stalin ja kaksi muuta apuria sekä noin neljäsastaa aseistettua sotilasta, joiden joukossa oli erityisesti teloituksissa kunnostautuneita latvialaisia, matkustivat Tsaritsyniin (nyk. Volgograd) junalla. Aikaisemmat yritykset panna toimeen ruoan pakko-ottoja olivat epäonnistuneet.[29] Stalin oli saanut Leniniltä laajat valtuudet selvittää asia mahdollisimman pian.[29][31] Heti saavuttuaan Stalin aloitti mittavat vangitsemiset ja teloitukset.

” Täällä tehdään kaikki mahdollisten yllätysten estämiseksi. Voitte olla vakuuttuneita siitä, että kätemme eivät vapise. ”

– Stalinin sähke Leninille.[32]

Stalin johti myös puna-armeijan joukkoja Tsaritsynin ympäristössä. Kesällä 1918 ne kärsivät valkoisen armeijan hyökkäyksistä.[33][34][35] Trotski lähetti Stalinin avuksi sodankäynnin asiantuntijoita. Stalin teloitti kaikki epäluotettavina.[33] Trotski ei luottanut Stalinin ja Kliment Vorošilovin sodanjohtokykyihin vaan lähetti Leninille sähkeen: ”Vorošilov pystyy johtamaa rykmenttiä mutta ei 50 000 miehen armeijaa”. Stalin joutui palamaan takaisin Moskovaan Leninin käskystä.[36]

Vuoden 1919 alussa Aleksandr Koltšakin armeija eteni kohti Permiä ja tilanne näytti hankalalta. Stalin ja Tšekan johtaja Feliks Dzeržinski lähtivät yhdessä panemaan juopottelevat ja ryöstelevät puna-armeijan joukot kuriin säälimättömillä teloituksilla.[37] Vuoden 1919 toukokuussa Stalin lähetettiin Pietariin torjumaan kenraali Nikolai Judenitšin johtamaa hyökkäystä, joka tuli Viron alueelta.[38] Heti Pietariin päästyään Stalin aloitti laajat teloitukset ja puhdistukset ja ulotti ne muun muassa tsaarinaikaiseen virkamieskuntaan.[39][40] Samalla hän tukahdutti Pietarin lähialueen kapinayrityksen.[41]

” Krasnaja Gorkan [suom. Yhinmäen] nopea valtaaminen selittyy sillä, että jouduin puuttumaan poikkeuksellisen kovakouraisesti operatiivisiin asioihin, jopa peruuttamaan käskyjä ja korvaamaan niitä omillani. Katson velvollisuudeksi ilmoittaa, että aion vastaisuudessakin toimia samalla tavalla. ”

– Stalinin sähke Leninille.[42]

Stalin johti komissaarin ominaisuudessa ns. eteläistä sotatoimiyhtymää hyökkäyksessä Puolaa vastaan. Puolan armeija torjui Puna-armeijan etenemisen 1920.[43]

Keväällä 1922 Stalinille annettiin bolševikkipuolueen sihteeristön pääsihteerin virka. Leninin arvellaan perustaneen viran vain siksi, että pystyisi hallitsemaan paremmin puolueen sisäisiä kiistoja. Sihteeristön yhtenä tehtävänä oli valvoa kaikkia sisäisiä nimityksiä.[44] Hänen toimikautensa alkupuolella solmittiin ns. Rapallon sopimus, jossa Neuvostoliitto ja Saksa aloittivat tiiviin yhteistyön muun muassa kaupallisilla aloilla, mutta sopimuksessa oli myös kohtia, joiden perusteella Saksan armeija sai salaisia koulutuskeskuksia useille paikkakunnille ympäri Neuvostoliittoa.[45]

Valtataistelu

Lenin ja Stalin 1920-luvun alussa.

Syksyllä 1923 hieman ennen Leninin kuolemaa Stalin, Grigori Zinovjev ja Lev Kamenev perustivat politbyroohon niin sanotun triumviraatin estääkseen Trotskia nousemasta puolueen johtoon.[46] Leninin kuoltua Zinovjev avasi keväällä 1924 keskuskomitean täysistunnon: ”Toverit, jokainen Iljitšin sana on meille laki. Olemme vannoneet täyttävämme kaiken, minkä kuoleva Iljitš käski meidän tehdä.” Tilaisuuden lopuksi keskuskomitean jäsenet äänestivät ja säilyttivät Stalinilla pääsihteerin viran, ja siten hän pystyi keskittämään itselleen kaiken vallan.[47]

” Mooses johti juutalaiset pois Egyptistä ja Stalin politbyroosta. ”

– Karl Radek, Trotskin karkotuksesta.[48]

Vuoden 1925 alussa Trotski vapautettiin sota-asiankomissaarin tehtävästä, ja pian sen jälkeen hän itse luopui lähes kaikista muista luottamustoimistaan. Kun myöhemmin vuonna 1925 pidettiin 14. puoluekokous, myös Kamenev menetti paikkansa varsinaisena jäsenenä. Uudestaan valittiin Nikolai Buharin, Aleksei Rykov ja Mihail Tomski. Uusina jäseninä valittiin Mihail Kalinin, Kliment Vorošilov ja Vjatšeslav Molotov. Siten Stalin puhdisti pikkuhiljaa bolševikkipuolueen johdosta Leninin ja Trotskin entiset suosikit ja läheiset työtoverit ja nimitti omat suosikkinsa heidän tilalleen.[49] Ensin Trotski karkotettiin Alma-Ataan[50] ja helmikuussa 1929 maanpakoon Konstantinopoliin höyrylaivalla nimeltä Iljitš.[51][52] Hänet murhattiin vuonna 1940 Meksikossa Stalinin määräyksestä. Vuoden 1929 lopulla myös Buharin menetti paikkansa, ja Rykov ja Tomski saivat ankaran varoituksen.[49]

