Tämä on suositeltu artikkeli.

Juha Vainio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Juha ”Watt” Vainio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juha Vainio
Kansakoulunopettaja Juha Vainio opettamassa musiikkia vuonna 1971.
Kansakoulunopettaja Juha Vainio opettamassa musiikkia vuonna 1971.
Henkilötiedot
Syntynyt10. toukokuuta 1938
Kotka
Kuollut29. lokakuuta 1990 (52 vuotta)
Gryon, Sveitsi
Ammatti sanoittaja,
laulaja-lauluntekijä,
pakinoitsija,
opettaja
Muusikko
Taiteilijanimi Junnu,
Junnu Kaihomieli,
Jorma Koski,
Ilkka Lähde,
Mirja Lähde,
Kirsi Sunila,[1]
Heikki Ilmari[2]
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1963–1990
Tyylilajit iskelmä, kupletit[3]

Juha Harri ”Junnu” Vainio eli Juha ”Watt” Vainio (10. toukokuuta 1938 Kotka – 29. lokakuuta 1990 Gryon, Sveitsi[4]) oli suomalainen laulaja-lauluntekijä, iskelmäsanoittaja sekä kansakoulunopettaja. Hän ehti tehdä 2 433 sanoitusta tai sävellystä ja levytti itse 245 laulua,[5][6] ja häntä pidetäänkin viihdemusiikin monitoimimiehenä[3] ja yhtenä Suomen tuotteliaimmista sanoittajista Reino Helismaan ja Vexi Salmen ohella.[4]

Vainio aloitti uransa 1960-luvun alussa, ja se kesti aina hänen kuolemaansa asti. Hän asui synnyinkaupunkinsa Kotkan lisäksi useita vuosia Helsingissä ja Espoossa. Viimeiset vuotensa Vainio vietti Gryonissa Sveitsissä, missä hän kuoli sydänkohtaukseen lokakuussa 1990. Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle.

Vainion itse esittämistä kappaleista tunnetuimpia ovat muun muassa ”Albatrossi”, ”Vanhojapoikia viiksekkäitä”, ”Vanha salakuljettaja Laitinen” ja ”Kotkan poikii ilman siipii”. Hänen sanoittamiaan muiden esittämiä ovat muun muassa ”Kolmatta linjaa takaisin”, ”Katson autiota hiekkarantaa”, ”Tahdon olla sulle hellä”, ”Mun sydämeni tänne jää”, ”Muisto vain jää” ja ”Rööperiin”.

Lisänimi ”Watt” liittyi Vainion ensimmäisen soololevyn kappaleeseen ”Paras rautalankayhtye” (1964), jonka esittäjäksi ilmoitettiin singlepussissa ”Juha ’Watt’ Vainio ja hänen Sähkötarkastuslaitoksen hyväksymä, sarjaan kytketty orkesterinsa”. Lisänimeä ei koskaan käytetty yksin, vaan aina muodossa Juha Watt Vainio.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukutausta ja lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha Vainion vanhemmat olivat Tauno ja Kaarina (o.s. Miettinen) Vainio. Tauno Vainion isän Emil Vainion (s. 1881) alkuperäinen sukunimi oli Alajääski, mutta hän vaihtoi nimensä pian vuosisadan vaihduttua Vainioksi.[7] Tauno Vainion suvussa oli paljon urheilijoita, ja myös Kaarina Vainiolla oli urheilutaustaa. Juhan setä oli urheilija Pauli Vainio. Tauno ja Kaarina menivät kihloihin vuonna 1937. Tauno Vainio toimi Vuoksenniskalla suojeluskunnan aluepäällikkönä, ja hänet tunnettiin periaatteissaan tiukkana miehenä.[8] Kaarina Vainio oli käynyt keskikoulun, ja Tauno Vainio oli valmistunut kauppateknikoksi.[7]

Juha Vainio ja hänen äitinsä Kaarina.

