Pikisaari (Oulu)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pikisaari
Montage Pikisaari Oulu.jpg
Kaupungin kartta, jossa Pikisaari korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Pikisaari korostettuna.
Kaupunki Oulu
Suuralue Tuiran suuralue
Kaupunginosa nro 50
Pinta-ala 1,85 [1] km² 
Väkiluku 197 [2] 31.12.2016
Työpaikkoja 58 kpl [3]  (31.12.2011)
Osa-alueet Pikisaari
Postinumerot 90100

Pikisaari (ruots. Beckholmen) on pääasiassa taiteilijoiden ja käsityöläisten asuttama saari ja kaupunginosa Oulujoen suistossa, vastapäätä Oulun keskustaa Rommakonselällä.[4] Alue on miljöönä suojeltu.[5] Pikisaari sijaitsee Oulun kauppatorin ja Hietasaaren välissä (kartta), joten se on suosittu kävelyn ja pyöräilyn saaristoreitti matkalla Nallikariin.

Pikisaari kaupunginosana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun Konepaja Oy:n rakennuksia 1880-luvulla
Vanha villatehdas, jossa on nykyään taiteilijoiden työtiloja.

Pikisaari on saanut nimensä sinne 1600–luvulla perustetusta pikiruukista.[6] Saari mainitaan Oulun varhaisimmissa kartoissa vuosina 1649 ja 1651 nimellä Beckholm. Ensimmäiset maininnat pikipolttimosta ovat 1640-luvulta.[7] 1700-luvulla saarta kutsuttiin joskus myös Tullisaareksi, koska meritulli oli siirretty sinne vuonna 1724.[8]

Pienpolttoa tärkeämmäksi elinkeinoksi muodostui 1600– ja 1700–luvuilla laivanrakennustoiminta. Pikisaaren laivanveistämöt olivat aluksi pieniä ja niitä oli enimmillään kahdeksan kappaletta, mutta 1700-luvun lopulla jäljellä oli enää neljä veistämöä: Zachris Franzénin, Johan Henrik Peuronin ja Johan Nylanderin veistämöt sekä Nylanderin ja Johan Westmanin yhteisesti omistama yritys.[9] Pienpoltto ja laivanrakentaminen säilyivät saaren pääelinkeinoina vielä 1800–luvun puoleen väliin asti, vaikka muutakin teollisuustoimintaa saarelle alkoi syntyä[10]. 1800–luvulla suurimmaksi laivanveistämöksi kasvoi Niskan ja Wacklinin omistama veistämö, joka oli saanut 1811 erioikeuskirjan.[11]

Pikisaari säilyi pitkään asumattomana, mutta 1800–luvulla saarelle alkoi syntyä vakituista asutusta. Suurin osa saaren asukkaista oli vielä 1800–luvun puolessa välissä luotseja. Lisäksi saarelle oli sijoitettu venäläistä sotaväkeä ja pari sataa työmiestä, joiden tehtävänä oli rakentaa Venäjän armeijalle kanuunaveneitä. Venäläiset aloittivat kanuunaveneiden rakentamisen Suomen sodassa valtaamassaan Oulussa jo ennen Haminan rauhaa allekirjoittamista.[12]

Oolannin sodassa 1854 englantilaiset polttivat Pikisaaren ja muut Oulun laivanrakennuspaikat maan tasalla. Myös Toppilassa sijainnut Tervahovi poltettiin. Laivanrakennus alkoi Pikisaaressa uudelleen 1856, mutta ei enää toipunut sotaa edeltäneelle tasolle. Rantojen madaltumisen takia veistämöt siirtyivät Pikisaaren luoteispuolella sijaitsevaan Korkeasaareen, mutta joutuivat pian maankohoamisen vuoksi siirtymään myös sieltä pois. Laivanrakennus keskittyi Pateniemeen ja Varjakkaan, joissa oli aloitettu laivarakennus 1856.[13]

