Maksa

Wikipedia
Ohjattu sivulta Biliaarinen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maksan sijainti
Maksan alapinta. Lähde: Grayn anatomia (1918).

Maksa (lat. hepar, iecur[1]) on ruoansulatuselimistöön kuuluva ruoansulatusrauhanen ja elimistön suurin rauhanen.[2] Kuolleen ihmisen maksa painaa noin 1,5 kg, elävän vieläkin enemmän veren takia. Maksa sijaitsee vatsaontelon yläosassa oikealla puolella välittömästi pallean alla miltei täysin kylkiluiden suojassa. Maksa säätelee verensokeria ja aminohappopitoisuutta, muuttaa rasvojen hajoamistuotteita elimistölle sopiviksi, valmistaa sappinestettä, hajottaa hormoneja ja varastoi glykogeenia, verta, vitamiineja ja rautaa. Se myös tuhoaa verenkierron mukana tulevia bakteereja ja myrkkyjä. Sikiöllä maksa toimii verisoluja muodostavana elimenä.

Maksan rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksan kupera puoli suuntautuu kohti palleaa ja kovera puoli suuntautuu kohti vatsaontelon elimiä. Koveralla puolella sijaitsee maksan portti, jonka kautta kulkevat maksaan verisuonet sekä maksasta poispäin sappitiet ja laskimot. Maksan verenkierto on muista elimistä poikkeavaa, sillä siihen tulee hapekasta verta maksavaltimoa pitkin kudosten käyttöön, mutta lisäksi maksaan saapuu porttilaskimo, jonka veri on vähähappista. Porttilaskimo tuo verta pääosasta ruoansulatuskanavaa, haimasta ja pernasta. Porttilaskimoveri sisältää suolistosta imeytyneitä ravintoaineita ja kuona-aineita, joita maksan solut edelleen käsittelevät. Maksavaltimon ja porttilaskimon tuoma veri sekoittuu maksan hiussuonipoukamissa, joiden reunalla sijaitsevat maksasolut. Maksan hiussuonipoukamista veri kulkee keskuslaskimoita pitkin ulos maksasta ja ne yhdistyvät kolmeksi lyhyeksi maksalaskimoksi, jotka yhtyvät alaonttolaskimoon.

Maksan toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksassa tapahtuu fagosytoosia ja ennen kaikkea vieraiden molekyylien detoksifikaatiota, eli kemiallisen rakenteen muuntamista myrkyttömämmäksi. Detoksifikaatio tapahtuu maksan solujen eli hepatosyyttien sileäpintaisessa solulimakalvostossa. Tämän jälkeen maksa erittää kyseisen aineen sappeen, josta se kulkeutuu suolen kautta ulosteen mukana ulos. Aminohappojen typpiosasta maksa valmistaa ureaa.

Maksa muokkaa ravintoaineita. Se muuttaa glukoosia glykogeeniksi ja varastoi sen. Tarpeen vaatiessa glykogeenivarastosta voidaan vapauttaa glukoosia verenkiertoon.[3] Jos glukoosin saanti jatkuu maksan glykogeenivaraston täytyttyä, maksa ryhtyy valmistamaan glukoosista rasvahappoja.

Maksa reagoi tiettyjen aineiden puutteeseen. Maksa kykenee aminohappojen puuttuessa siirtämään aminoryhmän glukoosille transaminaasientsyymin avulla, mutta kaikkia aminohappoja elimistö ei kykene syntetisoimaan (katso välttämättömät aminohapot). Aminohapoista voidaan taas muodostaa glukoosia poistamalla deaminaatiossa aminoryhmiä. Rasvamolekyylin glyserolista maksa voi muokata glukoosia ja rasvahapoista ketoaineita, jotka ovat aivojen tärkeä energianlähde pitkään jatkuneen paaston aikana. Mikäli maksa ei toimi, iho muuttuu keltaiseksi, koska maksa ei pysty poistamaan verestä bilirubiinia.

Maksa toimii sikiöllä punasolujen valmistuspaikkana ja aikuisella verivarastona. Lisäksi maksa varastoi rautaa sekä A- ja B12 -vitamiineja.[3]

Maksa korjaa hyvin itseään ja pystyy toimimaan, vaikka vain pieni osa siitä olisi kunnossa.[4]

Sappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksasolut muodostavat sappea, joka kulkeutuu sappihiussuonia vasemman ja oikean maksatiehyeen kautta yhteiseen maksatiehyeeseen. Yhteisestä maksatiehyeestä lähtee sivuhaarana sappirakon tiehyt, joka vie sapen sappirakkoon varastoon. Sappirakosta sappi kulkeutuu tarvittaessa sappirakon tiehyttä pitkin sapenjohtimeen ja edelleen ohutsuolen alkupäähän eli pohjukaissuoleen. Sappirakon tyhjenemistä stimuloi kolekystokiniini, joka on sama molekyyli kuin pankreotsymiini, joka stimuloi haimanesteen eritystä.

