Reino Kuuskoski

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 29. elokuuta 2018 kello 17.13 käyttäjän Risukarhi (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Reino Kuuskoski
Suomen pääministeri
Kuuskosken hallitus
26.4.1958–29.8.1958
Edeltäjä Rainer von Fieandt
Seuraaja K.-A. Fagerholm
Suomen oikeusministeri
Tuomiojan hallitus
17.11.1953–5.5.1954
Edeltäjä Sven Högström
Seuraaja Yrjö Puhakka
Henkilötiedot
Syntynyt18. tammikuuta 1907
Loimaa
Kuollut27. tammikuuta 1965 (58 vuotta)
Helsinki

Reino Iisakki Kuuskoski (18. tammikuuta 1907 Loimaa – 27. tammikuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen virkamies ja juristi, joka toimi eduskunnan oikeusasiamiehenä vuosina 1946–1947 ja Korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä 1958–1965. Hän oli myös Suomen pääministerinä toimitusministeristömuotoisessa puolipoliittisessa virkamieshallituksessa neljän kuukauden ajan vuonna 1958. Kuuskoski oli hyvin aktiivinen ja osallistui lukuisten lautakuntien, komiteoiden ja muiden yhteiskunnallisten elinten toimintaan.

Kuuskoski oli Urho Kekkosen vanha ystävä ja pitkäaikainen tukija. Puoluekannaltaan Kuuskoski oli maalaisliittolainen, vaikka ei ollutkaan varsinainen poliitikko.[1]

Ura

Reino Kuuskosken vanhemmat olivat pankinjohtaja, hovioikeuden auskultantti Oskar Mauritz Lindström ja Lyyli Kuuskoski. Kuuskoski oli koulutukseltaan juristi. Hän kirjoitti 1926 ylioppilaaksi, suoritti 1932 ylemmän oikeustutkinnon, sai 1935 varatuomarin arvon ja valmistui 1936 lakitieteen kandidaatiksi.[2] Jo opiskeluaikanaan vuonna 1930 hän oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen sekä 1929–1930 Varsinaissuomalaisen osakunnan taloudenhoitaja.[1] Kuuskoski toimi Akateemisessa Karjala-Seurassa, mutta erosi siitä vuonna 1932 samaan aikaan kuin Urho Kekkonen, V. J. Sukselainen, Martti Haavio, Kustaa Vilkuna, Heikki Hosia, Lauri Hakulinen, V. A. Heiskanen ja eräät muut poliittiseen keskustaan suuntautuneet jäsenet, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa.

Kuuskoski toimi vuosina 1932–1937 kotipaikkakuntansa Loimaan kauppalanjohtajana ja harjoitti siellä asianajajan ammattia. Sen jälkeen hän oli lyhyen aikaa maatalousministeriön vt. nuorempana hallitussihteerinä ja vuosina 1937–1944 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) notaarina ja nuorempana hallintosihteerinä. Hän kuului myös 1939–1940 Lainvalmistelukuntaan sen nuorempana jäsenenä. Jatkosodan aikana hän työskenteli Itä-Karjalan sotilashallinnossa. Sodan jälkeen Kuuskoski oli 1944–1945 Lääkintöhallituksen asessorina ja 1945 lyhyen aikaa oikeusministeriön kansliapäällikkönä. Tässä ominaisuudessa hän joutui esittelemään valtioneuvostossa sotasyyllisyyslain, ja jätti asiasta pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Vuosina 1946–1947 Kuuskoski oli eduskunnan oikeusasiamies ja 1947–1955 KHO:n hallintoneuvos sekä samanaikaisesti 1951–1953 Yhteiskunnallisen korkeakoulun kunnallisoikeuden vt. yliopettaja.[1]

Vuosina 1955–1958 Kuuskoski toimi yhtenä Kansaneläkelaitoksen (Kela) johtajista, minkä jälkeen hän siirtyi KHO:n presidentiksi. Hän oli myöhemmin vähällä menettää virkansa niin sanotun Kansaneläkelaitoksen jutun yhteydessä, jossa koko Kelan entistä johtokuntaa syytettiin laitoksen varojen perusteettomasta käytöstä henkilökunnan asuntoihin.[1] Vuonna 1961 Helsingin hovioikeus tuomitsi Kuuskosken yhdessä Aku Sumun (Sdp), Onni Hiltusen (SDP) ja V. J. Sukselaisen (Ml) kanssa viralta pantaviksi virkarikosten ja virheiden vuoksi.[3] Korkein oikeus kumosi myöhemmin viraltapanon katsoen asianomaisten menetelleen vain varomattomasti. Kuuskoski jatkoi KHO:n presidenttinä, kunnes kuoli vuonna 1965 vaikeaan sairauteen.[1]

