Oulun kauppahalli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oulun kauppahalli
Kauppahallin pääty pohjoissuuntaan.
Kauppahallin pääty pohjoissuuntaan.
Sijainti Kauppatori, Oulu
Koordinaatit 65°00′47″N, 025°27′51″E
Valmistumisvuosi 1901[1]
Suunnittelija Karl Lindahl ja Valter Thomé[1]
Omistaja Oulun kaupunki
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Oulun kauppahalli on Oulussa kauppatorin laidalla sijaitseva kauppahalli.

Oulun kaupunginvaltuusto päätti kauppahallin rakentamisesta jo vuonna 1889 silloisten tiukentuvien elintarvikkeiden hygieniamääräysten vuoksi. Erityisesti lihakauppa haluttiin siirtää avoimelta torilta hallin suojaan.[2] Kauppahalli valmistui vuonna 1901. Tyyliltään uusgotiikkaa edustavan rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Karl Lindahl ja Valter Thomé. Kahden pitkittäisen käytävän varsilla oli alun perin 62 puista myyntikojua.[1]

Edelleenkin tämä jo yli satavuotias kauppahalli palvelee Oulun Torinrannassa kaupan keskuksena Toripolliisi-patsaan vieressä. Kauppahallissa on muun muassa kahvila sekä elintarvikeliikkeitä, pääasiassa kala- ja lihakauppoja.

Huhtikuussa 2019 Oulun rakennuslautakunta antoi luvan kauppahallin remontille. Remontissa korjataan rakennuksen perustoimintoja, kuten ilmanvaihtoa ja muuta talotekniikkaa, tehdään lisäosa ja sisätilat uusitaan.[3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Gyllenberg, Petra: Tuoksuja ja tunnelmia. Kauppahallit Suomessa, s. 27–28. Jyväskylä: Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-127-8. (omakustanne)
  2. Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia IV, s. 144–146. Oulu: Oulun kaupunki, 1976. ISBN 951-9327-00-2.
  3. Markku Rättilä: Oulun kauppahallin remontille viimein sinetti – laajennusta muutettiin, rakennuslupa myönnetty Kaleva. 4. huhtikuuta 2019. Viitattu 15.7.2019.
  4. Päivi Annala: Oulun kauppahallin remontti kestääkin yli vuoden 20. marraskuuta 2018. Yle. Viitattu 15.7.2019.
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.