Sprengkommando Polangen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Palangan räjäytyskomennus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla sotilasopettajana luutnantti Mellis. Hänen jälkeensä tehtävässä jatkoi luutnantti Lindner.[1]

Sprengkommando Polangen eli Polangenin komennuskunta, Polangenin erikoiskurssi tai suomalaisten jääkärien suussa myös "Puolangan komennuskunta"[2] tarkoittaa Jääkäripataljoona 27:n erikoiskoulutusvaiheessa järjestettyä hävitystekniikkaan painottunutta "pommarikurssia". Kurssi pidettiin nykyisessä Liettuassa silloisen Polangenin kauppalan alueella ja päättyi jääkärien pääjoukon lähtiessä Suomeen.

Komennuskunnan muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komennuskunnan ensimmäiset 80 miestä koottiin 2. elokuuta 1917 Liepajassa (Libaussa), jossa Jääkäripataljoona 27:ää silloin koulutettiin. Jääkäreille muodostui ennakkokäsitys, että kyse olisi Suomeen lähetettävästä etukomennuskunnasta, Vorkommandosta.

Joukkoon valittiin "kokeneita ja luotettavia miehiä" ilmeisestikin pitäen silmällä mahdollisuutta toimia itsenäisesti erillään muusta pataljoonasta.

Sprengkommando Polangeniin osallistuneita jääkäreitä oli lopulta yhteensä 120. Heidän joukossaan olivat mm. tulevat jääkärikenraalit Pietari Autti, Aarne Blick, Kaarlo Heiskanen, Paavo Talvela ja Martti Wallenius.

Polangeniin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polangen (liett. Palanga) sijaitsee Liettuassa 20 km pohjoiseen nykyisestä Klaipėdasta ja noin 300 km luoteeseen Vilnasta, noin 20 kilometrin päässä Latvian rajasta. Jääkäriaikaan paikka oli pieni kylpylöistään tunnettu kauppala.

Jääkärien sinne saavuttua selvisi koulutuksen luonne: kyse olisi osittain vanhan kertauksesta, osittain kokonaan uudesta täydennyskoulutuksesta. Sulo-Veikko Pekkola ja Lennart Nordenswan ovat kuvanneet koulutuksen sisältöä:

"Pioneerikurssi aloitettiin alusta ja kenellä ei vielä ollut konekivääri selvillä, hänelle se opetettiin. Harjoiteltiin muurien ja siltojen räjäyttämistä ja perehdyttiin keinoihin, joiden avulla nopeimmin voitaisiin tuhota vuosikausien rauhallisen työn tuloksia. Moottoripyörän käsittely ja tiedustelutoiminta olivat myös kurssien ohjelmassa."[3]

Kurssin alussa tavoitteena oli siis kerrata ja monipuolistaa jääkärien pioneeritaitoja ja muutakin teknistä osaamista. Myöhemmin tulivat ohjelmaan erilaisten naamioitujen tuhoamisvälineiden esittelyt. Pekkola ja Nordenswan mainitsevat esimerkiksi aikasytyttimet ja vaikkapa lihasäilykepurkeiksi naamioidut polttorasiat. Näitä olivat esittelemässä vierailevat asiantuntijakouluttajat.

Polangenin aika on jäänyt kurssille osallistuneiden jääkärien mieleen myös siitä, että ohjelma siellä oli suhteellisen väljää - harjoituksia oli muutama tunti aamu- ja iltapäivisin - joten aikaa jäi tutustua paikalliseen väestöön ja vaikka parannella omatoimisesti ruokavaliota: "Omenakakku oli hyvin suosittu helpon valmistamistapansa vuoksi ja lettuja omenahillon kera syötiin sangen tiheään."

Komennuskuntia Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aselaiva S/S Equity

Lokakuusta 1917 lähtien alettiin Polangenista käsin valmistella myös kauan odotettuja Suomen-komennuksia. 24. lokakuuta valittiin ensimmäinen komennuskunta, joka siirtyi luutnantti Huyssenin johtamana Danzigiin. Tämä kahdeksan jääkärin ryhmä lähetettiin Suomeen aselaiva S/S Equityn ensimmäisellä matkalla (27. lokakuuta - 30. lokakuuta). Aluksen lasti purettiin Vesterön saarella Vaasan edustalla ja Luodossa.[4]

Marraskuun alussa matkasivat jääkärit Leo Ekberg, Woldemar Hägglund, Viljo A. Hämäläinen, Veikko Läheniemi, Sulo-Veikko Pekkola, Väinö Strömberg, Yrjö Tenhunen ja Einar Wichmann Danzigiin, josta lähti 12. marraskuuta Suomeen saksalainen sukellusvene UC-57. Sukellusveneen lasti purettiin luodolla Loviisan edustalla veneisiin, jotka veivät jääkärit, aseet ja muut varusteet Kotkaan, Pernajaan ja Porvooseen. Kotkaan aikova venekunta joutui Långön saarella punakaartin pidättämäksi, mutta pidättäjien joukossa ollut Eero Haapalainen laski heidät vapaaksi. Jääkärit tuonut sukellusvene katosi paluumatkallaan.[5]

Lähteet ja kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hakkapeliitta 17/1927.
  • Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
  • Räikkönen, Erkki (päätoimittaja) ja avustajakunta E. A. Fabritius ym.: Vapaussodan kertomuksia: muistelmia ja kokemuksia I. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Sanatar, 1934. ISBN puuttuu kirjasta.
  • Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin. Osat I ja II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933. ISBN puuttuu kirjasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1109460?page=21
  2. Jääkärikapteeni Karangon kirjoitus Hakkapeliitalle 17/1927: 21–24.
  3. Bolangenin retkikunta: Sulo V. Pekkolan ja L. Nordenswanin mukaan. Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin I, s. 1089-1094 (Huomaa paikannimen kirjoitusasun vaihtelu.)
  4. Ensimmäinen aselasti Suomeen: J. Komosen ja Y. Könnin mukaan. Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin I, s. 1098-1102; Lauerma 1984, 136-137.
  5. Einar Wichmann 1934. U.C. 57. Teoksessa: Vapaussodan kertomuksia: muistelmia ja kokemuksia I, s. 17-24.