Omavaraistalous

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Luontaistalous)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
 Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Osa artikkelisarjaa
Talousjärjestelmät

Pääsuuntaukset

Omavaraistalous tarkoittaa taloutta, jossa kaikki tai ainakin valtaosa tarvittavista tuotteista valmistetaan itse. Omavaraistalous oli esimerkiksi Suomessa yleistä maaseudulla 1800-luvun lopulle saakka. Myös luontaistalous on omavaraistaloutta. Luontaistaloutta harjoitetaan nykyisin esimerkiksi Papua-Uudessa-Guineassa ja Trobriandsaarilla.

Valtion omavaraisuuden tavoittelua kutsutaan autarkiaksi. Sitä kohti ovat pyrkineet muun muassa fasistinen Italia (etenkin 1929–1944)[1], natsi-Saksa[2], kommunistis-juchelainen Pohjois-Korea, talibanien Afganistan (1996–2001) sekä sosialistiset Burma (1962–1988) ja Intia (1950–1991)[3].

Luontaistalous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luontaistalous on omavaraistalouteen perustuva toimintaympäristö, jonka taloudellisena yksikkönä on ruokakunta. Ruokakunnaksi voidaan lukea paitsi yksittäinen perhe, myös kokonainen suku tai heimo. Vaihdannan ja erikoistumisen sijasta luontaistaloudessa jokainen ruokakunta on itsenäinen kulutus- ja tuotantoyksikkö ja kunkin ruokakunnan kulutus perustuu joko kokonaan tai melkein yksinomaan sen omaan työhön. Omavaraisuus toteutuu siten luontaistaloudessa yksittäisten ruokakuntien tasolla. Luontaistaloutta on vaikea mitata tavanomaisin taloudellisin mittarein ja siksi sen merkitystä yleensä aliarvioidaan. Virallisissa taloustilastoissa sitä ei yleensä ole mukana, vaikka yrityksiä sen mittaamiseksi onkin tehty.[4]

Luontaistalous toimii parhaiten vakaissa tai säännöllisissä sääoloissa, sillä omavarainen ravinnon tuottaminen perustuu kykyyn ajoittaa työt sopivimpiin hetkiin. Luontaistalous oli keskeisessä asemassa vielä keskiajan feodalistisen yhteiskunnan maataloudessa, jossa työ ja työn tuotokset eivät kumpikaan olleet hyödykkeitä.[5] Feodaaliyhteiskunnassa vaihdanta ja kaupankäynti oli vähäistä. Kun kaukokauppa ja tavaranvaihto vähitellen lisääntyivät, alkoi kauppapaikoille kehittyä kaupunkeja, jolloin sekä feodaaliyhteiskunta että luontaistalous alkoivat murentua.

Pohjois-Amerikassa intiaanit elivät valkoisten valtaantuloon saakka heimokunnittain metsästykseen ja kalastukseen perustuvassa luontaistaloudessa.

Nykyisin selväpiirteistä luontaistaloutta harjoitetaan laajemmin vain köyhimmissä kehitysmaissa ja vain paikallisesti kehittyneissä maissa. Merkittävimpiä luontaistalouden maita ovat Papua-Uusi-Guinea ja Salomonsaaret. Papuassa yli 80 % väestöstä asuu vieläkin luontaistaloudessa oman suvun ja heimon parissa. Maa onkin yksi maailman vähiten kaupungistuneista maista. Suvuista ja klaaneista muodostuva yhteiskunta on kuitenkin kiihtyvällä tahdilla murenemassa, joten luontaistalous on sielläkin väistymässä.[6] Myös Afrikassa luontaistalous on monissa maissa vielä vahvassa asemassa: esimerkiksi Namibiassa eli vuonna 2003 arviolta vielä noin puolet väestöstä maatalouteen perustuvassa luontaistaloudessa.[7]

Omavaraisuus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Meillä ei olisi ensimmäistäkään tuotetta ilman tuontia", toteaa luonnonvarakeskuksen tutkija. Maatilan työtkin vaativat koneita ja polttoainetta.[8]

Omavaraisuus väheni Suomessa teollistumisen myötä. Vuonna 1940 lähes puolet Suomen väestöstä oli alkutuotannon alalla, eli maa-, riista- ja kalatalouden parissa. Vuonna 2003 vastaava luku oli enää 4,5 prosenttia, eikä tämäkään väestönosa hanki ravinnon, vaatteiden ja lämmön tarvitsemaa energiaa käsivoimin suoraan luonnosta.

