Kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
YK:n Kansainvälisen yleissopimuksen siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista allekirjoittaneet ja ratifioineet valtiot.
  (jompikumpi vihreä) Allekirjoittanut ja laittanut sopimuksen voimaan.
  Allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei ole ottanut sitä käyttöön.
  Ei ole allekirjoittanut sopimusta.
Karttoja vertaamalla näkee, että Kansainvälistä yleissopimusta siirtotyöläisten oikeuksista ei hyväksytä suurimmissa siirtolaisia vastaanottavissa maissa. Kuvassa siirtolaisten osuus koko väestöstä eri maissa:
yli 50 % 20–50 % 10–20 % 4–10 % 1–4 % alle 1 % ei tietoja

Kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista on Yhdistyneiden kansakuntien sopimus siirtotyöntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä ihmisoikeuksista. Sopimus hyväksyttiin 18. joulukuuta 1990 ja se astui kansainvälisesti voimaan 1. heinäkuuta 2003.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimuksen mukaan siirtotyö tarkoittaa, että ihminen on aikeissa työskennellä, työskentelee tai on työskennellyt korvausta vastaan valtiossa, jonka kansalaisuutta hänellä ei ole.[2] Muissa yhteyksissä siirtotyö tarkoittaa ihmisen työskentelyä valtiossa, johon ei asetu pysyvästi asumaan.lähde?

Sopimuksen päämääränä on saada siirtotyöntekijälle yhdenveroinen kohtelu muiden työntekijöiden kanssa. Sopimus on innovatiivinen, sillä se olettaa, että siirtolainen on oikeutettu samaan minimimäärään suojaa kuin muutkin. Sopimuksen mukaan laillinen siirtolainen on oikeutettu laajempaan turvaan, kuin siirtolainen ilman dokumentteja, mutta se painottaa, että kaikilla siirtolaisilla on ihmisoikeudet, liikkui hän papereitten kanssa tai ilman.lähde?

Sopimus pyrkii eliminoimaan hämärät liiketoimet siirtolaisuuden ympäriltä ja kehottaa valtioita toimimaan harhaanjohtavaa informaatiota vastaan, joka saa ihmiset lähtemään matkaan ilman papereita ja kehottaa rankaisemaan ilman dokumentteja liikkuvien siirtolaisten välittäjiä ja työnantajia.lähde?

Sopimukseen sisältyy oma valvontamekanismi[3].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilman valtion kansalaisuutta työskentelevät työntekijät ovat erittäin huonosti kohdeltu työntekijäryhmä, sillä työntekijöiden vastaanottajavaltio ei usein tunnusta ja suojele monia heitä koskevia ihmisoikeuksia, vaikka se tunnustaisi ja suojelisi samoja ihmisoikeuksia niiden kohdalla, joille se on myöntänyt valtion kansalaisuuden. Esimerkiksi valtiossa voimassa olevan työlainsäädännön kiertäminen ja mitätöiminen siirtotyöntekijöiden kohdalla on yleistä.lähde?

Ihmisoikeuksien toteuttamisen parantamiseksi YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin yleissopimus kaikkien siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelusta. Yleissopimuksessa määritellään siirtolaisten perusoikeudet ilman maantieteellisiä, sukupuoleen tai ikään liittyviä rajoituksia. Sopimus hyväksyttiin 18. joulukuuta 1990 Yhdysvaltain New Yorkissa ja se astui kansainvälisesti voimaan 1. heinäkuuta 2003, kun sen oli ottanut käyttöön 20 jäsenvaltiota[1].