Juha Harri Vainio syntyi 10. toukokuuta 1938 Kotkassa Tauno ja Kaarina Vainion esikoiseksi. Hänen ensimmäinen lapsuudenkotinsa oli kuitenkin nykyisen Imatran Vuoksenniskalla.[8] Myöhemmin perheeseen syntyi vielä kaksi lasta, Marja (s. 1944) ja Markku (s. 1946).[9]

Pieni Juha oli innokas laulaja, ja naapurit pyysivät häntä usein laulamaan.[10]

Kun talvisota alkoi, Juha oli vielä liian nuori ymmärtääkseen tapahtumia. Isä Tauno joutui lähtemään sotaan reservin kapteenina, ja Juha muutti äitinsä kanssa tämän vanhempien luo Metsolaan, Kotkaan. Aikuisena Vainio muisti sota-ajasta lähinnä ilmahälytykset ja ihmisten hädän.[10] Hän on kertonut pelänneensä enemmän naapurin naisia kuin sotaa, mutta on toisaalta myöntänyt, että sota jätti henkisiä haavoja. Näitä tuntemuksia kuvaa hänen laulunsa ”Eräänlainen sotaveteraani” (albumilla Sellaista elämä on). Juha joutui usein evakkoon äitinsä kanssa, koska Kotka oli satamakaupunki ja sitä pommitettiin usein.[11] He olivat muun muassa äidin serkkujen perheen luona, ja Juha ystävystyi äitinsä serkun Olli Miettisen kanssa, joka oli kuusi vuotta Juhaa vanhempi. Kaarina Vainion ainoa veli Mauno kuoli sodassa.[12]

Juhan perhe muutti vuonna 1945 omakotialueelle Metsolaan. Siellä he asuivat vuoteen 1950 asti, minkä jälkeen he muuttivat Kotkan keskustaan Kotkansaarelle. Vainio vietti omasta mielestään kauneimman lapsuusaikansa Metsolassa. Siellä hän tapasi muun muassa neljä vuotta vanhemman Nestori Miikkulaisen,[13] jonka nimeä hän myöhemmin käytti laulussa ”Vanhojapoikia viiksekkäitä”.[14] Ystäviensä kanssa hän kävi usein Kotkan satamassa.[15] Hän piti merestä paljon läpi elämänsä.

Juhalla todettiin lapsena synnynnäinen sydänvika, jota ei ollut havaittu heti syntymän jälkeen. Hänen huulensa sinersivät, ja hän hengästyi epätavallisen nopeasti.[16] Juha leikattiin vuoden 1949 alussa. Samoihin aikoihin hänen äitinsä oli hoidettavana tuberkuloosin vuoksi, mutta hän parani. Juhaa pidettiin aluksi aikuisten osastolla, kenties leikkauksen vakavuuden takia, mutta myöhemmin hänet siirrettiin lastenosastolle toipumaan.[17] Hän pääsi pian kotiin ja alkoi parantua.

Kouluvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha Vainion koulunkäynti ei alkanut erityisen hyvin. Hän turhautui koulunkäyntiin ja oli kerran luvatta pois kolme viikkoa.[18] Kansakoulun jälkeen Juha meni Kotkan lyseoon.[19] Samoihin aikoihin hänen perheensä muutti Metsolasta Kotkansaarelle.[20] Kouluaikoina Vainion paras ystävä oli Risto ”Tiso” Warjus, joka oli häntä kaksi vuotta vanhempi.[19] Molemmat lauloivat Kotkan lyseon kuorossa.[21] Lyseoaikoina Vainio sai lempinimen Junnu. Junnuksi kutsuttiin alun perin musiikinopettaja Arvo Vainiota, koska hänellä oli yhtä iso nenä kuin Junnu-nimisellä sarjakuvahahmolla. Myöhemmin Junnu-nimi siirtyi toiselle Vainiolle eli Juhalle.[22]

