Suuri Venäjän sota

Suuri Venäjän sota
Päivämäärä: 1555 – 25. maaliskuuta 1557 Paikka: Riitamaa (Karjalan kannas), Viipurin lääni, Käkisalmen lääni, Pähkinälinna Lopputulos: Rauha solmittiin 40 vuodeksi ilman uusia rajankäyntejä. Pähkinäsaaren rauhan raja jäi näin ollen voimaan. Seuraava sota (Pitkä viha) syttyi kuitenkin jo 1570.
Osapuolet
Ruotsin kuningaskunta	Moskovan Venäjä
Komentajat
Kustaa Vaasa Juho Maununpoika Ulfsparre Jaakko Bagge Sven von Skara Anders Östgöte	Iivana IV Julma Dimitri Paletski P. M. Stsenjatev Petr Petrovits Golov Zahar Ivanovits Plestsejev
Vahvuudet
Suomalaisia noin 3 500 jalkamiestä ja 500 ratsumiestä. Ruotsista vahvistuksia lähetettiin 9 248 jalkamiestä ja 478 ratsumiestä. Yhteensä noin 22 874 jalkamiestä ja 978 ratsumiestä.
Tappiot
Ruotsalaisten vahvistusjoukkojen tappiot 723 jalkamiestä.

Suuri Venäjän sota eli Kustaa Vaasan Venäjän sota oli vuosina 1555–1557 käyty Kustaa I Vaasan johtaman Ruotsin ja Iivana IV Julman Venäjän välinen sota, joka päättyi 25. maaliskuuta 1557 solmittuun Moskovan rauhaan. Se oli yksi tuon ajan rajasodista ja sitä kävivät pääasiassa suomalaiset Suomen aateliston johdolla. Sota osoitti muutenkin sen, että suomalaisten merkitys Ruotsin armeijassa oli kasvamaan päin. Esimerkiksi tässä sodassa muodostettiin ensimmäinen täysin suomalainen joukko-osasto, joita kolmikymmenvuotisen sodan aikana oli jo noin kaksikymmentä.

Sodan taustat ja syyt

Suomalaisten Venäjän puolelle yli Pähkinäsaaren rauhan rajan levinnyt asutus ärsytti Iivana IV Julmaa, joka pikemminkin olisi halunnut levittää valtakuntaansa Itämerelle, varsinkin saksalaisen ritarikunnan hallitsemaan Vanhaan-Liivinmaahan. Kustaa Vaasa rohkaisi suomalaisten elinalueen laajenemista ja lupasi kolmen vuoden verovapauden niille alamaisille, jotka muuttaisivat asumaan Riitamaalle. Riitamaalla tarkoitetaan Pähkinänsaaren rauhassa Venäjälle jätettyä itäisen Karjalankannaksen osaa eli Kivennavan ympäristöä, Siestarjoen länsipuolta ja Pohjois-Inkerin pohjoisimpia osia. Jääsken asukkaat olivat jo samana vuonna kaataneet kaskea Riitamaalla, mistä alueen inkeriläiset eivät pitäneet. Tästä syystä myös Moskovan valtuuskunta ilmeisesti kävi Viipurissa valittamassa. Vuoden 1553 puolella tehtiin Inkerin puolelta ensimmäinen väkivaltainen sotaretki levinnyttä suomalaisasutusta vastaan. Suomen puolelta tähän vastattiin heti kostoretkellä, jolloin väkivaltainen kostokierre sai alkunsa. Ruotsin ja Venäjän valtakuntien välienselvittely johti tilanteeseen, jossa suomensukuiset (suomalaiset, karjalaiset ja inkeriläiset) kävivät sotimaan toisiaan vastaan.

