Kansaneläkelaitoksen juttu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansaneläkelaitoksen juttu eli Kansaneläkelaitoksen asuntojuttu on vuonna 1961 paljastunut oikeustapaus, jossa oli kyse Kansaneläkelaitoksen henkilökunnalleen rakentamien asuintalojen järjestelyjen lainmukaisuudesta[1]. Kansaneläkelaitoksen hallituksen jäsenet tuomittiin virkavirheistä. Syytteet olivat vakavampia, sillä niissä puhuttiin virkarikoksista.[2]

Kansaneläkelaitos oli jo 1940-luvulla varannut Helsingistä tontin toimitaloaan varten Töölönlahden tuntumasta, mutta lopulta talon paikka siirtyi Taka-Töölöön. Alvar Aallon suunnitteleman Kansaneläkelaitoksen päätoimitalon rakennustyöt alkoivat vuonna 1952. Kansan keskuudessa hanketta arvosteltiin kalliiksi. Kritisoijat rinnastivat rakennuskustannukset ja kansan saamat pienet ­eläkkeet. Huhujen mukaan taloon oli tulossa jopa uima-allas, mikä kuitenkin oli väärinkäsitys. Yleinen mielipide kuitenkin oli, että vaatimattomampikin olisi riittänyt. Kelan niukka tiedotuslinja oli omiaan lisäämään yleistä ärtymystä. Talo otettiin vaiheittain käyttöön kesäkuusta 1956 alkaen.

Syytteet ja tuomio liittyivät kuitenkin laitoksen henkilökunnalle rakennettujen asuntojen rahoitukseen. Asia nousi julkisuuteen, kun kansanedustajat Veikko Vennamo ja Arne Öhman vaativat syksyllä 1957 oikeuskansleri Olavi Honkaa tutkimaan Kansaneläkelaitoksen henkilökunnalleen rakentamien asuintalojen järjestelyjen lainmukaisuuden[3]. Laitoksen hallitus avusti hankkeita myöntämällä niihin edullisia lainoja.[4] Kelan koko hallitus joutui syytteeseen virkarikoksista ja virkavirheistä. Helsingin hovioikeus tuomitsi 28. kesäkuuta 1961 Kansaneläkelaitoksen kaikki hallituksen jäsenet erotettaviksi viroistaan. Nämä olivat Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja V. J. Sukselainen sekä jäsenet Aku Sumu ja Kaarlo Hillilä, jotka olivat poliitikkoja. Sukselainen oli tuomion saadessaan maan pääministerinä, ja hallitus joutui 3. heinäkuuta eroamaan[5]. Myös Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Reino Kuuskoski tuomittiin ensin viraltapantavaksi. [2]

Korkein oikeus kumosi myöhemmin erottamiset katsoen asianomaisten menetelleen vain varomattomasti.[6] Korkein oikeus katsoi, että kun "eräät valtionjohtoiset yhtiöt, julkiset laitokset ja valtiokin olivat myöntämällä edullisia lainoja avustaneet palveluksessaan olevia asuntojen hankkimisessa ja että ... tarkastajat ... olivat toukokuussa 1956 ilmoittaneet mielipiteenään, että koulutetun työvoiman pysyttämiseksi eläkelaitoksen palveluksessa asuntoedun järjestäminen henkilökunnalle oli tärkeätä, [Sukselainen, Hiltunen, Sumu ja Kuuskoski muun muassa] ovat saattaneet olla siinä käsityksessä, että heillä on oikeus menetellä kerrotun tavoin, mutta heidän ... olisi pitänyt käsittää, ettei heillä ollut oikeutta antaa selostettuja etuja eläkelaitoksen kustannuksella ..." [4].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat 27.10.1957 sivu 14.
  2. a b Jukka Vesterinen: Aikamatka 2. : Nostalginen vuosikirja 1951*1961*1971, s. 49. Helsinki: Alfamer, 2010. ISBN 978-952-472-123-3.
  3. Helsingin Sanomat 23.10.1957 sivu 14 ja 27.10.1957 sivu 14
  4. a b Helsingin Sanomat 21.6.1962 sivu 16.
  5. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1962, s. 156. Helsinki: Otava, 1961.
  6. Halila, Heikki: Kuuskoski, Reino (1907–1965). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.