Urheiluvuosi 1984
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1974 • 1975 • 1976 • 1977 • 1978 • 1979 • 1980 • 1981 • 1982 • 1983 – 1984 – 1985 • 1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 |
| Vuodet |
| 1981 • 1982 • 1983 – 1984 – 1985 • 1986 • 1987 |
Urheiluvuosi 1984 käsittelee vuoden 1984 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Talviolympialaiset 8.–19.2. Sarajevossa, Jugoslaviassa. Parhaat mitalimaat olivat yhdeksän kultamitalia voittanut Itä-Saksa ja kuuden kultamitalin Neuvostoliiton.[1]
- Kesäolympialaiset 28.7.–12.8. Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Parhaat mitalimaat olivat 83 kultamitalia voittanut Yhdysvallat ja 20 kullan Romania.[2] Kisoja boikotoi Neuvostoliiton johdolla toistakymmentä maata.[3]
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarajevon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kolmessa alppihiihtolajissa. Yhdysvallat voitti kolme kultamitalia, Sveitsi kaksi ja Italia yhden. Pujottelussa kaksoset Phil ja Steve Mahre ottivat kaksoisvoiton.[4]
- Maailmancupin 1983–1984 miesten kokonaiskilpailun voitti Sveitsin Pirmin Zurbriggen 26 pisteen erolla Ruotsin Ingemar Stenmarkiin ja naisten kokonaiskilpailun Sveitsin Erika Hess Liechtensteinin Hanni Wenzeliä yhdeksän pistettä enemmän keränneenä.[5]
Amerikkalainen jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- XVIII Super Bowl 22.1. Tampassa. Los Angeles Raiders voitti Washington Redskinsin 38–9.[6][7]
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarajevon olympialaisissa kultaa voittivat Norjan Eirik Kvalfoss 10 kilometrillä, Länsi-Saksan Peter Angerer 20 kilometrillä ja Neuvostoliiton viestijoukkue.[8]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 27.2.–4.3. Chamonix'ssa, Ranskassa. Neuvostoliiton Venera Tšernyšova voitti molemmat henkilökohtaiset matkat ja kuului myös viestin voittaneeseen joukkueeseen.[9]
- Maailmancupin 1983–1984 kokonaiskilpailun voitti itäsaksalainen Frank-Peter Roetsch yhden pisteen erolla Länsi-Saksan Peter Angereriin ja viiden pisteen erolla Norjan Eirik Kvalfossiin.[10]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Formula 1:n maailmanmestaruuden voitti kolmannen kerran urallaan McLarenilla ajanut itävaltalainen Niki Lauda puolen pisteen erolla tallitoveriinsa, ranskalaiseen Alain Prostiin. McLaren voitti tallimestaruuden.[11][12]
- Rallin maailmanmestaruuden voitti Audi Quattrolla ajanut ruotsalainen Stig Blomqvist 21 pisteen erolla tallitoveriinsa, Suomen Hannu Mikkolaan. Audi voitti merkkimestaruuden.[13][14]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnauksen voitti yhdysvaltalainen Ben Crenshaw.[15]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti yhdysvaltalainen Fuzzy Zoeller.[15]
- Britannian avoimen turnauksen voitti toisen kerran urallaan espanjalainen Severiano Ballesteros.[15]
- PGA-mestaruuden voitti toisen kerran urallaan yhdysvaltalainen Lee Trevino.[16]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 12.–27.6. Ranskassa. Euroopan-mestaruuden voitti Ranska, hopealle sijoittui loppuottelun maalein 2–0 hävinnyt Espanja, ja välierien häviäjäjoukkueet olivat Portugali ja Tanska. Ranskan Michel Platini teki viidessä ottelussa yhdeksän maalia.[17]
- Euroopan mestarijoukkueiden cupin 1983–1984 loppuottelu 30.5. Roomassa, Italiassa. Englantilainen Liverpool voitti italialaisen AS Roman rangaistuspotkukilpailussa 4–2 ottelun oltua varsinaisen peliajan ja jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1.[18]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarajevon olympialaisissa miesten jääkiekkoturnaukseen osallistui kaksitoista maata. Turnauksen voitti Neuvostoliitto, joka voitti alkulohkon viisi otteluaan maalierolla 42–5 sekä mitalisarjassa Kanadan 4–0 ja Tšekkoslovakian 2–0. Tšekkoslovakia sai hopeaa ja Ruotsi pronssia.[19]
- Kanada-cup 1.–18.9. Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Loppuotteluissa Kanada voitti Ruotsin maalein 5–2 ja 6–5. Välierissä Kanada voitti Neuvostoliiton jatkoajalla 3–2 ja Ruotsi Yhdysvallat 9–2. Runkosarjassa Kanada oli pelannut Yhdysvaltojen kanssa tasan sekä hävinnyt Ruotsille ja Neuvostoliitolle.[20]