Viisitoistavuotiaana Vainio oli varma, että hänestä tulisi kirjailija.[23] Hän luki jo nuorena runousoppia käsittelevän kirjan, ja myöhemmin hän on sanonut, että sääntöjä oli helppoa rikkoa, kun ne kerran oli oppinut. Hänen kirjoittajanlahjansa tulivat ilmi jo lyseon äidinkielen ainekirjoituksissa. Toisaalta opettajien suhtautuminen oli melko ristiriitaista; eräs opettaja ei antanut kerran arvosanaa ollenkaan, koska hänen mielestään Juhan kirjoittamaa pakinaa ei voinut pitää ollenkaan ainekirjoituksena.[24] Vaikka ainekirjoitus sujui, muu koulunkäynti oli Juhalle pakkopullaa.[25] Hän oli jo lähellä lopettaa koulunkäynnin, mutta rehtori sai puhuttua hänet ympäri. Juha tosin siirtyi Inkeroisten yhteiskouluun, ja pian myös Risto Warjus siirtyi samaan kouluun.[26] Lopulta Vainio menestyi koulussa lähinnä vain laulussa ja urheilussa.

Vuoden 1957 paikkeilla Vainion perhe muutti Kotkansaarelle lähelle satamaa. Seuraavan kerran he muuttivat kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua, sillä kertaa Sibeliuksenpuiston lähelle.[25]

Juha Vainio harrasti urheilua jo lapsena, vaikka hän kärsikin sydänviasta ennen leikkausta. Hän piti paljon jalkapallosta ja koripallosta, joita Kotkassa pelattiin paljon. Hän myös hyppäsi korkeutta yhdessä Tiso Warjuksen kanssa. Leikkauksen jälkeen Juhan peruskunto oli rapistunut, mutta hän sai urheilulla sen paranemaan nopeasti.[27]

Ensikosketus musiikkielämään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juha Vainio (oikealla) tuuraajan tuuraajana Fennia-ravintolassa vuonna 1957.

Juha Vainio oli kiinnostunut musiikista ja alkoi vähitellen kulkea muusikkopiireissä 1950-luvun puolessavälissä. Jazzmusiikin keskus Kotkassa oli Fennia-ravintola, jossa soittivat myös Vainion äidin serkku Olli Miettinen ja Keijo Laitinen. Vaikka Vainio oli vielä alaikäinen (ikäraja tuolloin oli 21 vuotta), hän onnistui livahtamaan ravintolaan. Hän esitteli muusikoille sanoituksiaan ja pääsi joskus soittamaan pianoa.[28] Olli Miettinen sai lempinimekseen Fennian keisari, ja hänelle järjestettiin mitä ihmeellisimpiä ”keisarillisia” menoja, esimerkiksi hänet kruunattiin vuonna 1958. Kruunauksen teemana oli ”Työtä työttömille, viinaa Miettiselle”.[29] Vainio on kertonut, että hänen ystävänsä muistavat hänen olleen lähes aina rahaton. Hän rupesi juomaan pikku hiljaa yhä enemmän ja kerjäsi ystäviltään ryyppyjä.[30]

Kun Vainion perhe asui loppuvuodesta 1956 Keskuskadulla, naapurissa asui hänen muusikkoystävänsä, kolme vuotta vanhempi Heikki Kauppinen.[31] Vainio tutustui musiikkiharrastuksen kautta myös Erkki Liikaseen, joka soitti rumpuja.[32][33] Vainiolla ja hänen ystävillään oli kuitenkin erilainen musiikkimaku: muun muassa Olli Miettinen ja Reijo ”Rempo” Tani kuuntelivat jazzia, kun taas Vainio piti iskelmämusiikista.[33] Moni Vainion ystävistä päätyi lopulta hänen lauluihinsa; esimerkiksi ”Vanha salakuljettaja Laitinen” on nimetty Keijo Laitisen mukaan.[34]

Syksyllä 1957 Vainio kävi armeijan kutsunnoissa,[35] kun hän oli seitsemännellä eli lukion toiseksi viimeisellä luokalla. Hän ei kuitenkaan halunnut mennä armeijaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen vaan halusi saada itselleen ensin kunnon ammatin. Seuraavana keväänä hän pääsi lukion viimeiselle luokalle ja päätti kesälomalla lähteä Pariisiin ystävänsä Pekan kanssa.[36] Vainion piti kirjoittaa vuoden 1959 keväällä ylioppilaaksi, mutta hän sai ruotsista improbaturin ja valmistui vasta syksyllä.[37]

