Tämä on suositeltu artikkeli.

Ero sivun ”Laulujoutsen” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
rv, koska oli poistettu asia oli suoraan mainittu lähteessä. Korjattu lähdelinkki
Rivi 33: Rivi 33:
== Koko ja ulkonäkö ==
== Koko ja ulkonäkö ==


Laulujoutsenen pituus on 140–160 cm, sen siipien kärkiväli on 205–235 cm, ja se painaa noin 9–11 kg.<ref name ="VP">{{Kirjaviite | Tekijä = Koskimies, Pertti; Petäinen, Anne; Valste, Juha & Hume, Rob | Nimeke = Suomen ja Euroopan lintuopas. | Vuosi = 2005 | Julkaisupaikka = Ranska | Julkaisija = Oy Valitut Palat | Tunniste = ISBN 951-584-605-6 | Viitattu = 21.10.2007 }}</ref> Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea, nokka on tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren [[kyhmyjoutsen]]en mustatyvisestä nokasta. Yksilöt voi erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.arthurgrosset.com/europebirds/whooperswan.html | Nimeke = Whooper Swan (Cygnus cygnus) | Tekijä = Arthur Grosset | Viitattu = 8.11.2007}}</ref> Sukupuolet ovat samanvärisiä, mutta koiras on naarasta noin 5&nbsp;prosenttia suurempi.
Laulujoutsenen pituus on 140-150 m, sen siipien kärkiväli on 205–235 cm, ja se painaa noin 9–11 kg.<ref name ="VP">{{Kirjaviite | Tekijä = Koskimies, Pertti; Petäinen, Anne; Valste, Juha & Hume, Rob | Nimeke = Suomen ja Euroopan lintuopas. | Vuosi = 2005 | Julkaisupaikka = Ranska | Julkaisija = Oy Valitut Palat | Tunniste = ISBN 951-584-605-6 | Viitattu = 21.10.2007 }}</ref> Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea, nokka on tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren [[kyhmyjoutsen]]en mustatyvisestä nokasta. Yksilöt voi erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.arthurgrosset.com/europebirds/whooperswan.html | Nimeke = Whooper Swan (Cygnus cygnus) | Tekijä = Arthur Grosset | Viitattu = 8.11.2007}}</ref> Sukupuolet ovat samanvärisiä, mutta koiras on naarasta noin 5&nbsp;prosenttia suurempi.


Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat.<ref name ="RSPB">{{verkkoviite | Osoite = http://www.rspb.org.uk/wildlife/birdguide/name/w/whooperswan/index.asp | Nimeke = Whooper Swan | Julkaisija =The Royal Society for the Protection of Birds| Ajankohta = 10.8.2007| Viitattu = 27.10.2007}}</ref> Ne eivät kovallakaan pakkasella jäädy lumen tai jään pintaan kiinni, mikä johtuu varsinkin vesilinnuille kehittyneestä erityisestä jalkojen verenkierrosta. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Linnun varpaiden ja jalkojen alaosassa on vähän lihaksia, ja koska kylmyys entisestään vähentää kudosten hapentarvetta, jalat eivät tarvitse kovin paljon verta pysyäkseen riittävän lämpiminä. Lintu voi lisäksi päästää ääreisosiinsa enemmän lämmintä verta, jos jäätyminen todella uhkaa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Södersved, Jan ym. (toim.)| Nimeke = Linnut luonnossa| Julkaisija = Weilin+Göös| Vuosi = 2007| Tunniste = ISBN 978-951-0-31883-6}}</ref> Lisäksi lintu voi joko nostaa koiven lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.
Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat.<ref name ="RSPB">{{verkkoviite | Osoite = http://www.rspb.org.uk/wildlife/birdguide/name/w/whooperswan/index.asp | Nimeke = Whooper Swan | Julkaisija =The Royal Society for the Protection of Birds| Ajankohta = 10.8.2007| Viitattu = 27.10.2007}}</ref> Ne eivät kovallakaan pakkasella jäädy lumen tai jään pintaan kiinni, mikä johtuu varsinkin vesilinnuille kehittyneestä erityisestä jalkojen verenkierrosta. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Linnun varpaiden ja jalkojen alaosassa on vähän lihaksia, ja koska kylmyys entisestään vähentää kudosten hapentarvetta, jalat eivät tarvitse kovin paljon verta pysyäkseen riittävän lämpiminä. Lintu voi lisäksi päästää ääreisosiinsa enemmän lämmintä verta, jos jäätyminen todella uhkaa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Södersved, Jan ym. (toim.)| Nimeke = Linnut luonnossa| Julkaisija = Weilin+Göös| Vuosi = 2007| Tunniste = ISBN 978-951-0-31883-6}}</ref> Lisäksi lintu voi joko nostaa koiven lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.

Versio 13. syyskuuta 2012 kello 08.41

Laulujoutsen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Alaheimo: Hanhet Anserinae
Suku: Joutsenet Cygnus
Laji: cygnus
Kaksiosainen nimi

Cygnus cygnus
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit
  • Olor cygnus (Linnaeus, 1758) [2]
Laulujoutsenen pesimä- (keltainen) ja talvehtimisalueet (sininen). Osa islantilaisista yksilöistä talvehtii pesimäalueellaan (vihreä).
Laulujoutsenen pesimä- (keltainen) ja talvehtimisalueet (sininen). Osa islantilaisista yksilöistä talvehtii pesimäalueellaan (vihreä).
Alalajit lähde?
  • C. c. cygnus
  • C. c. islandicus
Katso myös

  Laulujoutsen Wikispeciesissä
  Laulujoutsen Commonsissa

Laulujoutsen (Cygnus cygnus) on joutsenten sukuun kuuluva suuri, valkea sorsalintu. Sen nokka on keltainen, eikä nokan tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. Se on leimallisesti pohjoisen lintu, joka pesii Euraasian mantereen pohjoisosissa ja siirtyy talveksi etelämmäs sulan veden perässä. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu, jota on kuvattu monissa taideteoksissa.

