Urheiluvuosi 1984

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Urheiluvuodet
1974197519761977197819791980 •   
198119821983 1984 198519861987
   1988198919901991199219931994
Vuodet
1981198219831984198519861987

Urheiluvuosi 1984 käsittelee vuoden 1984 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Larry Holmesin jäljiltä vapaaksi jääneen ammattilaisnyrkkeilyjärjestö WBC:n raskaan sarjan maailmanmestaruuden voitti 9.3. Las Vegasissa Tim Witherspoon pistevoitolla Greg Pagesta mutta hävisi sen 31.8. samassa kaupungissa Pinklon Thomasille pistetuomiolla. Uuden IBF-liiton maailmanmestariksi hyväksymä Holmes puolusti mestaruuttaan 9.11. Las Vegasissa voittamalla James Smithin kehätuomarin keskeytyksellä 12. erässä. Page voitti 1.12. Sun Cityssä WBA-liiton mestaruuden tyrmäämällä Gerrie Coetzeen kahdeksannessa erässä.[14][15]
  • Los Angelesin olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 12 painoluokassa. Yhdysvallat voitti yhdeksän kultamitalia sekä Etelä-Korea, Italia ja Jugoslavia yhden. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Yhdysvaltain Tyrell Biggs.[16]

Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Los Angelesin olympialaisten yleisurheilukilpailuissa Yhdysvallat voitti 16 kultamitalia ja mitalitilaston kakkosena Länsi-Saksa neljä. Yhdysvaltalainen pikajuoksija-pituushyppääjä Carl Lewis voitti neljä kultamitalia. Naisten pikajuoksuissa yhdysvaltalainen Valerie Brisco-Hooks voitti kultaa 200 metrillä, 400 metrillä ja 4 × 400 metrin viestissä. Yhdysvaltalainen Joan Benoit voitti kultaa maratonilla, joka oli ensimmäistä kertaa naisten olympiaohjelmassa. Naisten uusia olympialajeja olivat myös 400 metrin aitajuoksu, 3 000 metrin juoksu ja viisiottelun tilalle tullut seitsenottelu. Ainoan maailmanennätyksen teki Yhdysvaltain joukkue miesten 4 × 100 metrin viestijuoksussa ajallaan 37,83. Suomalainen kestävyysjuoksija Martti Vainio jäi kiinni dopingin käytöstä ja menetti 10 000 metrin juoksun hopeamitalinsa.[27][28]
  • Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 25.3. New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Miesten mestaruuden voitti portugalilainen Carlos Lopes ja naisten nopein oli romanialainen Maricica Puică. Miesten joukkuemestaruuden voitti Etiopia ja naisten Yhdysvallat.[29]
  • Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 3.–4.3. Göteborgissa, Ruotsissa. Mitalitilaston ykkönen oli kuusi kultaa voittanut Tšekkoslovakia. Ranskalainen Thierry Vigneron teki seiväshypyssä sisäratojen maailmanennätyksen 585 ja neuvostoliittolainen Grigori Jemets kolmiloikassa sisäratojen Euroopan-ennätyksen 17,33.[30]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arponen, s. 467, 470
  2. Arponen, s. 287, 290
  3. Arponen, s. 289
  4. Siukonen & Ahola, s. 38, 53–54
  5. Siukonen & Ahola, s. 231
  6. Pihlaja, s. 123
  7. Pihlaja, s. 124
  8. a b c Pihlaja, s. 151
  9. Pihlaja, s. 152
  10. Siukonen & Ahola, s. 169, 240–241
  11. Zea, Anthony & Haisma, Marcel: European Champions' Cup 1983-84 - Details 9.1.2008. RSSSF. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)
  12. Siukonen & Ahola, s. 129
  13. Pihlaja, s. 322
  14. Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 699. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
  15. Siukonen & Ahola, s. 154, 187
  16. Siukonen & Ahola, s. 93, 118
  17. Siukonen & Ahola, s. 51–53
  18. Siukonen & Ahola, s. 152, 274
  19. Siukonen & Ahola, s. 156, 308
  20. Siukonen & Ahola, s. 140–141, 274
  21. a b Pihlaja, s. 605
  22. Pihlaja, s. 739
  23. Pihlaja, s. 736–737
  24. Pihlaja, s. 738
  25. Pihlaja, s. 739–740
  26. Pihlaja, s. 740
  27. Siukonen & Ahola, s. 69–70, 73, 83, 109–113
  28. Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics, s. 144, 150, 165. Penguin, 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)
  29. Siukonen & Ahola, s. 157, 310
  30. Siukonen & Ahola, s. 153, 309
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.