Urheiluvuosi 1980
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1970 • 1971 • 1972 • 1973 • 1974 • 1975 • 1976 • 1977 • 1978 • 1979 – 1980 – 1981 • 1982 • 1983 • 1984 • 1985 • 1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 |
| Vuodet |
| 1977 • 1978 • 1979 – 1980 – 1981 • 1982 • 1983 |
Urheiluvuosi 1980 käsittelee vuoden 1980 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Yleiskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Talviolympialaiset 13.–24.2. Lake Placidissa, Yhdysvalloissa. Parhaat mitalimaat olivat kymmenen kultaa voittanut Neuvostoliitto ja yhdeksän kullan Itä-Saksa.[1]
- Kesäolympialaiset 19.7.–3.8. Moskovassa, Neuvostoliitossa. Parhaat mitalimaat olivat 80 kultamitalia voittanut Neuvostoliitto ja 47 kullan Itä-Saksa.[2] Kisoja boikotoi Yhdysvaltojen johdolla lähes 50 maata.[3]
Alppihiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lake Placidin olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kolmessa alppihiihtolajissa. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat pujottelun ja suurpujottelun voittaneet Ruotsin Ingemar Stenmark ja Liechtensteinin Hanni Wenzel. Syöksylaskun mestareita olivat itävaltalaiset Leonhard Stock ja Annemarie Moser-Pröll.[4]
- Maailmancupin 1979–1980 miesten kokonaiskilpailun voitti Liechtensteinin Andreas Wenzel neljän pisteen erolla Ruotsin Ingemar Stenmarkiin ja naisten kokonaiskilpailun Andreasin sisko Hanni Wenzel Annemarie Moser-Prölliä 52 pistettä enemmän keränneenä.[5]
Ampumahiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lake Placidin olympialaisissa miehet kilpailivat kolmessa ampumahiihtolajissa. Neuvostoliitto voitti kaksi kultaa ja Itä-Saksa yhden.[6]
Autourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rallin maailmanmestaruuden voitti länsisaksalainen Walter Röhrl.[7]
- Formula 1:n maailmanmestaruuden voitti Williamsilla ajanut australialainen Alan Jones.[8]
Golf[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Masters-turnauksen voitti espanjalainen Severiano Ballesteros.[9]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti ennätystä sivuten neljännen kerran urallaan yhdysvaltalainen Jack Nicklaus.[9]
- Britannian avoimen turnauksen voitti kolmannen kerran urallaan yhdysvaltalainen Tom Watson.[9]
- PGA-mestaruuden voitti ennätystä sivuten viidennen kerran urallaan Jack Nicklaus.[10]
Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 11.–22.6. Italiassa. Euroopan-mestaruuden voitti Länsi-Saksa, hopealle sijoittui loppuottelun maalein 2–1 hävinnyt Belgia ja kolmanneksi sijoittui Tšekkoslovakia, joka voitti pronssiottelussa rangaistuspotkukilpailun tuloksena Italian.[11]
- Euroopan mestarijoukkueiden cupin 1979–1980 loppuottelu 28.5. Madridissa, Espanjassa. Englantilainen Nottingham Forest voitti länsisaksalaisen Hamburger SV:n 1–0.[12] Mestaruus oli Nottinghamille toinen peräkkäinen.[13]
Judo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten judokilpailuissa miehet ottelivat seitsemässä painoluokassa ja avoimessa luokassa. Neuvostoliitto ja Ranska voittivat kumpikin kaksi kultamitalia. Avoimessa luokassa kultaa voitti Itä-Saksan Dietmar Lorenz, joka sijoittui alle 95-kiloisten sarjassa pronssille, ja hopeaa sai Ranskan Angelo Parisi, joka voitti kultaa yli 95-kiloisten sarjassa.[14]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 15.–16.3. Udinessa, Italiassa. Italia voitti kolme kultaa ja Ranska kaksi.[15]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 15.–18.5. Wienissä, Itävallassa. Neuvostoliitto voitti kaksi kultamitalia. Avoimessa luokassa kultaa voitti belgialainen Robert van de Walle.[16]
Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lake Placidin olympialaisissa miesten jääkiekkoturnaukseen osallistui 12 maata. Kultaa voitti Yhdysvallat, hopeaa sai Neuvostoliitto ja pronssille sijoittui Ruotsi.[17]
- NHL:n loppuotteluissa New York Islanders voitti historiansa ensimmäisen Stanley Cupin.[18]
Koripallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten miesten turnauksessa kultaa voitti Jugoslavia, joka kukisti loppuottelussa Italian 86–77. Pronssiottelussa Neuvostoliitto voitti Espanjan 117–94. Naisten loppuottelussa Neuvostoliitto voitti Bulgarian 104–73 ja pronssiottelussa Jugoslavia Unkarin 68–65.[19]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 19.–28.9. Jugoslaviassa. Kultaa voitti 15. kerran Neuvostoliitto, hopeaa sai Puola ja pronssille sijoittui Jugoslavia.[20]
- NBA:n mestaruuden voitti Los Angeles Lakers.[21]
Käsipallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisissa miesten kultamitalit voitti Itä-Saksa, jolle Neuvostoliitto hävisi loppuottelussa 23–22. Pronssia sai Romania. Naisten turnauksessa Neuvostoliitto voitti kultaa, Jugoslavia sai hopeaa ja Itä-Saksa sijoittui pronssille.[22]
Lentopallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten miesten loppuottelussa Neuvostoliitto voitti Bulgarian 3–1. Pronssia sai Romania. Naisten turnauksessa Neuvostoliitto voitti kultaa, loppuottelun erin 3–1 hävinnyt Itä-Saksa sai hopeaa ja Bulgaria sijoittui pronssille.[23]
Nyrkkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ammattinyrkkeilyn raskaassa sarjassa Larry Holmes puolusti vuoden aikana WBC-liiton maailmanmestaruuttaan neljästi ja voitti 2.10. Las Vegasissa paluuta yrittäneen Muhammad Alin kehätuomarin keskeytyksellä 10. erässä. WBA-liiton mestaruusottelussa 31.3. Knoxvillessa Mike Weaver vei mestaruuden John Tatelta tyrmäämällä tämän 15. erässä.[24][25]
- Ammattinyrkkeilyn raskaassa keskisarjassa Eddie Gregory nousi 31.3. Knoxvillessa WBA-liiton maailmanmestariksi voittamalla Marvin Johnsonin kehätuomarin keskeytyksellä 11. erässä. WBC-liiton mestaruutta piti hallussaan Matthew Saad Muhammad.[26]
- Ammattinyrkkeilyn keskisarjassa englantilainen Alan Minter nousi 16.3. Las Vegasissa maailmanmestariksi pistevoitolla italialaisesta Vito Antuofermosta mutta menetti tittelin 27.9. Lontoossa Marvin Haglerille kehätuomarin keskeytyksellä kolmannessa erässä.[27]
- Ammattinyrkkeilyn välisarjassa Sugar Ray Leonard hävisi 20.6. Montrealissa WBC-liiton mestaruuden panamalaiselle Roberto Duránille pistetuomiolla mutta voitti sen takaisin 25.11. New Orleansissa kehätuomarin keskeyttäessä ottelun kahdeksannessa erässä.[28][29][30] Thomas Hearns nousi 2.8. Detroitissa WBA-liiton maailmanmestariksi voittamalla José "Pipino" Cuevasin kehätuomarin keskeytyksellä toisessa erässä.[26]
- Moskovan olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 11 painoluokassa. Kuuba voitti kuusi kultamitalia. Painavimpien sarjan (yli 81 kg) voittaneesta kuubalaisesta Teófilo Stevensonista tuli kaikkien aikojen toinen kolme olympiakultaa voittanut nyrkkeilijä.[31]
Paini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisissa miehet painivat kymmenessä painoluokassa niin kreikkalais-roomalaisessa painimuodossa kuin vapaapainissakin. Neuvostoliitto voitti 12 kultamitalia, Bulgaria kolme ja Unkari kaksi. Raskaimman luokan (yli 100 kg) kultaa voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa Neuvostoliiton Aleksandr Koltšinski ja vapaapainissa saman maan Soslan Andijev.[32]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–27.4. Prievidzassa, Tšekkoslovakiassa. Neuvostoliitto voitti kymmenen kultamitalia ja Bulgaria seitsemän.[33]
Painonnosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten painonnostokilpailuissa miehet kilpailivat kymmenessä painoluokassa. Neuvostoliitto voitti viisi kultamitalia, Bulgaria kaksi sekä Kuuba, Tšekkoslovakia ja Unkari yhden. Raskaimman sarjan (yli 110 kg) mestari oli Neuvostoliiton Sultan Rahmanov. Yhteistuloksen maailmanennätystä parannettiin viidessä luokassa ja alle 82,5-kiloisten sarjassa Neuvostoliiton Jurik Vardanjan nosti tasan 400 kilogrammaa (177,5 kg + 222,5 kg).[34]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 23.4.–5.5. Belgradissa, Jugoslaviassa. Neuvostoliitto voitti kuusi mestaruutta ja Bulgaria neljä. Yhteistuloksen maailmanennätystä parannettiin kolmessa painoluokassa.[35]
Pikaluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lake Placidin olympialaisissa miehet kilpailivat viidellä ja naiset neljällä pikaluistelumatkalla. Yhdysvaltain Eric Heiden voitti ennätykselliset viisi kultamitalia ja teki 10 000 metrillä maailmanennätyksen 14.28,13. Hänen siskonsa Beth Heiden saavutti yhden pronssimitalin. Naisten kultamitalit jakaantuivat neljään eri maahan.[36]
- Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut 12.–13.1. Hamarissa, Norjassa. Kultaa voitti Neuvostoliiton Natalja Petrusjova, joka oli nopein kolmella matkalla neljästä.[37]
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 9.–10.2. West Allisissa, Yhdysvalloissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Yhdysvaltain Eric Heiden ja naisten Itä-Saksan Karin Enke, jotka molemmat olivat nopeimpia kolmella matkalla neljästä. Heidenille mestaruus oli neljäs peräkkäinen.[38][39]
- Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut 1.–2.3. Heerenveenissä, Alankomaissa. Kultaa voitti Alankomaiden Hilbert van der Duim, ja viisinkertainen olympiavoittaja ja kolme edellistä maailmanmestaruutta voittanut Eric Heiden jäi toiseksi.[38][40]
- Yleisluistelun miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 19.–20.1. Trondheimissa, Norjassa. Isäntämaa otti kolmoisvoiton Kai Arne Stenshjemmetin johdolla.[41]
Pohjoismaiset hiihtolajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lake Placidin olympialaisissa miehet kilpailivat neljässä ja naiset kolmessa maastohiihtolajissa. Mäkihyppyyn kuului kaksi kilpailua ja yhdistettyyn yksi. Neuvostoliitto voitti neljä kultamitalia ja Itä-Saksa kolme. Neuvostoliiton Nikolai Zimjatov voitti maastohiihdossa kolme ja Itä-Saksan Barbara Petzold kaksi kultaa.[42]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1979–6.1.1980 Länsi-Saksassa ja Itävallassa. Itävallan Hubert Neuper voitti kokonaiskilpailun 27,2 pisteen erolla Itä-Saksan Henry Glaßiin ja 27,4 pisteen erolla tämän maanmieheen Martin Weberiin.[43]
Pyöräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Italian ympäriajon voitti ranskalainen Bernard Hinault.[44]
- Ranskan ympäriajon voitti alankomaalainen Joop Zoetemelk.[44]
Taitoluistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lake Placidin olympialaisissa kilpailtiin neljässä lajissa. Ison-Britannian Robin Cousins voitti miesten ja Itä-Saksan Anett Pötzsch naisten kilpailun, neuvostoliittolaispari Irina Rodnina / Aleksandr Zaitsev pariluistelun sekä neuvostoliittolaispari Natalja Linitšuk / Gennadi Karponosov jäätanssin. Rodninalle kultamitali oli kolmas ja hänen parilleen Zaitseville toinen.[45]
- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 11.–16.3. Dortmundissa, Länsi-Saksassa. Maailmanmestaruuden voittivat itäsaksalaiset Jan Hoffmann miesten ja Anett Pötzsch naisten yksinluistelussa, molemmat toisen kerran urallaan, Neuvostoliiton Marina Tšerkasova / Sergei Šahrai pariluistelussa sekä Unkarin Krisztina Regőczy / András Sallay jäätanssissa.[46][47]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 22.–27.1. Göteborgissa, Ruotsissa. Mestaruuden voittivat Robin Cousins, Anett Pötzsch neljännen peräkkäisen kerran, Irina Rodnina / Aleksandr Zaitsev seitsemännen kerran, minkä lisäksi Rodninalla oli neljä aiempaa mestaruutta, ja Natalja Linitšuk / Gennadi Karponosov toisen peräkkäisen kerran.[48][49]
Tennis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti ruotsalainen Björn Borg ja naisten yhdysvaltalainen Chris Evert-Lloyd.[50]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti viidennen perättäisen kerran Björn Borg ja naisten australialainen Evonne Cawley.[51]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen John McEnroe ja naisten Chris Evert-Lloyd.[52]
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Brian Teacher ja naisten tšekkoslovakialainen Hana Mandlíková.[53]
- Davis Cupin voitti Tšekkoslovakia ja Federation Cupin Yhdysvallat.[54]
Uinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten uintikilpailuissa Itä-Saksa voitti 14 kultamitalia ja Neuvostoliitto 11, kun uimahypyt ja vesipallo lasketaan mukaan. Naisten ratauinnissa Itä-Saksa voitti 11 kultaa ja vain kaksi voittoa meni muille. Neuvostoliiton Vladimir Salnikov sekä itäsaksalaiset Barbara Krause, Rica Reinisch ja Caren Metschuck voittivat kukin kolme kultamitalia, joista viestivoittoja Metschuckilla oli kaksi ja muilla yksi. Itä-Saksan Ines Diers saavutti mitalin kaikilla viidellä vapaauintimatkalla.[55]
Voimistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten telinevoimistelukilpailujen menestynein maa oli yhdeksän kultaa voittanut Neuvostoliitto. Neuvostoliiton Aleksandr Ditjatin voitti kultaa 12-ottelussa, renkailla ja joukkuekilpailussa sekä saavutti neljä hopeaa ja yhden pronssin. Naisten lajeissa kahteen telinemestaruuteen ylsi Romanian Nadia Comăneci.[56]
Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Moskovan olympialaisten yleisurheilukilpailuissa Neuvostoliitto voitti 15 kultamitalia ja Itä-Saksa 11. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat etiopialainen kestävyysjuoksija Miruts Yifter ja itäsaksalainen pikajuoksija Bärbel Wöckel. Maailmanennätyksiä paransivat Itä-Saksan Gerd Wessig korkeushypyssä (236), Puolan Władysław Kozakiewicz seiväshypyssä (578), Neuvostoliiton Juri Sedyh moukarinheitossa (81,80), Neuvostoliiton Nadežda Olizarenko 800 metrin juoksussa (1.53,5), Neuvostoliiton Nadežda Tkatšenko viisiottelussa (5 083) ja Itä-Saksan naisten viestijoukkue 4 × 100 metrillä (41,60).[57]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 9.3. Pariisissa, Ranskassa. Miesten mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Craig Virgin ja naisten nopein oli Norjan Grete Waitz. Miesten joukkuemestaruuden voitti Englanti ja naisten Neuvostoliitto.[58]
