Valmet Vihuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valmet Vihuri VH-18 Keski-Suomen ilmailumuseossa.

Valmet Vihuri oli Suomen ilmavoimien yksimoottorinen kaksipaikkainen harjoitushävittäjä vuosina 1953–1959.

Vihurin tuulitunnelimalli.

Valmet kehitti konetta ankarien taloudellisten rajoitusten puitteissa 1950-luvun alussa VL Pyryn korvaajaksi. Koneen pääsuunnittelijana toimi Martti Vainio. VMT:n lentokoneinsinöörit Lauri Hämäläinen ja T. Mäntysalo tekivät pääosan tämän lentokoneen suunnittelusta vuosina 1948–1949. Siipiprofiili otettiin VL Pyörremyrsky -hävittäjäprototyypistä.[1] Vaihtoehtojen puutteessa moottoriksi valittiin vanha Bristol Mercury, joita oli sodan jäljiltä varastossa Suomessa.

Prototyypin (VH-1) ensilento tapahtui 6. helmikuuta 1951 Tampereen Härmälän kentältä. Ohjaajana oli tehtaan koelentäjä kapteeni Esko Halme. Onnistuneiden koelentojen jälkeen ilmavoimat tilasi 27. huhtikuuta 1951 30 konetta käsittävän II-sarjan. Vuoden 1954 syksyllä ilmavoimat tilasi vielä 20 koneen niin sanotun III-sarjan. Viimeinen sarjan koneista luovutettiin 15. tammikuuta 1957.

Valmetin Lentokonetehdas valmisti 51 Vihuria kolmessa eri sarjassa (I–III) Kuorevedellä ja Tampereella. Koneiden tunnukset ilmavoimissa olivat VH-1–VH-51.

Koneesta tuli aikanaan Suomen ilmavoimien eniten käytetty lentokone 1950-luvun puoleen väliin mennessä. Sille tapahtui myös paljon onnettomuuksia, josta lehdistö nosti ison hälyn. Vihurin luotettavuutta puitiin myös eduskunnassa. Huomiota herätti Elimäen Villikkalassa 14. joulukuuta 1957 tapahtunut Vihuri VH-4 -koneen maahansyöksy, jossa saivat surmansa lento-opettaja ylivääpeli Kolehmainen ja konetta lentänyt kokelas Risto Kuuskoski, joista jälkimmäinen oli hieman myöhemmin Suomen pääministeriksi tulleen Reino Kuuskosken poika.[2] Tämän onnettomuuden jälkeen sattui vielä kaksi, joissa menetettiin ohjaaja: 15. huhtikuuta 1959 vänrikki Sainion ohjaama VH-47 putosi ohjausvirheen takia Kokemäellä ja 20. huhtikuuta 1959 kuoli kokelas Mielonen epäonnistuneessa pakkolaskussa Porissa. Kone oli VH-40. Näiden tapausten jälkeen Valmet Vihuri julistettiin 21. huhtikuuta 1959 lentokieltoon ja 26. toukokuuta puolustusministeri ilmoitti, että koko konetyyppi poistettaisiin käytöstä[2].

Ennen romuttamista Vihureita yritettiin myydä muun muassa Tunisiaan – tuloksetta. Jälkikäteen arvioiden onnettomuuksia ei käytön määrään nähden ollut paljoa ja useimmat 1950-luvun lopun onnettomuudet johtuivat siitä, että ohjaajat rikkoivat – toisinaan törkeästi – lentosääntöjä. Silloinen media teki kuitenkin koneesta syntipukin tutkimatta juuri lainkaan tosiasiallisia syitä.

Kirjailija ja Mannerheim-ristin ritari Joppe Karhunen puolestaan sanoo eräässä teoksessaan että kone sinänsä oli jopa erinomainen, mutta sen heikko kohta oli moottori: moottorina käytettiin jo sota-aikana kovilla olleita ja varsin loppuun kulutettuja Bristol Mercury -tähtimoottoreita, joiden pettämisistä aiheutui osa onnettomuuksista.

Runko hitsattua teräsputkea ja puolikuorirakennetta päällystettynä duralumiinilevyllä, siipi puolikuorirakennetta päällystettynä duralumiinilevyllä.

Tekniset tiedot (Vihuri III)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[lähde? ]

Yleiset ominaisuudet

  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&&08.08500008,85 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&010.040000010,4 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.06600003,66 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&018.086000018,86 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&02174.&&&&002 174 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&02704.&&&&002 704 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Bristol Mercury VIII -9-sylinterinen tähtimoottori; &&&&&&&&&&&&0626.&&&&00626 kW (&&&&&&&&&&&&0840.&&&&00840 hv) (Suomessa lisenssillä valmistettujen Blenheimien ylijäämämoottoreita toisesta maailmansodasta)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0444.&&&&00444 km/h 3 600 metrissä
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0665.&&&&00665 km
  • Lentoaika: 2,5 h
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&08200.&&&&008 200 m
  • Nousukyky: 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”,”.12,3 minuuttia 6 000 metriin m/s

Aseistus

  • 2 × 7,7 mm Browning-konekiväärejä
  • 4 × 25 kg pommia (vain III-sarjassa).

Museokoneita Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Suomen ilmailumuseossa on VH-18, joka on ainut säilynyt Vihuri. Sillä lennettiin 802 tuntia, jonka jälkeen se toimi opetusvälineenä Ilmasotakoulussa. Suomen ilmailumuseossa Vantaalla on VH-25-yksilön eturunko, muun muassa ohjaamo. Sitä restauroidaan näytteillepantavaksi.

Espoon Kauklahdessa olevan Kuusakoski Oy:n tehdashallin kattoikkunat on tehty romutettujen Vihurien takakuomuista.

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari & Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 14 – Suomalaiset hävittäjät, AR-Kustannus ky, 1990. ISBN 951-95821-0-X
  • Heinonen Timo, Kakko Tapio: Keski-Suomen Ilmailumuseo. Tikkakoski: Keski-Suomen Ilmailumuseo, Julkaisuvuosi ei merkitty. ISBN 952-90092-5-9.
  1. Heinonen, Kakko s.25
  2. a b Vihuri VH-4 muistomerkki Kymenlaakson Ilmakilta ry. Viitattu 15.10.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]