Oulun kaupungin omistama viinanpolttimo perustettiin Pikisaareen 1840. Kaupunki valmisti saaressa viinaa aina vuoteen 1883 asti, jolloin kaupunki myi polttimon yksityiselle yrittäjälle. Viinaa poltettiin Pikisaaressa 1890-luvulle asti, jolloin viinanpolttimon tiloihin perustettiin tehdasmaisesti toimiva värjäämö. Värjäämön omistajana ja värjärimestarina toimi Otto Lindgren, joka suomensi nimensä myöhemmin Karhiksi. Värjäämön nimeksi tuli Oulun Villatehdas Oy Karhin myytyä värjäämön Valde Hyrylle.[14] Sotien jälkeen Villatehtaalla työskenteli enimmillään lähes 500 työntekijää.[15]

Pikisaaren historian merkittävin teollisuuslaitos on ollut 1874 toimintansa aloittanut Oulun Konepaja Oy.[16] Konepajan (Uleåborgs Mekaniska Werkstads Aktiebolag) perusti englantilainen yhtiö The Finland Charcoal Iron Works Company Limited, joka oli 1872 ostanut Kurimon ja Ämmän ruukit. Yhtiö halusi toisaalta turvata ruukkien tuottaman jalostamattoman raudan kysynnän ja toisaalta Pohjois-Suomessa oli markkinoita raudanjalostustuotteille kasvavan sahateollisuuden vuoksi. Yhtiön tekninen johtaja Karl Löfhjelm osti konepajan vuonna 1886, kun konepaja oli edellisenä vuonna kärsinyt suuria vahinkoja tulipalossa. Löfhjelmin kuoltua yhtiön osake-enemmistö siirtyi Pohjois-Suomen suurille puunjalostusyhtiöille.[17] Suurimmillaan konepajan toiminta oli sotien jälkeen, kun Neuvostoliitolle piti maksaa sotakorvauksia. 1960-luvulla kun Raahe Oy osti konepajan, oli pajan tuotanto jo merkittävästi supistunut. Toiminta konepajassa loppui 1972.[18] Nykyisessä Pikisaaressa konepajasta muistuttaa vielä sen koristeellinen konttorirakennus, joka on valmistunut kahdessa osassa vuosina 1885 ja 1889.[19]

1960- ja 1970-luvulla kaupunki hankki alueelta omistukseensa konepajan rakennuksia, jotka se 1980-luvulla kunnosti taiteilijoiden ja käsityöläisten asunnoiksi ja työtiloiksi.[1]

Käsityöläis- ja taiteilijakaupunginosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin Pikisaaren yhdistää keskustaan Pikisaarensilta, Raatinsaareen Pikisilta, ja Hietasaareen Korkeasaarensilta. Näistä ainoastaan Pikisilta on tarkoitettu moottoriajoneuvoliikenteelle. Saaren pinta-ala on 1,85 km² ja sen rantoja seurailevan ulkoilureitin pituus kaksi kilometriä.[1][20]

Pikisaaressa asuu ja työskentelee useita kymmeniä eri alan taiteilijoita ja käsityöläisiä.[21] Saareen on muodostunut taiteilijayhteisö, jota Oulun kaupunki on kehittänyt 1980-luvulta asti. Saaressa on 38 kaupungin vuokra-asuntoa, joista kahtatoista asuttavat taiteilijat ja monilla taiteilijoilla on myös työtilat Pikisaaressa, useilla samassa rakennuksessa kodin kanssa.[22]

Tammikuussa 2007 Pikisaaressa oli 149 asukasta.[2]. Siellä on yhä useita alkuperäisiä puutaloja, joista osa on suojelukohteita. Alueella sijaitsee muun muassa Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö (entinen Oulun kulttuurin ja tekniikan oppilaitos, sitä ennen Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos), johon sijoittuu Oulun seudun ammattiopiston kulttuurialan ja vaatetusalan koulutus, kultasepänpaja, Oulun arkkitehtikillan talo sekä Merimiehenkotimuseo, joka toimii Oulun vanhimmassa puutalossa.[23]