- Naiset kilpailivat kahden olympiaohjelmaan kuulumattoman lajin maailmanmestaruudesta 14.–16.8. Sittardissa, Alankomaissa. Länsisaksalainen Birgit Friedmann voitti kultaa 3 000 metrin juoksussa ja itäsaksalainen Bärbel Broschat 400 metrin aitajuoksussa.[59]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 1.–2.3. Sindelfingenissä, Länsi-Saksassa. Mitalitilaston ykkönen oli viisi kultaa voittanut Länsi-Saksa. Puolalainen Zofia Bielczyk teki naisten 60 metrin aitajuoksussa sisäratojen maailmanennätyksen 7,77 ja neuvostoliittolainen Juri Tšervanjov sivusi samalla matkalla miesten maailmanennätystä 7,54. Länsisaksalainen Thomas Wessinghage juoksi 1 500 metrillä sisäratojen Euroopan-ennätyksen 3.37,6.[60]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 2: 1979–80. Oy Scandia Kirjat Ab, 1980. ISBN 951-9466-25-8.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 3: 1980–81. Oy Scandia Kirjat Ab, 1981. ISBN 951-9466-28-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Arponen, s. 459, 461
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 102, 122
- ↑ Arponen, s. 271
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 47–48
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 154, 195
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 48–49
- ↑ Siukonen & Ahola 1981, s. 75, 225
- ↑ Siukonen & Ahola 1981, s. 61, 225
- ↑ a b c Pihlaja, s. 151
- ↑ Pihlaja, s. 152
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 206
- ↑ Stokkermans, Karel: European Competitions 1979-80 4.6.2015. RSSSF. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Pihlaja, s. 206
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 111
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 213
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 212–213
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 51–53
- ↑ Pihlaja, s. 262–263
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 120
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 194, 226
- ↑ Pihlaja, s. 322
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 120–121
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 121
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 698. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Siukonen & Ahola 1981, s. 61
- ↑ a b Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 700. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 702. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 440–441. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 172
- ↑ Siukonen & Ahola 1981, s. 70
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 79, 110–111
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 109–110
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 244
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 111–112
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 246–247
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 33–35, 49–50
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 139, 251
- ↑ a b Pihlaja, s. 550
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 144, 251–252
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 149, 251
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 140, 252
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 45–47
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 138, 239
- ↑ a b Pihlaja, s. 605
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 36–38, 50
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 153–154, 272
- ↑ Pihlaja, s. 706–709
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 141–142, 272
- ↑ Pihlaja, s. 710–711
- ↑ Pihlaja, s. 739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 738
- ↑ Pihlaja, s. 739–740
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 106–109
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 112–113
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 103–106
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 151, 294
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 294
- ↑ Siukonen & Ahola 1980, s. 150, 291
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1980 Wikimedia Commonsissa