Helmikuussa 1554 Kustaa Vaasa antoi Kivennavan voudille Antti Niilonpoika Sabelfanalle täyden käskyn puolustaa Riitamaata, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että Ruotsi liitti Riitamaan itseensä. Näin ollen Suomessa alettiin valmistautua sotaan. Saman vuoden kesällä vahvistettiin kaksi vuotta aiemmin perustettua Kivennavan linnaa. Ilmeisesti samaan aikaan rakennettiin puulinnake Bullerborg Vuoksen varrelle Jääskeen (nykyiselle Imatralle).

Kesällä 1554 novgorodilainen Putjatinin ruhtinasperhe järjesti uuden sotilaallisen partioretken Riitamaalle, jossa suomalaistalonpoikia vangittiin ja heidän hevosensa takavarikoitiin. Vouti Antti Niilonpoika Sabelfana lähti hyökkääjien perään, surmasi toisen hyökänneen inkeriläisjoukon pajarijohtajsta ja vapautti vangitut talonpojat. Tämä tapahtuma ratkaisi sodan syttymisen. Tosin Kustaa Vaasa yritti vielä rauhoitella tilannetta syyttäen Sabelfanaa omavaltaisista toimista ja erottamalla tämän.

Ruhtinas Dimitri Paletski oli samana vuonna määrännyt laadittavaksi selvityksen ”ruotsien” rajan yli Venäjän puolelle tekemistä tunkeutumisista ja näiden aiheuttamista vahingoista. Selvitys lähetettiin Viipuriin yhdessä kirjelmän kanssa, jossa Pähkinälinnan ja Käkisalmen käskynhaltijat vaativat korvauksia. Tämä tapahtui turhaan, joten tsaari Iivana Julma antoi 8. tammikuuta 1555 ruhtinas Paletskille ohjeet sotaväen siirtämisestä Novgorodista kohti Viipurin lääniä, jota vastaan oli tarkoitus hyökätä kaksi tai kolme kertaa kostaen väestölle ”ruotsien” aiheuttamat vahingot.

Sotavuosi 1555

Sodan alku

Pajari Ivan Bibikovin johtamat, ilmeisesti myös karjalaisilla ja inkeriläisillä osastoilla vahvistetut, muutamista tuhansista miehistä koostuneet Novgorodin joukot ylittivät rajan Riitamaalla. Suomalaiset 500–600 miehen joukot lähtivät ottamaan vastaan hyökkääjää Juho Maununpojan johdolla. Taitavasti maastoa hyväksi käyttäneet suomalaiset hiihtojoukot löivät Joutselän taistelussa hajalleen Novgorodin kankeasti liikkuneet ratsuväestä ja jalkamiehistä koostuneet joukot.

Suomalaisten suurella alivoimalla saavuttama Joutselän taistelun voitto pysäytti Novgorodin armeijan suunnitteleman hävitysretken syvemmälle Suomeen. Kevättalvella ainoastaan erilliset venäläisosastot tekivät kostoretkiä rajan yli tosin onnistuen hävittämään Äyräpäätä. Tsaari päätti lähettää Viipuriin kirjeen, jossa selitettäisiin väkivallan ollen paikallisen väestön yritys saada takaisin ryöstetty omaisuutensa ja jolla pyrittäisiin rajariidat lopettavaan sopimukseen.

Kustaa Vaasa kehotti kuitenkin jo helmikuussa Suomen johtajia valmistelemaan hyökkäystä Pähkinälinnaan. Hänen käskystään rakennettiin Ruotsissa sotalaivoja, joilla kesällä kuljetettiin Viipuriin 3 700 miehen kanssa. Heinäkuussa Novgorodin ruhtinas Paletski lähetti Iivana Julman ohjeiden mukaisesti Viipuriin kirjeen, jossa hän valitti ”ruotsien” Venäjän puolella tekemistä vahingoista ja ehdotti rajakokouksen pitämistä syyskuun alussa. Suomen aateliston voimakkaasti tukemat sotavalmistelut olivat kesken, joten Viipurin linnan päällikkö Maunu Niilonpoika joutui lähettämään 23. heinäkuuta 1555 neuvottelutarjoukseen kieltävän vastauksen.

