Hollikyyti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hollikyyti tarkoittaa historiallista henkilöiden, alkuaan etenkin virkamiesten, kuljetuspalvelua, kyytilaitosta. Nimitys tulee ruotsin sanoista hålla, pitää (tässä: pitää tarjolla) ja skjuts, kyyti.

Hollikyytijärjestelmässä merkittävien teiden varsilla oli määrävälein kestikievareita eli majataloja, jotka pitivät matkustajia varten hevosia, kuskeja ja majoitustiloja. Kyytivuoro kiersi kylän talosta toiseen, joskin siitä oli mahdollista vapautua maksamalla toinen tilalleen. Kyytien järjestely kuului nimismiehelle, vauraalle talonpojalle, joka myös isännöi kestikievaria.[1] Holli oli paikallinen kyyditsemään velvoitettu henkilö.

Hollikyyti merkitsi huomattavaa rasitusta talonpojille. Kyseessä oli talonpojan kannalta kyyditsemisvelvollisuus, matkustavan virkamiehen näkökulmasta vapaakyyti, josta kyyditsijä ei saanut korvausta. Pisin sallittu odotusaika oli kaksi tuntia jatkoyhteydelle.

Vieläkin tunnettu sanonta "kylmä kuin hollitalli" kuvaa sitä, ettei hollikyytien käyttöön tarkoitettuja tiloja, kuten talleja ja hollitupia, suinkaan rakennettu ja pidetty kunnossa mielihyvin.

Koska oli mahdollista, että useita ajureita oli samaan aikaan odottelemassa kyyditettäviä, he kokoontuivat hollituvassa. Tästä on muodostunut suomalainen kansansanonta: "Oli kuin hollituvassa" tarkoittaen lievää epäjärjestystä.

1600-luvulla kyytilaitosta alettiin järjestää lainsäädännön avulla: Kaarle IX määräsi vuonna 1604 virkamiehet korvaamaan käyttämänsä kyydin, mutta tämä määräys ei toiminut käytännössä. Vuonna 1642 vapaakyydit poistettiin, mutta talonpoikien maksettavaksi tuli kyytilaitoksen kustannuksia kattamaan vuodesta 1649 lähtien uusi vero, kyytiraha.[2][3][4]

1690-luvulla kyytilaitos saavutti varsinaisen hollikyydin muodon: kyyditysvelvollisesta talosta oli talon koon mukaan miehen tai useammankin sekä ajoneuvojen oltava kerrallaan 3-4 päivää "hollilla". Tämä merkitsi sekä miesten että hevosten poissaoloa talon töistä. "Hollilla olo" ei kuitenkaan ollut pelkästään kielteinen asia: toisilta hollimiehiltä ja matkustavaisilta kuultiin tietoja ja uutisia oman elinpiirin ulkopuolelta.[5][6]

1800-luvun lopulle saakka kyytilaitos säilytti vanhat muotonsa. Kestikievarien tasoa oli kohennettu ja yhtenäistetty niin, että säätyläistenkin sopi yhä enemmän turvautua niihin yksityismajoituksen sijasta. Vuodesta 1883 lähtien tuli mahdolliseksi kunnan päättää hollikyydistä luopumisesta. Kyydityspalvelut vuokrattiin huutokaupalla vähiten pyytävän hoidettavaksi viiden vuoden jaksoina.[7] Näin hollikyydin aikakausi vähitellen 1900-luvulle tultaessa päättyi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yksilö ja yhteiskunta. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 2, s.220-221
  2. Kuinka maalla ja merellä liikuttiin. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 2, s.397
  3. Maantiet ja kyyditys. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 3, s.28-30
  4. Maan ja maatalouden verotus. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 3, s.43
  5. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 4, s.287. Vertaa sanontaan "olla hollilla", jonka merkitys on nykyisin laajempi: olla paikalla, saatavilla, jopa: olla tähtäimessä.
  6. Kuvateksti teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 5, s.32.
  7. Majatalot ja kyytilaitos. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 5, s.223.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]