Koko ja ulkonäkö

Laulujoutsenen pituus on 140-150 m, sen siipien kärkiväli on 205–235 cm, ja se painaa noin 9–11 kg.[3] Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea, nokka on tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren kyhmyjoutsenen mustatyvisestä nokasta. Yksilöt voi erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella.[4] Sukupuolet ovat samanvärisiä, mutta koiras on naarasta noin 5 prosenttia suurempi.

Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat.[5] Ne eivät kovallakaan pakkasella jäädy lumen tai jään pintaan kiinni, mikä johtuu varsinkin vesilinnuille kehittyneestä erityisestä jalkojen verenkierrosta. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Linnun varpaiden ja jalkojen alaosassa on vähän lihaksia, ja koska kylmyys entisestään vähentää kudosten hapentarvetta, jalat eivät tarvitse kovin paljon verta pysyäkseen riittävän lämpiminä. Lintu voi lisäksi päästää ääreisosiinsa enemmän lämmintä verta, jos jäätyminen todella uhkaa.[6] Lisäksi lintu voi joko nostaa koiven lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.

Laulujoutsenen "laulu" on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily. Sen lentäessä ei kuulu samanlaista voimakasta viuhuvaa ääntä kuin kyhmyjoutsenella.[3]

Sulkasato

Nuori joutsen sulkii syntymistään seuraavana kesänä ja on valkoinen toisena elinsyksynään. Kaikki siiven yläpeitinhöyhenet eivät tosin uusiudu, joten läheltä tarkasteltuna voi erottaa kuluneita harmahtavia höyheniä, jotka ovat jääneet jäljelle nuoruuspuvusta. Aikuisen linnun sulkasato tapahtuu kesällä, heinäkuun alkupuolella. Naaras aloittaa sulkimisen vähän koirasta aiemmin. Siipisulat irtoavat muutamassa päivässä ja lintu on kiivaimman sulkasadon aikana lentokyvytön 5–6 viikkoa. Tästä ei kuitenkaan ole linnulle suurta haittaa, sillä sulkasadon aikaan ravintoa on runsaasti tarjolla.[7][8]

Erot muihin joutsenlajeihin

Kyhmy-, pikku- ja laulujoutsenen väliset erot
Laulujoutsenen nokka
Laulujoutsenen suora kaula ja lyhyt pyrstö
Kyhmyjoutsenen nokkakyhmy ja punainen nokka
Kyhmyjoutsenen kaareva kaula ja pitkä, pystyyn nouseva pyrstö
Pikkujoutsenen nokka
Pikkujoutsenen lyhyt kaula ja vaakasuora pyrstö

Laulujoutsenen voi sekoittaa kyhmyjoutseneen ja pikkujoutseneen. Trumpettijoutsenen ja mustakaulajoutsenen levinneisyysalueet ovat sen sijaan niin kaukana laulujoutsenesta, että lajit voivat sekaantua vain tarhakarkulaisina tai laulujoutsenen harhaantuessa Pohjois-Amerikkaan.

Islannissa pesivä laulujoutsen on erotettu omaksi alalajikseen C. c. islandicus (Brehm, 1831). Alalajin status on kuitenkin yleisesti asetettu kiistanalaiseksi.[9]

Laulujoutsenen ja kyhmyjoutsenen erottaa kaulan ja pyrstön muodosta ja nokan värityksestä. Laulujoutsenenkin kaula voi olla vähän taipunut, mutta se muistuttaa ylösalaisin olevaa J-kirjainta eikä S-kirjainta niin kuin kyhmyjoutsenen kaula. Pikkujoutsen painaa vain 4,5–5 kg, joten se on selvästi laulujoutsenta pienempi. Lisäksi pikkujoutsenen nokassa on vähemmän keltaista kuin laulujoutsenella. Kyhmyjoutseneen verrattuna laulujoutsen on hieman kevyempi, mutta kaksinkamppailuissa se tavallisesti voittaa kyhmyjoutsenen.[10] Joutsenlajien erot on esitetty viereisessä kuvagalleriassa.

Laulujoutsenkanta ja sen muutokset

Levinneisyys

Laulujoutsen pesii Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Islannista Sahalinille. Pesimäalueen pohjoisrajan määrää se, että pesimäjärvessä pitää olla noin 150 päivää pitkä sulan veden jakso.[11]

Vuonna 2002 maailmassa arvioitiin olevan noin 180 000 laulujoutsenta.[1] Euroopassa arvioidaan talvehtivan yli 65 000 yksilöä.[12] Kesällä Euroopan laulujoutsenten määrä on pienempi, mutta monet Siperiassa pesivät linnut muuttavat talveksi Tanskan salmiin ja Pohjanmerelle. Läntiseen Pohjois-Amerikkaan harhautuu toisinaan yksilöitä, jotka pesivät Koillis-Aasiassa. Japanissa talvehti vuonna 1988 noin 13 000 laulujoutsenta.[13] Islannin joutsenet muuttavat Britteinsaarille.

