Huutokauppa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Huutokauppa Ohiossa vuonna 2004.

Huutokauppa on kaupantekotapa, jossa hinta määräytyy huutajien (ostajien tai myyjien) kaupanteon aikana tekemien tarjousten eli huutojen perusteella.

Periaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huutokaupassa voidaan myydä mitä tahansa irtainta tai kiinteää omaisuutta, mutta myös palveluita. Kohde myydään sille, joka tekee korkeimman tarjouksen. Ennen varsinaista huutokauppaa saatetaan järjestää esittely, jossa myyntikohteisiin saa tutustua etukäteen. Näin tehdään varsinkin silloin, kun kaupattavana on erityisen kalliita esineitä kuten kulkuvälineitä tai maalauksia. Huutokauppoja voidaan järjestää myös hyväntekeväisyysmielessä, jolloin myyntikohteesta voi saada normaalia suuremman hinnan.

Huutokauppa voidaan toteuttaa perinteisellä tavalla osanottajien läsnäollessa, mutta myös puhelimitse tai verkkohuutokauppana eli Internetin välityksellä. Perinteisessä huutokaupassa puheenjohtajana toimii meklari, joka asettaa kulloinkin huudettavan kohteen tarjolle ja seuraa ostajien huutoja. Meklari voi myös esitellä kohdetta. Hän odottaa, kunnes huutojen hintataso näyttää saavuttavan myyjälle sopivan tason, ja käy sitten myymään kohdetta, usein fraasin "Myyty ensimmäisen [tauko] toisen [tauko] ja kolmannen kerran [ostajan ilmoittaminen]." avulla. Tarkoituksena on antaa tilaisuus korottaa tarjousta, ja usein tehdäänkin monta hinnankorotuskierrosta. Kun kohde on myyty, siitä ei voi enää tarjota korottavia hintoja.

Huutokauppatyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huutokaupat voidaan luokitella muun muassa sen perusteella, montako ostajaa ja myyjää on, montako kohdetta on kaupan ja ovatko tarjoukset julkisia.

  • Tavallisessa eli englantilaisessa huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehnyt voittaa. Yleisimmillään huutokauppaa tehdään korottamalla oma tarjous toisen tarjouksen päälle.
  • Laskevassa eli hollantilaisessa huutokaupassa meklari asettaa tavaran lähtöhinnaksi tietyn summan. Jos kukaan ei tarjoudu sitä maksamaan, hän alentaa summaa, kunnes joku tekee sitä vastaavan tarjouksen ja tarjouksen tehnyt saa tavaran. Ostajan kannattaa siis odottaa mahdollisimman pitkään ennen huutoaan, sillä tavaran hinta laskee koko ajan. Samalla kuitenkin kasvaa riski, että joku toinen ehtii huutaa tavaran ensin itselleen.
  • Pakkohuutokaupassa myydään ulosmitattua tai konkurssiin joutuneen tahon omaisuutta, jotta saaduilla varoilla katettaisiin maksamattomia velkoja.
  • Verkkohuutokaupassa tarjoukset esitetään Internetin välityksellä, mikä mahdollistaa kohteen ostamisen mistä päin maailmaa tahansa. Internet-huutokaupat alkoivat vuonna 1995.[1]
  • Vickrey-huutokaupassa (Vickrey–Clarke–Groves-huutokauppa) korkeimman tarjouksen esittänyt voittaa, mutta maksaa ainoastaan toiseksi korkeimman tai joskus alimman tarjouksen määräämän hinnan. Ajatuksena on tarjouskilpailu.[2]
  • Käänteinen huutokauppa tarkoittaa toimintatapaa jossa ostajan ja myyjän roolit ovat vaihdettu toisin päin ja huutokaupan tarkoitus on saada mahdollisimman alhainen hinta kohteelle. Käänteistä huutokauppaa käytettään yleensä palveluiden ostamiseen. Valinta voittavan tarjouksen kohdalla voidaan tehdä joko alhaisimman tarjouksen perusteella tai tarjouksen hinnan sekä palvelun saatavuuden sekä laadun perusteella.

Palvelujen kilpailutus huutokaupalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huutokauppaa on historiallisesti käytetty julkisten palveluiden hankinnassa. Tällöin halutusta palvelusta pyydettyä hintaa laskettiin, kunnes alimman tarjouksen tehnyt sai palvelun hoitaakseen. Tällä tavoin voitiin ratkaista esimerkiksi kyydityspalvelut hollikyydistä luopumisen jälkeen, samoin kuin orpojen ja vaivaisten kotihoito. Tästä on peräisin nimitys huutolainen tai huudokas.

2000 luvulla on muodostunut uusia muotoja huutokaupasta palveluiden alalla. Huutokaupan muoto on laajentunut kattamaan myös kuluttajien ostamat palvelut jo käytännössä olevien julkisten palveluiden huutokauppojen lisäksi. Kuluttajille suunnatuissa palveluiden huutokaupoissa ei välttämättä alin hinta ole valinnan peruste, vaan kuluttajat voivat kilpailuttaa palveluiden ostamisen keskitetysti ja tehdä valinnan muidenkin kuin hinnan perusteella. Rakentamisen ja remontoinnin alalla käytetään mm. valintakriteerinä kokonaisedullisinta tarjousta. Esimerkiksi omaisten hoitoon on käytetty palveluiden huutokauppaa ja valintakriteerit ovat perustuneet myös palvelun laatuun sekä saatavuuteen tietyllä maantieteellisellä alueella.

Julkisten resurssien huutokauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niukat resurssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloustieteilijät ovat esittäneet, että monet niukat julkiset resurssit tulisi huutokaupata. Tämän hyötyjä ovat:

  • luvat päätyvät niitä tehokkaimmin hyödyntäville,
  • valtio ei suosi jaossa joitain yrityksiä toisten kustannuksella (kuten ns. kauneuskilpailuissa eli harkinnanvaraisessa/mielivaltaisessa jaossa) vaan kaikki olisivat samalla viivalla,
  • valtio saa rahaa aiheuttamatta kansantaloudelle haittoja (vrt. verotus).

Esimerkkejä julkisten resurssien huutokaupoista ovat

Niukoiksi rajoitetut resurssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio haluaa myös rajoittaa joitain sinänsä ei-niukkoja resursseja, esimerkiksi rakennettavien ydinvoimaloiden lukumäärää. Tällöin asetelma muuttuu taloustieteellisesti samanlaiseksi kuin yllä, siis huutokaupan hyödyt ("kauneuskilpailuihin" verrattuna) ovat siis samat kuin yllä.

Ministeri Antti Tanskasen kasvutyöryhmä ehdotti helmikuussa 2010, että jos valtio ei myönnä kaikille hakijoille ydinvoimalupaa, luvan saaja pitäisi valita huutokaupalla, ts. antaa sille, joka siitä maksaa eniten, tasapuolisuuden vuoksi sekä kilpailun ja tuottavuuden lisäämiseksi sekä lisärahan saamiseksi valtiolle[3].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Auction Encyclopeadia Britannica. Viitattu 24.6.2008. (englanniksi)
  2. Miten selvittää asiakkaan todelliset arvostukset Maankäyttö. Viitattu 24.6.2008.
  3. Hei Fennovoima, paljonko maksat ydinvoimasta?, Talouselämä.fi 17.2.2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]