Valtiot, joihin saapuu enemmän siirtotyöntekijöitä, kuin valtiosta lähtee ulkomaille, ovat olleet haluttomia allekirjoittamaan sopimusta, koska se asettaa niin lailliset kuin laittomatkin työntekijät tasavertaiseen asemaan. Kansainvälinen siirtolaisjärjestö, Kansainvälinen työjärjestö ILO, Punainen Risti, ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt ovat aktiivisesti ajaneet sopimuksen ratifiointia.[4]

Siirtolaisia vastaanottavat länsimaat eivät ole ratifioineet sopimusta, vaikka valtaosa siirtolaisista elää Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa.[5] Muutkaan paljon työntekijöitä vastaanottavat valtiot, kuten Australia, Persianlahden Arabimaat ja Intia, eivät ole ratifioineet sopimusta.

Useimmat sopimusmaista ovat siirtolaisten lähtömaita kuten Meksiko, Marokko ja Filippiinit. Näille maille sopimuksen tavoitteena on suojella ulkomailla asuvia kansalaisia. Filippiineillä sopimus allekirjoitettiin sen jälkeen kun useita maan kansalaisia oli kohdeltu ala-arvoisesti ulkomailla. Nämä maat toimivat myös siirtolaisten läpikulku- ja kohdemaina ja sopimuksen mukaisesti kaikkien maiden pitää suojella yhtä lailla maassaan toimivia siirtolaisia.

Sopimustilanne Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 kansanedustaja Rosa Meriläinen (vihr.) teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, miksi Suomi ei ole vieläkään liittynyt sopimukseen. Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp) vastasi, että Suomi harkitsi 1990-luvun alussa lausuntokierroksen jälkeen liittymistä. Sopimusta ei Tuomiojan mukaan allekirjoitettu, koska sitä pidettiin monin paikoin puutteellisena. Siirtotyöläisen käsite ei hänen mukaansa erityisen hyvin vastaa "nykyistä ajattelua maahanmuuton perusteista ja maahanmuuttajien asemasta". Sopimus kattaa Tuomiojan mukaan siirtotyöläisten oikeudet liian laajasti ja yksityiskohtaisesti, esimerkiksi oikeuden elämään ja kiellon kiduttaa ihmistä, mikä on päällekkäistä muiden Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Ihmisoikeudet koskevat Tuomiojan mukaan yleisesti kaikkia "valtion oikeudenkäyttöpiiriin" kuuluvia, joten sopimuksen ei hänen mukaansa "tuo merkittävää lisäarvoa siirtotyöläisten ihmisoikeuk­sien toteutumiselle".[3]

Sopimus sisältää valtioiden välisiä velvoitteita oikeudenmukaisen siirtolaishallinnon luomisesta. Koska ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia, voivat sellaiset säännökset olla Tuomiojan mielestä "ihmisoikeusvelvoitteiden kohdentumista hämärtäviä". Tuomioja perusteli, että "muutkaan EU-maat eivät ole sopimukseen liittyneet". Hän kuitenkin myönsi, että "voi olla aiheellista pohtia", olisiko "erillisellä [sopimukseen sisältyvän valvontamekanismin kaltaisella] valvontamekanismilla siirtotyöläisten oikeuksia vahvistava vaikutus". Tuomiojan mukaan "ulkomaalaisten oikeuksien toteutuminen on [kuitenkin jo] säännöllisesti esillä Suomen ihmisoikeuksiin perustuvan raportoinnin yhteydessä".[3]

Tuomiojan mukaan ulkoministeriön tarkoitus oli lähiaikoina [vuonna 2004] käynnistää lausuntokierros siitä, tulisiko Suomen harkita sopimuksen ottamista käyttöön, koska se on tullut hiljattain voimaan.[3]

Maaliskuussa 2011 Suomen ammattiliittojen keskusjärjestöt Akava, SAK ja STTK ilmoittivat ulkoministeriölle kannattavansa sopimuksen voimaansaattamista. Niiden mukaan voimaansaattamiselle "ei ole esteitä, sillä Suomen lainsäädäntö vastaa jo nyt pääosiltaan yleissopimusta. Sopimuksen voimaansaattaminen olisi kuitenkin tärkeää, sillä siten Suomi toisi esiin ulkomaisten työntekijöiden oikeudet ja parantaisi heidän asemaansa Suomessa. Laittamalla sopimuksen voimaan Suomi ilmaisisi myös tukensa YK:n työlle.[6]