Suomessa laulujoutsenta tavataan koko maassa eteläisintä rannikkoa myöten, mutta lajin pesimäkanta on edelleen vahvin Pohjois-Suomessa. Tämä on perua lajin rauhoitusta edeltäviltä ajoilta, kun tiheään asuttujen alueiden joutsenkanta tuhoutui täysin. Etelän rehevillä järvillä joutsenparit saavat enemmän poikasia kuin pohjoisessa, joten alueellinen jakauma on tasoittumassa.[10] Suomen joutsenkannaksi laskettiin vuoden 2004 laajassa kartoituksessa 4 500 paria, ja vuonna 2006 parimäärän arveltiin kasvaneen vielä tuhannella.[11] Suomen lintuatlaksen väliaikatietojen mukaan laulujoutsenkanta kasvaa edelleen[14] ja keväällä 2011 pesimäkanta oli arvioiden mukaan 5 000–7 000 paria.[15] Suurentuva laulujoutsenkanta on herättänyt myös huolta, esimerkiksi metsähanhien ja muiden sorsien on pelätty taantuvan voimistuneen kilpailun myötä. Uusimpien tutkimusten mukaan laulujoutsenien asettuminen pesimään uudelle järvelle ei kuitenkaan vaikuta siellä jo entuudestaan eläneiden sorsalintujen kantoihin.[16] Metsästyksen ja soiden ojitusten on Suomessa arvioitu olevan metsähanhien kantaan voimakkaimmin vaikuttavia tekijöitä. Laulujoutsenen vaikutuksista kantaan tai edes koko metsähanhikannan tilasta ei ole Suomessa kattavaa tietoa.[17]

Muutto

Lentävä laulujoutsen.

Laulujoutsen on muuttolintu, joka siirtyy etelämmäs avoveden perässä. Suomesta laulujoutsenet muuttavat talvehtimaan eteläiselle Itämerelle, Pohjanmerelle ja Saksaan, ja pisimmän matkan Suomesta on lentänyt Sallassa 1996 rengastettu yksilö, joka löytyi seuraavana talvena kuolleena Hollannista, 2 163 kilometrin päässä rengastuspaikasta.[18] Jotkin laulujoutsenet saattavat jäädä talveksi Suomeen, ja varsinkin leutoina talvina niitä jää runsaasti lounaisille merialueille. Keväällä joutsenet palaavat jo maaliskuulta alkaen, ja päämuutto on huhtikuussa. Syksyllä ne muuttavat vähitellen loka–marraskuussa vesistöjen jäätyessä, ja muutto jatkuu joulu–tammikuulle.[19][20] Suomen yli muuttaa runsaasti myös läntisen Venäjän lintuja.

Laulujoutsenet muuttavat parvissa, joissa on lintuja muutamasta yksilöstä muutamaan kymmeneen. Joutsenilla ei tavata sellaisia satojen yksilöiden muuttoparvia kuin kurjilla. Parvet muuttavat auramaisena muodostelmana tai jonona pääasiassa aamulla ja aamupäivällä, mutta myös yöllä ja hämärissä. Avomerellä parvet lentävät usein lähellä vedenpintaa. Keväällä joillekin matalille ja ravinteikkaille, osittain sulaneille järville voi kerääntyä jopa 200–300 yksilön suurparvia lepäämään ja ruokailemaan.

Rengastus laulujoutsenten liikkeiden ja elämänvaiheiden tutkimuksessa

Suomessa oli vuoden 2006 loppuun mennessä rengastettu kaikkiaan 1 076 laulujoutsenta, ja niistä oli saatu 3 393 löytöilmoitusta.[21] Vanhin Suomessa rengastettu laulujoutsen on ollut 16 vuotta 8 kuukautta ja 12 päivää vanha.[22] Euroopan vanhin oli 26 vuotta 6 kuukautta vanha Tanskassa rengastettu joutsen.[23] Laulujoutsenia rengastetaan myös kaulan ympärille kiinnitetyllä värirenkaalla, jonka tunnuksen voi lukea kiikarilla tai kaukoputkella kaukaakin. Suomen Lapissa on rengastettu tällä tavalla jonkin verran joutsenia. Varsinkin Saksassa on rengastettu värirenkailla suuret määrät talvehtivia joutsenia, ja niistä on saatu runsaasti havaintoja muutto- ja pesimäpaikoilta. Myös Itä-Aasiassa,[24] lähinnä Mongoliassa, on joutsenten värirenkaiden avulla saatu paljon uutta tietoa lajin elintavoista.[25]

Ihminen ja laulujoutsen

Vaino ja suojelu

Laulujoutsen oli 1900-luvun alkupuolella häviämässä Suomesta metsästyksen ja pesänryöstöjen takia. Jo vuonna 1916 suomalainen lintutieteilijä Einari Merikallio oli varoittanut laulujoutsenkannan romahtamisesta ihmisen toimien vuoksi. Vaikka laulujoutsen rauhoitettiin jo vuonna 1934, pesi se vuonna 1949 enää vain Lapin ja Kuusamon erämaaseuduilla. Tuolloin kannan koko oli Merikallion arvion mukaan vain 15 paria.[8][26] Etenkin Muonion eläinlääkäri, kirjailija Yrjö Kokko teki uupumatta valistustyötä laulujoutsenen puolesta lukemattomin lehtikirjoituksin ja luennoin, ja hänen kirjoistaan Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu (1950) ja Ne tulevat takaisin (1954) tuli suomalaisen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikoita.

Rauhoittaminen ja valistus alkoivat kantaa hedelmää 1950-luvun lopulla, vaikka vielä vuonna 1958 Reino Kalliola oli kirjassaan Suomen luonto mereltä tuntureille huolissaan laulujoutsenen vainosta.[8] Viranomaisten tietoon tuli myös yhä enemmän joutsenten ampumisia vielä 1960-luvulla, mikä saattoi johtua myös kannan runsastumisesta. Vuonna 1975 kannan arvioitiin kuitenkin olevan jo 150–200 paria, ja siitä se on edelleen runsastunut. Nykyisin Suomessa on noin 6 000 laulujoutsenparia.[26] Maa- ja metsätalousministeriö on määritellyt laulujoutsenen korvausarvoksi, joka ampujan on muiden seuraamusten lisäksi maksettava valtiolle, 2 018 euroa.[27]

IUCN:n luokittelun mukaan laji ei ole maailmanlaajuisesti uhanalainen.[1] Euroopan neuvoston luonnonvaraisten lintujen suojelusta antaman direktiivin liitteessä I laulujoutsen kuuluu niihin lajeihin, joiden

»...elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella.[28]»

