Adolf Hitler
| Adolf Hitler | |
|---|---|
| [[Tiedosto:Adolf Hiter|250px|]] | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta |
| Kuollut | 30. huhtikuuta 1945 Berliini, Saksa |
| Arvonimi | Führer und Reichskanzler (valtakunnankansleri ja valtakunnanpresidentti) |
| Titteli | Führer |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Adolf Hitler (s. 20. huhtikuuta 1889, Braunau am Inn, Itävalta, k. 30. huhtikuuta 1945, Berliini, Saksa) oli Saksan diktaattori (valtakunnankansleri ja valtakunnanpresidentti eli Führer) 1930- ja 1940-luvuilla. Hitler oli maailmanhistorian merkittävimpiä hirmuhallitsijoita ja kansanmurhaajia. Hitlerin valtakaudella Saksa harjoitti vihamielistä ja sotaisaa laajentumispolitiikkaa, mikä oli toisen maailmansodan pääasiallinen syy. Hitlerin Saksassa ja sen valloittamilla alueilla kiistettiin monien kansanryhmien, etenkin juutalaisten, ihmisoikeudet ja pantiin lopulta toimeen massiivinen kansanmurha, jonka uhreiksi joutui suuri osa Euroopan juutalaisväestöä ja monia muita vähemmistöjä.
Hitlerin politiikka tukeutui avoimeen rasismiin, diktatooriseen johtamistapaan ja totalitarismiin. Hitlerin kannattama poliittinen aatesuunta tunnetaan kansallissosialismina eli natsismina ja häntä pidetään yhtenä sen keskeisistä kehittäjistä. Hitlerin valtakausi alkoi Versaillesin rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja massiivisella asevarustelulla, jonka nosti Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisesta talouskriisistä. Valtansa huipulla Hitlerin johtama Saksa liittolaisineen oli valloittanut suurimman osan Eurooppaa. Vaikka hänen politiikkansa johti lopulta Saksan valtakunnan tuhoon, miehitykseen ja puolen vuosisadan mittaiseen jakoon, Hitler oli aikanaan monien saksalaisten kannattama ja palvoma johtaja ja kansallisosialismi sai kannatusta myös muualla maailmassa. Nykysaksalaiset suhtautuvat Hitleriin ja hänen aikakauteensa pääasiassa häpeän, syyllisyyden ja vastenmielisyyden sekaisin tuntein.
Varhaiset vuodet
Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä, pienessä kaupungissa 90 km länteen Linzistä, Ylä-Itävallassa, Itävalta-Unkarissa. Hänen isänsä Alois Hitler oli tullivirkailija. Alois Hitler oli syntynyt aviottomana, ja käytti 40:een ikävuoteensa saakka äitinsä sukunimeä Schicklgruber. Alois Hitlerin kolmas vaimo ja Hitlerin äiti Klara Hitler (os. Pölzl) oli miehensä pikkuserkku, minkä vuoksi avioliitto vaati piispan erikoisluvan. Klara Hitler synnytti yhteensä kuusi lasta. Ainoastaan kolmas poika Adolf ja nuorempi Paula-sisar jäivät henkiin. Alois Hitlerillä ja hänen toisella vaimollaan Franziska Matzelbergerillä oli ennestään poika, Alois nuorempi ja tytär Angela.
Adolf Hitler aloitti koulunkäyntinsä 1895 Fischlhamin kylän kansakoulussa. Viiteentoista ikävuoteen mennessä hän kävi viittä koulua perheen muuttaessa seitsemään kertaan. Nuorena Hitler oli hyvä oppilas, mutta kuudennella luokalla (1900–1901) Linzin oppikoulussa hänen menestyksensä loppui ja hän joutui uusimaan luokan. Opettajiensa mukaan hänellä ei ollut "halua tehdä koulutyötä". Hitler selittää tätä kirjassaa siten, että isä halusi hänestä virkamiehen, johon hänellä ei ollut mitään halua, joten hän lopetti koulunkäynnin. Hän sairastui, ei saanut todistusta ja joutui siirtymään isänsä kuoleman 3. tammikuuta 1903 jälkeen valtion oppikouluun Steyriin, minkä hän jätti kesken vähän ajan kuluttua. Viimeisessa todistuksessaan 1905 hän sai tyydyttäviä arvosanoja ja hyvän historiassa ja maantiedossa ja kiitettävän piirustuksessa. Saatuaan todistuksensa Hitler joi itsensä ensimmäisen kerran humalaan, heräsi aamulla maantieltä ja vannoi ettei tekisi sitä enää uudestaan.
Hitler haaveili taidemaalarin urasta, mutta häntä ei hyväksytty Wienin taideakatemiaan kahdesta yrityksestä (1907 ja 1908) huolimatta. Äiti ja sukulaiset painostivat häntä opettelemaan ammatin, mutta Hitler uneksi tulevaisuudesta taiteilijana, eikä osallistunut perheen elatukseen. Maalauksissaan Hitler kuvasi pääasiassa kaupunkimaisemia, joissa näkyvät ihmiset olivat lähinnä hahmotelmia, sekä perinteisiä kukka-asetelmia. Taideakatemian rehtori kehotti Hitleriä hakemaan arkkitehtuurilinjalle, jonne hän ei päässyt ilman ylioppilastutkintoa. Äitinsä kuoltua 21. joulukuuta 1908 yhdeksäntoistavuotias Hitler muutti pysyvästi keisarikunnan pääkaupunkiin Wieniin. Hän sai orvonavustusta, mutta lahjoitti sen sisarelleen. Hitler elätti itsensä tilapäisillä töillä, lumenluonnilla, matkalaukkujen kantamisella, mattojen pieksemisellä ja vaivaishuollon avustuksilla. Hän peri kuitenkin hiukan rahaa tätinsä kuoltua.
