Suunnistuksen Euroopan-mestaruuskilpailut
Suunnistuksen Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin kaksi kertaa 1960-luvulla vuosina 1962 ja 1964. Seuraavan kerran ne pidettiin vasta vuonna 2000, minkä jälkeen ne järjestettiin vuoteen 2018 asti joka toinen vuosi. Vuoden 2020 kilpailut oli tarkoitus järjestää Virossa, mutta ne peruttiin[1]. Vuoden 2021 kilpailut oli suunniteltu pidettävän Venäjällä, mutta rahoitusvaikeuksien vuoksi nekin peruttiin[2] ja EM-status myönnettiin kauden maailmancupin avaustapahtumalle Sveitsin Neuchâtelissa[3].
Kilpailumatkat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1962 kilpailtiin ainoastaan yhdellä henkilökohtaisella matkalla. Vuonna 1964 järjestettiin sen lisäksi myös viesti. Vuonna 2000 kilpailtiin myös lyhyellä matkalla, joka vuodesta 2002 korvattiin keskimatkalla. 2002 ohjelmaan lisättiin sprintti ja 2016 sprinttiviesti. Vuoden 2021 kilpailuissa lajit olivat sprintti, sprinttiviesti ja pudotussprintti.
Kisapaikkakunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Päivät | Paikka |
---|---|---|
1962 | 22.–23. syyskuuta | ![]() |
1964 | 26.–27. syyskuuta | ![]() |
2000 | 30. kesäkuuta – 4. heinäkuuta | ![]() |
2002 | 25.–30. syyskuuta | ![]() |
2004 | 10.–17. heinäkuuta | ![]() |
2006 | 7.–14. toukokuuta | ![]() |
2008 | 25. toukokuuta – 1. kesäkuuta | ![]() |
2010 | 27. toukokuuta – 6. kesäkuuta | ![]() |
2012 | 14.–20. toukokuuta | ![]() |
2014 | 10.–16. huhtikuuta | ![]() |
2016 | 21.–28. toukokuuta | ![]() |
2018 | 6.–13. toukokuuta | ![]() |
2021 | 13.–16. toukokuuta | ![]() |
2022 | 3.–7. elokuuta | ![]() |
2023 | 4.–8. lokakuuta | ![]() |
2024 | 16.–20. elokuuta | ![]() |
Pitkä matka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyhyt matka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lyhyellä matkalla kilpailtiin vuonna 2000, jonka jälkeen se korvattiin keskimatkalla.
Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
2000 | ![]() |
![]() |
![]() |
Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
2000 | ![]() |
![]() |
![]() |
Keskimatka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
2002 | ![]() |
![]() |
![]() |
2004 | ![]() |
![]() |
![]() |
2006 | ![]() |
![]() |
![]() |
2008 | ![]() |
![]() |
![]() |
2010 | ![]() |
![]() |
![]() |
2012 | ![]() |
![]() |
![]() |
2014 | ![]() |
![]() |
![]() |
2016 | ![]() |
![]() |
![]() |
2018 | ![]() |
![]() |
![]() |
2022 | ![]() |
![]() |
![]() |
2024 | ![]() |
![]() |
![]() |
Sprintti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pudotussprintti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
2021 | ![]() |
![]() |
![]() |
2023 | ![]() |
![]() |
![]() |
Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
---|---|---|---|
2021 | ![]() |
![]() |
![]() |
2023 | ![]() |
![]() |
![]() |
Viesti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Miehet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sprinttiviesti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Euroopan-mestaruuskilpailujen tulokset SSL:n sivuilla[vanhentunut linkki]
- Euroopan-mestaruuskilpailut, tilastoja vuosilta 1962–2004
- sport24.ee (viroksi)
- Vuoden 2023 kilpailujen tulossivu
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Uusitalo, Timo: Suunnistuksen MM-kisat siirtyvät – EM-kisoja ei pidetä tänä vuonna yle.fi. Viitattu 19.5.2021.
- ↑ Niemeläinen, Jonne: Suunnistuksen sprinttimatkojen MM-kisat peruttu, myös ensi vuoden Venäjän EM-kisat kokivat tylyn kohtalon yle.fi. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ The Orienteering World Cup and EOC in Switzerland is ready to go | International Orienteering Federation orienteering.sport. Viitattu 20.5.2021. (englanniksi)