Britanniassa laulujoutsen on luokiteltu "keltaiseen luokkaan",[5] eli se ei tarvitse välittömiä suojelutoimia mutta on kuitenkin silmällä pidettävä laji.[29] Ruotsissa, kuten Suomessakin, kanta pieneni 1900-luvun alussa voimakkaan metsästyksen takia, ja 1960-luvulla oli jäljellä enää noin kaksikymmentä paria pohjoisimmassa Lapissa. Rauhoituksen ja siirtoistutusten jälkeen kanta on noussut neljääntuhanteen pariin.[30] Tanska on talvehtimisseutua, mutta siellä on havaittu muutamia pesiviä pareja. Myös talvehtivien lintujen määrä on kasvussa.[31] Japanissa laulujoutsenta ei pidetä uhanalaisena.[32] Tammikuussa 1996 siellä laskettiin talvehtivan lähes 30 000 laulujoutsenta.[33]

Metsästys Suomessa

Laulujoutsenen liha oli aiemmin Lapissa tärkeää ravintoa etenkin keväällä, kun joutsenet palasivat muutolta rasvaisina ja hyväkuntoisina ja ihmiset olivat nälkiintyneitä talven jälkeen. Aikuisesta joutsenesta saadaan noin 5 kg lihaa, ja kaikki muutkin osat linnusta käytettiin ennen tarkkaan: siivistä tehtiin luutia, nahasta reppuja ja turkiksia, höyhenet ja untuvat käytettiin moniin tarkoituksiin, henkitorvista tehtiin metsästystorvia ja helistimiä, sääriluista imupillejä ja niin edelleen. Sulkasatoaikana keskikesällä aikuisia lentokyvyttömiä joutsenia ja puolikasvuisia poikasia pyydystettiin käsin ja haaveilla. Poikueita pyydystettiin myös elävinä kasvatettaviksi ja lihotettaviksi. Munia pidettiin herkkuna. Niitä kerättiin myös myytäväksi, ja munankerääjiä saapui ulkomailta asti. Keräilijät maksoivat joutsenenmunista hyvin.[10]

Vaikka laulujoutsenen käyttö ravinnoksi oli yleistä, eteläisemmässä ja itäisemmässä Suomessa sen syömiseen asennoiduttiin myös kielteisemmin. Esimerkiksi WSOY:n Maapallon eläimistö -kirjassa vuodelta 1923 lihaa kuvaillaan "lähes ruuaksi kelpaamattomaksi". Maan itäosissa laulujoutsenta oltiinkin pidetty pyhänä lintuna, mikä osaltaan saattoi vaikuttaa myös lintukannan säilymiseen vahvana varsin pitkään. Myös Keski-Suomesta Kannonkoskelta talletetun perimätiedon mukaan joutsenen tappaminen ja syöminen olivat verrattavissa "valkopuhtaan enkelin" tappamiseen. Sotien jälkeisenä pula-aikana joutsenten metsästys yleistyi kuitenkin voimakkaasti koko Suomessa. Myös ihmisten asenteet joutsenta kohtaan olivat muuttuneet, eikä linnun "pyhyyteen" enää uskottu.[8]

Vuonna 2007 Suomen metsästysjärjestöt esittivät, että laulujoutsenen metsästys voitaisiin aloittaa uudelleen kannan runsastumisen takia. Arveltiin, että aggressiivinen joutsen haittaa muiden vesilintujen pesintää.[34] Birdlifen mukaan tutkimukset eivät tue väitteitä.[35] Jo vuonna 2004 silloinen maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja ehdotti joutsenten metsästystä. Luontojärjestöt vastustivat esitystä ja ehdottivat metsästysasioiden siirtämistä ympäristöministeriöön.[36]

Elintavat

Elinympäristö

Suolammet ovat tyypillisiä pesäpaikkoja.

Laulujoutsen välttää pesimistä kovin suurten järvenselkien äärellä. Pohjoisessa se pesii aapasoiden ja rämeiden lammissa. Etelämpänä se suosii reheviä lampia ja suojaisia järvenlahtia. Ravinnon saatavuus määrää reviirin koon: etelässä voi riittää kymmenkunta hehtaaria, mutta pohjoisessa reviiri voi olla satakin hehtaaria.[10] Aivan viime vuosina on tavattu pesiviä pareja myös rehevissä merenlahdissa lähinnä Pohjanlahdella.[37] Muuttomatkoillaan linnut pysähtyvät ruokailemaan matalille merenlahdille ja saariston luotojen rantaveteen. Talveksi ne asettuvat usein kaupunkien lintulammikoille ja satamiin. Islannissa, missä lintua ei ole koskaan metsästetty, joistakin laulujoutsenista on tullut puistolintuja pulujen ja pullasorsien tapaan.

Ravinto

Ravinnokseen joutsen repii pitkän kaulansa ja vahvan nokkansa avulla järven pohjasta vesikasveja ja niiden juuria, etenkin kortteita ja uistinvitaa. Se syö myös vesikasvien ilmaversoja, sekä vedessä eläviä äyriäisiä, nilviäisiä, hyönteisiä ja muita pieniä maa- ja vesiselkärangattomia.[38][8] Muiden puolisukeltajien tavoin laulujoutsen pysyy ruokaillessaan veden pinnalla, mutta pitkän kaulansa ansiosta se ylettyy syömään kasvinosia jopa metrin syvyydeltä. Veden alta ruokaa hakiessaan se käyttää avukseen nokan ja kielen erittäin herkkää tuntoaistia ja nokan sarveisliuskojen avulla se erottelee kasvinosat mudasta.[8] Maalta se voi syödä siemeniä ja meheviä kasvinosia ja myöhemmin kesällä myös mustikoita rantametsästä.[10]