Hitlerin varat loppuivat pian ja marraskuussa 1909 hän joutui muuttamaan kodittomien suojaan ja 1910 varattomien työläisten asuntolaan. Hitler kertoo saaneensa lisätuloja "pienenä piirtäjänä", maalaamalla postikortteja Wienin tunnetuista rakennuksista. Työväenluokkaan hän ei halunnut samaistua, vaan piti itseään aina taiteilijana. Kaiken vapaa-aikansa hän käytti lukemiseen.
Jo Wienissä asuessaan Hitler kiinnostui politiikasta. Hän alkoi vihata marxismia ja liberalismia sekä erityisesti monikulttuurista Habsburgien hallitsemaa Itävalta-Unkarin valtakuntaa. Hän vastusti erityisesti sosiaalidemokraattien yleislakolla saavuttamaan miesten yleistä äänioikeutta, mikä merkitsi kolmasosan valtakunnan väestöstä käsittävien saksalaisten määräysvallan loppua, ja piti tätä slaavilaisten "toverien" hännystelynä. Kertomansa mukaan hän kannatti Georg Ritter von Schönererin perustamaa suursaksalaista kansallista puoluetta. Poliittisena esikuvanaan hän kuitenkin piti Wienin kaupunginjohtajaa ja kristillissosiaalisen puolueen johtajaa Karl Luegeria, koska tämä tajusi miten puolue on rakennettava kansanjoukkojen kannatuksen perustalle. Hän piti kuitenkin julkisesti juutalaisvastaista Luegeria aivan liian suvaitsevana miehenä.
Vuonna 1913 hän sai hiukan rahaa isänsä perinnöstä ja muutti Müncheniin Saksaan luultavasti välttääkseen asepalveluksen. Tällöin Hitler oli kahdenkymmenen neljän ikäinen. Hänet kuitenkin löydettiin ja kutsuttiin seuraava vuonna Itävalta-Unkarin keisarillis-kuninkaalliseen armeijaan, mutta terveystarkastuksessa Hitler havaittiin palvelukseen kelpaamattomaksi.
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä elokuussa 1914 Hitler liittyi kuitenkin vapaaehtoisena Baijerin armeijaan. Hän palveli Ranskassa ja Belgiassa lähettinä 16. baijerilaisessa reservirykmentissä. Hänen sotilasuransa oli moitteeton, mutta hänet ylennettiin vain korpraaliksi, koska hän ei ollut Saksan kansalainen. Hitler piirsi myös sarjakuvia ja ohjeita armeijan lehteen. Lokakuussa 1916 Hitler haavoittui jalkaan Pohjois-Ranskassa, mutta palasi rintamalle maaliskuun alussa 1917.
Hitler sai urheudestaan kaksi kunniamerkkiä, toisen luokan rautaristin joulukuussa 1915 ja ensimmäisen luokan rautaristin elokuussa 1918, jota ei yleensä myönnetty korpraaleille. 15. lokakuuta 1918, vain hiukan ennen sodan loppua, Hitler tuotiin kenttäsairaalaan sokeutuneena myrkkykaasuhyökkäyksen jälkeen. Sodan aikana Hitleristä tuli intomielinen kansallismielinen, vaikkakaan hän ei ollut Saksan kansalainen. Sanaa "patriootti" hän piti kuuluvan aatelisten suvuille, käytännössä vain muodolliselle isänmaallisuudelle. Saksan antautuminen marraskuussa 1918 järkytti häntä, kuten monia muutakin, koska Saksan armeija oli sotilaiden ja kansalaisten mielikuvissa voittamaton.
Monien nationalistien tapaan Hitler syytti poliitikkoja, "marraskuun rikollisia", antautumisesta. Laajalle levinneen oikeistolais-konservatiivisen selkäänpuukotuslegendan (Dolchstosslegende) mukaan liberaalipoliitikot olivat pettäneet ja "puukottaneet selkään" Saksan kansaa ja sotilaita. Versaillesin rauhansopimus oli saksalaisten mielissä nöyryytys. Se vieritti syyn sodan alusta Saksalle ja määräsi sen huikeisiin sotakorvauksiin. Näitä mielialoja historioitsijat pitävät yhtenä tekijöistä, jotka johtivat myöhemmin Hitlerin valtaannousuun.
Kansallissosialistinen puolue
Sodan päätyttyä Saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa-alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset.
Hitler jäi armeijaan, joka osallistui lähinnä sosialistien työläiskapinoiden kukistamiseen. Hän osallistui "kansallisen ajattelun" kursseille, joita Baijerin Reichswehr järjesti. Heinäkuussa 1919 Hitler määrättiin puhetaitojensa ansiosta poliisivakoojaksi pienen Saksan työväenpuolueen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP) joukkoon. 12. syyskuuta hän meni kuuntelemaan puhetta "Kuinka kapitalismi voidaan eliminoida". Seuranneessa väittelyssä hän raivostui ja puhui voimakkaasti separatisteja vastaan Saksan yhtenäisyyden puolesta. Pian tämän jälkeen Hitler liittyi puolueeseen. Siellä hän tapasi Dietrich Eckartin, erään puolueen perustajista ja antisemiitin. Hitler pääsi armeijasta 1920 ja alkoi toimia täysipäiväisesti puolueen toiminnassa nousten pian sen johtoon. Hän muutti puolueen nimen kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP).
