Max Peter Bejmer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Ruotsi
Miesten suunnistus
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Trekantomraadet 2022 sprinttiviesti
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Rakvere 2022 viesti

Max Peter Bejmer (s. 3. kesäkuuta 1992) on ruotsalainen suunnistaja. Bejmer edustaa seuratasolla IFK Göteborgia.[1] Tanskan MM-kilpailuissa 2022 Bejmer oli sprinttiviestin voittaneessa Ruotsin joukkueessa.[2]

Suunnistuksen EM-kilpailuissa 2022 Bejmer oli Ruotsin toiseksi tulleessa viestijoukkueessa.[3]

Suunnistuksen maailmancupin osakilpailussa hän on parhaimmillaan saavuttanut kahdeksannen sijan keskimatkan kilpailussa vuonna 2018.[4] Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän saavutti 35. sijan vuonna 2019. Bejmer on urallaan voittanut IFK Göteborgin joukkueessa Tiomila-viestin kolme kertaa vuosina 2017, 2018 ja 2019. Jukolan Viestin Bejmer on voittanut urallaan kerran IFK Göteborgin joukkueessa vuonna 2017.[5]

Bejmer on kilpaillut myös kestävyysjuoksussa. Vuoden 2022 maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa toiseksi ja sai joukkuekilpailussa kultaa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]