Valmet Vihuri
Valmet Vihuri oli Suomen ilmavoimien yksimoottorinen kaksipaikkainen harjoitushävittäjä vuosina 1953–1959.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmet kehitti konetta ankarien taloudellisten rajoitusten puitteissa 1950-luvun alussa VL Pyryn korvaajaksi. Koneen pääsuunnittelijana toimi Martti Vainio. VMT:n lentokoneinsinöörit Lauri Hämäläinen ja T. Mäntysalo tekivät pääosan tämän lentokoneen suunnittelusta vuosina 1948–1949. Siipiprofiili otettiin VL Pyörremyrsky -hävittäjäprototyypistä.[1] Vaihtoehtojen puutteessa moottoriksi valittiin vanha Bristol Mercury, joita oli sodan jäljiltä varastossa Suomessa.
Prototyypin (VH-1) ensilento tapahtui 6. helmikuuta 1951 Tampereen Härmälän kentältä. Ohjaajana oli tehtaan koelentäjä kapteeni Esko Halme. Onnistuneiden koelentojen jälkeen ilmavoimat tilasi 27. huhtikuuta 1951 30 konetta käsittävän II-sarjan. Vuoden 1954 syksyllä ilmavoimat tilasi vielä 20 koneen niin sanotun III-sarjan. Viimeinen sarjan koneista luovutettiin 15. tammikuuta 1957.
Valmetin Lentokonetehdas valmisti 51 Vihuria kolmessa eri sarjassa (I–III) Kuorevedellä ja Tampereella. Koneiden tunnukset ilmavoimissa olivat VH-1–VH-51.
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koneesta tuli aikanaan Suomen ilmavoimien eniten käytetty lentokone 1950-luvun puoleen väliin mennessä. Sille tapahtui myös paljon onnettomuuksia, josta lehdistö nosti ison hälyn. Vihurin luotettavuutta puitiin myös eduskunnassa. Huomiota herätti Elimäen Villikkalassa 14. joulukuuta 1957 tapahtunut Vihuri VH-4 -koneen maahansyöksy, jossa saivat surmansa lento-opettaja ylivääpeli Kolehmainen ja konetta lentänyt kokelas Risto Kuuskoski, joista jälkimmäinen oli hieman myöhemmin Suomen pääministeriksi tulleen Reino Kuuskosken poika.[2] Tämän onnettomuuden jälkeen sattui vielä kaksi, joissa menetettiin ohjaaja: 15. huhtikuuta 1959 vänrikki Sainion ohjaama VH-47 putosi ohjausvirheen takia Kokemäellä ja 20. huhtikuuta 1959 kuoli kokelas Mielonen epäonnistuneessa pakkolaskussa Porissa. Kone oli VH-40. Näiden tapausten jälkeen Valmet Vihuri julistettiin 21. huhtikuuta 1959 lentokieltoon ja 26. toukokuuta puolustusministeri ilmoitti, että koko konetyyppi poistettaisiin käytöstä[2].
Ennen romuttamista Vihureita yritettiin myydä muun muassa Tunisiaan – tuloksetta. Jälkikäteen arvioiden onnettomuuksia ei käytön määrään nähden ollut paljoa ja useimmat 1950-luvun lopun onnettomuudet johtuivat siitä, että ohjaajat rikkoivat – toisinaan törkeästi – lentosääntöjä. Silloinen media teki kuitenkin koneesta syntipukin tutkimatta juuri lainkaan tosiasiallisia syitä.
Kirjailija ja Mannerheim-ristin ritari Joppe Karhunen puolestaan sanoo eräässä teoksessaan että kone sinänsä oli jopa erinomainen, mutta sen heikko kohta oli moottori: moottorina käytettiin jo sota-aikana kovilla olleita ja varsin loppuun kulutettuja Bristol Mercury -tähtimoottoreita, joiden pettämisistä aiheutui osa onnettomuuksista.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runko hitsattua teräsputkea ja puolikuorirakennetta päällystettynä duralumiinilevyllä, siipi puolikuorirakennetta päällystettynä duralumiinilevyllä.
Tekniset tiedot (Vihuri III)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähde: [lähde? ]
Yleiset ominaisuudet
- Pituus: 8,85 m
- Kärkiväli: 10,4 m
- Korkeus: 3,66 m
- Siipipinta-ala: 18,86 m²
- Tyhjäpaino: 2 174 kg
- Suurin lentoonlähtöpaino: 2 704 kg
- Voimalaite: tähtimoottori; 626 kW ( 840 hv) (Suomessa lisenssillä valmistettujen Blenheimien ylijäämämoottoreita toisesta maailmansodasta) 1 × Bristol Mercury VIII -9-sylinterinen
Suoritusarvot
- Suurin nopeus: 444 km/h 3 600 metrissä
- Lentomatka: 665 km
- Lentoaika: 2,5 h
- Lakikorkeus: 8 200 m
- Nousukyky:
Aseistus
- 2 × 7,7 mm Browning-konekiväärejä
- 4 × 25 kg pommia (vain III-sarjassa).
Museokoneita Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keski-Suomen ilmailumuseossa on VH-18, joka on ainut säilynyt Vihuri. Sillä lennettiin 802 tuntia, jonka jälkeen se toimi opetusvälineenä Ilmasotakoulussa. Suomen ilmailumuseossa Vantaalla on VH-25-yksilön eturunko, muun muassa ohjaamo. Sitä restauroidaan näytteillepantavaksi.
Espoon Kauklahdessa olevan Kuusakoski Oy:n tehdashallin kattoikkunat on tehty romutettujen Vihurien takakuomuista.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari & Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 14 – Suomalaiset hävittäjät, AR-Kustannus ky, 1990. ISBN 951-95821-0-X
- Heinonen Timo, Kakko Tapio: Keski-Suomen Ilmailumuseo. Tikkakoski: Keski-Suomen Ilmailumuseo, Julkaisuvuosi ei merkitty. ISBN 952-90092-5-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Heinonen, Kakko s.25
- ↑ a b Vihuri VH-4 muistomerkki Kymenlaakson Ilmakilta ry. Viitattu 15.10.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valmet Vihuri Wikimedia Commonsissa
IVL ja VL | |
---|---|
Valmet | |
Suunnitellut konetyypit |