Puhdistukset

Erilaisia näytösoikeudenkäyntejä pidettiin Stalinin valtakauden alkupuolella useita. Yksi ensimmäisistä suurista julkisista näytösoikeudenkäynneistä järjestettiin vuonna 1927 insinöörejä vastaan ja toinen, vieläkin suurempi niin sanotun ”teollisuuspuolueen” johtoa vastaan vuonna 1930.[53] Vasta 1930-luvun puolessavälissä niitä alettiin järjestää kommunistipuolueen johtajia vastaan, ja heidät teloitettiin oikeudenkäyntien jälkeen lähes välittömästi. Kommunistipuolueen ylimmästä johdosta uhreiksi joutuivat Lev Kamenev, Grigori Zinovjev, Nikolai Buharin ja Karl Radek, sekä sotilasjohtajista marsalkat Mihail Tuhatševski, Vasili Blücher ja Aleksandr Jegorov, turvallisuudesta vastaavat Genrih Jagoda ja Nikolai Ježov.[54]

Näytösoikeudenkäynneissä heitä syytettiin muun muassa eri maiden tiedustelupalveluiden asiamiehiksi tai sabotööreiksi tai väitettiin jopa heidän yrittäneen pidättää Lenin vuonna 1918.[55] Myös näytösoikeudenkäynneissä tuomittujen vaimot ja muu lähisuku yleensä teloitettiin tai vangittiin ja lapset saattoivat joutua lastenkotiin.[56][57]

On väitetty, että Stalin olisi ollut itse henkilökohtaisesti paikalla seuraamassa näytösoikeudenkäyntejä[55] oikeussalin yhteydessä olevasta pienestä huoneesta käsin.[58] Vangitsemiset ja teloitukset koskettivat kaikkia yhteiskunnan eri tahoja tai toimintoja. Myös Neuvostoliiton turvallisuudesta vastaavien virastojen henkilökuntaa vangittiin ja teloitettiin.[54]

Kaikkia syytettyjä ei välttämättä tuomittu koskaan oikeuden päätöksellä, vaan monet saivat tuomionsa vasta vankileirillä tai hieman ennen teloitusta.[59] Vuonna 1937 troikat aloittivat toimintansa ja jakoivat kuolemantuomioita ”liukuhihnalta”: tavallisesti kuolemantuomio vaati noin kymmenen minuuttia.[60] Monissa tapauksissa saattoivat kokonaiset perheet joutua vankileireille tai tulla teloitetuksi.[61] Vangitsemiselta ei säästynyt edes Stalinin tyttären ensimmäinen poikaystävä Aleksei Kapler. Hän pääsi vapauteen vasta Stalinin kuoltua.[62]

Monet Stalinin lähimmät sukulaiset ja tuttavat teloitettiin, tai he kuolivat hämärissä olosuhteissa, kuten esimerkiksi Aljoša Svanidze, Marija Svanidze, Pavel Allilujev ja Stanislav Rebens.[63] Kominternkin joutui puhdistettavaksi. Neuvostoliitossa maanpaossa oleskelevien eri maiden kommunistipuolueiden edustustot puhdistettiin pitkän linjan kommunisteista.[64] Tunnetuimpia Kominterin puhdistuksissa kadonneista ovat Béla Kun[65][64] vuonna 1937 ja bulgarialainen Blagoi Popov,[66][64] joka oli Riikka Kuusisen aviopuoliso.[64] Säästyneistä tunnetuimpia olivat Wilhelm Pieck, Walter Ulbricht ja Josip Tito, joka sattui olemaan Neuvostoliiton ulkopuolella.[64][65]

Eri lähteet ovat päätyneet erilaisiin uhrimääriin. Myöhemmin on esitetty laskelmia, joiden mukaan vuosina 1937–1939 olisi teloitettu noin 786 000, mutta toisten lähteiden mukaan hieman alle kaksi miljoonaa ihmistä olisi joutunut terrorin uhreiksi.[60][67]

Stalinin ja Vjatšeslav Molotovin tiedetään allekirjoittaneen henkilökohtaisesti noin neljäsataa teloitusmääräystä, joissa oli yhteensä 44 000 nimeä.[60] Usein tuomitut luulivat loppuun saakka, että Stalin ei olisi tiennyt heidän kohtalostaan. Epäselvissä olosuhteissa kuolivat muun muassa Sergei Kirov,[68] Maksim Gorki[68], Nadežda Krupskaja[63] ja Andrei Ždanov.[68]

Ennen toista maailmansotaa ja heti sen jälkeen myös kokonaisia kansoja saatettiin siirtää perinteisiltä asuinseuduiltaan Siperiaan tai muille asumattomille seuduille. Pakkosiirrettyihin kansoihin kuuluivat muun muassa tataarit, kalmukit, inguušit, Volgan saksalaiset ja tšetšeenit.[69] Baltian maista kyyditettiin yhteensä noin 570 000 ihmistä vuonna 1941 ja uudestaan vuosina 1944–1949 eri puolille Neuvostoliittoa.[70] Kansainvälisesti tunnetuimpia joukkomurhia on Katynin metsässä tapahtunut yli 21 000 puolalaisen sotavangin teloitus vuonna 1940.[71][68][72] Vaikka miljoonia vangittiin mitä erilaisimmilla perusteilla, niin vankiloista tai keskitysleireiltä vapautettiin kuitenkin eri aikoina vankeja. Yleensä vapautetut vangit oli tuomittu erilaisista pikkurikoksista, mutta vapauteen pääsi myös vangittuja tiedemiehiä ja muita johtavia suunnittelijoita. Tunnetuimpia leireiltä vapautettuja olivat muun muassa myöhemmin toisen maailmansodan aikana tunnetuksi tullut Konstantin Rokossovski, tiedemies Lev Landau ja lentokoneiden suunnittelija Andrei Tupolev. [73]

Talous

Kolhoosilaisia 1930-luvulla.