Hitlerin puhetaidot ja hänen korostamansa lojaalisuus toivat hänelle kannattajajoukkoa. Hän puhui kadunkulmissa ja hyökkäsi juutalaisia, sosialisteja, liberaaleja, kapitalisteja ja kommunisteja vastaan. Hitlerin varhaisimpiin seuraajiin kuuluivat Rudolf Hess, Hermann Göring ja Ernst Röhm, natsien taisteluosasto SA:n johtaja. Eräs liittolaisista oli ensimmäisen maailmansodan veteraani, kenraali Erich Ludendorff. Pian Hitler nousi Baijerin nationalistisen liikkeen johtavaksi hahmoksi.
Tärkein tavoite puolueohjelmassa oli Versaillesin häpeärauhan kumoaminen. Muita tavoitteita olivat mm. elintilan lisääminen, etnisesti ei-saksalaisten (mm. juutalaisten) kansalaisuuden lakkauttaminen, vahva valtiovalta, korkojen ja muiden pääomatulojen kieltäminen sekä kartellien, suurten kauppojen ja osin maankin valtiollinen haltuun otto. Viimeisenä vaatimuksena oli "yhteinen etu ennen yksilön etua". Kansallissosialistien ideologia ei ollut erityisen omaperäistä. Se lähti rodun käsitteestä ja ylemmän rodun hallitsemasta imperiumista, joka oli yleinen käsitys silloisessa Euroopan radikaalissa oikeistossa. Kansallissosialistit hyödynsivät myös sosialismin kapitalismin vastaisuutta, mutta hylkäsivät marxilaisen sosialismin kansainvälisyyden ja korvasivat sen kansallismielisyydellä. Hitlerin valtaannousun jälkeen radikaalimpi vasemmistolainen siipi puhdistettiin puolueesta.
Natsi-ideologit, kuten Alfred Rosenberg, hylkäsivät demokratian sekä vapaamieliset arvot ja kannattivat yli-ihmisten eliitin hallitsemaa valtiota. Natsit pitivät omaa ideologiaansa "kolmantena tienä" radikaalin sosialismin ja porvarillisen kapitalismin välillä. Natsien yhteiskunnallista järjestelmää kutsuttiin nimellä Volksgemeinschaft, kansanyhteisö. Yhteiskuntamalli oli jäykän hierarkkinen ja johtajuus säteili alaspäin kansan johtajasta kohti hänen seuraajiaan. Kaikki oli määrä tapahtua ennemmin kansan kuin yksilön eduksi. Yhteisöllisyyttä toteutettiin rituaalisesti: joukkokokoontumisilla, paraateilla, järjestäytyneellä urheilulla, kulttuuriaktiviteeteillä, kampanjoilla nälkäisten auttamiseksi, jne..
Yleisen vihollisen Hitler löysi juutalaisista, jotka edustivat paitsi suurpääomaa, myös "bolševikkijuutalaisuutta."
Hitler yritti vallankaappausta 8. marraskuuta 1923 Baijerin pääkaupungissa Münchenissä ottaakseen vallan ja marssiakseen Berliiniin, kuten Mussolini oli tehnyt Roomassa edellisenä vuonna. Apunaan hänellä oli kenraali Ludendorff. Alkuhämmennyksen jälkeen Baijerin poliisi kukisti kaappausyrityksen, jossa kuoli 16 ihmistä.
Hitlerin pidättäneet ja vanginneet viranomaiset olivat osittain hänen aatteidensa kannalla. Joutuessaan oikeuteen maanpetoksesta huhtikuussa 1924, Hitler muutti oikeudenkäynnin propagandatilaisuudeksi. Tuomarit sallivat hänen esittää ajatuksiaan oikeudelle määräämättömän ajan. Hitler sai viiden vuoden tuomion, mutta istui Landsbergin vankilassa vain yhdeksän kuukautta. Vankeusaikanaan hän sai suuren määrän ihailijapostia, mukaan lukien paljon postia naisilta. Vankeusaikanaan hän saneli kirjaansa Mein Kampf (Taisteluni) varamiehelleen Hessille. Kirjan ensimmäisen osan hän omisti viime vuoden marraskuun vallankaappausyrityksen kaatuneille tukijoilleen. Kun Hitler armahdettiin joulukuussa 1924, natsipuolue oli kuihtunut lähes olemattomiin.
Natsien valtaannousu
Puolueen uudelleen perustamisen jälkeen Hitler ryhtyi päämääriensä ajamiseen laillisin keinoin. Kannatus oli aluksi vähäistä.
Käännekohta tuli suuren laman myötä 1930. Konservatiivit eivät olleet ikinä hyväksyneet Saksaan 1919 perustettua demokraattista hallintoa (Weimarin tasavaltaa), ja myös äärioikeisto vastusti sitä avoimesti. Sosiaalidemokraatit sekä keskustan ja oikeiston vakiintuneet puolueet eivät pystyneet vastaamaan laman aiheuttamaan šokkiin. Syyskuun 1930 vaaleissa NSDAP sai yllättäen 18 % äänistä ja 107 paikkaa Reichstagissa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalitulos oli katastrofi Heinrich Brüningin keskustaoikeistolaiselle hallitukselle, joka nyt menetti enemmistönsä.
