Urheiluvuosi 1978
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1968 • 1969 • 1970 • 1971 • 1972 • 1973 • 1974 • 1975 • 1976 • 1977 – 1978 – 1979 • 1980 • 1981 • 1982 • 1983 • 1984 • 1985 • 1986 • 1987 • 1988 |
| Vuodet |
| 1975 • 1976 • 1977 – 1978 – 1979 • 1980 • 1981 |
Urheiluvuosi 1978 käsittelee vuoden 1978 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut 29.1.–5.2. Garmisch-Partenkirchenissä, Länsi-Saksassa. Kisaohjelmaan kuului neljä miesten ja neljä naisten lajia. Ruotsin Ingemar Stenmark voitti kultaa pujottelussa ja suurpujottelussa sekä Itävallan Annemarie Moser-Pröll syöksylaskussa ja alppiyhdistetyssä. Itävalta voitti kaikkiaan neljä kultamitalia, ja mitaleille pääsi kahdeksan maata.[1][2]
- Maailmancupkaudella 1977–1978 miesten kokonaiskilpailun voitti Ruotsin Ingemar Stenmark kolmannen peräkkäisen kerran ja naisten kokonaiskilpailun ykkönen oli Liechtensteinin Hanni Wenzel.[2][3]
Amerikkalainen jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Super Bowlin voitti Dallas Cowboys.[4]
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut 1.–5.3. Hochfilzenissä, Itävallassa. Norjan Odd Lirhus voitti 20 kilometrin maailmanmestaruuden, ja Itä-Saksan kolmoisvoittoon päättyneellä 10 kilometrillä mestari oli Frank Ullrich. Viestissä kultaa voitti Itä-Saksa.[2][5]
- Maailmancup kilpailtiin ensimmäisen kerran kaudella 1977–1978. Cupin voitti Itä-Saksan Frank Ullrich.[2][6]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ruotsalainen Formula 1 -kuljettaja Ronnie Peterson kuoli edellisenä päivänä Italian GP:n lähdössä Monzassa sattuneessa joukkokolarissa saamiinsa vammoihin.
- Formula 1:n maailmanmestaruuden voitti yhdysvaltalainen Mario Andretti.[7]
- Markku Alén voitti rallissa kuljettajien FIA-cupin kaudella 1978.
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnauksen voitti kolmannen kerran urallaan eteläafrikkalainen Gary Player.[8]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti yhdysvaltalainen Andy North.[8]
- Britannian avoimen turnauksen voitti kolmannen kerran urallaan yhdysvaltalainen Jack Nicklaus.[8]
- PGA-mestaruuden voitti yhdysvaltalainen John Mahaffey.[9]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1.–25.6. Argentiinassa.[10] Maailmanmestaruuden voitti isäntämaa Argentiina, joka voitti Buenos Airesissa pelatussa loppuottelussa Alankomaat jatkoajalla 3–1. Mario Kempes teki loppuottelussa kaksi maalia ja voitti kisojen maalikuninkuuden kuudella maalilla.[11] Pronssiottelussa Brasilia, joka ei hävinnyt kisoissa yhtään ottelua, voitti Italian 2–1.[12] Lahjonta- ja sopupeliepäilyjä herätti Argentiinan 6–0-voitto Perusta joukkueiden viimeisessä jatkolohko-ottelussa, minkä ansiosta Argentiina pääsi Brasiliaa paremmalla maalierolla loppuotteluun.[13]
- Euroopan mestarijoukkueiden cupin loppuottelu 10.5. Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Englantilainen Liverpool voitti belgialaisen Club Bruggen 1–0.[14]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut Prahassa, Tšekkoslovakiassa. Neuvostoliitto voitti kultaa, Tšekkoslovakia saavutti hopeaa ja Kanada sijoittui pronssille.[15]
- NHL:n loppuotteluissa Montreal Canadiens voitti Stanley Cupin kolmannen peräkkäisen kerran, kun se oli Boston Bruinsia parempi otteluvoitoin 4–2.[16]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 5.–14.10. Manilassa, Filippiineillä. Loppuottelussa Jugoslavia voitti Neuvostoliiton jatkoajalla 82–81. Pronssiottelussa Brasilia voitti Italian 86–85.[17]
- NBA:n mestaruuden voitti Washington Bullets.[18]
Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 27.1.–5.2. Kööpenhaminassa, Tanskassa. Loppuottelussa Länsi-Saksa voitti Neuvostoliiton 20–19. Pronssille sijoittui Itä-Saksa.[19]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 25.8.–6.9. Neuvostoliitossa. Kisoihin osallistui 23 joukkuetta. Maailmanmestaruuden voitti Kuuba, hopealle sijoittui Japani ja pronssia sai Neuvostoliitto.[20]
