Urheiluvuosi 2012

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urheiluvuodet
2002200320042005200620072008 •   
200920102011 2012 201320142015
   2016201720182019202020212022
Vuodet
2009201020112012201320142015

Urheiluvuosi 2012 käsittelee vuoden 2012 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kesäolympialaiset 27.7.–12.8. Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Kisoihin osallistui 205 joukkuetta ja 10 528 urheilijaa. Yhdysvallat voitti 46 kultamitalia, Kiina 38 ja Iso-Britannia 29. Kisojen menestynein urheilija oli uimari Michael Phelps, joka voitti neljä kultamitalia ja kaksi hopeaa ja nosti olympiauransa mitalimäärän ennätyksellisesti 18 kultaan, kahteen hopeaan ja kahteen pronssiin.[1]
  • Kesäparalympialaiset 29.8.–9.9. Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Kiina voitti 231 mitalia, joista 95 oli kultaa.[2]
  • Ensimmäiset nuorten talviolympialaiset 16.–22.1. Innsbruckissa, Itävallassa.

Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalainen jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailmanmestaruuskilpailut 1.–11.3. Ruhpoldingissa, Saksassa. Ranskan Martin Fourcade voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia ja saavutti viestissä hopeaa. Norjan Tora Berger voitti kultaa kahdella henkilökohtaisella matkalla ja sekaviestissä sekä saavutti pronssia naisten viestissä. Norjan Ole Einar Bjørndalen oli voittamassa kahta viestiä ja nosti maailmanmestaruuksiensa määrän 18:aan. Norja oli neljällä kultamitalillaan mitalitilaston ykkönen ja kaikkiaan mitaleille ylsi kymmenen maata.[5]

Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Judo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lontoon olympialaisten judokilpailuissa sekä miehet että naiset ottelivat seitsemässä painoluokassa. Venäjä voitti kolme kultamitalia sekä Ranska ja Etelä-Korea kaksi. Japani saavutti Ranskan tavoin seitsemän mitalia mutta vain yhden kultaisen. Yhteensä mitalimaita oli 23. Raskaimpien luokkien mestarit olivat Ranskan Teddy Riner miesten yli 100-kiloisissa ja Kuuban Idalys Ortiz naisten yli 78-kiloisissa.[17]

Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maahockey[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lontoon olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat kymmenessä painoluokassa ja ensi kertaa olympialaisissa mukana olleet naisnyrkkeilijät kolmessa. Iso-Britannia voitti kolme kultamitalia sekä Kuuba ja Ukraina kaksi. Yhteensä mitalimaita oli 20. Hallitsevista olympiavoittajista toisen kultamitalinsa voittivat Kiinan Zou Shiming ja Ukrainan Vasyl Lomatšenko. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Ison-Britannian Anthony Joshua. Naisten ensimmäiset olympiavoittajat olivat Ison-Britannian Nicola Adams, Irlannin Katie Taylor ja Yhdysvaltain ainoan kultamitalin voittanut Claressa Shields.[25]
  • Naisten maailmanmestaruuskilpailut 9.–22.5. Qinhuangdaossa, Kiinassa. Ohjelmassa oli kymmenen painoluokkaa. Kiina voitti kolme kultaa ja muut kultamitalit jakaantuivat seitsemälle eri maalle.[26]

Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salibandy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lontoon olympialaisten sulkapallokilpailuissa Kiina voitti kaikki viisi kultamitalia. Kaksinpelien voittajat olivat Lin Dan ja Li Xuerui. Kahdeksan naisnelinpelaajaa suljettiin kesken kisojen turnauksesta, kun he olivat yrittineet tahallaan hävitä alkulohko-ottelunsa saadakseen itselleen sopivamman jatko-ohjelman.[48]

Suunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Australian avointen kaksinpelien loppuotteluissa serbialainen Novak Đoković voitti espanjalaisen Rafael Nadalin lähes kuusi tuntia kestäneessä kohtaamisessa 3–2 ja valkovenäläinen Viktoryja Azarenka venäläisen Marija Šarapovan 2–0.[56]
  • Ranskan avointen kaksinpelien loppuotteluissa Rafael Nadal voitti Novak Đokovićin 3–1 ja Marija Šarapova italialaisen Sara Erranin 2–0. Nadal voitti turnauksen seitsemännen kerran.[57]
  • Wimbledonin kaksinpelien loppuotteluissa sveitsiläinen Roger Federer voitti britti Andy Murrayn 3–1 ja yhdysvaltalainen Serena Williams puolalaisen Agnieszka Radwańskan 2–1. Federer voitti turnauksen seitsemännen ja Williams viidennen kerran. Federerille tämä oli ennätyksellisesti 17. Grand Slam -turnausvoitto. Murray puolestaan ylsi ensimmäisenä brittimiehenä 74 vuoteen Wimbledonin kaksinpelin loppuotteluun.[58]
  • Yhdysvaltain avointen kaksinpelien loppuotteluissa Andy Murray voitti lähes viisituntisessa kamppailussa Novak Đokovićin 3–2 ja Serena Williams Viktoryja Azarenkan 2–1. Italialaiset Sara Errani ja Roberta Vinci ylsivät kolmannen kerran kauden aikana naisten nelinpelin Grand Slam -turnauksen loppuotteluun ja saavuttivat toisen voittonsa.[59]
  • Lontoon olympialaisissa Andy Murray voitti miesten kaksinpelin loppuottelussa Roger Federerin 3–0 ja Serena Williams naisten kaksinpelin loppuottelussa Marija Šarapovan 2–0. Miesten nelinpelin voittivat veljekset Mike ja Bob Bryan sekä naisten nelinpelin sisarukset Serena ja Venus Williams.[60]

Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lontoon olympialaisissa yhdysvaltalainen Michael Phelps voitti neljä kultaa ja saavutti kaksi hopeaa. Hänen maannaisensa Missy Franklinin saalis oli neljä kultaa ja yksi pronssi. Kolmeen kultamitaliin ylsivät yhdysvaltalaiset Allison Schmitt ja Dana Vollmer, ja heistä Schmitt sai myös yhden hopean ja yhden pronssin. Ryan Lochte saavutti viisi mitalia, joista kaksi oli kultaa. Henkilökohtaisissa lajeissa kahteen kultamitaliin ylsivät myös kiinalaiset Sun Yang ja Ye Shiwen sekä alankomaalainen Ranomi Kromowidjojo. Yhdysvallat voitti ratauintilajeissa 16 kultamitalia. Uimahypyissä Kiina voitti kuusi kultaa kahdeksasta mahdollisesta, taitouinnin molemmat kultamitalit päätyivät Venäjälle, ja avovesiuinnin kultamitalistit olivat Tunisian Oussama Mellouli ja Unkarin Éva Risztov. Maailmanennätyksiä uitiin kolmessa miesten ja viidessä naisten loppukilpailussa.[61]
  • Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 12.–16.12. Istanbulissa, Turkissa. Yhdysvallat oli mitalitilaston ylivoimainen ykkönen 11 kultamitalillaan. Yhdysvaltalainen Ryan Lochte voitti kuusi kultaa ja yhden hopean. Hän ui maailmanennätyksen 200 metrin sekauinnin loppukilpailussa (1.49,63) ja 100 metrin sekauinnin välierässä (50,71).[62]
  • Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–27.5. Debrecenissa, Unkarissa. Unkari voitti ratauinnissa yhdeksän kultamitalia ja Saksa kahdeksan. Unkarilaiset László Cseh ja Katinka Hosszú voittivat kumpikin kolme henkilökohtaista kultamitalia. Saksalaisista Paul Biedermann voitti kolme kultaa, joista yhden viestistä, ja Britta Steffen kolme kultaa, joista kaksi viesteistä.[63]
  • Uimahyppyjen Euroopan-mestaruuskilpailut 15.–20.5. Eindhovenissa, Alankomaissa. Kahteen kultaan ylsivät ruotsalainen Anna Lindberg ja ranskalainen Matthieu Rosset, joka voitti toisen kultamitalinsa sekaparien kilpailussa.[64]
  • Taitouinnin Euroopan-mestaruuskilpailut 14.–27.5. Eindhovenissa, Alankomaissa. Sekä Venäjä että Espanja voittivat kaksi kultaa.[65]
  • Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–25.11. Chartres'ssa, Ranskassa. Ranska oli mitalitilaston ykkönen 12 kultamitalilla. Unkarilaiset László Cseh ja Katinka Hosszú voittivat kumpikin kolme henkilökohtaista kultamitalia. Ranskalaisista viiteen kultaan ylsivät Jérémy Stravius, jonka kultamitaleista kolme tuli viesteistä, Florent Manaudou, jonka kullista neljä tuli viesteistä.[66]

Voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lontoon olympialaisten telinevoimistelukilpailuissa Kiina voitti neljä kultamitalia ja Yhdysvallat kolme. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat yhden henkilökohtaisen kullan ja joukkuekullan voittaneet kiinalaiset Zou Kai ja Feng Zhe sekä yhdysvaltalaiset Gabby Douglas ja Alexandra Raisman. Moniotteluiden kultaa voittivat Japanin Kōhei Uchimura ja Douglas.[67]
  • Telinevoimistelun naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–13.5. Brysselissä, Belgiassa. Romania voitti joukkuekilpailun, ja myös kolme telinemestaruutta neljästä meni Romaniaan.[68]
  • Telinevoimistelun miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–27.5. Montpellierissa, Ranskassa. Iso-Britannia voitti joukkuekilpailun, ja kuudesta telinemestaruudesta kaksi meni Venäjälle.[69]
  • Lontoon olympialaisissa rytmisen voimistelun henkilökohtaisen kilpailun voitti Venäjän Jevgenija Kanajeva. Venäjä voitti myös joukkuekilpailun.[70]
  • Lontoon olympialaisissa trampoliinivoimistelun miesten kilpailun voitti kiinalainen Dong Dong ja naisten kanadalainen Rosannagh MacLennan.[70]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lontoon olympialaisissa Yhdysvaltain yleisurheilijat voittivat yhdeksän kultamitalia. Venäläisurheilijat voittivat kahdeksan kultaa mutta ovat jälkikäteen tehtyjen dopingtestien tuloksena menettäneet niistä neljä. Jamaikalainen pikajuoksija Usain Bolt voitti kolme kultamitalia ja niistä yhden viestissä, jossa Jamaika teki maailmanennätyksen 36,84. Maailmanennätystä paransivat myös Kenian David Rudisha 800 metrin juoksussa (1.40,91), Venäjän Jelena Lašmanova 20 kilometrin kävelyssä (1.25.02) ja Yhdysvaltain naisten viestijoukkue 4 × 100 metrin juoksussa (40,82). Myös yhdysvaltalainen Allyson Felix voitti kolme kultaa, joista kaksi viesteissä. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat brittiläinen kestävyysjuoksija Mohamed Farah ja yhdysvaltalainen pikajuoksija Sanya Richards-Ross, joka sai toisen kultamitalinsa viestissä.[71][72]
  • Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 9.–11.3. Istanbulissa, Turkissa. Viisiottelussa Ukrainan Natalja Dobrynska ylitti ensimmäisenä naisena 5 000 pisteen rajan tuloksellaan 5 013. Yhdysvaltalainen Ashton Eaton teki seitsenottelussa uuden sisäratojen maailmanennätyksen 6 645.[73]
  • Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 6.10. Kavarnassa, Bulgariassa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Eritrean Zersenay Tadese ja naisten etiopialainen Meseret Hailu. Miesten joukkuemestaruuden voitti Kenia ja naisten Etiopia.[74]
  • Euroopan-mestaruuskilpailut 27.6.–1.7. Helsingissä, Suomessa. Mitalitilaston ykkönen oli kuusi kultamitalia voittanut Saksa.[75]
  • Lontoon olympialaisissa tehtyjen neljän maailmanennätyksen lisäksi lajiensa ulkoratojen maailmanennätyksiä paransivat kenialainen Dennis Kipruto Kimetto 6. toukokuuta Berliinissä 25 kilometrillä (1.11.18), yhdysvaltalainen Ashton Eaton 22.–23. kesäkuuta Eugenessa kymmenottelussa (9 039) ja yhdysvaltalainen Aries Merritt 7. syyskuuta Brysselissä 110 metrin aitajuoksussa (12,80).[76]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 34. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siukonen & Tikander 2013, s. 46–47, 54–55, 66
  2. Siukonen & Tikander 2013, s. 160, 164
  3. Siukonen & Tikander 2013, s. 94, 191
  4. Siukonen & Tikander 2013, s. 81, 192
  5. Siukonen & Tikander 2013, s. 89–92, 193–194
  6. Siukonen & Tikander 2013, s. 170, 177, 247
  7. Siukonen & Tikander 2013, s. 180, 247
  8. Siukonen & Tikander 2013, s. 124, 249
  9. Siukonen & Tikander 2013, s. 100, 207
  10. Siukonen & Tikander 2013, s. 123, 207
