Kuolemanjälkeinen elämä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Tuonpuoleinen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuolemanjälkeinen elämä on monissa uskonnoissa esiintyvä uskomus, jonka mukaan ihminen jatkaa olemassaoloaan tuonpuoleisessa eli jossakin olotilassa kuoleman jälkeen.[1]

Käsitykset tuonpuoleisesta vaihtelevat paljon eri uskontojen ja jopa samaan uskontokuntaan kuuluvien ihmisten välillä. Tuonpuoleinen on usein myös jumalten kotipaikka.

Tiede suhtautuu epäilevästi kuolemanjälkeiseen elämään. Fyysisestä kehosta erillisen henkiminän tai sielun olemassaolo on kyseenalaistettu, sillä ihmiskehon on todettu toimivan fysiikan ja kemian lakien mukaisesti. Nykyaikaan asti kuolemanjälkeisen elämän pohdinta on kuitenkin ollut kaikissa kulttuureissa yleistä. Ihmiset olivat entisaikoihin nykyistä uskonnollisempia, ja käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä on useimpien uskontojen oleellinen osa.[2] Nykyisin tiede ja kuolemanjälkeinen elämä kohtaavat niin sanottujen kuolemanrajakokemusten tutkimuksessa.[3]

Tapoja ja käsityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainajala on tuonpuoleinen tai tuonpuoleisessa sijaitseva kuolleiden sielujen maa tai koti. Tuonpuoleisessa voi joskus olla monta vainajalaa, kuten kristityillä on taivas ja helvetti. Joissakin uskonnoissa kuolemanjälkeisen elämän lisäksi on toinenkin kuolemanjälkeinen vaihtoehto sielun kohtaloksi, kadotus. Kadotus tarkoittaa yleensä sielun tuhoutumista, mutta se voi olla myös synonyymi helvetille.

Tuonpuoleista pidetään usein vainajan sielun luonnollisena asuinpaikkana, jonne se pyritään erilaisin rituaalein saattelemaan. Hautaamisen eräs merkitys monissa kulttuureissa on auttaa sielua siirtymään tuonpuoleiseen, yleensä mahdollisimman mukavasti. Eräs syy tähän on kummitteleviin sieluihin kohdistuva pelko.lähde?

Monessa kulttuurissa eri puolilla maailmaa kunnioitetaan tai palvotaan edesmenneitä esi-isiä. Yleisintä se on Kaukoidässä ja Afrikassa. Tarkemmat käytännöt riippuvat kunkin kulttuurin kuolemanjälkeisen elämän käsityksistä. Joskus esi-isille tarjotaan uhrilahjoja, joilla heidän elämänsä tuonpuoleisessa olisi mukavampaa. Toisissa kulttuureissa lahjoilla pyritään lepyttämään esi-isiä. Vainajilta voidaan myös pyytää apua tai neuvoja.[4]

Jälleensyntymisessä ihmisen sielun uskotaan siirtyvän kuoleman jälkeen toiseen ruumiseen.[5]

Vainajan on usein uskottu ilmestyneen eläville kummituksena, ja merkkejä kummittelusta on nähty monenlaisissa ilmiöissä.[6]

Jotkut samastavat nykyisin enkelit ja vainajien henget toisiinsa, mutta alun perin kyseessä ovat kokonaan eri olennot.[7]

Kuolemanjälkeiseen elämään uskovissa kulttuureissa on pystytetty temppeleitä ja muita rakennuksia, joissa ilmenee usko tuonpuoleiseen.[8]

Eri kulttuureissa ja uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoriallisista haudoista on löydetty käyttöesineitä, joita vainajan uskottiin tarvitsevan tuonpuoleisessa.[9]