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 20.9.–1.10. Italiassa. Mukana oli 24 joukkuetta. Maailmanmestaruuden voitti Neuvostoliitto, hopealle sijoittui Italia ja pronssia sai Kuuba.[21]
Moottoripyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Espanjan Ricardo Tormo (50 ksm), Italian Eugenio Lazzarini (125 ksm), Etelä-Afrikan Kork Ballington (250 ja 350 ksm), Yhdysvaltain Kenny Roberts (500 ksm) ja sveitsiläinen Rolf Biland Kenneth Williamsin kanssa (sivuvaunut).[22]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Japanin Akira Watanabe (125 ksm), Neuvostoliiton Gennadi Moisejev (250 ksm) ja Suomen Heikki Mikkola (500 ksm).[23]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen kerran suomalainen Yrjö Vesterinen.[24]
- Speedwayn henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti kolmannen kerran urallaan tanskalainen Ole Olsen ja jääspeedwayn maailmanmestaruuden neljännen peräkkäisen kerran neuvostoliittolainen Sergei Tarabanko.[25]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ammattinyrkkeilijä Muhammad Ali menetti raskaan sarjan maailmanmestaruuden 15.2. Las Vegasissa, kun hän hävisi pistetuomiolla Leon Spinksille, mutta nousi kolmannen kerran mestariksi 15.9. New Orleansissa pistevoitolla Spinksistä. Jälkimmäinen ottelu koski vain WBA-liiton mestaruutta, sillä WBC-liitto oli vienyt tittelin Spinksiltä ja antanut sen Ken Nortonille, joka 10.6. Las Vegasissa menetti mestaruuden pistetappiolla Larry Holmesille.[26]
- Jugoslavialainen Mate Parlov voitti ammattinyrkkeilyn WBC-liiton raskaan keskisarjan maailmanmestaruuden 7.1. Milanossa tyrmäämällä argentiinalaisen Miguel Cuellon 9. erässä mutta menetti tittelin 2.12. Marsalassa 10. erän tyrmäystappiolla yhdysvaltalaiselle Marvin Johnsonille. Yhdysvaltalainen Mike Rossman voitti saman sarjan WBA-liiton mestaruuden 15.9. New Orleansissa tyrmäämällä argentiinalainen Víctor Galíndezin 13. erässä.[27]
- Panamalainen Roberto Durán nousi ammattinyrkkeilyn kevyen sarjan kiistattomaksi maailmanmestariksi 21.1. Las Vegasissa tyrmäämällä 12. erässä WBC-liiton mestarin, puertoricolaisen Esteban de Jesúsin.[28]
- Argentiinalainen Hugo Corro nousi ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestariksi ottamalla 22.4. San Remossa pistevoiton kolumbialaisesta Rodrigo Valdézista.[29]
- Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 6.–20.5. Belgradissa, Jugoslaviassa. Ohjelmassa oli 11 painoluokkaa. Kuuba voitti viisi mestaruutta ja Neuvostoliitto kolme. Raskaan sarjan (yli 81 kg) mestaruuden voitti edellisten MM-kilpailujen ja kaksien edellisten olympialaisten tapaan kuubalainen Teófilo Stevenson.[30][31]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut 20.–27.8. Méxicossa, Meksikossa. Sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa että vapaapainissa kilpailtiin kymmenessä painoluokassa. Neuvostoliitto voitti 12 mestaruutta, kuusi kummassakin painimuodossa.[32]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 17.–26.2. Lahdessa, Suomessa. Ohjelmassa oli neljä miesten ja neljä naisten maastohiihtolajia sekä kaksi mäkihypyn kilpailua ja yksi yhdistetyn kilpailu. Epävirallisena lajina oli mäkihypyn joukkuekilpailu. Mitalitilaston kärjessä olivat kolme kultaa voittaneet Neuvostoliitto ja Suomi. Kaikkiaan mitaleille pääsi kahdeksan maata. Neuvostoliiton Zinaida Amosova voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia. Yhden henkilökohtaisen kultamitalin ja viestikullan voittivat Ruotsin Sven-Åke Lundbäck ja Suomen Helena Takalo.[33]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1977–6.1.1978 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Suomen Kari Ylianttila.[34]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajon voitti belgialainen Johan De Muynck.[35]