Tilanne muodostui Moskovan Venäjälle vaikeaksi, koska se oli sidottu samaan aikaan tataarisotiin. Lisäksi oli mahdollista, että Ruotsi saisi Saksalaisen ritarikunnan liittolaisekseen. Kustaa Vaasakin oli laskenut Saksalaisen ritarikunnan varaan, mutta kun tämä ei suostunutkaan taistelemaan Ruotsin rinnalla, yritti hän vielä peruuttaa sotaretken. Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä, koska Suomen aatelisto oli valmis sotaan, ja se oli jo lähettänytkin nopeasti liikkuvan ruotsalaisilla apujoukoilla vahvistetun armeijansa Viipurista kohti Pähkinälinnaa.

Lippukuntien muodostaminen

Alkukesästä Ruotsissa muodostettiin lippukuntia, jotka oli tarkoitus lähettää Suomeen. Saavuttuaan Suomeen ja Viipuriin nämä lippukunnat alistettiin Suomalaisen lippukunnan kanssa Jaakko Baggelle, joka lähti heinäkuussa joukkoineen kohti Nevaa ja Pähkinänlinnaa.

8. kesäkuuta 1555 Tukholmassa muodostettiin ensimmäinen sotilasosasto, joka koostui Tukholman lippukunnasta irrotetusta osasta (46 päällystön edustajaa, 9 spel, 13 mönsterdrängar sekä 111 jalkamiestä) sekä Gästriklandista, Uplannista, Västmanlandista, Närkestä, Södermanlandista, Itä-Götanmaalta ja Smålandista tulleesta 1088 alokkaasta. Näistä muodostettiin kaksi lippukuntaa, joiden päällystö ja alipäällystö tuli Tukholman lippukunnasta.

Heinäkuussa muodostettiin uusia lippukuntia Norlannin, Itä-Götanmaan sekä Smålandin alokkaista. Lisäksi joukoissa oli pieniä määriä myös muiden alueiden alokkaita. Näin ollen muodostettiin 9 lippukuntaa, joista 8 lähetettiin Suomeen Tukholman lippukunnan (drabantit) jäädessä suojelemaan hallitsijaa.

Lippukunnan päällikkö	Koontialue	Sijoituspaikka
Hans Ditmarsk	Tukholman lippukunta	Tukholma
Långe Bengt	Södermanland-Närke-Västmanland	Viipuri, Suomi
Hans Kraft	Småland
Nils Eskilsson	Itä-Götanmaa
Sven von Skara	Småland
Arvid von Skara	Itä-Götanmaa
Jöns Trulsson	Uplanti	Suomi
	Småland-Värmland	Viipuri, Suomi
Mats Törne	Norlanti

Suomessa Jöns Trulssonin lippukunta jaettiin Sven von Skaran ja ilman päällikköä olleen lippukunnan kesken. Anders Östgötesta tuli ilman päällikköä olleen lippukunnan päällikkö.

Pähkinälinnan piiritys

Kustaa Vaasa antoi varsinaisen hyökkäyskäskynsä elokuussa. Syyskuun alkupuolella 1555 Jaakko Baggen johtama ruotsalais-suomalainen sotajoukko saapui maitse ja vesitse Pähkinälinnan edustalle. Noin 4 000 jalkamiehen ja 240 ratsumiehen armeija koostui Ruotsista saapuneista joukoista ja suomalaisesta lippukunnasta, joka oli ensimmäinen vakinainen suomalainen joukko-osasto. Ilmeisesti myös Käkisalmen lääniin lähetettiin pieni osasto hävitysretkelle.

