Social credit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Social credit on brittiläisen insinöörin Clifford Hugh Douglasin vuonna 1924 perustama distributiivinen filosofia ja yhteiskunnallinen liikehdintä, jonka tavoitteena on jakaa taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa kansalaisille. Douglasin sanoin ”social crediterit” haluavat rakentaa uuden sivilisaation, joka pohjautuu yksilön taloudelliselle perusturvalle.[1]

Social credit on pohjimmiltaan liike, jossa kansalaiset nähdään kuluttajina ja näille kuluttajille jaetaan rahaa, joka antaa kuluttajalle kulutusmahdollisuuksia. Nykyisin social credit on marginaalinen poliittinen liike. Kanadassa liike on ollut perustamisensa aikoihin Albertan provinssissa kristillinen ja konservatiivinen liike (1932) ja Brittiläisessä Kolumbiassa valtavirtaa edustava konservatiivinen liike.[2] Poliittista social credit -liikehdintää on kuvailtu myös oikeistopopulismiksi, jossa samalla tavalla kuin sosialismissa kaivataan enemmän valtaa kansalle ja vastustetaan voimakkaita eliittejä. Social creditiä kannattavien kansalaisten vastustus on kohdistunut pankkeihin.[3]

Social creditin tutkimusta ja edistämistä harjoittaa The Clifford Hugh Douglas Institute.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähtökohdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Douglas esitteli vuonna 1924 teorian “sosiaalisesta luotosta” (engl. social credit) julkaisemalla samannimisen kirjan. Social credit -puolueet ovat olleet 1900-luvulla merkittäviä Uudessa-Seelannissa (Social Credit Party), Australiassa (Douglas Credit Party) ja Kanadassa (Social Credit Party of Canada). Myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa on ollut social credit -puolue (Social Credit Party of Great Britain and Northern Ireland).

Kanadassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadassa social credit -liikehdintä perustettiin Albertan provinssissa vuonna 1932, ja siitä kehittyi vuonna 1934 poliittinen liike Alberta Social Credit Party, joka voitti vaalit ja muodosti William Aberhartin johdolla enemmistöhallituksen vuoden 1935 provinssivaaleissa. Social credit -pääministerit pysyivät Albertassa vallassa vuoteen 1971 asti. Heistä Ernest Manningin kausi oli pisin (1943–1968).[2][5][6]

Vuonna 1952 social credit -puolue voitti provinssivaalit Brittiläisessä Kolumbiassa ja muodosti vähemmistöhallituksen.[7]

Toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Douglasin mukaan tuotannon tarkoitus on kulutus. Teorian pääosa on kuukausittain jaettava “kansallinen osinko” (engl. national dividend), joka syntyy rahan luonnista ja jonka taso vaihtelee kansallisen tuotannon mukaan. Tätä kansallista osinkoa pidetään ensimmäisenä ideana helikopterirahasta.[8] Douglasin mukaan järjestelmät ovat ihmistä varten eikä ihminen järjestelmää varten, ja järjestelmät tehdään palvelemaan ihmistä, ja että järjestelmien tärkein tavoite on itsensä kehittäminen, oli järjestelmä sitten uskonnollinen, poliittinen tai taloudellinen.[9] Social credit perustuu luoton (engl. credit) kansanvaltaiseen hallintaan, eikä pyrkimyksenä ole kansallistaa (ottaa valtion haltuun) teollisuutta. Yritystoiminta on social creditissä yksityistä, ja talous perustuu markkinatalouden periaatteeseen, ja näin kysyntä muodostuu vapaasti. Douglasin mukaan kuluttajat luovat tuotannon käyttämällä rahaa, jonka voi ajatella "rahalliseksi äänestyslipukkeeksi".

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Douglas, C. H.: Economic Democracy. Fifth Authorised. Bloomfield Books, 1974. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Rennie, Bradford J.: Alberta Premiers of the Twentieth Century. University of Regina Press, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Finkel, Alvin: The Social Credit Phenomenon in Alberta. Toronto: University of Toronto Press, 1989. ISBN 0-8020-5821-3. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Douglas, C. H.: "Cover". The Douglas Quarterly Review. The Fig Tree, New Series, 1 (June 1954). Belfast, Northern Ireland: K.R.P. Publications.
  2. a b Social Credit. The Canadian Encyclopedia.
  3. Populism. The Canadian Encyclopedia.
  4. Social Credit, The Clifford Hugh Douglas Institute
  5. Rennie (toim.) 2004, s. x
  6. Finkel 1989, s. 12
  7. Hak, Gordon: "Populism and the 1952 Social Credit Breakthrough in British Columbia." Canadian Historical Review, 2/2004 (85. vsk.), s. 277–296. ISSN 0008-3755 Fulltext in Project Muse. Blake, Donald E. – Carty, R. K. – Erickson, Lynda K.: Grassroots Politicians: Party Activists in British Columbia (1991), s. 55.
  8. Helicopter money and basic income: friends or foes? Basic Income News. 25.3.2017. Arkistoitu 7.4.2017. Viitattu 13.11.2018.
  9. Douglas 1974, s. 18

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barr, John: The Dynasty: The Rise and Fall of Social Credit in Alberta.
  • Hesketh, Bob: Major Douglas and Alberta Social Credit. ISBN 0-8020-4148-5
  • Hutchinson, Frances – Burkitt, Brian: The political economy of social credit and guild socialism. Routledge, London 1997. ISBN 0-415-14709-3
  • Persky, Stan: Fantasy government: Bill Vander Zalm and the future of social credit. New Star Books, Vancouver 1989. ISBN 0-919573-98-3

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]