Kolesterolista muodostuneet sappihappojen suolat muodostavat sapen aktiivisen osan. Ne muodostavat suolessa ravinnon rasvan kanssa kolloidin, joka mahdollistaa haiman erittämän vesiliukoisen lipaasientsyymin toiminnan rasvojen pilkkoutumisessa. Kuten edellä on mainittu, sappeen kulkeutuvat myös muun muassa detoksifioidut myrkylliset aineet, joista esimerkiksi bilirubiinidiglukuronihappo antaa ulosteelle sen ominaisen värin.

Sairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksaa ja maksasairauksia tutkiva lääketieteen ala on hepatologia.

Yleisin maksan sairauksista on rasvamaksa, jossa maksaan kertyy rasvaa ja maksa saattaa suureta. Arvioidaan, että rasvamaksa on aikuisväestöstä noin 25 %:lla.[5]

Muita yleisiä maksasairauksia ovat hepatiitit eli maksatulehdukset ja maksan kasvaimet, kuten hepatosellulaarinen karsinooma, tavallisin primaarinen maksasyöpätyyppi. Muita maksasyöpiä ovat esimerkiksi pienten lasten hepatoblastoomat. Syöpä voi lähteä myös maksan sisäisistä sappiteistä, jolloin puhutaan kolangiokarsinoomasta eli sappitiesyövästä. Lisäksi on yleistä, että muut syöpätaudit lähettävät maksaan etäpesäkkeitä. Maksassa tapahtuviin hyvänlaatuisiin muutoksiin lukeutuvat fokaalinen nodulaarinen hyperplasia, maksan hemangiooma ja maksan adenooma.

Monet maksasairaudet ovat alkoholin liiallisen käytön seurausta. Alkoholimaksasairaus jakautuu rasvamaksaan, alkoholihepatiittiin ja maksakirroosiin. Maksa voi palautua rasvamaksasta ja hepatiitista, mutta kirroosi on peruuttamaton maksavaurio, joka yleensä on seurausta yli vuosikymmenen jatkuneesta suurkulutuksesta.[6]

Kirroosi on monen maksasairauden loppuvaihe. Sitä voivat aiheuttaa alkoholin suurkulutuksen lisäksi esimerkiksi hepatiitit ja harvinainen primaarinen biliaarinen kirroosi. Siinä toimivaa maksakudosta tuhoutuu ja maksan toiminta heikkenee. Seurauksena on usein vakavia komplikaatioita kuten askitesta, maksan aiheuttama munuaisvaurio, maksaperäinen aivosairaus ja maksasyöpä.

Harmittomassa, melko yleisessä Gilbertin syndroomassa maksan kyky sitoa bilirubiinia on heikentynyt.

Mahdollisia maksasairauksien oireita ovat esimerkiksi keltaisuus, kutina ja hepatomegalia eli maksan suureneminen.

Vakavia maksasairauksia hoidetaan maksansiirroilla. Ensimmäinen siirto tehtiin Yhdysvalloissa vuonna 1967. Maksansiirron aiheena voi olla paitsi krooninen, vakava maksasairaus, myös akuutti maksan vajaatoiminta, jonka saattaa aiheuttaa esimerkiksi sienimyrkytys. Usein akuutin vajaatoiminnan syy jää tuntemattomaksi.[7]

Maksakokeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksan toimintaa voidaan tutkia verinäytteistä monipuolisesti. Tyypillisiä tutkittavia ovat ALAT-, ASAT-, AFOS-, GT- ja bilirubiiniarvot. GT-arvoa nostaa tyypillisimmin pitkään jatkunut alkoholin liikakäyttö. ALAT- ja ASAT-arvot nousevat muun muassa maksatulehduksissa ja AFOS-arvo sappitaudeissa sekä maksassa sijaitsevan kasvaimen seurauksena.[8] Sapen kulun estyminen nostaa bilirubiiniarvoa, jonka selvä kohoaminen näkyy keltaisuutena.[9]

Maksa ruokana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri eläinlajien maksoja käytetään ruoanlaitossa monissa kulttuureissa. Tunnettuja ruokalajeja, joissa maksaa käytetään, ovat muiden muassa maksalaatikko, maksapasteija, maksamakkara, hanhenmaksa ja maksa sipulin kanssa (mm. Fegato alla Veneziana). Kalan maksasta valmistettavaan kalanmaksaöljyyn on tutkimuksissa yhdistetty useita terveyshyötyjä[10].

Maksa on hyvin A-vitamiinipitoista, ja siksi sitä ei tule syödä liian usein.[11] A-vitamiinin liiallinen saanti nostaa luunmurtumien riskiä.[12] Maksan A-vitamiinipitoisuuden vuoksi raskaana olevien olisi hyvä välttää sen käyttöä.[13]

Joidenkin lajien, kuten jääkarhujen maksoissa on niin paljon retinolia, että syöminen voi johtaa A-hypervitaminoosiin ja vakaviin oireisiin, jopa kuolemaan.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]