Oulun taiteilijaseura -63 ry on järjestänyt saaressa Pikinen polku -taidetapahtumaa, jossa esitellään ilmaiseksi niin visuaalista kuin esittävääkin taidetta ja tapahtuman aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua taiteilijoiden ateljeisiin ja studioihin. Muun ohjelman ohella tapahtuman aikana järjestetään taidenäyttely ja eri puolille saarta on sijoitettu ympäristötaideteoksia.[24][25]

Pikisaaressa asuvia tai työskenteleviä taiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia Pikisaaresta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia IV. Oulu: Kirjapaino Oy Kaleva, 1976. ISBN 951-9327-00-2.
  • Sormunen, Mikko: Pikisaaren historia. Oulu: , 1994.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pikisaari-työryhmä,: Oulun Pikisaaren kehittämis- ja toimenpideohjelma (PDF) elokuu 2007. Viitattu 7.2.2009.
  2. a b Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 31.12.2016 (pdf) 2017. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 14.4.2017.
  3. Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013, s. 46. Oulu: Oulun kaupunki, 2014. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.10.2014).
  4. FSD1351 Käsityöläisten ja taiteilijoiden Pikisaari Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, Tampereen yliopisto: Oulun yliopisto, taideaineiden ja antropologian laitos, kulttuuriantropologian laitos. Viitattu 7.1.2009.
  5. Pikisaaren asunnot olisivat Oulun kalleimpia Kaleva. Viitattu 7.2.2009.
  6. Pikisaari Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.: Helsingin Sanomat. Viitattu 30.1.2009.
  7. Sormunen, 1994, s.5
  8. Sormunen 1994, s.8
  9. Sormunen, 1994, s.6-7
  10. Sormunen 1994, s.10
  11. Sormunen 1994, s.12
  12. Sormunen 1994, s.10-11
  13. Sormunen 1994, s.10-13
  14. Sormunen, 1994, s.14-15
  15. Sormunen 1994, s.21
  16. Sormunen, 1994, s.15
  17. Hautala 1976, s.176-178
  18. Sormunen 1994, s.20
  19. Huusko, Jorma; Teppo, Jorma; et al.: Oulun kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet, s. 18. Oulu: Oulun kaupunki, 1986. ISBN 951-9234-06-3.
  20. Oulun kaupungin karttapalvelu
  21. a b c d Poussu, Jyrki: Pikisaari Pikisaari-sivusto. Viitattu 30.1.2009.
  22. a b Pasula, Niina: Pikisaaren taiteilija-asunnot myyntiuhan alla Oulussa 20.6.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 30.1.2009.
  23. Nähtävyydet Oulun kaupungin matkailuneuvonta. Viitattu 7.2.2009.
  24. Tapahtuma-arkisto Kulttuurikauppila. Viitattu 7.2009.
  25. Pikinen Polku taidetapahtuma 23.-24.8. 2008 Pikisaaressa Kaltio. Viitattu 7.2009.
  26. Riitta Helevä Suomen kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli. Viitattu 7.2.2009.
  27. a b c Sarrala, Hannu: Pohjoisen taidetta ja Halosten sukua taidemuseolla 21.1.2009. Pohjolan Sanomat. Viitattu 30.1.2009.
  28. Helena Kankaansyrjä Oulun taiteilijaseura. Viitattu 7.2.2009.
  29. Jouni Kesti taiteilijamatrikkelissa
  30. Oulun kaupunginkirjasto - maakuntakirjasto: Sinikka Laine - nuorten elämää kylmässä kaupungissa
  31. Martti Mäki taiteilijamatrikkelissa
  32. Karoliina Niemelä Suomen kuvanveistäjäliitto. Viitattu 6.2.2009.
  33. Jyrki Poussu taiteilijamatrikkelissa
  34. Kreivi-Palosaari, Satu, Hannu: Neljänlaiset piparit, ainakin! 18.12.2006. Kaleva. Viitattu 7.2.2009.
  35. Veikko Törmänen taiteilijamatrikkelissa

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]