Hitlerin äänestäjistä suurin osa oli maanviljelijöitä, sotaveteraaneja ja keskiluokkaa, joihin 1920-luvun hyperinflaatio ja työttömyys iskivät kovimmin. Kaupungin työväestö ei juuri Hitleriä kannattanut: Berliinissä ja Ruhrin alueella kannatus oli olematonta.
Brüningin tiukka taloudenpito oli tuomassa pientä helpotusta talouteen, joten hallitus halusi välttää presidentinvaalin 1932 ennen nousukautta ja taivutteli natsipuoluetta suostumaan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin kauden jatkamiseen. Hitler kieltäytyi ja lähti Hindenburgia vastaan vaalissa, jonka hävisi. Hän tuli kuitenkin toiseksi molemmilla kierroksilla ja sai 35 % äänistä toisella kierroksella huhtikuussa.
Hindenburg erotti hallituksen ja nimitti uudeksi pääministeriksi Franz von Papenin, joka välittömästi määräsi uudet Reichstagin vaalit. Heinäkuussa 1932 NSDAP sai parhaan vaalituloksensa, 230 paikkaa, ja siitä tuli suurin puolue. Koska natsit ja heille vihamieliset kommunistit hallitsivat nyt yhdessä enemmistöä paikoista, hallituksen muodostaminen kävi mahdottomaksi. Uusi Reichstag hajotettiin ja määrättiin uudet vaalit.
Papenin keskustapuolue (Zentrumspartei) alkoi neuvottelut natsien kanssa hallitusyhteistyöstä, mutta Hitler vaati valtakunnankanslerin asemaa ja valtakunnanpresidentin lupausta antaa hänelle poikkeustilavaltuudet. Yhteistyö kariutui, eikä NSDAP saavuttanut työväenluokan tukea, joten marraskuun 1932 vaaleissa natsit menettivät kannatustaan, mutta olivat edelleen suurin puolue. Hindenburg erotti luottamuksensa menettäneen Papenin, ja määräsi kenraali Kurt von Schleicherin muodostamaan hallituksen. Von Schleicher saikin koottua hallituksen sosiaalidemokraattisista ammattiyhdistysten edustajista ja Gregor Strasserin johtamista NSDAPista erkaantuneista kansallissosialisteista.
Papen ja Alfred Hugenberg, Saksan nationalistisen kansanpuolueen (Deutschnationale Volkspartei, DNVP) johtaja taivuttelivat Hindenburgia nimittämään Hitler valtakunnankansleriksi koalitiossa DNVP:in kanssa ja lupasivat, että he pitäisivät Hitlerin aisoissa. 4. tammikuuta 1933 Hitler tapasi von Papenin salaa. He sopivat muodostavansa yhdessä hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia (Wilhelm Frick ja Hermann Göring) von Papenin toimiessa Hitlerin varavaltakunnankanslerina. Tällä välin von Schleicher myönsi epäonnistumisensa ja pyysi hajottamaan Reichstagin uudelleen. Hindenburg erotti hänet ja nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi, Papenin varakansleriksi ja Hugenbergin valtiovarainministeriksi.
Hitler vannoi virkavalansa uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Vaikka Hindenburg vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa. Päivämäärää, jolloin Hitler sai virkansa, pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna, ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.
Valtiopäivätalon palo
Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi – kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja. Seuraavana päivänä säädettiin valtakunnanpresidentin määräys kansan ja valtion suojelemiseksi (Verordnung des Reichspräsidenten zum Schutz von Volk und Staat). Sillä peruutettiin suurin osa vudeon 1919 perustuslaissa määrätyistä ihmisoikeuksista, mukaan lukien lehdistön- ja sananvapaus. Suuresta määrästä rikoksia voitiin nyt langettaa kuolemantuomio.
Kommunistipuolueen johtajat vangittiin pian ennen seuraavia vaaleja, ja puolue kiellettiin. 3. maaliskuuta 1933 vaaleissa natsit saivat 43,9 % äänistä. Hitlerin hallitus sai vain pienen enemmistön Reichstagissa koalitiossa DNVP:in kanssa.
Uuden Reichstagin kokoonnuttua ensimmäisenä toimena ajettiin läpi laki kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi (Ermächtigungsgesetz, 23. maaliskuuta). Se antoi Hitlerin hallitukselle luvan säätää lakeja Reichstagin asemasta. Lisäksi hallitus saisi toimia vain valtakunnankanslerin aloitteiden mukaan. Ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan, kommunistit oli jo vangittu, ja SA:n joukot "taivuttelivat" muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön. Lain säätämisen jälkeen myös SPD kiellettiin, eikä heinäkuun 1933 jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa. Hitlerille diktaattorin oikeudet takaava Ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein, myös sodan aikana. Muut puolueet päättivät hajottaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot. 14. heinäkuuta NSDAP julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi.
Ammattiyhdistysliike ADGB (Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund) murskattiin 2. toukokuuta 1933, kun SA ja NSBO (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation) valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin. Tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään saksalaiseen työläisrintamaan (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joka oli natsien järjestö.
Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle.
Kesällä 1934 tapahtui natsipuoleen puhdistus, pitkien puukkojen yö (30. kesäkuuta–1. heinäkuuta). Hitler määräsi SS:n surmaamaan SA:n Ernst Röhmin ja muut johtajat, entisen valtakunnankansleri von Schleicherin sekä muutamat Papenin alaisista.
