Antti Isotalo (jääkäri)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee jääkäri Antti Isotaloa. Hänen isänisästään, puukkojunkkarista on artikkeli Antti Isotalo.
Antti Isotalo
A isotalo.jpg
Syntynyt 13. tammikuuta 1895
Alahärmä
Kuollut 17. maaliskuuta 1964
Seinäjoki
Ammatti ennen
värväytymistä
maanviljelijä
Liittymispäivämäärä 20. lokakuuta 1915
Komppania 1. komppania
Taistelut
jääkäriaikana
Asemasota Misajoella
Korkein arvo
jääkäriaikana
hilfsgruppenführer
Palasi Suomeen 25. helmikuuta 1918
Arvo Suomeen
tultaessa
varavääpeli
Korkein sotilasarvo luutnantti

Antti Isotalo (13. tammikuuta 1895 Alahärmä17. maaliskuuta 1964 Seinäjoki) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli kuuluisan puukkojunkkarin Antti Isotalon pojanpoika; hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juha Isotalo ja Adolfiina Ekola. Antti Isotalo sai kotitilansa isännyyden vuonna 1908, kun hänen isänsä puukotettiin kuoliaaksi. Antti Isotalo vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Hilma Ritalan kanssa. Oman ilmoituksensa mukaan hän oli poliittiselta kannaltaan puolueeton antikommunisti.[1]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isotalo kävi kansakoulun ja kansakoulun jatkokoulun sekä neliviikkoisen maanviljelyskurssin.[2][3]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäreitä räjäytyskomennuksella itärintamalla, etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Albert Mellis

Isotalo kiinnostui jääkäriliikkeestä ja lähti Ruotsin kautta Saksaan liittyäkseen sen armeijaan kuuluneeseen Preussin Kuninkaalliseen Jääkäripataljoona n:o 27:ään ja pataljoonan 1. komppaniaan lokakuussa 1915.[2][3] Hänet komennettiin marraskuussa väärennetyn passin turvin Suomeen ja Ruotsiin järjestämään värväys- ja etappitoimintaa. Väärennetyn henkilöllisyytensä turvin Isotalo kykeni esiintymään julkisestikin nuorisoseurojen järjestämissä tilaisuuksissa rohkaisemassa tulevia Saksaan lähtijöitä. Hän värväsikin kymmeniä uusia Saksaan lähtijöitä komennuksensa aikana. Takaisin komppaniaansa Saksaan hän palasi, koska oli vähällä joutua venäläisten santarmien pidättämäksi. Isotalo ilmoittautui komppaniaan heinä-elokuun vaihteessa 1916 ja siirtyi ensimmäisen maailmansodan itärintamalle, missä hän otti osaa taisteluihin Misajoella. Sieltä hänet komennettiin pian uudelleen erikoistehtäviin Suomeen. Pidätysuhan takia hän joutui tammikuussa 1917 siirtymään Ruotsin puolelle.[2][3]

Isotalo palasi helmikuussa Saksaan ja edelleen itärintamalle, missä osallistui muun muassa räjäytyskomennukselle Palangassa syksyllä 1917. Hän astui Suomen sisällissotaa käyvän Suomen tasavallan joukkojen (valkoiset) palvelukseen helmikuussa 1918 varavääpeliksi ylennettynä ja pari päivää myöhemmin toimi lippualiupseerina jääkärien vannoessa sotilasvalansa Suomen valtiolle Pyhän Kolminaisuuden tuomiokirkossa Liepājassa ennen lähettämistä Suomeen.[2][3]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isotalo saapui jääkärien pääjoukon mukana Vaasaan helmikuun lopulla 1918. Hänet komennettiin valkoisten joukkueenjohtajaksi ja hän osallistui Tampereen taisteluun, missä haavoittui vasempaan reiteensä maaliskuun lopulla eikä enää kyennyt jatkamaan palvelustaan.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isotalo oli sisällissodan jälkeen sairauslomalla, mutta edelleen kirjoilla jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hän erosi Suomen sotajoukkojen palveluksesta marraskuussa 1918, jonka jälkeen hoiti Alahärmän suojeluskunnan paikallispäällikön tehtäviä ja värväsi vuoden 1919 alussa Etelä-Pohjanmaalta miehiä Viron vapaussodan avustusretkikuntiin. Isotalo liittyi vapaaehtoisten suomalaisten joukkoon kevättalvella 1919 osallistuakseen suurimpaan Venäjää vastaan käytyyn heimosotaan, Aunuksen Karjalan sotaan Itä-Karjalassa, missä hän toimi komppanianpäällikkönä.[2][3] Isoisänsä tapaan myös pojanpoika pääsi laulun aiheeksi: "Tuli Isontalon Antti Härmästä päin / kera joukkojen rynnistäväin" (Kuularuiskulaulu).[4]

Hävityltä sotaretkeltä palattuaan Isotalo muutti Australiaan 1924, jossa hän työskenteli kirvesmiehenä palaten Suomeen 1927. Paluunsa jälkeen hän työskenteli aluksi metsätyönjohtajana, jonka jälkeen hän toimi Etelä-Pohjanmaan Pankin Alahärmän Voltin konttorin esimiehenä vuodesta 1928 pankin konkurssiin saakka 1931. Isotalo osallistui äärioikeistolaisten Lapuan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen toimintaan ja oli mukana Mäntsälän kapinassa 1932 Alahärmän suojeluskuntalaisten johtajana.[2][3] Kapinan epäonnistuttua hän monien muiden äärikansallismielisten upseerien tapaan sai "suojatyöpaikan" Alkoholiliikkeestä, mihin eversti Paavo Talvela oli nimitetty apulaisjohtajaksi: Isotalo toimi piiritarkastajana Seinäjoella 1932-1945.[2]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisotaan Isotalo ei osallistunut vatsahaavan vuoksi paitsi kotirintamalla Seinäjoen varuskunnan komendanttina ja sodan lopulla toimi hetken aikaa jääkäritoverinsa everstiluutnantti Matti Laurilan rykmentin esikunnassa. Jatkosodassa hän oli luutnanttina Neuvostoliiton Karjalassa yhdysupseerina heimosotureista kootussa Osasto K:ssa ja myöhemmin Suomen asettaman miehityshallinnon aluepäällikkönä Oulangassa. Kesäkuussa 1942 Isotalo "kotiutettiin iän perusteella" vasta 47-vuotiaana.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isotalo oli Oy Alkoholiliike Ab:n Seinäjoen paikallisjohtaja vuosina 1945-1958.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Niinistö, Jussi: Isontalon Antti : eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008. ISBN 978-951-746-979-1.
  • Niinistö, Jussi: Suomalaisia soturikohtaloita. Helsinki : Suomalaisuuden liitto, 1998. ISBN 951-96348-5-1.
  • Vahtola, Jouko: Nuorukaisten sota : Suomen sotaretki Aunukseen 1919. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-14850-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niinistö 2008, 220
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  4. Niinistö 2008, 251