Isäksi, opettajaksi ja sotamieheksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenniassa Juha Vainio tapasi myös tulevan vaimonsa Taina Kaukosen.[31] Seurustelun alkuvaiheissa Juhan sisko Marja Vainio sai toimia viestinviejänä.[37] Kun Taina tuli alkuvuodesta 1960 raskaaksi,[38] Juhan vanhemmat pitivät tulevalle isälle puhuttelun, ja niin Juha ja Taina menivät naimisiin kesällä 1960. Poika syntyi saman vuoden lokakuussa, ja hänen nimekseen tuli Ilkka. Seuraava lapsi Sami syntyi jo vuonna 1961, Kalle 1963 ja Kati 1967. Aluksi nuoripari asui Juhan vanhempien luona, mutta kun Juha pääsi Helsinkiin opiskelemaan, pariskunta muutti sinne.[39] Juha valmistui 1962 kansakoulunopettajaksi.[40][41]

Juha Vainio opetti aluksi Myllykosken (nyk. Kouvola) Yläpään kansakoulussa yläluokkia. Oppilaat kutsuivat häntä tuttavallisesti Junnuksi. Hänen opetuksensakin oli melko rentoa, ja hän laulatti oppilailla aamuisin aamuvirren sijasta ”Saku Sammakon”.[42] Oppilaat muun muassa söivät ja katselivat jääkiekkoa Vainion luona.[43] Vainio joutui kuitenkin menemään armeijaan alkuvuodesta 1964, ja opettajan työt saivat toistaiseksi jäädä.[44] Vainio oli saanut jonkin verran mainetta sanoituksillaan, joten hänen tehtäväkseen annettiin sanoittaa Karjalan Prikaatin uusi marssilaulu, ja tehtävää varten hän sai armeijasta lomaakin.[45] Vainio pääsi armeijasta 26-vuotiaana syksyllä 1964.[46]

Ura lähtee kunnolla käyntiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainioon vaikuttivat musiikillisesti Tapio Rautavaara, Georg Malmstén ja Henry Theel. Hän halusi nuorena kovasti muusikoksi ja opetteli soittamaan auttavasti, vaikkei hänestä varsinaista muusikkoa tullutkaan. Vainio rupesi tekemään sanoituksia huomattuaan, että ystävien yhtyeet tarvitsivat niitä,[47] ja tekstit toivat hänelle jonkin verran mainetta. Vainio oli ennen kaikkea sanoittaja. Hän ehti tehdä sanat arviolta noin 2 500 julkaistuun kappaleeseen, joista suurimman osan on levyttänyt joku toinen artisti. Vainio on sanoittanut paljon Toivo Kärjen sävellyksiä mutta tehnyt myös käännössanoituksia ulkomaisiin kappaleisiin. Hän kuitenkin luopui jossain vaiheessa käännöstekstien tekemisestä, koska niistä maksettiin vain kertakorvaus eikä rojalteja soittomäärän mukaan.

Kun Spede Pasanen oli aloittamassa uraansa, hän pyysi Vainiota ja tämän soittajakavereita tekemään kanssaan ”Ruljanssiriihi”-ohjelmaa radioon. Yhtye suostui, ja Speden siirryttyä radiosta televisioon soittajat seurasivat mukana. He olivat mukana muun muassa Speden saluunassa ja 50 pienessä minuutissa.[48]