Viljatoimitukset takkuilivat suuriin kaupunkeihin, kun talonpojat eivät myyneet ylimääräistä viljaansa valtiolle vaan pyrkivät myymään paremmalla tuotolla toreilla. Tilanne jatkui tämänkaltaisena ainakin 1920-luvun loppupuolella ja 1930-luvulla.[74][75] Stalin mobilisoi kaikki kynnelle kykenevät tappamaan talonpoikia ja ryöstämään viljaa.

Molotovkin lähetettiin Ukrainaan mukaan viljan takavarikointiin. Molotov muisteli myöhemmin: ”Viljaa revittiin jokaiselta, jolla sitä vähänkin oli.”[74] Alkuvuodesta vuonna 1928 myös Stalin lähti Siperiaan viljan takavarikointeihin.[74] Stalinin taloudellisten uudistusten johdosta tsaarinaikainen agraarivaltainen Neuvostoliitto pyrki kuromaan umpeen teollistuneiden valtioiden tuotannollista etumatkaa.[76]

” Tanssipas georgialainen meille lezginkaa, niin ehkä sitten annamme. ”

– Talonpojan vastaus Stalinille vuonna 1928.

Stalinin johdolla 1920-luvun markkinahenkisempi NEP-talouspolitiikka korvattiin talousuudistusohjelmalla, joka muutti Neuvostoliiton talouden viisivuotissuunnitelmiin perustuvaksi. Siten koko yhteiskunta valjastettiin suurimmaksi osaksi pakkotyöllä uudistamaan neuvostoliiton jälkeen jäänyttä teollista tuotantoa ja liikenneyhteyksiä.

Ensimmäiset hankkeet teollisuuden ja liikenneyhteyksien uudistamiseksi olivat muiden muassa Vienanmeren kanava, Moskovan metro, Volgan patohanke ja Baikalin-Amurin välinen rautatieyhteys.lähde?Samalla kun investoitiin raskaan teollisuuden rakentamiseen, pieniin yksityisviljelmiin perustunut maatalous pakkokollektivoitiin muuttaen uuteen malliin, jossa merkittäviä yksiköitä olivat suuret kolhoosit.[76] Tämä herätti maanviljelijöissä vastarintaa, ja monien karja pakkoteurastettiin sillä seurauksella, että aiheutettiin laaja nälänhätä. Siitä syytettiin kulakkeja eli ns. ”varakkaita talonpoikia”, joten kaikki maata omistaneet talonpojat ammuttiin, ja näiden hengissä säilyneet perheet lähetettiin vankileireille. Vapaaksi jääneet joutuivat kerjäämään toimeentulonsa eteen ja saattoivat kuolla nälkään. On arveltu, että ”kulakkeja” on ollut 5,5 miljoonaa, joista hengissä olisi säilynyt noin 200 000.[76]

Kun vuonna 1929 maassa oli noin 34 miljoonaa hevosta, oli vuonna 1933 jäljellä enää 16,6 miljoonaa. Naudoista teurastettiin samalla ajanjaksolla noin 45,5 prosenttia.[77] Virallisesti Neuvostoliitto arvioi talouskasvuksi 13,9 %; venäläiset ja läntiset arviot antavat alhaisempia lukuja: 5,8 % ja vielä pienemmän 2,9 % talouskasvusta.[78] 1933 mennessä Neuvostoliiton BKT ilmeisesti pieneni noin puoleen vallankumousta edeltäneestä tasosta.

Toinen maailmansota

Voitonparaati Moskovassa vuonna 1945. Neuvostoliiton eliittisotilaat häpäisevät natsitunnuksia.

Stalin valmistautui koko 1930-luvun mahdolliseen suursotaan.[79] Stalin komensi silloisen Berliinin-suurlähettiläänsä juutalaissyntyisen Jakov Suritsin kotiin vuonna 1938.[80] Alkuvuodesta 1939 alkaen Stalin neuvotteli yhtäaikaa Englannin, Ranskan ja Saksan kanssa liittoutumisesta.[81] Neuvostoliitto ja natsi-Saksa solmivat Moskovassa vuonna 1939 ns. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa oli sovittu muun muassa Puolan jaosta ja Baltian maiden kohtalosta.[82]Toukokuussa vuonna 1941 Stalin nimitti itsensä pääministeriksi.[83] Hän tiesi Hitlerin suunnitelmista hyökätä Neuvostoliittoa vastaan, on jopa väitetty että neuvostovakoojat olisivat hankkineet Operaatio Barbarossan suunnitelmat etukäteen.[84][85][86]Heti hyökkäyksen alettua Stalin alkoi järjestellä Neuvostoliiton puolustusta perustamalla stavkan.[87]Puna-armeija menetti sodan ensimmäisinä viikkoina miljoonia sotilaita kaatuneina ja sotavankeina.[88] Yksinomaan Kiovassa Wehrmacht sai noin 660 000 sotavankia.[89][90][91] Syksyllä 1941, kun saksalaiset olivat jo aivan Moskovan edustalla, Stalin määräsi Leninin ruumiin siirrettäväksi Tjumeniin.[92] Saksalaiset joukot joutuivat pysähtymään Moskovan edustalle poikkeuksellisen aikaisin alkaneen talven takia.[93] Samaan aikaan Stalin erotti komentajat Kliment Vorošilovin ja Semjon Budjonnyin, nimitti heidän tilalleen Georgi Žukovin, Aleksandr Vasilevskin ja Konstantin Rokossovskin.[91]Moskovaa tyhjennettiin ja kaikki tärkeimmät virastot evakuoitiin Kuibyševiin.[94] Stalin johti henkilökohtaisesti noin 1300 tehtaan ja miljoonien työläisten evakuoinnin Siperiaan tai Uralille.[91]

Sota-aikana Moskovassa vierailivat ensin Winston Churchill vuonna 1942[95] ja joulukuussa 1944 Charles de Gaulle.[95] Winston Churchill luovutti Teheranin konferenssissa Stalinille Englannin kuninkaan Yrjö VI:n lahjoittaman miekan Stalingradin kaupungille Stalingradin taistelussa saavutetun voiton kunniaksi.[96]

