Fagosytoosi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fagosytoosi eli solusyönti on alempien eliöiden menetelmä ottaa ravintoa sisäänsä – ylemmillä eliöillä menetelmä toimii tiettyjen immuunijärjestelmän solujen mekanismina tuhota vieraita kappaleita, kuten bakteereja, tomuja tai pigmenttejä.[1] Bakteerien fagosytoiminen eli fagosyyttien (syöjäsolujen) sisälle ottaminen perustuu bakteerien pintaan kiinnittyneisiin vasta-ainemolekyyleihin, joiden vakioisen Fc-osan fagosyytin solukalvon reseptorit tunnistavat. Tapahtumaa nimitetään myös opsonisaatioksi. Ääritapauksessa fagosytoosi mahdollistaa erittäin suurten rakenteiden, kuten kokonaisten bakteeri- tai hiivasolujen, sisäänoton immuunijärjestelmän makrofagisoluihin.

Elimistössä on kahdenlaisia syöjäsoluja. Neutrofiilit eli neutrofiiliset granulosyytit ehtivät nopeimmin infektioalueelle ja aloittavat mikrobien fagosytoosin. Monosyytit kypsyvät makrofageiksi siirryttyään kudoksiin. Makrofagit ovat suuria syöjäsoluja, joilla on tärkeä asema erityisesti pitkäaikaisissa infektioissa. [2]

Fagosytoosi-ilmiön havaitsi venäläinen eläintieteilijä Ilja Metšnikov, joka kehitti siitä laajan biologian teorian.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veikko Ahola, Irmeli Kuhlman, Jorma Luotio: Tietojätti. Tietosanakirja A–Ö, s. 193-194. Jyväskylä: Gummerus, 2003.
  2. Haug, Sand, Sjaastad, Toverud: Ihmisen fysiologia, s. 324. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-X.
  3. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 5, p. 1572

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.