Führer
- Pääartikkeli: Kansallissosialistinen Saksa
Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksältä aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi "Führer und Reichskanzler Adolf Hitler"ille, kuten laki määräsi. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan.
Saatuaan diktatuurisen valta-aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää Hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin avulla. Valtion kontrollissa oleva lehdistö sai kansan uskomaan Hitlerin olevan vapahtaja lamasta, kommunismista, Versaillesin sopimuksesta ja juutalaisista (Führer-myytti).
Vuoden 1935 Nürnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista, heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti. Seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin. Juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti. Määräykset tiukkenivat etenkin vuoden 1938 kristalliyön jälkeen, jonka jälkeen yli 180 000 juutalaista pakeni maasta ennen sodan alkua. Maastamuutto oli kielletty, jollei omaisuuttaan jättänyt jälkeensä.
Maaliskuussa 1935 Hitler julisti Versaillesin sopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden. Hän aloitti massiivisen sotakoneiston, Wehrmachtin, rakentamisen. Siihen kuuluivat myös uusi laivasto, Kriegsmarine ja ilmavoimat, Luftwaffe. Työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta.
Maaliskuussa 1936 Hitler rikkoi jälleen Versaillesin sopimusta miehittämällä demilitarisoidun Reininmaan. Kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet, Hitler siirtyi edemmäs. Heinäkuussa 1936 alkoi Espanjan sisällissota, jossa kenraali Francisco Francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan. Hitler lähetti joukkoja Espanjaan tukemaan Francoa ja testaamaan Saksan uusia asevoimia (katso: Legion Condor).
Neuvotteluissa 25. lokakuuta 1936 Galeazzo Cianon, Mussolinin johtaman Italian ulkoministerin kanssa julistettiin syntyneeksi Rooma–Berliini akseli, jonka ympäri muut Euroopan maat pyörisivät. Ystävyyssopimus muuttui 1939 sotilasliitoksi, johon liittyivät vielä Japani, Unkari, Romania ja Bulgaria. Maat tunnettiin akselivaltoina.
Hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin suurin määrin varoja, ja Albert Speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtinä. Berliini isännöi vuoden 1936 kesäolympialaisia, jotka Hitler avasi. Koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta muita kohtaan. Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin.
Vuodesta 1936 lähtien Hitler itse muutti Saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon.
Heinäkuussa 1937 avattiin Münchenissä rappiotaiteen näyttely, jossa oli varoittavana esimerkkinä esillä juutalaisten ja modernien taiteilijoiden töitä.
Toinen maailmansota
- Pääartikkeli: Toinen maailmansota
Yksikään toinen johtaja ei osallistunut sodanjohtoon yhtä paljon kuin Hitler. Hänen ulkopolitiikkansa ja sotastrategiansa hallitsivat Saksaa 1930-luvulla ja koko sodan ajan. Hänen näkemyksiään oli lähes mahdoton kumota, vaikka hänen lisääntyvässä määrin järjenvastaiset päätöksensä johtivat lopulta Saksan tuhoon 1945. Sodan lopussa Hitler käyttäytyi Napoleonin tavoin, eikä luottanut kehenkään, vaan hoiti pienimmätkin päätökset itse. Helmikuussa 1938 Hitler otti itselleen armeijan korkeimman johtajan valtuudet.
Itävallan liittäminen Saksaan
Helmikuussa 1938 Hitlerin uhka pakotti Itävallan diktaattorin Schuschniggin eroamaan. Itävallan johtoon nousi maan natsipuolueen Arthur Seyss-Inquart. Hän kutsui Saksan joukot "apuun", ja Itävalta liitettiin kansanäänestyksessä Saksaan (Anschluss). Seuraavaksi Hitler aloitti kansainvälisen kriisin Tšekkoslovakian saksalaisten asuttamien sudeettien kysymyksestä. Syyskuussa 1938 päätettiin Hitlerin, Mussolinin, Britannian Chamberlainin ja Ranskan Daladierin kesken Münchenissä sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Amerikkalainen Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin "Vuoden Mieheksi" (Man of The Year).
Sarja verettömiä voittoja toi Hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta. Saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä resursseja (kuten Tšekkoslovakian teollisuuden), joita ilman riittävän sotavoiman rakentaminen oli mahdotonta. Vuonna 1939 Hitler oli vakuuttunut, etteivät Versaillesin sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi Saksan laajenemista itään, ja että pienemmistä maista tulisi Saksan satelliittivaltioita. Heinäkuun 1938 ja tammikuun 1939 välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa.
Wermacht eteni Prahaan 10. maaliskuuta 1939, ja Saksa sai Memelin Liettualta. Lisäksi Hitler vaati Puolalle Versaillesin rauhassa menetettyjä alueita. Tällöin Hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen; Puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan Saksan tahtoon. Hitlerin reaktiona oli rankaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan.
Molotov–Ribbentrop-sopimus
Elokuussa Hitlerin Saksa liittoutui yllättäen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa. Solmittu Molotov–Ribbentrop sopimus (myös Hitler–Stalin-sopimus) 23.8.1939 oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi Itä-Euroopan etupiireihin maiden kesken. Kauppasopimuksia solmittiin Romanian ja Jugoslavian kanssa; Puola oli nyt eristettynä.