Vielä 1950-luvulla suurin osa suomalaisista asui maaseudulla, mutta jo vuonna 1970 enemmistö oli siirtynyt kaupunkeihin tai taajamiin. Tuolloin vakiintui Suomeenkin käsitys ydinperheestä, mutta itse käsite oli syntynyt parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Sukupolvi joka selvisi sodasta ja joutui aloittamaan monella tavalla elämän alusta oli melko omavaraista, sillä se oli tottunut tekemään lähes kaiken itse käsin. He viljelivät, kasvattivat, työstivät ja tekivät. Ennen tietotaito kulki luonnollisesti sukupolvelta toiselle, mutta nykyisin on yleistä että suvun vanhimmat asuvat joko yksin tai laitoksissa, jolloin tietokaan ei samalla tavalla käytännössä välity seuraavalle sukupolvelle.

Valtioiden omavaraisuus maataloudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maat, joilla on korkein omavaraisuusaste maataloudessa (FAO:n arvio)[9]
Sija Valtio Aste (%)
1  Argentiina 273
2  Uruguay 232
3  Australia 207
4  Ukraina 193
5  Uusi-Seelanti 185
6  Kanada 183
7  Bulgaria 171
8  Unkari 162
9  Liettua 149
10  Malesia 145
Maat, joilla on alhaisin omavaraisuusaste (FAO:n arvio)[9]
Sija Valtio Aste (%)
1  Norja 50,1
2  Belgia 50,6
3  Haiti 51,0
4  Somalia 52,4
5  Dominikaaninen tasavalta 53,8
6  Zimbabwe 53,8
7  Armenia 53,9
8  Alankomaat 54,3
9  Panama 54,4
10  Syyria 56,.0

Omavaraisuus käytännössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omavaraisuuden perusteet
  • Talo ja tontti. Omavaraisuuden perusta on oma talo ja tontti. Tontilla tai kohtuullisen matkan päässä pitäisi olla myös kaivo tai lähde josta saa käyttöveden.
  • Säilytys tulee järjestää niin, että mahdollisimman paljon ruokaa ja säilykkeitä saadaan varastoiduksi talven varalle. Iso maakellari on hyvä, sillä sen käyttöön ei tarvita sähköä.
  • Lämmitys tulee järjestää niin, että käytetään hyväksi luonnon omia energiamuotoja, kuten puulämmitystä, aurinkovoimaa tai tuulivoimaa, jolloin ollaan riippumattomia sähköstä tai öljystä. Tällöin tulee huomioida ruoan valmistustapa.
  • Eläimet. Ollakseen omavarainen ihminen tarvitsee tuotantoeläimiä, esimerkiksi lampaita ja kanoja. Niiden tuottaman lihan ja villan avulla saadaan ruokaa sekä vaatteita. Lisäksi eläimet tarvitsevat suojan ja jos eläimiä pidetään myös talvella, tulee lämmitys järjestää luonnonmukaisella tavalla.
  • Kasvit. Kaksi ihmistä tarvitsee noin kymmenen aaria viljelymaata saadakseen ruokaa koko vuodelle, jos he samalla käyttävät runsaasti marjoja ja sieniä.[10] Viljat ovat tärkeitä kasvatettavia niiden monikäyttöisyyden vuoksi. Niiden lisäksi tarvitaan monipuolisesti erilaisia muita kasviksia. Kasvihuone on hyvä apu esimerkiksi vihannesten kasvatuksessa.
  • Luonnon antimien hyödyntäminen on osa riippumattomuutta. Riistaeläimet, sienet ja marjat kuuluvat monipuoliseen ravintoon, kasveista saa mausteita ja niitä voidaan käyttää myös väliaikaisessa lääkinnässä.
  • Kyky valmistaa käyttöesineitä auttaa käytännön toimissa.
  • Osaaminen. Selviytyäkseen ilman ulkopuolista apua ihminen tarvitsee paljon tietoa esimerkiksi eläimistä, kasveista, tuotteiden jalostuksesta sekä laitteiden korjaamisesta. Tietoa täytyy myös osata soveltaa käytäntöön.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Italy, PBS, 2002
  2. ↑ Hans-Joachim Braun, "The German Economy in the Twentieth Century", Routledge, 1990, p. 86
  3. ↑ India, PBS, 2002
  4. ↑ Intiaanit sotajalalla oman elämäntapansa puolesta [vanhentunut linkki]
  5. ↑ Jouko Nurmiainen: ”4”, Feodalismin käsite 1900-luvun länsimaisessa historiankirjoituksessa. (Yleisen historian pro gradu -tutkielma) Helsingin yliopisto, 1998. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.4.2016).
  6. ↑ Turun Sanomat [vanhentunut linkki]
  7. ↑ Eeva-Maria Muurman: Namibia
  8. ↑ Ruoan kotimaisuus on harhaa – Luonnonvarakeskuksen tutkija: "Meillä ei ole ensimmäistäkään tuotetta ilman tuontia" Yle Uutiset. 5.6.2020.
  9. ↑ a b FAO statistical pocket book 2012 - World Food and Agriculture Food and Agriculture Organization of the United Nations.
  10. ↑ Lasse Nordlund: Elämämme perusteista rihmasto.fi. Viitattu 4.11.2010.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Omavaraistalous&oldid=20984237”