- Ranskan ympäriajon voitti isäntämaan Bernard Hinault.[35]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti ruotsalainen Björn Borg ja naisten romanialainen Virginia Ruzici.[36]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Björn Borg ja naisten tšekkoslovakialainen Martina Navrátilová.[37]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Jimmy Connors ja naisten hänen maannaisensa Chris Evert.[38]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti argentiinalainen Guillermo Vilas ja naisten australialainen Christine O’Neil.[39]
- Yhdysvallat voitti sekä Davis Cupin että Federation Cupin.[40]
Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut 19.–28.8. Länsi-Berliinissä, Länsi-Saksassa. Yhdysvallat voitti 23 kultamitalia eli yli kolme viidesosaa kaikista mestaruuksista. Yhdysvaltalainen Tracy Caulkins voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia.[41]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 29.8.–3.9. Prahassa, Tšekkoslovakiassa. Mitalitilaston kärkimaat olivat 12 kultaa ja yhteensä 34 mitalia voittanut Neuvostoliitto sekä myöskin 12 kultaa ja 33 mitalia voittanut Itä-Saksa. Kaikkiaan mitaleille ylsi 19 maata. Ainoa kaksinkertainen henkilökohtaisten lajien kultamitalisti oli miesten lyhimmät pikajuoksumatkat voittanut italialainen Pietro Mennea. Uuden maailmanennätyksen tekivät naisten 400 metrin juoksussa itäsaksalainen Marita Koch ajalla 48,94, naisten 400 metrin aitajuoksussa neuvostoliittolainen Tatjana Zelentsova ajalla 54,89 sekä naisten pituushypyn karsinnassa neuvostoliittolainen Vilma Bardauskienė tuloksella 709, minkä lisäksi italialainen Sara Simeoni sivusi naisten korkeushypyn maailmanennätystä 201.[42]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0.
- Kojo, Pauli (päätoim.): Mitä Missä Milloin 1979. Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 1: 1978–79. Oy Scandia Kirjat Ab, 1979. ISBN 951-9466-17-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pihlaja, s. 21–24
- ↑ a b c d Kojo, s. 432
- ↑ Pihlaja, s. 31–32
- ↑ Pihlaja, s. 40
- ↑ Pihlaja, s. 110–111
- ↑ Pihlaja, s. 119
- ↑ Kojo, s. 443
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ Pihlaja, s. 152
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 16
- ↑ Ekberg, s. 282
- ↑ Ekberg, s. 277
- ↑ Ekberg, s. 275–277
- ↑ Kojo, s. 438
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2017–2018, s. 312. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2017–2018, s. 234. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 148
- ↑ Pihlaja, s. 322
- ↑ Kojo, s. 439
- ↑ Krastev, Todor: Women Volleyball VIII World Championship 1978 Soviet Union 25.08-06.09 Winner Cuba todor66.com. 7.10.2017. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Krastev, Todor: Men Volleyball IX World Championship 1978 Roma (ITA) - 20.09-01.10 Winner Soviet Union todor66.com. 7.10.2017. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
- ↑ Pihlaja, s. 401–402
- ↑ Pihlaja, s. 403
- ↑ Pihlaja, s. 405
- ↑ Pihlaja, s. 404–405
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 383–384, 698. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 700. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 706. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 702. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Kojo, s. 447
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 742–743, 750–751. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Kojo, s. 448
- ↑ Siukonen & Ahola 1979, s. 12–15
- ↑ Pihlaja, s. 444
- ↑ a b Pihlaja, s. 605
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 737–738
- ↑ Pihlaja, s. 739–740
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Kojo, s. 452
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 135–138. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1978 Wikimedia Commonsissa
