Urheiluvuosi 1971
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1961 • 1962 • 1963 • 1964 • 1965 • 1966 • 1967 • 1968 • 1969 • 1970 – 1971 – 1972 • 1973 • 1974 • 1975 • 1976 • 1977 • 1978 • 1979 • 1980 • 1981 |
| Vuodet |
| 1968 • 1969 • 1970 – 1971 – 1972 • 1973 • 1974 |
Urheiluvuosi 1971 käsittelee vuoden 1971 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmancupin kokonaiskilpailun voittivat Italian Gustavo Thöni ja Itävallan Annemarie Pröll.[1]
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmanmestaruuden voittivat Itä-Saksan Dieter Speer ja Neuvostoliiton viestijoukkue.[2]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuden voitti toisen kerran urallaan brittiläinen Jackie Stewart.[3]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnauksen voitti yhdysvaltalainen Charles Coody.[4]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti toisen kerran urallaan yhdysvaltalainen Lee Trevino.[4]
- Britannian avoimen turnauksen voitti Lee Trevino.[4]
- PGA-mestaruuden voitti toisen kerran urallaan yhdysvaltalainen Jack Nicklaus.[5]
- Ryder Cupin voitti Yhdysvallat.[5]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailut Bernissä ja Genevessä, Sveitsissä. Mestaruuden voitti Neuvostoliitto, hopeaa sai Tšekkoslovakia ja pronssille sijoittui Ruotsi.[6] Neuvostoliitto voitti maailmanmestaruuden, joita tuolloin jaettiin myös olympialaisissa, jo yhdeksäntenä peräkkäisenä vuonna.[7]
- Stanley Cupin voitti jo 17. kerran Montreal Canadiens.[8]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Venezuelalainen Vincente Rondon voitti WBA-liiton raskaan keskisarjan maailmanmestaruuden tyrmäämällä 6. erässä yhdysvaltalaisen Jimmy Dupreen 22.2. Caracasissa.[9]
- Raskaan sarjan entinen maailmanmestari Muhammad Ali kärsi ammattilaisuransa ensimmäisen tappion, kun mestaruutta puolustanut Joe Frazier voitti hänet pistetuomiolla 8.3. New Yorkissa.[10]
- Meksikolainen Rubén Olivares voitti takaisin puoli vuotta aiemmin menettämänsä kääpiösarjan maailmanmestaruuden pistevoitolla maanmiehestään Jesús Castillosta 2.4. Los Angelesissa.[11]
- Kuubalainen José Nápoles voitti takaisin puoli vuotta aiemmin menettämänsä välisarjan maailmanmestaruuden 8. erän teknillisellä tyrmäyksellä yhdysvaltalaisesta Billy Backusista 4.6. Los Angelesissa.[12]
- Venezuelalainen Alfredo Marcano voitti WBA-liiton alemman kevytsarjan maailmanmestaruuden teknillisellä tyrmäyksellä 10. erässä ottelussa Japanin Hiroshi Kobayashia vastaan 29.7. Aomorissa.[13] Toinen japanilainen Yoshiaki Numata hävisi WBC-liiton saman sarjan mestaruuden meksikolaiselle Ricardo Arrendondolle 10. erän tyrmäyksellä 10.10. Sendaissa.[14]
- Venezuelalainen Antonio Gómez voitti WBA-liiton höyhensarjan maailmanmestaruuden teknillisellä tyrmäyksellä 5. erässä ottelussa Japanin Shozo Saijyota vastaan 2.9. Tokiossa.[15]
- Japanilainen Koichi Wajima voitti kevyen keskisarjan maailmanmestaruuden pistevoitolla Italian Carmelo Bossista 31.10. Tokiossa.[16]
- Espanjalainen Pedro Carrasco voitti WBC-liiton kevyen sarjan maailmanmestaruuden, kun yhdysvaltalainen Mando Ramos hylättiin 11. erässä 5.11. Madridissa.[17]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut. Mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran alankomaalainen Ard Schenk.[18]
- Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut. Mestaruuden voitti neuvostoliittolainen Nina Statkevitš.[19]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keski-Euroopan mäkiviikon 1970–1971 voitti tšekkoslovakialainen Jiří Raška.[20]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajon voitti ruotsalainen Gösta Pettersson.[21]
- Ranskan ympäriajon voitti kolmannen peräkkäisen kerran belgialainen Eddy Merckx.[21]
Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Maailmanmestaruuskilpailuissa mestaruuden voittivat tšekkoslovakialainen Ondrej Nepela, itävaltalainen Beatrix Schuba, pariluistelussa kolmantena peräkkäisenä vuonna Neuvostoliiton Irina Rodnina / Aleksei Ulanov sekä jäätanssissa toisen peräkkäisen kerran Neuvostoliiton Ljudmila Pahomova / Aleksandr Gorškov.[22]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti kolmannen kerran urallaan ja 16 vuotta edellisen voittonsa jälkeen järjestäjämaan Ken Rosewall. Naisten kaksinpelimestaruuden voitti kolmannen peräkkäisen ja kaikkiaan kymmenennen kerran niinikään australialainen Margaret Court.[23]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti toisen peräkkäisen kerran tšekkoslovakialainen Jan Kodeš ja naisten australialainen Evonne Goolagong.[24]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti toisen peräkkäisen ja urallaan kolmannen kerran australialainen John Newcombe ja naisten Evonne Goolagong.[25]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Stan Smith ja naisten toisen kerran urallaan saman maan Billie Jean King.[26]
- Davis Cupin voitti Yhdysvallat neljännen peräkkäisen ja kaikkiaan ennätyksellisesti 23. kerran.[27]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–15.8. Helsingissä, Suomessa. Itä-Saksa voitti 12 kultamitalia, Neuvostoliitto yhdeksän ja Länsi-Saksa viisi. Kaikkiaan mitaleille ylsi 17 maata. Kahden henkilökohtaisen kultamitalin voittajia olivat itäsaksalainen pikajuoksija Renate Stecher, neuvostoliittolainen pikajuoksija Valeri Borzov ja suomalainen kestävyysjuoksija Juha Väätäinen.[28]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pihlaja, s. 31–32
- ↑ Pihlaja, s. 111
- ↑ Pihlaja, s. 123
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ a b Pihlaja, s. 152
- ↑ Raevuori, Antero: Pitkä kiekko, s. 83–85. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21875-8.
- ↑ Pihlaja, s. 251
- ↑ Pihlaja, s. 262
- ↑ Lounasheimo, s. 700
- ↑ Lounasheimo, s. 378, 391–393, 698
- ↑ Lounasheimo, s. 711
- ↑ Lounasheimo, s. 704
- ↑ Kobayashi vs. Marcano Asian Boxing. Viitattu 12.10.2018. (englanniksi)
- ↑ Lounasheimo, s. 707
- ↑ Lounasheimo, s. 709
- ↑ Lounasheimo, s. 702
- ↑ Lounasheimo, s. 706
- ↑ Pihlaja, s. 550
- ↑ Pihlaja, s. 551
- ↑ Pihlaja, s. 444
- ↑ a b Pihlaja, s. 605
- ↑ Pihlaja, s. 707–708
- ↑ Pihlaja, s. 739–740
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 738
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 109, 112. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1971 Wikimedia Commonsissa