- NHL:n loppuotteluissa Edmonton Oilers voitti neljä edellistä Stanley Cupia voittaneen New York Islandersin otteluvoitoin 4–1. Mestaruus oli Edmontonin ensimmäinen.[21][22]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Los Angelesin olympialaisten miesten turnauksessa kultaa voitti Yhdysvallat, joka kukisti loppuottelussa Espanjan 96–65. Pronssiottelussa Jugoslavia voitti Kanadan 88–82. Naisten loppuottelussa Yhdysvallat voitti Etelä-Korean 85–55 ja pronssiottelussa Kiina voitti Kanadan 63–57.[23]
- NBA:n mestaruuden voitti Boston Celtics ennätyksellisesti 15. kerran.[24]
Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Los Angelesin olympialaisissa Jugoslavia voitti kultaa sekä miesten että naisten turnauksessa. Se voitti miesten loppuottelussa Länsi-Saksan 18–17, ja pronssille sijoittui Romania. Naisten sarjamuotoisessa turnauksessa hopealle sijoittui Etelä-Korea ja pronssille Kiina.[25]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Los Angelesin olympialaisten miesten loppuottelussa Yhdysvallat voitti Brasilian 3–0. Pronssia sai Italia. Naisten turnauksessa Kiina voitti kultaa, loppuottelun erin 3–0 hävinnyt Yhdysvallat sai hopeaa ja Japani sijoittui pronssille.[26]
Moottoripyöräurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat sveitsiläinen Stefan Dörflinger (80 ksm), espanjalainen Ángel Nieto (125 ksm), ranskalainen Christian Sarron (250 ksm) ja yhdysvaltalainen Eddie Lawson (500 ksm).[27]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat italialainen Michele Rinaldi (125 ksm), itävaltalainen Heinz Kinigadner (250 ksm) ja belgialainen André Malherbe (500 ksm).[28]
- Speedwayn henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti tanskalainen Erik Gundersen. Iso-Britannia voitti pariajon ja Tanska joukkueiden maailmanmestaruuden.[28]
- Jääspeedwayn henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti Ruotsin Erik Stenlund. Neuvostoliitto voitti joukkueiden maailmanmestaruuden.[28]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Belgian Eddy Lejeune.[28]
Nopeuslasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut Les Arcsissa, Ranskassa. Itävaltalainen Franz Weber teki maailmanennätyksen 208,937 km/h. Yhdysvaltalainen Melissa Dimino laski ensimmäisenä naisena yli 200 km/h:n nopeudella, tuloksena 200,780 km/h.[29]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Larry Holmesin jäljiltä vapaaksi jääneen ammattilaisnyrkkeilyjärjestö WBC:n raskaan sarjan maailmanmestaruuden voitti 9.3. Las Vegasissa Tim Witherspoon pistevoitolla Greg Pagesta mutta hävisi sen 31.8. samassa kaupungissa Pinklon Thomasille pistetuomiolla. Uuden IBF-liiton maailmanmestariksi hyväksymä Holmes puolusti mestaruuttaan 9.11. Las Vegasissa voittamalla James Smithin kehätuomarin keskeytyksellä 12. erässä. Page voitti 1.12. Sun Cityssä WBA-liiton mestaruuden tyrmäämällä Gerrie Coetzeen kahdeksannessa erässä.[30][31]
- Los Angelesin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 12 painoluokassa. Yhdysvallat voitti yhdeksän kultamitalia sekä Etelä-Korea, Italia ja Jugoslavia yhden. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Yhdysvaltain Tyrell Biggs.[32]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarajevon olympialaisissa miehet kilpailivat viidessä ja naiset neljässä pikaluistelulajissa. Itä-Saksa sai naisten matkoilla yhden kolmoisvoiton ja kolme kaksoisvoittoa. Karin Enke voitti kaksi kultaa ja sijoittui kahdesti hopealle. Hän luisteli 1 500 metrillä maailmanennätyksen 2.03,42. Kanadan Gaétan Boucher voitti kaksi kultaa ja sai yhden pronssin.[33]
- Naisten yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 28.–29.1. Deventerissa, Alankomaissa. Mestaruuden voitti itäsaksalainen Karin Enke, joka oli nopein kolmella lyhimmällä matkalla.[34]
- Miesten yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 25.–26.2. Göteborgissa, Ruotsissa. Mestaruuden voitti Neuvostoliiton Oleg Božev. Yksittäisistä matkoista hän voitti 1 500 metriä.[35]
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 3.–4.3. Trondheimissa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti Kanadan Gaétan Boucher 0,01 pisteen erolla Neuvostoliiton Sergei Hlebnikoviin. Päätösmatkalla 1 000 metrillä Boucher oli nopein 0,49 sekunnin erolla Hlebnikoviin. Naisten kilpailussa Itä-Saksan Karin Enke voitti kaikki neljä lähtöä, joista toisen päivän 500 metriä samalla ajalla Neuvostoliiton Valentina Lalenkovan kanssa.[36]