Varsinaisen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen taistelut jatkuivat paikallisina sissisotina muun muassa Baltian maissa. Puna-armeija kukisti pikkuhiljaa vastarinnan mutta esimerkiksi Liettuassa taistelut päättyivät vasta vuonna 1956. [97]

Saksalaiset arvioivat keväällä 1942 puna-armeijan siihen mennessä menettäneen noin 7,5 miljoonaa kaatuneina, haavoittuneina tai sotavankeina.[98][99]Venäjän tiedeakatemian vuonna 1994 julkistamien lukujen mukaan toisessa maailmansodassa kaatui noin 8,6 miljoonaa sotilasta ja siviileitä kuoli noin 18 miljoonaa[88] Saksan Wehrmachtin ottamasta noin 4,7 miljoonasta sotavangista palasi sodan jälkeen neuvostoliittoon 1,8 miljoonaa.[100]

Kuolema

Tiedosto:Stalins-death-mask1.jpg
Stalinin kuolinnaamio

Aikaisin keväällä 1953 Stalin sai datšallaan äkillisen sairauskohtauksen[101], jonka seurauksena hän halvaantui eikä kyennyt pyytämään huonetta vartioivia henkivartijoita paikalle.[101] Hän ehti olla huoneessa useiden tuntien ajan tajuttomana, ennen kuin vartijat uskalsivat astua huoneeseen.[101] He löysivät lattialla makaavan tajuttoman Stalinin ja hälyttivät paikalle joukon lääkäreitä,[101] mutta lääkärien yrityksistä huolimatta häntä ei onnistuttu elvyttämään[101]. Stalin pysyi elossa, mutta tajuttomana vielä neljän vuorokauden ajan, kunnes lopulta 5. maaliskuuta hän kuoli.[102][101] Stalinin ruumis laitettiin julkisesti näytteille Moskovassa neljäksi vuorokaudeksi, kuten oli korkeiden puolueen johtajistoon kuuluvien kohdalla tapana,[102][101] kunnes 9. maaliskuuta Stalin haudattiin Leninin mausoleumiin Leninin vierelle.[102][101] Vuonna 1961 hänen ruumiinsa siirrettiin mausoleumista läheisen Kremlin muurin vieressä sijaitsevaan hautaan.[101] Kun Stalin oli kuollut, neuvostojohdossa käytiin lyhytaikainen valtataistelu, jonka päätteeksi salaisen poliisin johtaja Lavrenti Berija syrjäytettiin ja teloitettiin vankilassa ilman oikeudenkäyntiä.[101] Neuvostoliiton johtoon nousivat ministerineuvoston puheenjohtajaksi Georgi Malenkov ja kommunistisen puolueen pääsihteeriksi Nikita Hruštšov.

Perhe-elämä

Vuonna 1905 Stalin meni naimisiin Jekaterina Svanidzen kanssa. Heidän liitostaan syntyi vuonna 1907 poika, joka sai nimekseen Jakov Džugašvili. Jekaterina kuitenkin kuoli myöhemmin samana vuonna. Jakov osallistui toiseen maailmansotaan tykistön yliluutnanttina, mutta jäi sotavangiksi lähes heti, kun hänen yksikkönsä oli saapunut rintamalle. Jakov joutui sotavankileirille ja hänen ollesaan sotavankeudessa vuonna 1943 eräs leirin vartijoista ampui Jakovin, kun tämä oli liikkunut leirin aitauksen lähettyvillä, niin sanotulla kielletyllä vyöhykkeellä.[103]

Tiedosto:Jakov Džugašvili, figlio di Stalin, catturato dai tedeschi.jpg
Jakov Džugašvili vangittuna itärintamalla

Stalin meni naimisiin toisen kerran silloisen sihteerinsä Nadežda Allilujevan kanssa Tsaritsynissa vuonna 1918.[104] Nadežda oli tuolloin vasta 18-vuotias ja Stalin jo 41-vuotias. Heidän liittonsa oli riitainen alusta lähtien. Nadežda teki vuonna 1932 itsemurhan ampumalla itsensä.[105]

Avioliitosta heille syntyi kaksi lasta, ensin poika Vasili 1921 ja myöhemmin tytär Svetlana 1926.lähde? Vasili osallistui toiseen maailmansotaan Neuvostoliiton ilmavoimissa, mutta Stalinin kuoleman jälkeen hänet pidätettiin 1953. Vasili vapautettiin vankilasta 1960, ja hän kuoli kotiarestissa vuonna 1962. Stalinin tytär, Svetlana Allilujeva, aiheutti 1960-luvulla huomattavan mediatapahtuman loikkaamalla Neuvostoliitosta länteen. Jotkin lähteet väittävät, että Stalinilla olisi ollut neljäs lapsi, poika nimeltä Konstantin Kuzakov, erään Siperiassa vietetyn karkotusaikaisen naisen kanssa.[106] Hänellä tiedetään olleen suhde taloudenhoitajaansa vaimonsa kuoleman jälkeen. [107] Salanimiä hänellä tiedetään olleen Ivanovitšin lisäksi olleen ainakin, Zahar Gregorian Melikjants.[108]

Stalin oli jonkin aikaa alokkaana tsaarin armeijassa talvella 1916–1917, mutta hänet vapautettiin pian vasemman käden vamman takia.[109][110][111]

Stalinin kerrotaan olleen myös huumorintajuinen, ja hän saattoi vitsailla illanviettojen yhteydessä. Kuusinen kertoo Stalinin ehdottaneen erään tällaisen illan aikana, että olisi menty hänen yksityiselle ampumaradalleen ampumaan pistoolilla. Kuusinen oli kauhistellut ja yrittänyt estellä, mutta Stalin vain naureskeli ”nyt mennään ampumaan ja sillä selvä”.[112]