Laulujoutsen käyttää noin 75 prosenttia valveillaoloajastaan syömiseen.[39] Poikaset syövät aluksi proteiinipitoisia hyönteisiä pesäkummun lähiympäristöstä, mutta noin kuukauden ikäisenä ne alkavat harjoitella vesikasvien syömistä.[10] Eläinravinto on kasvaville poikasille erittäin tärkeää, sillä kasvit sisältävät vain vähän poikasten tarvitsemia proteiineja.[8]

Lisääntyminen

Joutsenpari solmii elinikäisen liiton, mutta jos puoliso kuolee, saattaa toinen pariutua uudelleen. Englantilaisessa tutkimuksessa todettiin, että useimmilla laulujoutsenilla oli vain yksi pari elämänsä aikana, mutta joillakin yksilöillä havaittiin jopa neljä paria.[40] Pariutuminen tapahtuu jo nuorena, ennen ensimmäistä pesintää. Näitä niin sanottuja kihlapareja voi tavata monin paikoin järvissä ja lammissa, joilta ne etsivät ja varaavat itselleen reviirin. Reviiri on laaja ja käsittää koko pesimälammen. Järvellä voi olla, koosta riippuen, useitakin pareja. Kyhmyjoutsen taas pesii myös tiiviissä yhdyskunnissa ainakin lounaissaaristossa,[41] mutta sellaisesta ei ole laulujoutsenien osalta ainakaan Suomesta julkaistua tietoa. Laulujoutsenet vartioivat reviiriään erittäin tiukasti. Koiras karkottaa vieraat joutsenet väkivaltaisesti, ja sen on havaittu jopa tappaneen tunkeilijan. Naaras ei ole yhtä aggressiivinen mutta kannustaa koirasta tämän puolustaessa reviiriä. Joutsenet karkottavat pesänsä tuntumasta myös muita lintuja ja nisäkkäitä. Kaakkuri ja kuikka eivät puolestaan siedä joutsenia omilla reviireillään, vaan voimakkaan nokkansa avulla ne käyvät sukelluksista joutsenten suojattoman vatsapuolen kimppuun ja ajavat ne tiehensä.

Joutsenpari kokoaa suuren pesäkekonsa vesikasveista, mudasta, turpeesta ja sammalista pienelle luodolle tai matalikolle suorantaisen lammen tai pikkujärven keskelle. Molemmat rakentavat pesää naaraan tehdessä kuitenkin pääosan. Rakennelma valmistuu viikossa, mutta sitä on korjailtava ajoittain. Pesäaineiden joukossa on pehmeitä kasvinosia, jotka kompostoituessaan vapauttavat lämpöä. Niiden hajotessa kesän mittaan pesä painuu matalammaksi.[10] Joutsenet pesivät joka vuosi samalla järvellä tai lammella. Vanhastaan laulujoutsen on pesinyt järvillä, kyhmyjoutsen merenlahdilla. Kun molempien kannat ovat vahvistuneet, on alkamassa kilpailu elintilasta.[42] Vaikka kyhmyjoutsen on suurempi, on havaintoja laulujoutsenten voitoista.[43]

Naaras munii huhti–toukokuussa 4–7 kermanvalkeaa munaa, joita se hautoo 35–42 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat usean päivän mittaisen jakson aikana, sillä haudonta alkaa ennen kuin munamäärä on lopullinen. Haudonnan aikana munat vähitellen värjääntyvät ruskeiksi. Koiras vartioi pesän lähettyvillä ja häätää tunkeilijat kauemmas. Kun naaras poistuu pesältä ruokailemaan, se peittää munat huolellisesti pesäaineksilla. Molemmat huolehtivat poikasten hoidosta, mutta poikaset kykenevät ruokailemaan itsenäisesti heti pesästä lähdön jälkeen. Hyvin usein joutsenet pesivät niin pienellä lammella, ettei siitä löydy riittävästi ravintoa kasvavalle perheelle. Silloin vanhemmat johdattavat poikueensa jalan lähimmälle järvelle tai seuraavalle lammelle. Usein metsätaivalta voi kertyä satoja metrejä, enimmillään useita kilometrejä.[44][8] Poikaset viettävät ensimmäisen talven vanhempiensa kanssa, ja joskus joukkoon liittyy edellisenkin vuoden poikasia. Poikaset oppivat lentämään 78–96 päivän ikäisinä.[7] Koska poikasen kehittyminen munasta muuttokykyiseksi aikuiseksi vie keskimäärin noin 130 päivää, menehtyvät poikaset helposti, jos talvi tulee aikaisin. Esimerkiksi Suomen Lapissa vain kuutena kesänä kymmenestä olosuhteet ovat suotuisat pesinnän onnistumiselle.[8] Laulujoutsenet tulevat sukukypsiksi 4–5-vuotiaina, joskus jo 3-vuotiaina.[7]

Laulujoutsenen viholliset: pedot, loiset ja taudit

Suomessa laulujoutsenien yleisin tapaturmainen kuolinsyy on sähköjohtoon törmääminen,[45] sillä aikuisen laulujoutsenen kimppuun eivät petoeläimet käy kuin poikkeustapauksessa. Sen munia uhkaavat joskus pesärosvot, kuten korppi, kettu, minkki tai ahma. Myös kaakkurit, lapintiirat tai kuikat voivat ajaa joutsenet pois pesimäjärveltään. Molemmat puolisot puolustavat pesää ja onnistuvat yleensä suojelemaan munia ja poikasia.[10][8]

Kattavaa tutkimusta laulujoutsenten taudeista tai loisista ei ole tehty, mutta ainakin Islannissa imumatojen (Trematoda) luokkaan kuuluvia Schistosoma-suvun halkiomatoja on löydetty runsaasti siellä pesivien laulujoutsenten elimistöstä.[46] Kyseisen suvun loislajit ovat Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan yleisiä myös muilla suvun joutsenilla.[47] Alankomaissa pesivien kyhmy- ja pikkujoutsenten tutkimuksissa on puolestaan tavattu myös useita Amidostomum cygni -lajin sukkulamatoja, jotka todennäköisesti loisivat myös laulujoutsenella.[48]

Huhtikuussa 2006 Skotlannin itärannikolta löytyi kuollut laulujoutsen, jossa todettiin ihmiselle vaarallinen lintuinfluenssan H5N1-virus.[49] Asiantuntijoiden mukaan virus oli samaa tyyppiä kuin hieman aiemmin Saksasta löydetyillä kuolleilla joutsenilla. Todennäköisesti joutsen oli kuollut jossain muualla ja merivirtaukset olivat kuljettaneet sen Skotlantiin.[50] Suomessa ei ole tavattu kyseistä virusta.