Sopimusta kannattavien YK:n jäsenvaltioiden sopimustilanne 2.4.2018[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio[7] Allekirjoitus-pvm Voimaantulopäivä
Albania 5.7.2007
Algeria 21.4.2005
Argentiina 10.8.2004 13.2.2007
Armenia 26.9.2013
Azerbaidžan 11.1.1999
Bangladesh 1.10.1998 24.8.2011
Belize 14.11.2011
Benin 15.9.2005
Bolivia 16.10.2000
Bosnia 13.12.1996
Burkina Faso 16.11.2001 26.11.2003
Chile 24.9.1993 21.3.2005
Ecuador 5.2.2002
Egypti 19.2.1993
El Salvador 13.9.2002 14.3.2003
Filippiinit 15.11.1993 5.7.1995
Gabon 15.12.2004
Gambia 20.9.2017
Ghana 7.9.2000 7.9.2000
Guatemala 7.9.2000 14.3.2003
Guinea 7.9.2000
Guinea-Bissau 12.9.2000
Gujana 15.9.2005 7.7.2010
Haiti 5.12.2003
Honduras 9.8.2005
Indonesia 22.9.2004 31.5.2012
Itä-Timor 30.1.2004
Jamaica 25.9.2008 25.9.2008
Kambodža 27.11.2004
Kamerun 15.12.2009
Kap Verde 16.9.1997
Kinshasankongo 29.9.2008 31.3.2017
Kirgisia 29.9.2003
Kolumbia 24.5.1995
Komorit 22.9.2000
Lesotho 24.9.2004 16.9.2005
Liberia 22.9.2004
Libya 18.6.2004
Madagaskar 24.9.2014 13.5.2015
Mali 5.6.2003
Marokko 15.8.1991 21.6.1993
Mauritania 22.1.2007
Meksiko 22.5.1991 8.3.1999
Montenegro 23.10.2006
Mosambik 15.3.2012 19.8.2013
Nicaragua 16.10.2005
Niger 18.3.2009
Nigeria 27.7.2009
Palau 20.9.2011
Paraguai 13.9.2000 23.9.2008
Peru 22.9.2004 14.9.2005
Ruanda 15.12.2008
Sao Tomé ja Principe 6.9.2000 10.1.2017
Senegal 1.6.1999
Serbia 11.11.2004
Sejchellit 15.12.1994
Sierra Leone 15.9.2000
Sri Lanka 11.3.1996
Saint Vincent

ja Grenadiinit

29.10.2010
Syyria 2.6.2005
Tadžikistan 7.9.2000 8.1.2002
Togo 15.11.2001
Tšad 26.9.2012
Turkki 13.1.1999 24.9.2004
Uganda 14.11.1995
Uruguai 15.2.2001
Venezuela 4.10.2011 25.10.2016

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b United Nations Treaty Collection 2.4.2018. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  2. [http://www.ohchr.org/EN/ProfessionalInterest/Pages/CMW.aspx OHCHR | International Convention on the Protection of the Rights of All Migrant Workers] www.ohchr.org. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  3. a b c d KK 6/2004: Siirtolaisten oikeuksia koskevat kansainväliset sopimukset | KAMU Kansan muisti. Kesäkuu 2004. Viitattu 2.4.2018.
  4. ETSK-INFO: Siirtolaisten oikeuksia koskevan Euroopan laajuisen yleissopimuksen ratifiointi Kesäkuu 2004
  5. "Sixty per cent of the world ’s migrants currently reside in the more developed regions and 40 per cent in the less developed regions." International Migration 2002, Population Division, Department of Economic and Social Affairs, United Nations, 2002.
  6. 4.3.2011 UM Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälinen yleissopimus siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista; Suomen liittyminen - Akava www.akava.fi. 4.3.2011. Viitattu 2.4.2018.
  7. United Nations Treaty Collection 2.4.2018. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]