Vainio pääsi Erkki Liikasen avulla tekemään levyjä Finndisc-yhtiölle. Kappale ”Paras rautalankayhtye” valmistui vuonna 1964, ja samaan aikaan Vainio sai lisänimensä Watt, joka oli levyn kannessa. Vainio pääsi sanoittamaan useita kappaleita eri esittäjille, ja hän teki yhteistyötä muun muassa Katri Helenan kanssa.[49] Vuonna 1965 Juha Vainion vanhemmat ja sisarukset muuttivat Helsinkiin.[50] Samoihin aikoihin Vainio muutti perheensä kanssa Espooseen, jossa hän asui lopulta yli 25 vuotta.[51] Vuonna 1966 hän menetti hyvän ystävänsä, kun Olli Miettinen kuoli vain 34-vuotiaana.[52]

Katri Helena oli laulanut Vainion sanoittamat ”Mistä löydän ystävän” ja ”Maanantaitangon” vuonna 1963[53] eli jo ennen Vainion armeija-aikoja. Armeijan jälkeen Vainio tutustui Sauvo Puhtilaan eli Saukkiin, joka kertoi, että Yleisradio tarvitsisi sanoittajia. Vainio oli tuolloin melko halukas jättämään opettajan tehtävät, ja hän alkoi tehdä yhteistyötä Reino Markkulan kanssa.[54] Markkulan säveltämä ja Vainion sanoittama ”Sä kuulut päivään jokaiseen” annettiin Eino Grönille laulettavaksi, ja siitä tuli hitti.[55]

Juha Vainio, Eino Grön ja Olavi Virta vuonna 1965.

Vainio työskenteli paljon, sillä hän toimi sanoittajana Fazerilla kuukausipalkalla ja teki samalla omia kappaleita. Hänen suomeksi sanoittamiaan kansainvälisiä hittejä ovat muun muassa Dannyn esittämä ”Piilopaikka” ja The Firstin esittämä ”Meni hermot”, joka nosti yhtyeen suureen suosioon.[56] Vainio kuitenkin myöhästeli sovituista studiosessioista, mikä ärsytti yhtyeitä ja levy-yhtiön johtoa. 30-vuotiaana Vainio teki erään tunnetuimmista käännöstöistään, Fredin esittämän kappaleen ”Kolmatta linjaa takaisin”.[57] Menestys oli myös The Beatlesin kappaleen ”Penny Lane” suomenkielinen versio ”Rööperiin”, jonka levytti Pepe Willbergin johtama Jormas-yhtye.

Tilaustöiden ohella Vainio loi näyttävän soolouran, vaikkei pitänytkään itseään laulajana eikä säveltäjänä vaan ennen kaikkea sanoittajana. Hän kuitenkin sävelsi monia lauluja. Alkuun hän teki yhteistyötä Pertti Metsärinteen yhtyeen kanssa, ja he levyttivät kappaleen ”Hum-Boogie”.[58] Vainion ensimmäisiä omia kappaleita olivat lisäksi ”Jos vain saisin nastahampaan takaisin” vuodelta 1964,[49] ”Suolaa, suolaa, enemmän suolaa” ja ”Juhannustanssit” vuodelta 1965.[50] Vainion ensimmäinen levyjulkaisu oli vuonna 1966 Juha ”Watt” Vainio, jolla nuo kappaleet olivat.[59] Levy ei ollut varsinainen studioalbumi vaan pikemminkin singlekokoelma.

1960-luvun puolenvälin kappaleista suosiota saivat ”Sellanen ol’ Viipuri” ja ”Turistit tuppukylään”. Lisäksi Vainio teki Erik Lindströmin kanssa menestyskappaleen ”Herrat Helsingin”.[60] Kun Finndisc myytiin Scandialle, Vainion ja Lindströmin yhteistyö päättyi. Vainio tutustui pian Jaakko Saloon Saukin kautta, kun Saukki etsi työnsä jatkajaa Scandiassa.[61] Vainio alkoi tehdä yhteistyötä säveltäjä Toivo Kärjen kanssa, kun tämä oli menettänyt hovisanoittajansa Reino Helismaan tammikuussa 1965.[62][4]