1. syyskuuta 1939 Hitler käynnisti hyökkäyksen Puolaan, minkä lasketaan aloittaneen toisen maailmansodan. Hitler ei uskonut, että länsivallat sekaantuisivat kriisiin. Tavoitteena oli lyhyt sota syksyn aluksi, vaikka neuvonantajat ja sotilasjohtajat varoittelivat, että Saksa ei ollut valmis sotaan.
Ranskan ja Britannian julkinen mielipide oli Saksan pysäyttämisen kannalla. Hitler kuitenkin uskoi, että niiden johtajat olisivat heikkoja eivätkä uskaltaisi julistaa sotaa. Maat olivat kuitenkin luvanneet tukensa Puolalle, joten ne julistivat syyskuussa sodan Saksalle. Sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut, ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä Sitzkrieg, istumasota. Hitlerin oli sodanjulistuksesta raivoissaan; hän määräsi armeijan talvihyökkäykseen Ranskaa vastaan. Viimeisen kerran Hitler kuitenkin kuunteli sotilaskomentajia, mutta lopulta vain huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä. Myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä, että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton Ranska ja heikot brittijoukot.
Vuoden 1939 lopulla Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hitler ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi, mutta vasta von Manstein viimeisteli suunnitelman. Hitler ihastui suunnitelmaan ja piti siitä kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja. Suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa, että britit valtaisivat Skandinavian ja pääsisivät Saksan joukkojen sivustaan. Jälleen Hitler vaati varoituksista huolimatta Norjan valtausta, ennen kuin britit ehtisivät sen tehdä.
Hyökkäys länsirintamalla
Hiljaiselo päättyi maaliskuussa, kun Saksan joukot hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan. Länsirintaman sota alkoi toukokuussa, kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti Alankomaat, Luxemburgin ja Belgian. Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940. Suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin. Voittojen sarja sai Hitlerin pääliittolaisen, Mussolinin Italian liittymään sotaan toukokuussa 1940.
Kesällä 1940 Saksa oli saanut mantereen hallintaansa. Saksalaiset kuvittelivat sodan olevan ohi. Hitler tarjosi rauhaa Britannialle, mutta Winston Churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset. Britannia jäi yksin sotaan Saksaa vastaan. Hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan (Taistelu Britanniasta), joka oli tarkoitettu edeltämään maihinnousua. Kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle Luftwaffea vastaan lokakuussa 1940, sillä Britannia tiesi lähestyvien saksalaisten lentokoneiden sijainnin uuden keksintönsä, tutkan, avulla. Pommitukset (Blitz) kestivät toukokuuhun 1941.
Heinäkuussa 1940 alkoi näyttää selvältä, että Josif Stalin käytti hyväkseen sotaa lännessä laajentaakseen valtapiiriään Itä-Euroopassa mm. Baltian maihin. Hitler alkoi vaatia iskua Neuvostoliittoa vastaan seuraavana keväänä.
Keväällä 1941 ilmahyökkäykset Iso-Britanniaan päätettiin, ja armeija valmistui hyökkäykseen Neuvostoliittoon toukokuussa. Suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien interventio Balkanille. Sen lisäksi, että brittijoukot saapuivat Kreikkaan, Jugoslaviassa tapahtui armeijan vallankaappaus, joka kaatoi hitlerinmielisen hallituksen.
Hyökkäys Neuvostoliittoon
Huhtikuussa Jugoslavia vallattiin ja brittijoukot ajettiin Kreikasta. Laskuvarjojoukot valtasivat Kreetan. Hitlerin mukaan Neuvostoliito oli Britannian ainoan toivo. Hitler arvioi, että jos Saksa kukistaisi Neuvostoliiton, britit antautuisivat. Neuvostoliittoon tehtävään hyökkäykseen innosti myös puna-armeijan surkea suoriutuminen Suomea vastaan talvisodassa 1939-1940. Hitler vertasi Neuvostoliittoa mätään latoon: "kun ovi potkaistaan sisään, koko rakennelma romahtaa". Hyökkäys Neuvostoliittoon, "ristiretki bolshevismia vastaan", pääsi käynnistymään kuukautta myöhässä aikataulusta. 22. kesäkuuta 1941 Saksan kolmen miljoonan miehen joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon rikkoen aiemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Operaatio Barbarossaksi nimetty hyökkäys eteni syvälle Baltian maihin, Ukrainaan ja Venäjälle. Hitler ajatteli jo ennalta ja määräsi sotatuotannon keskittymään maavoimien kaluston sijasta ilmavoimiin ja laivastoon valmistelemaan uutta hyökkäystä Iso-Britanniaa ja mahdollisesti USAa vastaan.
Saksan hyökkäys pysähtyi Venäjällä syksyn mutiin ja neuvostojoukot alkoivat vastahyökkäyksen Moskovan edustalla joulukuussa 1941. Tappioista huolimatta Hitler määräsi, että rintama täytyi pitää. 19. joulukuuta 1941 hän päätti ottaa armeijan suoraan komentoonsa. 11. joulukuuta 1941 Saksa julisti myös sodan Yhdysvalloille liittolaisensa Japanin tueksi. Nyt Saksa oli sodassa Britannian ja Neuvostoliiton lisäksi Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvalloista Hitlerillä oli pinnallinen kuva. Hän piti Rooseveltia "imbesillinä" ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa "huijauspolitiikkana" (Bluffpolitik). Hän uskoi Japanin kykenevän pidättelemään Yhdysvaltoja, kunnes Saksa olisi lyönyt Neuvostoliiton.
