Kybernetiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kybernetiikka on erilaisten järjestelmien säätö- ja viestintätapahtumia tutkiva tiede. Termi kybernetiikka juontuu kreikan sanoista "ohjauksen taide", josta se kehittyi latinan sanaksi "governor" suom. "ohjain".[1]

Kybernetiikan peruselementit ovat:

  1. stimulaatio ulkomaailmasta, joka vaikuttaa
  2. sensoriin. Sen muokkaama syötetieto vaikuttaa
  3. päätöksentekoelimeen (systeemitieto), jonka muokkaama ulostulotieto vaikuttaa
  4. vaikutuselimeen, efektoriin ja efektorin vaikutus muokkaa (stimuloi) ulkomaailmaa sekä
  5. palautesilmukka (feedback) vaikutuksesta input-tietoon. Palautesilmukka mahdollistaa tavoitteellisen (asetusarvo) toiminnan, eli säädön.

Kybernetiikka tutkii yleisesti itseohjautuvia automaattisesti säätyviä systeemejä. Nämä systeemit voivat edustaa hyvin monenlaisia eri aloja. Kybernetiikkaa on sovellettu niin biologisiin järjestelmiin kuin yhteiskunnan ilmiöiden ja toiminteiden mallintamiseen. Jotta saataisiin oikeaa 'hallintatietoa' kompleksisten järjestelmien tehokkaaseen valvontaan, sekä niiden itseohjausmekanismien parhaaseen optimointiin, on saatava niistä maksimaalista (tai väh. riittävää) toiminnallista informaatiota. Tämä voi tarkoittaa joko (kuten enimmäkseen on rajoituttu tekemään) sen seurantaa, että jokin "järjestelmä" automaattisesti reagoi ns. palautetietoon, pitäen näin itsensä edelleen toimintakuntoisena ja -kykyisenä tai (mikä ehkä olisi suotavaa) tätä käsitettä (kyberneettistä metodia) alettaisiin enemmän soveltaa myös luonnon ilmiöiden kuvailuun.

Tämä ajatus lienee ollut myös jo Norbert Wienerin eräänä motiivina hänen teoksessaan "Ihmisestä, koneista, kielestä"[2]. Luonnon toiminnoissa esiintyvistä itsesäätelymekanismeista on viime vuosina jo ilmestynyt merkittävää kirjallisuuttakin. Esimerkkeinä mm. James Lovelock: "Gaian kosto"[3] , joka käsittelee maapallon ilmaston itsesäätelyn ja niin myös ihmiskunnan tulevaisuuden ongelmia, sekä John Gribbin: "Syvä yksinkertaisuus", jossa jopa osoitetaan, että myös galaktisella ja siis laajalla kosmisella tasolla, vallitsee materian itseään säätävien elementtien: entropian ja gravitaation, keskinäinen kybernetiikka.[4] Vaikka ko. teokset eivät juuri käytä kybernetiikan käsitettä, on sen 'läsnäolo' silti aivan ilmeistä. Gribbin: s. 250-253.

Biologiset oliot rakentuvat oleellisesti elintoiminnoiltaan kyberneettisesti kuvailtavien säätelytoimintojen ja "ohjailun" varaan. Laajasti ottaen myös maapallon ilmasto ylläpitää toimintaansa ja tasapainoaan (esim. lämpötila, veden kiertokulku jne.) auringosta saamansa lämmön stimuloimilla itseään säätävillä kyberneettisillä toimintatavoilla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.pangaro.com/published/cyber-macmillan.html
  2. Norbert Wiener: "Ihmisestä, koneista, kielestä", WSOY, Porvoo 1969.
  3. James Lovelock: "Gaian kosto", Green Spot, Helsinki 2006.
  4. John Gribbin: "Syvä yksinkertaisuus", URSA, Helsinki 2005.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ashby, W. Ross: An introduction to cybernetics. London: Chapman & Hall, 1956. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Norbert Wiener:"Cybernetics: or Control and Communication in the Animal and the Machine" The MIT Press, 10. painos, USA 2000 (alkuteos 1948)
  • Ludwig von Bertalanffy:"General System Theory – Foundations, Development, Applications" George Braziller, USA 1969
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.