  11. Siukonen & Tikander 2013, s. 138, 207
  12. Siukonen & Tikander 2013, s. 155, 207
  13. Siukonen & Tikander 2013, s. 109, 217
  14. Siukonen & Tikander 2013, s. 112, 217
  15. Siukonen & Tikander 2013, s. 130–131, 216–217
  16. Siukonen & Tikander 2013, s. 64–65, 152
  17. Siukonen & Tikander 2013, s. 60
  18. Siukonen & Tikander 2013, s. 101, 226
  19. Siukonen & Tikander 2013, s. 107, 113, 223–224
  20. MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset Helsingin Sanomat. 10.4.2012. Viitattu 26.6.2016.
  21. Rautiainen, Reima: Venäjä palasi tauon jälkeen mestariksi Ilta-Sanomat. 20.5.2012. Viitattu 26.6.2016.
  22. Siukonen & Tikander 2013, s. 121, 224
  23. a b c d Siukonen & Tikander 2013, s. 65
  24. Siukonen & Tikander 2013, s. 124–125, 235
  25. Siukonen & Tikander 2013, s. 34, 59, 152, 155
  26. Siukonen & Tikander 2013, s. 253
  27. Siukonen & Tikander 2013, s. 59
  28. IOC sanctions one athlete for failing anti-doping tests at London 2012 Olympic.org. 17.1.2019. IOC. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  29. IOC sanctions one athlete for failing anti-doping tests at London 2012 Olympic.org. 23.7.2019. IOC. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  30. Siukonen & Tikander 2013, s. 59, 255
  31. Siukonen & Tikander 2013, s. 78, 260
  32. Siukonen & Tikander 2013, s. 85, 260
  33. Siukonen & Tikander 2013, s. 95–96, 260–261
  34. Siukonen & Tikander 2013, s. 72, 261
  35. Siukonen & Tikander 2013, s. 86–87
  36. Siukonen & Tikander 2013, s. 94, 209
  37. Siukonen & Tikander 2013, s. 94, 210
  38. Siukonen & Tikander 2013, s. 92, 210
  39. Siukonen, Markku & Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 33, s. 183, 205. Minerva Kustannus Oy, 2012. ISBN 978-952-492-575-4.
  40. Siukonen & Tikander 2013, s. 69, 71–72
  41. Siukonen & Tikander 2013, s. 61–62, 145, 150
  42. Siukonen & Tikander 2013, s. 116, 268
  43. Siukonen & Tikander 2013, s. 138, 268
  44. Siukonen & Tikander 2013, s. 164, 268
  45. Siukonen & Tikander 2013, s. 99–100, 265–266
  46. Siukonen & Tikander 2013, s. 166–167, 266–267
  47. Siukonen & Tikander 2013, s. 184, 273
  48. Siukonen & Tikander 2013, s. 66, 143
  49. Siukonen & Tikander 2013, s. 135–138, 279
  50. Siukonen & Tikander 2013, s. 111–113, 279–280
  51. Siukonen & Tikander 2013, s. 108, 280
  52. Siukonen & Tikander 2013, s. 122–123, 281
  53. Siukonen & Tikander 2013, s. 96–97, 284
  54. Siukonen & Tikander 2013, s. 76–77, 284
  55. Siukonen & Tikander 2013, s. 101, 284
  56. Siukonen & Tikander 2013, s. 77–78, 286–287
  57. Siukonen & Tikander 2013, s. 120–121, 287
  58. Siukonen & Tikander 2013, s. 133, 287
  59. Siukonen & Tikander 2013, s. 164, 287
  60. Siukonen & Tikander 2013, s. 66, 147–148
  61. Siukonen & Tikander 2013, s. 46–47, 57–59
  62. Siukonen & Tikander 2013, s. 185–186, 290–291
  63. Siukonen & Tikander 2013, s. 113, 116, 291–292
  64. Siukonen & Tikander 2013, s. 113, 295
  65. Siukonen & Tikander 2013, s. 295
  66. Siukonen & Tikander 2013, s. 179–180, 292
  67. Siukonen & Tikander 2013, s. 61, 144–145
  68. Siukonen & Tikander 2013, s. 111, 302
  69. Siukonen & Tikander 2013, s. 302
  70. a b Siukonen & Tikander 2013, s. 61
  71. Siukonen & Tikander 2013, s. 48, 56–57
  72. Draper, Rob, ym.: As athletics returns to London five years on from what was hailed a glorious Games... was 2012 in fact the dirtiest Olympics ever? Daily Mail. 30.7.2017. Viitattu 28.12.2019. (englanniksi)
  73. Siukonen & Tikander 2013, s. 91–92, 304–305
  74. Siukonen & Tikander 2013, s. 304
  75. Siukonen & Tikander 2013, s. 130, 305–306
  76. Siukonen & Tikander 2013, s. 125, 163, 314–316

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]