Yksityisyyden suoja

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Yksityisyyden suojalla viitataan Suomen perustuslain yksityiselämän suojaa käsittelevään kymmenenteen pykälään, rikoslain lukuun, jossa kielletään kotirauhan ja viestintäsalaisuuden rikkominen sekä sellaisen toisen ihmisen yksityiselämää koskevan tiedon saattaminen lukuisten ihmisten saataville, josta voi aiheutua hänelle vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Henkilötietolaissa sekä viranomaisten toiminnan julkisuutta käsittelevässä laissa säädetään yksityisyyden suojan piiriin kuuluvista henkilökohtaisten ja henkilökohtaisiin oloihin liittyvien asiakirjojen ja tietojen tallentamis- ja säilytysoikeudesta ja salaamisvelvollisuudesta sekä tietojen tarkistus- poistattamis- ja korjausoikeudesta eli tietosuojasta.

Perustuslain määrittelemästä yksityiselämän suojasta voidaan poiketa ainoastaan tapauksissa, joissa se on välttämätöntä perusoikeuksien turvaamisen, rikosten selvittämisen, yksilön tai yhteiskunnan turvallisuuden sekä vankeusrangaistuksen aikana, mikäli tällaisesta poikkeamisesta on säädetty erikseen laissa.

Yksityiselämän suojasta säädetään myös sähköisen viestinnän tietosuojalaissa, yksityisyyden suojaa työelämässä koskevassa laissa, henkilötietodirektiivissä (46/1995/EY) ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivissä (58/2002/EY)[1].

Schrems-prosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävaltalainen yksityisyyttä puolustava aktivisti Max Schrems aloitti vuonna 2013 Schrems-prosessin, josta saattaa seurata valtava muutos nettiyhtiöiden oikeuteen asiakkaidensa tietojen käsittelemisessä. Schremsin aloite johti siihen, että Euroopan unionin tuomioistuin katsoi lokakuussa 2015, että amerikkalaisten ja eurooppalaisten nettiyhtiöiden tiedonvaihtoa määrittävä Safe Harbour -tietosuojasopimus on mitätön. Aikaisemmin Safe Harbour -sopimus mahdollisti eurooppalaisten käyttäjien tietojen siirron amerikkalaisyhtiöiden palvelimille Yhdysvaltoihin, jos tiedot on suojattu kohtuullisesti.[2]

Suomessa yksityisyyden suojaa sähköisessä viestinnässä on ajanut Electronic Frontier Finland -järjestö. Vaikuttamisen kohteina ovat olleet esimerkiksi yksityisyyteen ja sananvapauteen liittyvät asiat.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Neuvonen, Riku. Yksityisyyden suoja Suomessa. Lakimiesliiton Kustannus. 2014. ISBN 9789522462305.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]