Muinainen Egypti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisen Egyptin kuolemankäsityksellä on ollut suuri vaikutus Lähi-idän uskontoihin. Muinaisegyptiläinen uskonto pohdiskeli paljon kuolemanjälkeistä elämää ja kuolema nähtiin usein vain siirtymävaiheena toisenlaiseen todellisuuteen. Jumala Osirista on pidetty alkuperäisenä vapahtajajumalana, josta käsitys levisi muihin uskontoihin. Osiris-mysteeriot levisivät Serapis-kultin mukana myös Antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Muinaisegyptiläisessa uskonnossa Anubis johdatti kuolleen Osiriksen saliin, jossa hän joutui osoittamaan kelvollisuutensa päästäkseen vihannoiville kentille. Vainajan sydän punnittiin Osiriksen salissa 42 jumalan läsnä ollessa Osiriksen vaa'alla Maatin sulkaa vasten. Kirjuri Thot kirjasi tuloksen muistiin ja vainaja pääsi joko Osiriksen kentille tai joutui kuolemaan toisen kerran, jolloin hän lakkasi olemasta.

Lähi-idän uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa, juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ihmisellä on kuoleman jälkeen mahdollisuus pelastua tai joutua kärsimykseen. Persialaisen zarathustralaisuuden mukaan Viimeisellä tuomiolla hyvien ihmisten sielut saivat jatkaa elämäänsä ruumiillisissa kehoissa. Tämä käsitys levisi juutalaisten ajatteluun ja sitä kautta kristinuskoon ja islamiin. Ajatus kuolemattomasta sielusta on peräisin kreikkalaisesta kulttuurista. Varhaiskristityt uskoivat ristillä kuolleen Jeesuksen pikaiseen toiseen tulemiseen, josta seuraisi kaikkien kuolleiden ylösnousemus, viimeinen tuomio ja maailmanloppu. Kristittyjen Uuden testamentin 27 kirjassa näkyy kuolemanjälkeistä elämää koskevien näkemysten monimuotoisuus ja niiden synteesi kristillisessä ajattelussa.[10]

Taivas oli vielä Vanhassa testamentissa Jumalan fyysinen asuinsija. Uuden testamentin ajan ja keskiajan välillä taivas alettiin nähdä onnellisena paikkana, johon kaikki uskovaiset pääsivät jumalallisten olentojen ja pyhimysten joukkoon turvaan tuskalta ja surulta. Taivaan vastakohdaksi varhaisessa kristinuskossa nähtiin helvetti, jossa kärsittiin tuskaa ja rangaistuksia. Taivaaseen pääsyn välitilaksi katolinen kirkko sijoitti kiirastulen niitä varten, joiden oli ensin sovitettava syntinsä.[11]

Islamiin kuuluu usko elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa maailmassa. Ihminen joutuu joko Helvettiin tai Paratiisiin sen mukaan, miten kukin tuomitaan viimeisellä tuomiolla. Kuoltuaan ihminen saa haudassa kaksi vierasta. He ovat enkelit nimeltä Munkar ja Nakir (منكر ونكير). Nämä kuulustelevat kuollutta hänen uskostaan Muhammediin ja kiduttavat häntä, jos vastaukset eivät kelpaa. Uskottomien kidutus alkaa heti kuoleman jälkeen.[12][13] Uskovat sen sijaan saavat nähdä jo välähdyksen Paratiisista. Sielulla on neljä peräkkäistä asuinsijaa, jokainen suurempi kuin edellinen: kohtu, tämä maailma, kuolemanjälkeinen välitila barzakh haudassa sekä ikuisuus joko Helvetissä tai Paratiisissa. [14] Välitilan kuollut voi viettää monessa paikassa: profeetat suoraan Paratiisissa, marttyyrit lähellä Paratiisin porttia sieltä saatavaa ruokaa nauttien tai vihreinä lintuina Paratiisissa. Uskottomat viettävät väliajan uuneissa tai verivirroissa kidutusta kärsien. Ennen puberteettia kuolleet lapset pääsevät kaikki Paratiisiin, koska šaria ei pidä lapsia täysivaltaisina ihmisinä ja vastuullisina teoistaan. [15]