Kuuskosken erikoisala juristina oli hallinto-oikeus. Hän kirjoitti aiheesta runsaasti artikkeleita alan julkaisuihin. Kuuskosken vuonna 1949 julkaisemaa teosta Uusi kunnallislaki pidettiin pitkään aiheensa klassikkona.[1]

Oikeusministerinä ja pääministerinä

Kuuskoski toimi 1953–1954 oikeusministerinä Sakari Tuomiojan virkamieshallituksessa. Vaikka Tuomiojan hallitus oli nimitetty osin Urho Kekkosen syrjäyttämiseksi pääministerin paikalta, Tuomioja halusi Kuuskosken mukaan hallitukseen, jotta se ei näyttäisi koostuvan pelkästään Kekkosen vastustajista. Kuuskosken lyhyenä ministerikautena saatettiin muun muassa lakikirjan julkaiseminen nykyaikaiselle kannalle.[1]

Presidentiksi tullut Kekkonen nimitti Kuuskosken virkamieshallituksen pääministeriksi, kun Rainer von Fieandtin johtama virkamieshallitus sai eduskunnalta epäluottamuslauseen huhtikuussa 1958 vain muutamaa kuukautta ennen eduskuntavaaleja. Kuuskosken puolipoliittisessa hallituksessa oli ministerinä keskustapuolueiden edustajia, skogilaisia sosiaalidemokraatteja ja talouselämän edustajia. Hallitus jätti paikkansa vaalien jälkeen toimittuaan neljä kuukautta.[1]

Luottamustehtävät

Kuuskoskella oli paljon luottamustehtäviä. Hän toimi 1958–1961 Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtajana ja 1958–1961 Paasikivi-seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Lisäksi hän kuului 1951–1961 Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen hallitukseen, 1953–1957 Maalaiskuntien Liiton hallitukseen, 1954–1965 Suomen laki -teoksen toimitusneuvostoon ja 1955–1958 Typpi Oy:n johtokuntaan.[1] Hän oli myös vuodesta 1951 kutsunta-asiain keskuslautakunnan puheenjohtaja.[2] Kuuskoski oli jäsenenä useissa lakikomiteoissa ja toimi 1950–1951 pidätettyjen korvauskomitean, 1950–1952 rakennuslakikomitean, 1952–1954 kuntain keskusrahastokomitean, 1956–1958 johtavien virkamiesten palkkauskomitean, 1957–1958 työttömyyskysymyksen selvittelykomitean, 1959–1965 kuntien valtionapukomitean, 1960–1965 korkeimman hallinto-oikeuden uudistamiskomitean ja 1962–1965 kaavoitustoimen järjestysmuotokomitean puheenjohtajana.[1]

Perhe

Kuuskosken puoliso oli vuodesta 1932 farmaseutti Annikki Lähdekivi. Heillä oli kuusi lasta.[2] Reino Kuuskosken poika, upseerikokelas Risto Kuuskoski kuoli joulukuussa 1957 vain 19-vuotiaana Elimäen Villikkalassa ohjaamansa lentokoneen maahansyöksyssä, jonka tarkkaa syytä ei koskaan saatu selville. Tapaus vauhditti Suomen ilmavoimien kaksi vuotta myöhemmin tekemää päätöstä luopua vaarallisena pidetystä Valmet Vihuri -konetyypistä.[4]

Reino Kuuskoski oli entisen kansanedustajan ja ministerin Eeva Kuuskosken setä.[5]

Teokset

  • Uusi kunnallislaki. WSOY, 1949.
  • Suomen kunnallisoikeus. WSOY, 1955.
  • Kuuskoski–Hannus: Suomen kunnallisoikeus pääpiirteittäin. 1966 (postuumisti).

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j Halila, Heikki: Kuuskoski, Reino (1907–1965). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b c Kuka Kukin On 1954, s. 422 Runeberg.org.
  3. ↑ Warkauden lehti, viitattu 27.4.2012
  4. ↑ Vihuri VH-4 muistomerkki Kymenlaakson Ilmakilta ry. Viitattu 15.10.2015.
  5. ↑ Kuuskoski, Eeva: Eevasta ja elämästä eevakuuskoski.fi. Viitattu 28.4.2015.
Edeltäjä:
E. J. Ahla 		Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti
1958–1965 		Seuraaja:
Aarne Nuorvala
Edeltäjä:
Rainer von Fieandt 		Suomen pääministeri
1958 		Seuraaja:
K.-A. Fagerholm
Edeltäjä:
Sven Högström 		Suomen oikeusministeri
1953−1954 		Seuraaja:
Yrjö Puhakka
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Reino_Kuuskoski&oldid=17537676”