Stig Wetzell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stig Wetzell
Henkilötiedot
Syntynyt 7. lokakuuta 1945
Vaasa, Suomi
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Sarja SM-liiga
Pelaajaura
Pääsarjaura 1967–1983
Aik. seurat Upon Pallo
HIFK
HJK

Stig Wetzell (s. 7. lokakuuta 1945 Vaasa) on suomalainen entinen jääkiekkomaalivahti. Hänet muistetaan muun muassa hieman epäselvästä doping-tapauksesta MM-kotikisoissa 1974. Wetzellin käryn takia Suomi menetti kotikisoissaan pronssimitalin, joka olisi ollut Suomen historian ensimmäinen MM-kisamitali.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen pääsarjasta Wetzell muistetaan parhaiten HIFK:n tähtimaalivahtina. Hän aloitti kuitenkin SM-sarjauransa lahtelaisessa Upon Pallossa, jota edusti kaudet 1967–1969. HIFK:iin Wetzell saapui vuonna 1972 kolmen kauden mittaisen HJK:n vierailun jälkeen. HIFK:ssa hän pelasikin uransa loppuun vuoteen 1983. Wetzell voitti kolme Suomen mestaruutta ja yhteensä seitsemän SM-mitalia. Hän pelasi SM-sarjan ja -liigan runkosarjassa 378 ja pudotuspeleissä 31 ottelua kentällä.

A-maaotteluita Wetzell ehti pelata ennen doping-käryään 53. Hän edusti Suomea kaksi kertaa MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa.

Doping-tapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wetzell antoi positiivisen doping-näytteen Suomessa pelatuissa MM-kisoissa 1974. Suomi oli voittanut Tšekkoslovakian maalein 5–2. Wetzell arvottiin ottelun jälkeen toistamiseen turnauksen aikana doping-testiin. Wetzellin näytteestä löytyi jälkiä efedriinistä. Suomi tuomittiin hävinneeksi Tšekkoslovakialle 5–0 ja Wetzell suljettiin kisoista. Suomi olisi voittanut ilman efedriinikäryä pronssia ja ottanut näin historian ensimmäisen jääkiekon MM-kisamitalin. Suomi jäi kuitenkin neljänneksi menetettyään Tšekkoslovakia-ottelun pisteet.

Wetzellin doping-tapaus herätti huomattavasti keskustelua. Wetzell vakuutti syyttömyyttään ja jopa salaliittoteoriat valtasivat alaa; käryä seliteltiin jopa banaanien ja purukumin syönnillä. Joka tapauksessa testaaminen oli vielä tuolloin alkutaipaleellaan, ja testiolosuhteet olivat hieman epäselvät. Pelaajat pitivät testaamista lähinnä mahdollisuutena juoda kaljaa ottelun jälkeen. Joukkuekavereiden mielestä Wetzell oli syytön.[1] Joukkue onnistui hankkimaan MM-kisoista luvatut pinnarahat kolmannen sijan mukaan, mutta Wetzellille ei maksettu mitään.

Suomen Jääkiekkoliitto asetti Wetzellin seuraavalle kaudelle kansainväliseen kilpailukieltoon, vaikka tämä ei ollut tarpeen, sillä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto oli jo antanut tarvittavan tuomion kisoista sulkemisella. Vasta syksyllä 2003 liitto antoi Wetzellille "synninpäästön", sillä tuolloin hänelle maksettiin luvatut pinnarahat korkojen kera ja hänet aateloitiin jääkiekkoleijonaksi.

Saavutukset ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 3 Suomen mestaruutta (1974, 1980, 1983)
  • 3 SM-hopeaa ja 1 -pronssi
  • HIFK on jäädyttänyt Wetzellin pelinumeron 1
  • Suomen Jääkiekkoleijona #145

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]