Rasvamaksa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ruoansulatuselinten sairautta. Rasvamaksa voi tarkoittaa myös Veikko Huovisen novellikokoelmaa.
Maksavaurion eri vaiheet.

Rasvamaksalla (laajentunut maksa) tarkoitetaan rasvan runsasta kertymistä maksaan, jolloin maksa laajenee. Yleisin rasvamaksan aiheuttaja on vyötärölihavuus, toiseksi yleisin runsas alkoholin käyttö. Myös erilaiset virvoitus- ja energiajuomat aiheuttavat rasvamaksaa.[1][2] Ilman elämäntapamuutoksia maksan vaurioituminen voi jatkua, mikä voi lopulta johtaa maksakirroosiin, sen vakaviin komplikaatioihin ja kuolemaan. Noin joka viidennellä henkilöllä rasvamaksaan liittyvä tulehdus etenee kirroosiksi.[3]

Yleensä rasvamaksa on oireeton[4]. Hepatomegalia eli maksan laajeneminen aiheuttaa harvoilla potilailla epämiellyttävää tunnetta ylävatsalla. Tila on ehkäistävissä, mutta myös korjattavissa. Ellei rasvamaksaan liity tulehdusreaktiota, se ei itsessään ole vaarallinen.

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaissa rasvamaksa on yleinen terveysongelma. Siitä kärsii yksi kymmenestä,[5] mutta esiintyvyyden on sanottu olevan tätäkin korkeampi, jopa 20–25 % aikuisväestöstä.[3] Lihavilla ihmisillä, varsinkin vyötärölihavilla, vaiva on vielä huomattavasti tätä yleisempi, jopa 70–80 prosentilla.[4] Rasvamaksaa todetaan nykyään yhä useammin lapsilla ja nuorilla aikuisilla, myös alle kouluikäisillä lapsilla. Alttius maksasolujen rasvoittumisen vaihtelee perinnöllisistä syistä. Vaikka henkilö olisi perinyt alttiuden maksan rasvoittumiseen, rasvaa ei maksaan kerry ilman vyötärölihavuutta tai runsasta alkoholin käyttöä.[3]

Rasvamaksan syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vyötärölihavuuden aiheuttama rasvamaksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisin rasvamaksan syy on vyötärölihavuus. Maksan rasvoittuminen on vahvassa yhteydessä myös aikuistyypin eli tyypin 2 diabeteksen ilmaantumiseen. Ravinnon laadulla on vaikutusta rasvamaksan syntyyn. Erityisesti fruktoosin (jota taloussokerissa on puolet) ja muiden nopeiden hiilihydraattien käyttö lisää maksan rasvoittumista. Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että ylipainoisilla sokeripitoisen kola-virvoitusjuoman runsas käyttö puolen vuoden ajan lisäsi maksan rasvamäärää.[3]

Alkoholin aiheuttama rasvamaksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rasvamaksa on alkoholimaksasairauden ensimmäinen aste. Tilanne voi edetä alkoholihepatiittiin ja alkoholimaksakirroosiin. Myös alkoholin käytöstä riippumattomaan rasvamaksaan (engl. Non-alcoholic fatty liver disease, NAFLD) saattaa kuulua tulehdusreaktiota. Tällöin puhutaan "alkoholin käytöstä riippumattomasta steatohepatiitista" (engl. non-alcoholic steatohepatitis, NASH). Alkoholimaksasairauden lisäksi myös alkoholin käytöstä riippumaton maksan rasvoittuminen saattaa edetä jopa kirroosiasteelle[6].

Alkoholin suurkuluttajat saavat lähes aina rasvamaksan, mutta toipuvat siitä alkoholinkäytön lopetettuaan.[7]

Muut syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkoholista riippumattoman rasvamaksan kehittyminen ei aina liity elintapoihin. Esimerkiksi mulibrey-nanismi-niminen harvinainen sairaus aiheuttaa rasvamaksan[8].

Muusta kuin alkoholista johtuva rasvamaksa ei British Medical Journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan lisää kuolleisuutta.[4]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehokkain keino vähentää rasvan määrää maksassa on laihduttaminen ja liikunta yhdessä. Mikäli rasvamaksa johtuu liiasta alkoholin käytöstä, alkoholin käytön merkittävä vähentäminen tai lopettaminen voi palauttaa maksan rasvamäärän normaaliksi. Tietyt diabeteslääkkeet saattavat vähentää maksan rasvoittumista diabeetikoilla. Muuten rasvamaksaa ei voida hoitaa lääkkeillä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]