Laulujoutsen kulttuurissa

Pääartikkeli: Joutsenet kulttuurissa

Huomiota herättävä iso valkoinen lintu on aina ollut ihmisen kiinnostuksen kohteena. Sen tahraton valkoisuus ja pariuskollisuus ovat ruokkineet ihmisten mielikuvitusta sukupolvesta toiseen. Valkoisuus on ollut tyypillisesti valon ja puhtauden vertauskuva.

Myytit ja kansanperinne

Joutsenta ja munaa esittävä kalliopiirros Äänisjärveltä.

Monet Karjalan kalliopiirroksista esittävät joutsenia, ja niitä tehneitä ihmisiä kutsutaan joskus vesilintukansaksi.[51] Karjalaisen uskomuksen mukaan joutsenta ei saanut vahingoittaa millään tavalla, ja joutsenen tappajan uskottiin tuhoutuvan pian itsekin.[52]

Joutsenta on voitu pitää yhtenä niistä eläimistä, jotka toimivat yhteytenä tuonpuoleisen Tuonelan ja tämänpuoleisen elävien maailman välillä. Tähän viittaavat muun muassa kertomukset Tuonen joessa uivasta Tuonen joutsenesta.[53]

Laulujoutsenesta on aiemmin käytetty kansanomaisia nimiä iso joutsen, isojoutsen ja joutsen.[54]

Laulujoutsen taiteissa

Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti (joutsen vasemmassa yläkulmassa).

Suomen kultakauden taiteilijat maalasivat paljon laulujoutsenia ja liittivät sen sekä kalevalaiseen että antiikin aikaiseen tarustoon.[55] Esimerkiksi Magnus Enckell käytti joutsenia teoksissaan Fantasia ja Mies ja joutsen, joissa linnun symboliikka ei liittynyt niinkään kansallisiin perinteisiin vaan enemmänkin antiikin myytteihin, kuten Leda ja joutsen -kertomukseen.[56] Otto Mannisen runoissa Joutsenet ja Joutsenlaulua esitellään puhtautta ja kirkkautta symboloivat joutsenet, jotka pakenevat syksyn tuloa.[57]

Sibeliuksen Lemminkäinen -sarjan osa Tuonelan joutsen kuuluu orkesterien perinteiseen ohjelmistoon.[58] Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti -maalauksessa joutsen lipuu Tuonelan virralla. Kaulan asennosta näkee, että mallina on ollut laulujoutsen. Suomessa symbolismi alkoi kuvataiteista, ja on päätelty Gallen-Kallelan innoittaneen Sibeliusta, joka puolestaan inspiroi Eino Leinoa kirjoittamaan näytelmärunon Tuonelan joutsen.[59] Leinon Lapin kesässä joutsenet ovat toivon ja uusien vaikutteiden symbolina:

»Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän, te suuret aatteet, teitä tervehdän!

Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä, jos muutattekin maihin etelän!
Oi, oppi ottakaatte joutsenista! Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.

On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.»

Joutsen esiintyy myös Tulenkantajissakin vaikuttaneen Uuno Kailaan runon Ihmisen määrä viimeisissä säkeissä:[60]

»Kauneus, untemme sisar,

on opas meillä:
laulaen kuoleva joutsen,
lehdellä kasteen pisar,

myös tomu kultainen teillä.»

Puoli vuosisataa kansallisromantikkojen jälkeen Yrjö Kokko kirjoitti laulujoutsenesta aivan toisissa olosuhteissa: kun vielä 1800-luvun lopulla laulujoutsen pesi yleisesti Keski-Suomessa asti, 1950-luvulla ainoat pesäpaikat olivat Lapin syrjäseudulla. Kokko oli jo julkaissut satukirjan Pessi ja Illusia ja kuvannut Lapin luontoa teoksessa Neljän tuulen tie. Kirjassa Laulujoutsen - Ultima Thulen lintu hän yhdistää itse ottamansa valokuvat vuolaaseen kuvaukseen joutsenparin elämästä. Kokko teki kirjaa varten taustatyötä viisi kesää ja etsi laulujoutsenen pesää paikallisten oppaiden avulla. Joutsenien etsiminen oli myös osasyy siihen, että Kokko muutti Lappiin sodan jälkeen.[10]

Reino Helismaa on suomentanut myös Lasse Dahlqvistin laulun Kulkuri ja joutsen. Se kertoo unimatkasta joutsenen seurassa.

