Keskivartalolihavuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keskivartalolihavuus

Keskivartalolihavuus (myös omenalihavuus) on rasvan kerääntymistä vyötärön tienoille, kehon etupuolelle. Sen vastakohta on "päärynälihavuus", eli rasvan kertyminen reisiin ja pakaroihin. Näistä lihavuuden muodoista keskivartalolihavuus on yleisempi miehillä, päärynälihavuus taas naisilla.

Keskivartalolihavuuden ajatellaan joskus seuraavan oluenjuonnista. Vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan "kaljamahan" ja oluen juonnin välillä ei kuitenkaan ole yhteyttä.[1]

Eräs keskivartalolihavuuden syy voi kuitenkin olla alkoholin ja ruoan yhteisvaikutus, sillä alkoholi lisää ruokahalua, ja alkoholin ja ruoan yhdessä muodostama energiamäärä on suuri. Lisäksi arvellaan, että rasvan kerääntymistä elimistöön edistäisi se, että alkoholin aineenvaihdunta ohittaa elimistössä hiilihydraattien, rasvan, proteiinien ja muiden energiaravintoaineiden imeytymisen. Yksi gramma alkoholia tuottaa energiaa noin 30 kilojoulea (7 kcal), mikä on enemmän kuin mitä esimerkiksi sokerit tuottavat. (Vertailun vuoksi: gramma rasvaa tuottaa energiaa noin 38 kilojoulea eli 9 kcal.)lähde?

Keskivartalolihavuus on lähinnä miesten ongelma, koska naisilla rasva yleensä kerääntyy enemmän muihin ruumiinosiin, kuten lantion ja pakaroiden tienoille; kuitenkin keskivartalolihavuutta esiintyy myös joillakin naisilla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Why the beer belly may be a myth 12.10.2003. BBC News. Viitattu 17.3.2006. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]