20. tammikuuta 1941 turvallisuuspäällikkö Reinhard Heydrich esitteli Wannseen kokouksessa Hitlerille suunnitelman juutalaisongelman "lopullisesta ratkaisemisesta", juutalaisten tuhoamisesta keskitysleireillä. Adolf Eichmann sai käyttöönsä SS-yksikön suunnitelman toteuttamiseksi.
Seuraavana keväänä Hitler vaati vastoin sotilasjohdon neuvoja, että itärintaman taisteluissa painopiste siirrettäisiin rintaman eteläosaan. Hänen tavoitteensa oli vallata Neuvostoliiton öljyvarat, joskaan niiden hyödyntämiseksi ei tehty mitään valmisteluja.
Kesällä 1942 Hitler vieraili yllättäen kutsumatta Suomen marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä Focke-Wulf Fw 200 Condor -koneellaan. Condor-pommikone oli matkan aikana törmätä Kaukopäässä tehtaan piippuun, mutta lentäjän nopea reagointi pelasti Hitlerin. Keskusteluista salaa tehty nauhoitus on luultavasti ainoa, jossa Hitler puhuu rauhallisella äänellä tavanomaisen raivoisan puheensa sijasta.
Sodan käännekohta
Sodan käännekohta tapahtui seuraavana talvena Stalingradin taistelussa. Lähi-idän ja Suezin kanavan valloitus pysähtyi El Alameinin taisteluihin marraskuussa 1942. Hitlerin periaattena oli, että vetäytyminen oli mahdotonta. Tämän seurauksena menetettiin suuri joukko laivoja, kun yritettiin pitää Rommelin joukot Afrikassa huollettuna. Lopulta Saksa menetti kaikki Pohjois-Afrikan joukot. Stalingradin taistelussa Saksa menetti mottiin jääneen 6. armeijansa Hitlerin vaadittua sitä pitämään asemansa siitä huolimatta, että murtautuminen saarrosta olisi saattanut ollut mahdollista. Kun kriisi paheni, Hitler hyväksyi Göringin lupauksen huoltaa joukot ilmateitse, mutta tämä johti suuriin tappioihin myös ilmavoimissa. Seuraavana kesänä saksalaisjoukot kärsivät tappion Kurskissa. Samaan aikaan amerikkalaiset ja brittijoukot nousivat maihin Sisiliassa ja Hitlerin liittolainen Mussolini syöstiin vallasta.
Hitlerin terveys rapistui. Hänen vasen kätensä alkoi vapista ja sitä oli vaikea ohjata. Professori Ian Kershaw on uskonut tämän olevan Parkinsonin taudin merkki.
Normandian maihinnousu
Kesäkuussa 1944 alkoi samaan aikaan Normandian maihinnousu ja suurhyökkäys itärintamalla. Saksassa realistit päättelivät tappion olevan väistämätön. Joukko upseereja muodosti salaliiton Hitleriä vastaan. Claus von Stauffenberg asetti pommin heinäkuussa 1944 Hitlerin päämajaan, mutta Hitler pelastui täpärästi. Seuranneissa kostotoimenpiteissä teloitettiin yli 4000 ihmistä (usein nälkään näännyttämällä eristyksessä, jota seurasi hidas kuristaminen) ja vastarintaliike murskattiin.
Britannian ilmasota oli vakuuttanut Hitlerin siitä, että vihollisen teollisuuden pommittamisella ei saavutettu juuri mitään, ja hän otaksui pitkän aikaa liittoutuneiden strategisten pommitusten olevan vain terroritaktiikkaa, johon vastattiin omalla terrorilla. Saksan strategisia aseita olivat mm. V1 ja V2-ohjukset. Mitään laajempaa yritystä integroida ilmavoimia laajempaan kokonaisstrategiaan ei kuitenkaan tehty. Vuosina 1943 ja 1944 Hitler suhtautui vihamielisesti sotilaskomentajien ehdotuksiin keskittyä pommituksilta puolustautumiseksi hävittäjäkoneiden tuotantoon hävittäjäpommittajien ja kevyiden pommittajien sijaan. Kuitenkin vuonna 1944 laajamittaisten pommitusten kiihtyessä hän raivostui ilmavoimien komentajille, koska he eivät olleet tehneet tarpeeksi pysäyttääkseen hyökkäykset , ja uhkasi koko Luftwaffen lopettamisella. Luftwaffelta puuttui kunnollinen komentaja koko loppusodan ajan, mutta Hitler kieltäytyi erottamasta Göringiä suosituksista huolimatta.
Sodan loppu
Sodan loppua kohden Saksan tilanne heikentyi molemmilla rintamilla. Hitler kääntyi jopa omia joukkojaan vastaan syyttäen heitä pelkuruudesta ja pätemättömyydestä ja erotti kaikki, jotka uskalsivat uhmata häntä. Hitlerin näkemykset olivat peräisin korpraalina toimimisesta ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen katsantokantansa mukaan armeijalla oli yksi tehtävä: tuhota vihollinen hyökkäyksellä eikä perääntyä. Kenraalit kuitenkin vetäytyivät ja ryhmittyivät puolustuskannalle, mikä suututti Hitleriä. Pitkän vetäytymisen ja liikkuvan puolustuksen aikana saavutettujen voittojen voidaankin katsoa tulleen Hitleristä huolimatta pikemminkin kuin hänen ansiostaan. Saksan sodanjohdossa nähtiin sarja itsemurhia alkaen Luftwaffen Ernst Udetista (1941) ja Hans Jeschonnekista (1943) sotamarsalkkoihin Rommel (1944), von Kluge (1944) ja Model (1945).