Laulujoutsen tunnuksissa ja tuotemerkeissä

Tyyliteltyä joutsenta on käytetty monissa logoissa ja tuotemerkeissä:

Lähteet

  1. ↑ a b c Cygnus cygnus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi) Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”IUCN” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  2. ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Cygnus cygnus (TSN 174990) itis.gov. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)
  3. ↑ a b Koskimies, Pertti; Petäinen, Anne; Valste, Juha & Hume, Rob: Suomen ja Euroopan lintuopas.. Ranska: Oy Valitut Palat, 2005. ISBN 951-584-605-6.
  4. ↑ Arthur Grosset: Whooper Swan (Cygnus cygnus) arthurgrosset.com. Viitattu 8.11.2007.
  5. ↑ a b Whooper Swan 10.8.2007. The Royal Society for the Protection of Birds. Viitattu 27.10.2007.
  6. ↑ Södersved, Jan ym. (toim.): Linnut luonnossa. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-31883-6.
  7. ↑ a b c Salminen, Aarno: Suomen sorsalinnut. Helsinki: Lintutieto Oy, 1983. ISBN 951-95560-2-8.
  8. ↑ a b c d e f g h i j Hautala, H. & Suominen, T.: Laulujoutsen. Otava, 1991. ISBN 951-1-11576-6.
  9. ↑ Denis Lepage: Icelandic Whooper Swan (Cygnus cygnus islandicus) Brehm, 1831 (Avibase) Bird Life International. Viitattu 9.11.2007.
  10. ↑ a b c d e f g h i Leinonen, Matti: Laulujoutsen, Suomen kansallislintu. Otava. Porvoo, 2000. ISBN 951-0-23731-0.
  11. ↑ a b Veli Pohjonen ja Lennart Saari: Laulujoutsen (Cygnus cygnus) ja sen esiintyminen Suomen Lapissa 8.1.2007, päivitys 9.7.2007. Helsingin yliopisto, Värriön tutkimusasema. Viitattu 9.11.2007.
  12. ↑ Whooper swan BirdLife International.
  13. ↑ Fer-Jan de Vries: An Unofficial Checklist of the Birds of Japan cs.le.ac.uk. 1998. Viitattu 9.11.2007.
  14. ↑ Lintuatlas 2006–2010: kartoitustilanne. Suomen Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 21.10.2007.
  15. ↑ Joutsenen laulu yhä yleisempää 1.6.2011. Yle Etelä-Savo. Viitattu 1.6.2011.
  16. ↑ Jere Malinen: Laulujoutsen ei sorsi sorsia. Metsästys & Kalastus, 2008, nro 8, s. 27.
  17. ↑ Metsästäjät syyttävät laulujoutsenia metsähanhikadosta 7.11.2010. YLE Uutiset. Viitattu 7.11.2010.
  18. ↑ Rengastajatoimikunta 2003: Rengastajan vuosikirja 2003. – Rengastustoimisto. Helsinki.
  19. ↑ Lehikoinen, Esa; Gustafsson, Esko; Aalto, Tapio; Alho, Pekka; Laine, Jarmo; Klemola, Hannu; Normaja, Jyrki; Numminen, Tapani & Rainio, Kalle: Varsinais-Suomen linnut. Turun lintutieteellinen yhdistys r.y. Turku, 2003. ISBN 952-91-5584-0.
  20. ↑ Hildén, Olavi & Linkola, Pentti: Suuri lintukirja. Otava. Helsinki, 1955.
  21. ↑ Rengastajatoimikunta 2007: Rengastajan vuosikirja 2007. – Rengastustoimisto. Helsinki.
  22. ↑ Rengastajatoimikunta 2008: Rengastajan vuosikirja 2008. – Rengastustoimisto. Helsinki.
  23. ↑ Staav, R. and Fransson, T.: EURING list of longevity records for European birds 23.8.2006. The European Union for Bird Ringing. Viitattu 10.11.2007.
  24. ↑ Whooper Swan Overall Migration Route USGS. Viitattu 9.11.2007.
  25. ↑ Martin Gilbert: Alert: Colour marking of swans and geese in northern Mongolia Birding Mongolia. Viitattu 9.11.2007.
  26. ↑ a b Tringan laulu- ja kyhmyjoutsenkartoitus 2004. Tringa ry. Viitattu 9.11.2007.
  27. ↑ Rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeelliset arvot 12.9.2007. Ympäristöministeriö. Viitattu 9.11.2007.
  28. ↑ Direktiivi luonnonvaraisten lintujen suojelusta 1979. Euroopan Neuvosto. Viitattu 9.11.2007.
  29. ↑ Status explained Royal Society for Protection of Birds. Viitattu 9.11.2007.
  30. ↑ Steve Dahlfors: Sångsvan Sveriges ornitologiska förening. Viitattu 9.11.2007.
  31. ↑ Sangsvane (Cygnus cygnus) Dansk ornitologisk Forening. Viitattu 9.11.2007.
  32. ↑ Colleen Cancio: Conservation efforts: Japan - Whooper Swans Animal Planet. Viitattu 9.11.2007.
  33. ↑ Census on Waterfowl Populations Japanin ympäristöministeriö. Viitattu 9.11.2007.
  34. ↑ Laulujoutsen- kanta kasvanut rajusti 18.6.2007. Turun Sanomat. Viitattu 9.11.2007.
  35. ↑ Tutkimukset eivät tue metsästäjien joutsenväitteitä 17.6.2007. BirdLife. Viitattu 9.11.2007.
  36. ↑ Luontojärjestöt: Joutsenet suojeltava Korkeaojalta 18.9.2004. Suomen Luonnonsuojeluliitto. Viitattu 9.11.2007.
  37. ↑ Tiira Lintutietopalvelu BirdLife Finland. Viitattu 21.10.2007.
  38. ↑ Leikola, Anto (toim.): Suuri eläinkirja II. WSOY. Milano, 1963.
  39. ↑ Whooper Swan Beardsley Zoo. Viitattu 9.11.2007.
  40. ↑ Eileen C. rees et al.: Mate fidelity of swans: an interspecific comparison, s. 121. Teoksessa Jeffrey M. Black (toim.): Partnerships in birds: the study of monogamy. Oxford University Press, 1996. ISBN 9780198548607.
  41. ↑ Miettinen, Mika; Stjernberg, Torsten & Högmander, Jouko: Saaristomeren kansallispuiston ja sen yhteistoiminta-alueen pesimälinnusto 1970- ja 1990-lukujen alussa. Metsähallitus. Vantaa, 1997. ISBN 951-53-1236-1.
  42. ↑ Kyhmyjoutsenet käyvät taistelua elintilasta 2000. Verkkouutiset. Viitattu 9.11.2007.
  43. ↑ Tornien taistossa 2001 neljä tuhatta osallistujaa 2001. Birdlife Finland. Viitattu 9.11.2007.
  44. ↑ Hyytiä, Kalevi; Kellomäki, Erkki & Koistinen, J. (toimittajat): Suomen lintuatlas.. SLY:n Lintutieto Oy, Helsinki, 1983. ISBN 951-95560-3-6.
  45. ↑ Sähkölinjat tappavat valtavasti lintuja 5.11.2007. Kaleva. Viitattu 9.11.2007.
  46. ↑ Kolarova, L., Rudolfova, J., Hampl, V., et al: Allobilharzia visceralis gen nov, sp nov (Schistosomatidae-Trematoda) from Cygnus cygnus (L.) (Anatidae). Parasitology International, 2006, 55. vsk, nro 3, s. 179-186.
  47. ↑ Bayssade-Dufour, C., Jouet, D., Rudolfova, J., Horak, P. & Ferte, H.: Seasonal morphological variations in bird schistosomes. Parasite-Journal de la Societe Francaise de Parasitologie, 2006, 13. vsk, nro 3, s. 205-214.
  48. ↑ Borgsteede, F.H.M., Kavetska, K.M. & Zoun, P.E.F.: Species of the nematode genus Amidostomum Railliet and Henry, 1909 in aquatic birds in the Netherlands. Helminthologia, 2006, 43. vsk, nro 2, s. 98-102.
  49. ↑ H5N1-lintuinfluenssa varmistui Britanniassa 6.4.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.11.2007.
  50. ↑ Bird flu swan was from outside UK 11. huhtikuuta 2006. BBC News. Viitattu 9.11.2007.
  51. ↑ E. Dmitryakova et al.: Karjalan petroglyfit Suomussalmen lukio. Viitattu 9.11.2007.
  52. ↑ Laulujoutsen BirdLife. Viitattu 9.11.2007.
  53. ↑ Kalevalan viidestoista runo sacred-texts.com. Viitattu 9.11.2007.
  54. ↑ Merilä, Eino: Käytössä olleita ja ehdotettuja linnunnimiä Hailuoto, insula Rari Generis. 1996. Viitattu 7.4.2011.
  55. ↑ Halosenniemi – Taiteen heijastuksia – äänten kaikuja, luonnon kuvajaisia tuusula.fi. 2005. Viitattu 9.11.2007.
  56. ↑ Magnus Enckell: Fantasia Suomen kuvataiteen kultakausi. Opetushallitus. Viitattu 29.10.2007.
  57. ↑ Pirjo Lyytikäinen: Lyriikkaa melankolian ja hurmion tähtimerkeissä Symbolismi ja dekadenssi. Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto. Viitattu 29.10.2007.
  58. ↑ Juha T. Koskinen: Sibeliuksen Lemminkäisen toinen tuleminen YLE Sininen Laulu. Viitattu 9.11.2007.
  59. ↑ Pirjo Lyytikäinen: Johdatus symbolismiin (Kotimaisen kirjallisuuden luentosarja) opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi. Viitattu 9.11.2007.
  60. ↑ Uuno Kailas: Runoja, s. 118. WSOY, 1932.
  61. ↑ Joutsen-symboli ja Norden-logotyyppi – pohjoismaisen yhteistyön tunnus Pohjoismainen ministerineuvosto. Viitattu 9.11.2007.
  62. ↑ Joutsenmerkki - vaikuttava valinta SFS-Ympäristömerkintä. Viitattu 23.2.2008.
  63. ↑ Joutsenlippu Finfood. Viitattu 9.11.2007.
  64. ↑ Jukka Suvisaari: Kunnallisvaakunoittemme heraldinen ornitologia Bongariliitto. Viitattu 9.11.2007.
  65. ↑ Yleisradion historiaa: 1950-luku YLE. Viitattu 9.11.2007.
  66. ↑ Anto Leikola: Lintumaailman valokuvamalli (kirja-arvostelu Matti Leinosen teoksesta Laulujoutsen) Helsingin Sanomat. Viitattu 9.11.2007.

