Leveri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leveri
Kaupungin kartta, jossa Leveri korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Leveri korostettuna.
Kaupunki Oulu
Suuralue Keskustan suuralue
Koordinaatit 65°00′17″N, 025°27′54″E
Kaupunginosa nro 5
Väkiluku 2 524 [1]  (31.12.2016)
Työpaikkoja 430 kpl [2]  (31.12.2011)
Osa-alueet Heinäpää, Leveri
Limingantien ja Uusikadun risteys.

Leveri on viides kaupunginosa Oulun ruutukaavakeskustassa. Nimen leveri taustalla on alun perin merimiesten mukanaan tuoma nimi Liverpool, joka on muokkautunut uudelleen aikojen kuluessa. Leveri tai Leverinperä nimitys syntyi Oulun merenkulun kulta-aikaan 1800–luvun lopulla.[3] Nykyisin kaupunginosana Leveri on varsin tuntematon käsite, sillä alue kuuluu paremmin Heinäpäänä tunnettuun alueeseen.

Leverissä on asukkaita noin 2 400 ja työpaikkoja noin 430[2]. Pinta-alaltaan Leveri on kaikkein pienin Oulun kaupunginosista. Sitä rajaavat lännessä Kirkkokatu, pohjoisessa Heinätorinkatu, idässä Kansankatu ja Harjapäänkatu sekä etelässä Pikku-Iikankatu. Leveri on pääasiassa asuinkerrostaloaluetta. Alueella toimii K-Market ja vuonna 2011 avattu Heinäpään Sale.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 31.12.2016 (pdf) 2017. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 14.4.2017.
  2. a b Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013, s. 46. Oulu: Oulun kaupunki, 2014. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 11.7.2014).
  3. Murtovaara, Helge: Leveri on väännös Liverpoolista. Kaleva, 10.4.2014, s. 5. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. ISSN 0356-1356. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]