Henkilökultti

Vuonna 1941 Saksan hyökkäyksen alla Stalin aloitti voimakkaan kansallistunteen nostattamisen. Hänen valtansa aikoina monet eri tsaarien aikaiset ruhtinaat esiteltiin ”vapauttajina” tai venäläisyyden puolustajina, myös jopa Pietari Suuri esiteltiin myönteisessä valossa, kuten myös Aleksandr Suvorov tai Mihail Kutuzov [113] Virallinen neuvostopropaganda kuvasi Stalinia muun muassa Kaikkien Työtätekevien Ystäväksi ja Opettajaksi, Historian Suurimmaksi Neroksi, Kansojen Isäksi ja Ihmiskunnan Loistavaksi Auringoksi.[114] Henkilönpalvonta luotiin pitkälti hänen mieltymyksiensä mukaisesti. Jokaiseen kaupunkiin perustettiin kulttuuripuistoja, joissa oli tauluja esittämässä Stalinia. Samaan aikaan kun muu Neuvostoliitto kärsi nälkää, propagandajulisteissa ja lehdistössä ylläpidettiin illuusiota yltäkylläisyydestä.

” Elämämme on nyt helpompaa, elämämme on nyt hauskempaa. ”

– Propagandalause 1930-luvulta.

2008 Stalin sijoittui kolmanneksi televisiokanava Rossijan Imja Rossija -äänestyksessä, jossa valittiin merkittävin Venäjän historiaan vaikuttanut henkilö, ruhtinas Aleksanteri Nevskin ja pääministerin Pjotr Stolypinin jälkeen. Äänestyksessä väitetään annetun kaikkiaan 50 miljoonaa ääntä. lähde?