- Naisten yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 14.–15.1. Alma-Atassa, Neuvostoliitossa. Mestaruuden voitti itäsaksalainen Gabi Schönbrunn maailmanennätyspistein 174,710. Hän luisteli myös 5 000 metrillä maailmanennätyksen 7.39,44.[37]
- Miesten yleisluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–22.1. Larvikissa, Norjassa. Mestaruuden voitti alankomaalainen Hilbert van der Duim, joka yksittäisistä matkoista oli nopein 500 metrillä.[38]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarajevon olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat neljässä maastohiihtolajissa. Mäkihyppyyn kuului kaksi kilpailua ja yhdistettyyn yksi. Suomi voitti neljä kultamitalia, Ruotsi kolme, Norja kaksi sekä Itä-Saksa ja Neuvostoliitto kumpikin yhden. Suomen Marja-Liisa Hämäläinen voitti maastohiihdossa kolme henkilökohtaista kultamitalia ja saavutti viestissä pronssia. Ruotsin Gunde Svan voitti kaksi kultaa sekä saavutti yhden hopean ja yhden pronssin, ja hänen maanmiehensä Thomas Wassberg voitti kaksi kultaa. Mäkihypyssä Suomen Matti Nykänen ja Itä-Saksan Jens Weißflog saivat kumpikin yhden kullan ja yhden hopean.[39]
- Mäkihypyn joukkuekilpailun maailmanmestaruuskilpailu 26.2. Engelbergissä, Sveitsissä. Kultaa voitti Suomi, hopeaa sai Itä-Saksa ja pronssille sijoittui Tšekkoslovakia.[40]
- Yhdistetyn hiihdon joukkuekilpailun maailmanmestaruuskilpailu 17.–18.3. Rovaniemellä, Suomessa. Kultaa voitti Norja, hopeaa sai Suomi ja pronssille sijoittui Neuvostoliitto.[41]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1983–6.1.1984 Länsi-Saksassa ja Itävallassa. Itä-Saksan Jens Weißflog voitti kokonaiskilpailun 55,6 pisteen erolla maanmieheensä Klaus Ostwaldiin ja 72,0 pisteen erolla Suomen Matti Nykäseen. Weißflog voitti kolme osakilpailua ja Ostwald Oberstdorfin avauskilpailun.[42]
- Oberstdorfissa, Länsi-Saksassa Matti Nykänen hyppäsi lentomäessä kaikkien aikojen pisimmät hypyt, 16.3. harjoituksissa 182 metriä ja 17.3. ensimmäisessä kilpailussa 185 metriä.[43]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajon voitti isäntämaan Francesco Moser.[44]
- Ranskan ympäriajon voitti toisena peräkkäisenä vuonna isäntämaan Laurent Fignon.[44]
- Italialainen Francesco Moser polki 19.1. Méxicossa, Meksikossa ensimmäisenä tunnissa yli 50 kilometriä. Tulostaan 50,809 km hän paransi neljä päivää myöhemmin tulokseen 51,151 km.[45]
Squash[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 28.11.–3.12. Karachissa, Pakistanissa. Pakistanin Jahangir Khan voitti neljännen peräkkäisen maailmanmestaruutensa.[46]
Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sarajevon olympialaisissa kultaa voittivat Yhdysvaltain Scott Hamilton, Itä-Saksan Katarina Witt, pariluistelussa Neuvostoliiton Jelena Valova / Oleg Vasiljev ja jäätanssissa Ison-Britannian Jayne Torvill / Christopher Dean.[47]
- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 20.–26.3. Ottawassa, Kanadassa. Maailmanmestaruuden voittivat Yhdysvaltain Scott Hamilton, Itä-Saksan Katarina Witt, pariluistelussa Kanadan Barbara Underhill / Paul Martini ja jäätanssissa Ison-Britannian Jayne Torvill / Christopher Dean.[48]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–15.1. Budapestissa, Unkarissa. Neuvostoliiton Aleksandr Fadejev voitti miesten ja Itä-Saksan Katarina Witt naisten mestaruuden. Pariluistelun voitti neuvostoliittolaispari Jelena Valova / Oleg Vasiljev sekä jäätanssin brittipari Jayne Torvill / Christopher Dean.[49]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti tšekkoslovakialainen Ivan Lendl ja naisten yhdysvaltalainen Martina Navrátilová.[50]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti kolmannen kerran yhdysvaltalainen John McEnroe ja naisten mestaruuden viidennen kerran Martina Navrátilová.[51]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti John McEnroe ja naisten Martina Navrátilová.[52]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti ruotsalainen Mats Wilander ja naisten yhdysvaltalainen Chris Evert-Lloyd.[53]
