Kurimon ruukki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kurimon ruukin tuoteleima

Kurimon ruukki oli Särkijärven kylässä Utajärven kunnassa sijainnut rautaruukki.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen perustivat ruukinpatruuna Axel Backman, kauppias Adolf Laurell, rakennusmestari Johan Edvard Strömberg ja raatimies Matts Sandström Kiiminkijoessa sijaitsevan Kurimonkosken rannalle. Lupa ruukin perustamiseen myönnettiin 13. marraskuuta 1854.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruukin vuonna 1859 valmistuneessa masuunissa valmistettiin puuhiilen avulla järvimalmista raakarautaa. Vuonna 1863 toiminta oli laajentunut siten, että ruukin käytössä oli masuunin lisäksi kaksi putlausuunia, hitsausuuni, kankivasara, kaksi naulavasaraa sekä kahdella tuoliparilla varustettu valssi. Ruukilla oli myös valimo ja myymälä Oulussa. Ruukin toiminta oli kannattavaa, ja vuonna 1862 sen tuotanto oli 3 500 kippuntaa eli noin 560 tonnia takkirautaa.

Ruukkiyhtiö teki huomattavia maakauppoja toimintansa alkuvuosina. Vuosina 18551857 yhtiö hankki omistukseensa 854,04 hehtaaria maata Särkijärveltä ja Sanginkylästä. Maakauppojen hinnaksi tuli yhteensä 771 ruplaa 43 kopeekkaa.[1] Yhtiö osti myös Särkijärvellä sijainneen Kurimuksen tilan, mutta kauppahintaa ei ole kyetty selvittämään.

Ruukin perustajat olivat saaneet perustamistoimia varten lainan, jonka maksu tuli kalliiksi ruplan arvon noustessa. Sitä seurasi Kurimon ja Suomussalmella toimineen Ämmän ruukin yhdistäminen vuonna 1864. Uusi rautaruukki sai nimekseen Kurimon–Ämmän rautatehdas Oy.

Vuonna 1867 Kurimon ruukin tuotanto senaikaisissa olosuhteissa oli huomattavat 6 600 kippuntaa eli 1 056 tonnia kankirautaa. Ruukki myös onnistui ensimmäisenä maailmassa valmistamaan terästä järvimalmista. Tuotteita esiteltiin Moskovassa teollisuusnäyttelyssä, ja suurin osa tuotannosta lähti vientiin Venäjälle.

Viimeiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1860-luvun lopun nälkävuodet vaikeuttivat ruukin toimintaa yhdessä pitkien kuljetusmatkojen kanssa. Ongelmia aiheutti myös valssauslaitoksen tulipalo 1. maaliskuuta 1868 sekä yhtiön velat, joita ei saatu maksettua. Ruukki luovutettiin velkojien käsiin 27. lokakuuta 1869, jotka onnistuivat myymään ruukin eteenpäin vasta 7. elokuuta 1872 englantilaiselle The Finland Carcoal Iron Works Company Limitedille.

Uusi omistaja kunnosti laitosta sekä rakensi uuden valssauslaitoksen, ja uudeksi ruukinpatruunaksi nimitettiin ruotsalainen Patrik Peterson. Tuotanto jäi kuitenkin alhaisemmaksi kuin aiempien vuosien tuotanto, ja vienti kärsi ruplan arvon alenemisen vuoksi. Valssauslaitos tuhoutui toistamiseen tulipalossa heinäkuussa 1878, ja englantilainen omistajayhtiö teki konkurssin saman vuoden lopussa.

Ruukki huutokaupattiin ja se siirtyi oululaisen porvari Viktor Åkerblomin omistukseen. Toiminnan uutta käynnistymistä odoteltiin turhaan. Koneet purettiin ja vietiin Ouluun.

Ruukin alue nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin ruukkialue on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[2] Nykyisin ruukista on nähtävillä enää vähäisiä rakenteita, muun muassa kanava, kuonakasoja sekä kartanon paikka sitä reunustavine kuusiaitoineen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia ruukin alueelta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]