Idän uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hindulaisen ja buddhalaisen käsityksen mukaan ihmiset ja eläimet syntyvät uudestaan jonakin toisena elävänä.[16][17] Buddhalaisuuden mukaan yksilöllä ei ole ikuista sielua, ja tämänpuoleinen elämä ruumiissa on kärsimystä. Buddhalaisten tavoitteena on päästä irti kuoleman ja jälleensyntymisen kierteestä eli samsarasta. Joissain mahajanabuddhalaisuuden suuntauksissa uskotaan taivaiden maailmaan, jonne hurskaat buddhalaiset pääsevät kuoleman jälkeen jatkamaan valaistumisen tavoittelua. Helvettiin taas joutuvat väliaikaisesti kärsimään erityisen syntiset yksilöt. Tiibetiläinen kuolleiden kirja opastaa vainajaa matkallaan tuonpuoleiseen.[18]

Afrikan uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan perinteisissä uskonnoissa esi-isien palvonta ja heidän kanssaan kommunikointi ovat usein tärkeässä osassa. Esi-isät ovat afrikkalaisille kuitenkin edelleen vain vainajia, eivätkä he ole muuttuneet jumaliksi. Vähemmän merkittävät vainajat jäävät pelkiksi haamuiksi tai varjoiksi.[19]

Joillain metsästäjä-keräilijöillä kuten Tansanian hadzoilla ei ole kuolemanjälkeisen elämän käsitettä, vaan heidän käsityksensä mukaan ihmisen henkinen olemassaolo lakkaa kuolemassa.[20]

Suomen muinaisusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaissuomalaisilla vainaja jatkoi elämäänsä kuoleman jälkeen Tuonelassa tai Manalassa.[21]

Uudet uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla nousi ”tieteellisiä uskontoja” kuten spiritualismi, joka perustui kommunikoimiseen vainajien kanssa meedioiden välityksellä. Spiritualistit uskoivat, että kuolemassa sielu aluksi vain vetäytyy syrjään mutta ei katoa. Spiritualismin mukaan helvettiä, kadotusta, viimeistä tuomiota tai fyysisen kehon ylösnousemusta ei ole.[22]

Jälleensyntymisen ajatus alkoi saavuttaa suosiota länsimaissa 1960-luvulta alkaen, kun itämaisten uskontojen suosio nousi. New age -ajattelussa jälleensyntyminen nähdään parantumisen ja kehittymisen mahdollisuutena.[23]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lewis, James R.: Encyclopedia of Afterlife Beliefs and Phenomena. Visible Ink Press, 1995. ISBN 0-7876-0288-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Erkki Hartikainen (toim.): Lukion elämänkatsomustieto 10 Erkki Hartikainen. Viitattu 18.8.2007.
  2. Lewis 1995, s. xvii.
  3. Lewis 1995, s. xvii–xviii.
  4. Lewis 1995, s. 17–19.
  5. Lewis 1995, s. xx.
  6. Lewis 1995, s. 26.
  7. Lewis 1995, s. 21.
  8. Lewis 1995, s. 30.
  9. Lewis 1995, s. xvii.
  10. Lewis 1995, s. xviii–xix.
  11. Lewis 1995, s. xix.
  12. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, s. 150–157
  13. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 109, 237. Isaac Publishing, 2013.
  14. Sookhdeo, 2013, s. 242
  15. Sookhdeo, 2013, s. 242
  16. Buddhalaisuus Uskonnot Suomessa. Viitattu 8.3.2015.
  17. Hindulaisuus Uskonnot Suomessa. Viitattu 8.3.2015.
  18. Lewis 1995, s. 59–63.
  19. Lewis 1995, s. 3–4.
  20. Lewis 1995, s. 3.
  21. Tuonpuoleinen maailma Internetix/Philip Gustafsson 1997. Viitattu 8.3.2015.
  22. Lewis 1995, s. xvii, xix–xx.
  23. Lewis 1995, s. xx–xxi.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikkilä, Kai & Jokivuori, Pertti: Kuoleman salaisuus. Helsinki: Kirjayhtymä, 1994. ISBN 951-26-3911-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuolemanjälkeinen elämä.