Lähteet

  • Accoce, Pierre - Quet, Pierre: ... Ja Moskova tiesi jo kaiken: Vakoilusotaa Sveitsissä. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino, 1967.
  • Beevor, Anthony: Stalingrad. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-27889-0.
  • Beevor, Anthony: Berliini 1945. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27036-9.
  • Deutscher, Isaac: Stalin: poliittinen elämäkerta. Suomentanut Arto Häilä. WSOY, 1979. ISBN 951-0-08874-9.
  • Gehlen, Reinhard: Vuosisadan vakooja. Jyväskylä: K. J. Gummerus, 1971. ISBN 951-638-015-8.
  • Karlgren, Anton: Punainen diktaattori: Stalin ja bolševismin kehitys leninismistä stalinismiin. Suomentanut J. W. Tuura. Helsinki: K. J. Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino, 1942.
  • Lewin, Moshe: Neuvostoliiton vuosisata. Helsinki: Like, Suomen rauhanpuolustajat, 2008. ISBN 978-952-01-0252-4.
  • Maclean, Fitzroy: Idän tuntumassa. Suomentanut Olli Nuorto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1957.
  • Montefiore, Simon Sebag: Nuori Stalin. (Young Stalin, 2008). Suomentanut Seppo Hyrkäs. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33797-4.
  • Mäkelä, Jukka L.: Salaista palapeliä: Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta. Juva: WSOY, 1988. ISBN 951-0-21274-1.
  • Pursiainen, Christer: Trotski. Porvoo: Gummerus Kustannus Oy, 2011. ISBN 978-951-20-8504-0.
  • Radzinski, Edvard: Stalin. Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-15044-4.
  • Solženitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918–1956: Taiteellisen tutkimuksen kokeilu. 1–2: Vankeusteollisuus, Ikuinen liike. (Arhipelag GULAG, 1973). Suomentanut Esa Adrian. Tukholma: Wahlström & Widstrand, 1974. ISBN 91-46-12142-0.
  • Solženitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918–1956: Taiteellisen tutkimuksen kokeilu. 3–4: Tappotyöleirit, Sielu ja piikkilanka. (Arhipelag GULAG, 1973). Suomentanut Esa Adrian. Tampere: Kustannuspiste Oy, 1976. ISBN 951-95191-5-7.
  • Solženitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918–1956: Taiteellisen tutkimuksen kokeilu. 5–7: Pakkotyö, Karkotus, Stalinia ei enää ole. (Arhipelag GULAG, 1973). Suomentanut Esa Adrian. Tampere: Kustannuspiste Oy, 1978. ISBN 951-95192-7-0.
  • Tuominen, Arvo: Kremlin kellot, muistelmia vuosilta 1933-1939. Helsinki: KKn laakapaino, 1957.
  • Tigerstedt, Örnulf: Vastavakoilu iskee. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1943.
  • Toimittanut Heikki Eskelinen: Varo vallankumousta. Tampere: Kustannuspiste Oy/Kansalaisjärjestö Itsenäisyyden puolesta r.y, 1977. ISBN 951-95192-2-X.
  • Otto Wilhelm (Wille) Kuusinen (1881-1964) Kuusankoski: Kuusankosken kirjasto. (englanniksi)
  • Fischer, Benjamin B.: The Katyn Controversy: Stalin's Killing Field CIA. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Standardin SFS 4900 mukainen translitteraatio Stalinin etunimen venäläisesti kirjoitusasusta on Iosif, ja sitä käytetään lähinnä tieteellisissä julkaisuissa. Yleiskieleen on vakiintunut sovinnaismuoto Josif.
  2. ↑ Moshe, Lewin: Uhrien pahalta kaskahtavat määrät, s. 164–165. Kirjailija lainaa Robert Daviensin tutkimusta.
  3. ↑ Radzinski, s. 19–21.
  4. ↑ a b Deutscher (s. 14) väittää, että lapsia olisi syntynyt jopa neljä vuosina 1875–78 mutta vain ”Soso” olisi jäänyt henkiin. Hän mainitsee ”Soson” syntymäajaksi 1879.
  5. ↑ Radzinski, s. 13. – Montefiore, s.48. Samassa yhteydessä Montefiore pohtii, miksi juuri 1920-luvulla Stalin haluaa merkitä sen vuoden syntymävuodekseen.
  6. ↑ Radzinski, s. 21.
  7. ↑ Radzinski (s. 22) toteaa, että kaksi ensimmäistä poikaa kuoli ennen aikojaan. – Montefiore, s. 55.
  8. ↑ Montefiore (s. 54–55) kertoo, kuinka nelivuotias Soso juoksi hakemaan apua poliisilta, kun Beso kuristi Kekeä. Isän tiedetään myös heittäneen Soson lattialle, lyöneen nyrkillä jne.
  9. ↑ Radzinski (s. 27) kirjoittaa, että ensin hakkasi isä ja sitten myöhemmin äiti
  10. ↑ Montefiore, s. 43.
  11. ↑ Radzinski, s. 30–32.
  12. ↑ Montefiore, s. 58. Radzinski, s. 33.
  13. ↑ Radzinski, s. 44.
  14. ↑ Deutscher: Stalin, s. 35.
  15. ↑ Radzinski, s. 42. Kyseessä oli kirjailija Kazbergin luoma hahmo ja kirjan nimi on Isänmurhaaja.
  16. ↑ Radzinski, s. 212.
  17. ↑ a b c Radzinski, s. 51–52.
  18. ↑ Radzinski, s. 54. Deutscher, s. 53.
  19. ↑ Radzinski, s. 57. Deutscher, s. 60.
  20. ↑ Radzinski, s. 59. Deutscher, s. 77. Arvo Tuominen: Kremlin kellot, s. 190.
  21. ↑ Deutscher, s. 80, 87. Radzinski, s. 58. Karlgren, Anton s. 86, 94 ja 107.
  22. ↑ Kalgren (s. 91) selostaa matkan vaiheita. Mukana olivat mm. Lenin ja Rykov.
  23. ↑ Deutscher, s. 107.
  24. ↑ Karlgren (s. 144) mainitsee, että Lenin auttoi Stalinia kirjoittamisessa, koska osa lähteistä oli vieraskielisiä. – Deutscher (s. 108) mainitsee, että Lenin ohjasi Stalinin kirjoittelua ja johtopäätöksiä. Deutscher epäilee myös Buharinin olleen mukana kirjan kirjoittamisessa (s. 111).
  25. ↑ Radzinski, s. 78. – Deutscher, s. 104. – Karlgren (s. 135) kertoo Koban tuleen takaoven kautta valituksi.
  26. ↑ Radzinski, s. 78.
  27. ↑ Deutscher, s. 158–165. Suomen itsenäisyys: Kansankomissaarien neuvoston puhe: "– – vaan se on tahtomattaan antanut sen Suomen porvaristolle, joka anasti vallan ja sai itsenäisyyden Venäjän sosialistien käsistä."
  28. ↑ Deutscher, s. 158–165.
  29. ↑ a b c Radzinski, s. 154.
  30. ↑ Karlgren, s. 207.
  31. ↑ Deutscher, s. 179.