Iivana Julma tiesi Ruotsin hyökkäysaikeista, joten hän lähetti Käkisalmeen pajarin Zahar Ivanovitš Plestsejevin ja Pähkinälinnaan pajarin Petr Petrovitš Golovin johtamat joukot. Novgorodin ruhtinas taas sai käskyn odottaa lisäjoukkojen kanssa Ruotsin mahdollisesti Nevan eteläpuolella Inkerissä toteuttamaa hyökkäystä. Baggen armeija saapui Pähkinänlinnan edustalle syyskuun puolivälissä ja aloitti sitä vastaan hyökkäyksen 15. syyskuuta 1555. Armeija kuitenkin piiritti Pähkinälinnaa turhaan kolme viikkoa, koska tykistön tulitus ei tehonnut sen paksuihin muureihin. 29. syyskuuta ruotsalais-suomalaiset joukot lopettivat hyökkäyksen epäonnistuneen rynnäkön jälkeen, ja lopulta lokakuun alussa päättivät vetäytyä peläten Novgorodin ylivoimaisten pääjoukkojen mahdollista hyökkäystä. Lopulta Ruotsin armeija onnistui vain hävittämään muutamia kyliä Nevan varrella.

Sotavuosi 1556

Venäläisten vastaisku

Syksyn mittaan Viipuriin alkoi saapua yhä runsaammin viestejä, jotka puhuivat kaikki suurista varusteluista rajan takana. Kustaa Vaasa teki tilanteesta johtopäätöksensä ja lähti hyvissä ajoin pois Viipurista ensin Länsi-Suomeen ja sitten Kastelholman linnaan Ahvenanmaalla, mistä käsin hän seurasi sotatoimia. Tammikuussa vuonna 1556 koko Karjalankannas täyttyi ylivoimaisista venäläisistä joukoista, jotka polttivat ja hävittivät koko alueen. Viipurin piiritys alkoi tammikuun 21. päivänä 1556. Kolmen päivän kuluttua venäläiset kuitenkin vetäytyivät tiehensä.

Rauhanneuvottelut

Ruotsin lähettiläs matkusti syksyllä 1556 Moskovaan ja hankki vapaan kauttakulun suurelle lähetystölle, jota johti edesmenneen kuningattaren veli, valtaneuvos Sten Eriksson Leijonhufvud. Lähetystön jäseniä olivat arkkipiispa Laurentius Petri Uppsalasta, piispa Mikael Agricola Turusta, aatelismiehet Bengt Gylta ja Knut Knutsson Lillie sekä sihteeri Olof Larsson (myöhemmin aateloituna Stubbe). Tulkkina oli Bertil Göransson (myöhemmin Mjöhund) Viipurista. Lähetystö lähti Viipurista talvella matkaan 54 reellä, ylitti valtakunnan rajan tammikuussa 1557 ja saapui pian sen jälkeen Novgorodiin.

Perillä Moskovassa alkanut paastoaika asetti neuvotteluille esteitä, ja rauhanteko lykkäytyi siksi maaliskuulle 1557. Venäjän puolelta rauhanneuvotteluihin osallistuivat tsaari henkilökohtaisesti sekä hänen tärkein neuvonantajansa, kansleriksi sanottu Aleksei Adašev, Ruotsin puolelta sihteeri Olof Larsson ja tulkki Bertil Göransson (Mjöhund), jotka löysivät tilanteeseen sopivat, rauhansopimukseen kirjoitetut sanat. Käytetty kieli oli saksa. Saman tekstin ruotsiksi ja venäjäksi kirjoitetuista versioista tuli melko erilaiset. Korkeat ruotsalaiset lähettiläät puolestaan osallistuivat juhliin ja luovuttivat tsaarille Ruotsin valtion lahjan, suuren hopeamaljan, jonka kannessa oli taidokas kellolaite.

Paluumatka tuli tunnetuksi siksi, että yksi lähettiläistä, Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola, kuoli rekeensä paluumatkalla.

Kirjallisuutta

• Viljanti, Arvo: Gustav Vasas Ryska Krig 1554–1557 I–II. Tukholma: Almqvist & Wiksell, 1957. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

• Pohjanprikaatin kilta Venäjän sota eli Kustaa I Vaasan sota (1555–5.3.1557) (Arkistoitu – Internet Archive)