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta

  • Haapanen Antti: Erään naarasjoutsenen elämäntarina. Ornis Fennica, 1982, nro 59, s. 153-155. BirdLife Finland.
  • Haapanen Antti: Suomen laulujoutsenkanta. Lintumies, 1987, nro 4, s. 146-150. Lintutieteellisten Yhdistysten Liitto LYL.
  • Haapanen, Antti, Helminen, Matti & Suomalainen, H. K.: Population growth and breeding biology of the Whooper Swan Cygnus c. cygnus, in Finland in 1950–1970. Finnish Game Res., 1973, nro 33, s. 39–60.
  • Hautala, Hannu; Suominen, Teuvo: Laulujoutsen. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11576-6.
  • Huttunen, P. ja M. Paakkinen (toim.): Kotka ja tuhat joutsenta. Äyräpään lintuparatiisi. 158 s. Otava, 2003. ISBN 951-1-17971-3.
  • Ikävalko, Reijo: Laulujoutsen, kansallislintu. Teksti: Reijo Ikävalko. Kuvat: Seppo Haavisto, Hannu Siitonen, Seppo J. J. Sirkka. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2006. ISBN 952-5591-74-3.
  • Kokko, Yrjö: Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu. WSOY, 1950.
  • Kokko, Yrjö: Ne tulevat takaisin. WSOY, 1954.
  • Leinonen, Matti: Laulujoutsen, Suomen kansallislintu. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23731-0.
  • Parkkinen, Jukka: Yrjö Kokko – sadun ja luonnon runoilija. WSOY, 2003. ISBN 978-951-0-28407-0.
  • Väisänen, Risto A. Lammi, Esa & Koskimies, Pertti: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, 1998. ISBN 951-1-12663-6.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Laulujoutsen&oldid=12109544”