- Davis Cupin voitti Ruotsi ja Federation Cupin Tšekkoslovakia.[54]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Los Angelesin olympialaisten yleisurheilukilpailuissa Yhdysvallat voitti 16 kultamitalia ja mitalitilaston kakkosena Länsi-Saksa neljä. Yhdysvaltalainen pikajuoksija-pituushyppääjä Carl Lewis voitti neljä kultamitalia. Naisten pikajuoksuissa yhdysvaltalainen Valerie Brisco-Hooks voitti kultaa 200 metrillä, 400 metrillä ja 4 × 400 metrin viestissä. Yhdysvaltalainen Joan Benoit voitti kultaa maratonilla, joka oli ensimmäistä kertaa naisten olympiaohjelmassa. Naisten uusia olympialajeja olivat myös 400 metrin aitajuoksu, 3 000 metrin juoksu ja viisiottelun tilalle tullut seitsenottelu. Ainoan maailmanennätyksen teki Yhdysvaltain joukkue miesten 4 × 100 metrin viestijuoksussa ajallaan 37,83. Suomalainen kestävyysjuoksija Martti Vainio jäi kiinni dopingin käytöstä ja menetti 10 000 metrin juoksun hopeamitalinsa.[55][56]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 25.3. New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Miesten mestaruuden voitti portugalilainen Carlos Lopes ja naisten nopein oli romanialainen Maricica Puică. Miesten joukkuemestaruuden voitti Etiopia ja naisten Yhdysvallat.[57]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 3.–4.3. Göteborgissa, Ruotsissa. Mitalitilaston ykkönen oli kuusi kultaa voittanut Tšekkoslovakia. Ranskalainen Thierry Vigneron teki seiväshypyssä sisäratojen maailmanennätyksen 585 ja neuvostoliittolainen Grigori Jemets kolmiloikassa sisäratojen Euroopan-ennätyksen 17,33.[58]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Arponen, s. 467, 470
- ↑ Arponen, s. 287, 290
- ↑ Arponen, s. 289
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 38, 53–54
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 231
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 145
- ↑ Pihlaja, s. 40
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 54–55
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 232
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 154, 232
- ↑ Pihlaja, s. 123
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 186, 271
- ↑ Pihlaja, s. 124
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 166, 187–188, 271
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ Pihlaja, s. 152
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 169, 240–241
- ↑ Zea, Anthony & Haisma, Marcel: European Champions' Cup 1983-84 - Details 9.1.2008. RSSSF. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 47–48, 57–59
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 183, 250–251
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 165, 250
- ↑ Pihlaja, s. 263
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 129
- ↑ Pihlaja, s. 322
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 104–105, 129–130
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 105, 130
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 271–272
- ↑ a b c d Siukonen & Ahola, s. 272
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 162
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 699. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 154, 187
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 93, 118
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 43–45, 55–56, 147
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 146, 284
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 152, 284
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 153, 284
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 144, 285
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 144, 284–285
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 51–53
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 152, 274
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 156, 308
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 140–141, 274
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 155–156
- ↑ a b Pihlaja, s. 605
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 144–145
- ↑ Pihlaja, s. 672
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 45–46, 56
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 158, 298
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 144, 298
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 738
- ↑ Pihlaja, s. 739–740
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 69–70, 73, 83, 109–113
- ↑ Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics, s. 144, 150, 165. Penguin, 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 157, 310
- ↑ Siukonen & Ahola, s. 153, 309
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1984 Wikimedia Commonsissa