  32. ↑ Stalin kansallissodassa, s. 175
  33. ↑ a b Radzinski, s. 164.
  34. ↑ Deutscher, s. 181.
  35. ↑ Karlgren, s. 212.
  36. ↑ Radzinski, s. 171.
  37. ↑ Radzinski, s. 174.
  38. ↑ Karlgren (s. 222) pitää kyseistä hyökkäystä vain välivaiheen operaationa. Myöhemmin samana vuonna Troski johti Pietarin alueen puolustusta suuremmalta hyökkäykseltä.
  39. ↑ Deutscher (s. 184) kuvaa, kuinka Stalin ”havaitsee” joka puolella ”salaliittoja”.
  40. ↑ Karlgren, s. 223: Stalin havaitsi muun muassa esikunnat saastuneiksi ja vastavallankumouksellista salaliittoilua.
  41. ↑ Karlgren, s. 224.
  42. ↑ Radzinski, s. 180.
  43. ↑ Radzinski, s. 185–186.
  44. ↑ Radzinski, s. 195–196.
  45. ↑ Accoce, Pierre ja Quet, Pierre: ”Muuan Rudolf Rössler”, Ja Moskova tiesi jo kaiken: Vakoilusotaa Sveitsissä, s. 68. Helsinki: WSOY, 1967.
  46. ↑ Deutscher s. 223.
  47. ↑ Deutscher, s. 227 ja 238. Zinovjelev puolusti Stalinia. Äänestystulos neljäkymmentä puolesta ja kymmenen vastaan.
  48. ↑ Radzinski, s. 252.
  49. ↑ a b Karlgren, Anton: Suuri valtataistelu s. 295–326.
  50. ↑ Deutscher s. 270.
  51. ↑ Radzinski, s. 262.
  52. ↑ Pursiainen,Christer "Karkotettu" s.308"
  53. ↑ Solženitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo (Arhipelag GULAG) 1918–1956: Taiteellisen tutkimuksen kokeilu, s. 279-295. Tukholma: Wahlsröm & Widstrand, 1974. Oikeudenkäynnin tapahtumia ja syytettyjen puolustuspuheita. Solženitsynin mukaan kaikki kahdeksan syytettyä teloitettiin.
  54. ↑ a b Tuominen, Arvo: Kremlin kellot, s. 171–173. Tuominen selostaa, millaista taktiikaa käytettiin eri turvallisuusvirastojen puhdistuksissa. Tuhatševskin tapauksessa marsalkat Blücher ja Jegorov olivat itse sotatribunaalissa tuomitsemassa. Vähän myöhemmin heidätkin tuomittiin ja teloitettiin.
  55. ↑ a b Radzinski, s. 430. Kuulusteluissa Buharin myönsi Leninin pidätystä suunnitellun. Radzinski väittää myös, että Stalin seurasi oikeudenkäyntejä paikan päällä.
  56. ↑ Solženitsyn (s. 62) mainitsee, että Tuhatševskin koko perhe tuhottiin ja lähetettiin leireille; samoin vangittiin myös kaksi hänen veljeään vaimoineen, neljä sisartaan miehineen, kaikkien edellä mainittujen lapset lähetettiin lastenkoteihin eri nimillä. Tuhatševskin vaimo teloitettiin vankileirillä Kazakstanissa.
  57. ↑ Radzinski (s. 472–476) selostaa mm. Sveta Tuhatševskajan kohtalon: lastenkotiin. Myös mm. Zinojevin lapset menehtyivät vankileireillä. Radzinski, s. 385: Lev Kamenevin perheestä teloitettiin kaikki: Lev Kamenev, vaimo Olga ja kummatkin pojat, joista vanhempi oli 33- ja nuorempi 17-vuotias
  58. ↑ Maclean, Fitzroy: Idän tuntumassa, s. 112: "Eräässä oikeudenkäynnin vaiheessa saimme omin silmin tuta Stalinin olevan kiinnostunut asioiden kulusta – –. Nähdä tuttujen, tuuheaviiksisten kasvojen katselevan." – Solženitsyn (s. 303-304) kuvailee, kuinka Jagodan oikeudenkäynnin aikana oikeusalin ikkunan takana syttyy tulitikku ja sytyttämisen aikana näkyy piipun varjo.
  59. ↑ Radzinski, s. 440: syyttäjät allekirjoittivat tyhjiä rangaistuslomakkeita, ja turvallisuusviranomaiset lisäsivät niihin kenen tahansa nimen.
  60. ↑ a b c Moshe, Lewin: Puhdistusten laajuus, s. 141–143. Lähteet mainitsevat, että vuosina 1937–1938 pidätettiin 1 372 392 henkeä ja näistä olisi teloitettu 786 000. Kirjoittaja mainitsee, että 10 minuutin käsittelyssä saattoi tulla 5–20 vuoden leirituomio tai välitön teloitus
  61. ↑ Radzinski, s. 449. Esimerkkinä Postyševin tapaus, jossa isä, vaimo ja vanhin poika ammuttiin ja nuorin tuomittiin vankileirille.
  62. ↑ Radzinski, s. 560, 661.
  63. ↑ a b Radzinski s. 472-476.
  64. ↑ a b c d e Tuominen Arvo, s. 245–262.
  65. ↑ a b Radzinski (s. 461-464) kertoo suurin piirtein saman kuin Tuominen sillä erotuksella, että Josip Broz Tito osallistui Jugoslavian johdon puhdistuksiin listojen laatijana.
  66. ↑ Otto Wilhelm (Wille) Kuusinen (1881-1964) Kuusankoski: Kuusankosken kirjasto.
  67. ↑ Montefior mainitsee kirjassaan Nuori Stalin (s. 357), että vuosina 1937–1938 olisi teloitettu ampumalla noin 1,5 miljoonaa ihmistä. – Solženitsynin (s. 323) mukaan lähteet väittävät, että noin 980 000 ihmistä murhattiin, mutta hän epäilee lukua liian alhaiseksi (noin 28 000 henkeä kuukaudessa 1,5 vuoden aikana) ja mainitsee, että erään lähteen mukaan tammikuun 1. päivään 1939 mennessä olisi teloitettu 1,7 miljoonaa.
  68. ↑ a b c d Solzhenitsyn, Aleksandr: Henkilö- ja paikkaluettelo (laatinut Hans Bjorkegren). ISBN 951-95191-5-7 Katynin kohdalla on maininta vain upseereiden teloituksista.
  69. ↑ Solženitsyn, s. 257.
  70. ↑ Mäkelä, Jukka L.: Salaista palapeliä: Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta, s. 210. Juva: WSOY, 1988.
  71. ↑ Fischer, Benjamin B.: The Katyn Controversy: Stalin's Killing Field CIA. Viitattu 22.1.2010. (englanniksi)
  72. ↑ Radzinski s.567 KGB arkistoissa on luku 21 857. Kaikki teloituksia koskevat asiapaperit on tuhottu 1959
  73. ↑ Moshe (s. 146) luettelee joukon tunnettuja tiedemiehiä ja sotilaita jotka kohosivat myöhemmin korkeaan asemaan.
  74. ↑ a b c Radzinski s. 258.
  75. ↑ Tuominen (s. 125) kertoo, kuinka he aseistettujen sotilaitten kanssa ryöstivät kaiken löytyneen viljan vuonna 1934 "itsenäisiltä" talonpojilta, jotka eivät olleet liittyneet kolhoosiin.
  76. ↑ a b c Karlgren, s. 100.
  77. ↑ Deutscher, s. 281: tilastojen mukaan naudoista, hevosista, vuohista ja lampaista oli teurastettu noin 2/3.