Hitlerin kuolema
- Pääartikkeli: Hitlerin kuolema
Neuvostoliiton joukot saavuttivat lopulta Berliinin huhtikuussa 1945. Hitlerin avustajat kehottivat häntä pakenemaan Baijerin tai Itävallan vuorille, mutta hän oli päättänyt kuolla pääkaupungissaan. Heinrich Himmler, SS:n johtaja, yritti antautua länsiliittoutuneille ruotsalaisen diplomaatin välityksellä.
Hitlerin itsemurhaa edeltävänä päivänä Hitler halusi testata sinihapon tehoa ja niin hänen koiransa Blondi lopetettiin sinihappokapselilla bunkkerin ulkopuolella olevassa puutarhassa. Huhtikuun 29. kello 04.00 Hitler viimeisteli testamenttinsa. Hän meni naimisiin Eva Braunin kanssa bunkkerinsa karttahuoneessa 30. huhtikuuta pian puolenyön jälkeen. Tämän jälkeen hän saneli poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle ennen menemistään nukkumaan neljän aikaan.
Iltapäivällä Hitler piti tapaamisen puolueen sihteerin Bormannin kanssa ennen kuin nautti lounasta. Adolf ja Eva Hitler hyvästelivät Führerbunkerin henkilökunnan ja asujat, kuten Goebbelsin perheen, Bormannin, sihteerit ja upseerit. Tämän jälkeen he vetäytyivät yksityistiloihin. Kun kamaripalvelija Heinz Linge ja Bormann avasivat oven, Hitlerit istuivat pienellä sohvalla kuolleina. Ilmassa oli syanidin haju. Adolf Hitler oli ampunut itseään ohimoon 7,65 mm pistoolilla niellen samalla sinihappokapselin.
Silminnäkijöiden mukaan Adolf ja Eva Hitlerin ruumiit poltettiin puutarhassa bunkkerin ulkopuolella, jossa ne valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen. Linge, Otto Günsche sekä Erich Kempka eivät saaneet poltettua ruumiita kunnolla, ja pommitus teki mahdottomaksi uudet yritykset.
Ruumiit löysi myöhemmin neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta. Hitler tunnistettiin hammaspaikkojen perusteella ja ruumiille tehtiin ruumiinavaus kuolinsyyn tutkimiseksi. Ruumiista havaittiin syanidijäämiä, mutta ampumahaavaa ei mainittu raportissa. Ruumiinavaus julkaistiin 16. toukokuuta, mutta se määrättiin pian mitättömäksi bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa.
Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin olevan luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi.
Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. 4. huhtikuuta 1970 KGB:n ryhmä poltti ruumiit ja tuhkat siroteltiin Elbeen.
Hitlerin perintö
Koko Hitlerin vallassaolon aikana Saksassa ja sen miehittämillä alueilla sovellettiin arjalaista rotuoppia, jonka tarkoituksena oli nostaa "arjalainen" rotu muiden yläpuolelle. Hitlerin tavoitteena oli myös levittää arjalaista rotua hankkimalla sille lisää elintilaa idästä (Lebensraum). Monet vähemmistöt (esimerkiksi homoseksuaalit, romanit, vammaiset, marxilaiset, kommunistit, tunnetuimpina juutalaiset ja Jehovan todistajat) joutuivat vainon kohteiksi. Kansallissosialistit perustivat jo 1930-luvulla keskitysleirejä joihin he kokosivat edellä mainittuja ryhmiä ja myös rikollisia.
Myöhemmin jo sodan sytyttyä perustettiin useita tuhoamisleirejä, joissa pantiin toimeen lopullista ratkaisua, jonka tarkoituksena oli hävittää juutalaiset, kommunistit ja muut "yhteiskuntaan kelpaamattomat" ihmiset massiivisissa tuhoamisoperaatioissa. Suurin osa tuhoamisleireistä perustettiin nykyisen Puolan alueelle. Tunnetuin näistä lienee Auschwitzin Birkenau.
Testamentissaan Hitler erotti kaikki natsijohtajat ja nimitti suuramiraali Karl Dönitzin valtakunnanpresidentiksi ja Goebbelsin valtakunnankansleriksi. Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät kuitenkin itsemurhan 1. toukokuuta Magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan.
8. toukokuuta 1945 Saksan armeija antautui ehdoitta Ranskan Reimsissä. Hitlerin tuhatvuotinen valtakunta oli kestänyt 12 vuotta.
Saksalaiset kokivat häpeällisen tappion ja maa alistettiin voittajavaltioiden hallintaan vuosiksi. Voittajien tavoitteena oli hävittää aikakauteen liittyvä symboliikka mahdollisimman kattavasti.
Katso myös
Aiheesta muualla
- historyplace.com: The Rise of Adolf Hitler Hitler elämä synnystä diktaattoriksi (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Beevor, Anthony: Berliini 1945. WSOY, 2003. ISBN 9510283479.
- Burleigh, Michael: Kolmas valtakunta: Uusi historia. WSOY, 2004. ISBN 9510287210.
- William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho I. Gummerus, 2004, alkuperäisteos 1959–1960. ISBN 951-20-6633-5.