  78. ↑ {Verkkoviite|osoite=[1] otsikko= Sustainable Development: Pronoting Progress or Perpeturting Parety suom.Kestävän kehityksen vauhti tai jatkuva köyhyys|kirjoittaja=Charles N. Steele|julkaisija=Profile Books|vuosi02002|format=PDF|aika=28. joulukuuta 2008. Viitattu 25.01 2010}
  79. ↑ name="Radzinski 20"> Radzinski s. 496 Radzinski kertoo, että kun Moskovan metroa alettiin tehdä, silloiset Neuvostoliiton ilmavoimat pudottivat pommeja tulevan metronlinjauksen päälle, jotta nähtäisiin vaikutus maastoon ja löydettäisiin sopiva syvyys.(tiedot artikkelista Argumenty i facty
  80. ↑ Radzinski s. 496"
  81. ↑ Deutscher, s. 370, 371
  82. ↑ Mäkelä, Jukka.L.: ”Kommunistit ja Fasistit aseveljinä”, Salaista palapeliä:Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta, s. 117. Kirjailija luettelee tarkasti salaisen sopimuksen eri kohdat. Juva: WSOY, 1988.
  83. ↑ Deutscher, s. 387
  84. ↑ Radzinski, s. 508 Radzinski väittää, että Stalin odotti Hitlerin hyökkäystä toukokuun 15. ja kesäkuun 15. välisenä aikana vuonna 1941. Sivulla 509 neuvostoviranomaiset tarkkailivat lammasnahkojen menekkiä. Kun ei ollut havaittavaa piikkiä, siten Hitler olisi ollut valmis hyökkäämään vielä 1941.
  85. ↑ Accoce,Pierre - Quet,Pierre: ”VI Huomio kaikki verkostot..”, ..Ja Moskova tiesi jo kaiken: Vakoilusotaa Sveitsissä, s. 150. Sveitsissä sijaitseva Neuvostoliiton vakoilusolu oli saanut tarkat suunnitelmat Saksalaisten joukkojen sijoituksista ja myös määristä. Hyökkäysajankohta 22. kesäkuuta... Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino, 1966.
  86. ↑ Mäkelä, Jukka.L.: ”Valmisteluja puolin ja toisin”, Salaista palapeliä:Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta, s. 196-197. Kirjailija kertoo sivulla 196 Saksan nostaneen divisioonien määrän 56→72:teen niin Neuvostoliitto nosti samanaan aikaan 134→178 divisioonaan. Stalinin puheen sotakorkeakoulun valmistujaisissa 12. kesäkuuta 1941.. "oppilaat tulevat tarvitsemaan samaansa opetusta pikimmin kuin he aavistaisivat". Juva: WSOY, 1988.
  87. ↑ Radzinski, s. 524
  88. ↑ a b Radzinski, s. 542
  89. ↑ Accoce,Pierre - Quet,Pierre: ”Huomio kaiki verkostot”, ..Ja Moskova tiesi jo kaiken: Vakoilusotaa Sveitsissä, s. 165. Kirjailijat kuvailevat Budjonnyin tappiota Kiovassa. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino, 1967.
  90. ↑ Gehlen, Reinhard Luku: Venäjän vapaaehtoisliike. Gehlen väittää että Kiovassa saksalaiset olisivat saanneet yli kaksi miljoonaa sotavankia.
  91. ↑ a b c Deutscher s.397-398 kertoo tehtaiden siirroista, määrittelee sotavankien määräksi noin "puoli miljoonaa" Myös komentajien vaihdot mainitsee
  92. ↑ Radzinski, s. 544
  93. ↑ Radzinski, s. 545
  94. ↑ Accoce,Pierre - Quet,Pierre: ”Huomio kaiki verkostot”, ..Ja Moskova tiesi jo kaiken: Vakoilusotaa Sveitsissä, s. 168. kaikki hallintovirastot evakuoitiin kuten myös eri turvallisuus ja vakoiluorganisaatiot. Jopa niin kiireellä, että MGB sähköttäjä lopetti lähetyksen keskenkaiken.... Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapaino, 1967.
  95. ↑ a b Radzinski, s. 563 (Churchill) ja s. 567-568 (de Gaulle)
  96. ↑ Deutscher, s. 433
  97. ↑ Toimittanut Heikki Eskelinen: ”Saksalaismiehitys ja Neuvostovallan paluu”, Varo vallankumousta, s. 16. Tampere: Kustannuspiste Oy/Kansalaisjärjestö Itsenäisyyden puolesta r.y, 1977. ISBN 951-95192-2-X.
  98. ↑ Gehlen, Reinhard s. 93 Gehlen on esittänyt tiedusteluraporttien mukaan puna-armeijalla on vielä käytettävissään noin 7,8 miljoonan henkilön kokoinen armeija yksinomaan maavoimien käytettävissä olisi ollut vielä noin 6 miljoonaa.
  99. ↑ Beevor, Anthony, Berliini 1945. s. 12 Beevor arvioi Gehlenin laskuja "ei ainakaan liioitelluksi" ja laskee itse oikeammaksi luvuksi 6,7 miljoonaa sotilasta Itämereltä Adrianmerelle ulottuvalla rintamaosuudella.
  100. ↑ Beevor, Anthony: ”6. Armeija kukistaminen”, Stalingrad, s. 504. sivustolla kirjailija luettelee puna-armeijan tappiot. Helsinki: WSOY, 2000.
  101. ↑ a b c d e f g h i j Radzinski s. 636→kirjan loppuun.
  102. ↑ a b c Deutscher, s. 531 ja s. 532
  103. ↑ Radzinski, s. 540 Jakov kuulustelussa: Minua hävettää isäni edessä, että jäin eloon/SS-komentaja Gustav Wegner lausunto
  104. ↑ Radzinski, s. 157 He vain julistivat toisensa mieheksi ja vaimoksi...
  105. ↑ Radzinski, s. 307
  106. ↑ Radzinski, s. 73 ja 74 Nimi on Konstantin Stepanovitš Kuzakov syntynyt mahdollisesti 1908 (virallinen) tai 1909 (mahdollisesti todellinen)- kuollut 19??
  107. ↑ Radzinski, s.
  108. ↑ Deutscher s.493 Naisen nimi oli Valetška Istomina
  109. ↑ Deutscher, s. 119
  110. ↑ Radzinski, s. 95 surkastuneen vasemman käsivarren takia
  111. ↑ Radzinski, s. 79 "poliisin raportti vuodelta 1912 "Vasen kyyrnärpää ei taivu"
  112. ↑ Arvo Tuominen: Kremlin kellot, s. 204
  113. ↑ Örnulf Tigerstedt: ”Mitä Ginkenin juttu paljasti”, Vastavakoilu iskee, s. 137. Kirjailija mainitsee Stalinin henkilökultin luomasta "venäläisestä isänmaasta". Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1943.
  114. ↑ Deutscher, s.514 Deutscher kuvailee Stalinin henkilöpalvonnan mittasuhteista

Kirjallisuutta

  • Montefiore, Simon Sebag: Stalin: Punaisen tsaarin hovissa. (Stalin: The court of the red tsar, 2004.) Suomentanut Kari Klemelä. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29502-7.

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Josif Stalin.


 

Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Josif_Stalin&oldid=11338708”