1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun tunnettuja kappaleita olivat muun muassa ”Suomi–Ruotsi” ja paljonkin kritiikkiä osakseen saanut ”Matkarakastaja”[63] vuodelta 1971. Aikaisemmat levyt olivat olleet singlekokoelmia, mutta Vainion ensimmäinen varsinainen albumi ilmestyi vuonna 1972.[64] Viisari värähtää -albumi sisältää muun muassa nimikappaleen ”Viisari värähtää” ja ”Kaunissaari”,[65] jonka Vainio levytti myöhemmin useampaankin kertaan.[66] Se oli myös hänen seuraavalla, vuonna 1975 julkaistulla albumillaan Tulin, näin ja soitin.[65] ”Matkarakastaja” ja ”Viisari värähtää” olivat Vainion varhaisimpia julkaistuja sävellyksiä, mutta hän ryhtyi säveltämään kunnolla vasta 1970-luvun lopulla.

Vuonna 1966 Vainio tutustui Vexi Salmeen ja Irwin Goodmaniin, ja he tekivät kesäkiertueen nimeltä ”Kansalle mitä kansa haluaa”. Joskus kuitenkin kävi niin, että Vainio oli liian juovuksissa esiintyäkseen.[67] Vuonna 1968 ilmestyi Reijo Tanin kanssa tehty singlekokoelma Juha ”Watt” Vainio ja Reijo Tani, jolla ovat muun muassa Vainion ja Kärjen yhteistyön tuloksena syntyneet ”Kauhea kankkunen” ja ”Vanha salakuljettaja Laitinen”.[59][68] Vuonna 1970 hän alkoi kirjoittaa pakinoita Gunnar Mattssonin kanssa.[69]

Takaisin opettajan tehtäviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vainio Kansakoulun opettajana 1971

Vainio ryhtyi uudestaan opettajaksi 1970-luvun alussa. Vainio keksi kaikille oppilaille lempinimet, ja oppilaat vastaavasti kutsuivat häntä Junnuksi.[70] Lisäksi hän keksi mitä erikoisimpia rangaistuksia. Vainion ja oppilaiden kerrotaan tulleen hyvin toimeen keskenään.[71][72]

Opettajan pesti kuitenkin päättyi, kun koulutarkastaja tuli vierailulle.[71] Hän löysi useita virheitä, kuten roskia lattialla ja oppilaita pureskelemassa purukumia, eikä hän pitänyt Vainion myöhästelystä ja tekemättömistä paperitöistä. Vainio joutui jättämään opettajan työn, mutta järjesti oppilaille vielä luokkaretken kiitokseksi.[72]

Alkoholinkäyttö ja raitistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainio käytti jatkuvasti yhä enemmän alkoholia. 1960-luvun lopulla hän oli tavallisesti Tapion Tuopissa muun muassa Gunnar Mattssonin ja Aarre ”Arska” Elon kanssa.[73] Hänellä oli mukanaan usein taskumatti siltä varalta, että juoma pääsisi loppumaan. Yhtenä syynä juomiseen pidetään sitä, että Vainion perhe-elämä alkoi mennä huonompaan suuntaan. Vainion alkoholinkäyttö ei kuitenkaan ollut poikkeuksellista hänen tuttavapiirissään, missä moni muukin joi liikaa. Tekstit valmistuivat silti aina ajallaan. [74]

Vainion ystävät Heikki Kauppinen ja Reijo Tani olivat lopettaneet juomisen vuonna 1972.[75] Vainio aluksi ihmetteli tätä. Kun Vexi Salmi tuli hänen työkaverikseen Fazerille vuonna 1970, Vainio ja Salmi joivat paljon yhdessä ja olivat silloin tällöin krapulaisinakin töissä. Kerran Vainion oli pitänyt tehdä erääseen mainoslauluun teksti, mutta hän oli unohtanut sen. Kun sanat sitten piti saada valmiiksi, Vainiolla oli liian kova krapula. Lopulta Salmi auttoi häntä tekemällä sanat Vainion sävellykseen.[76] 1970-luvulla Vainion alkoholinkäyttö lisääntyi lisääntymistään, ja hänen vanhempansa seurasivat tilannetta voimattomina sivusta.[77] Kerrotaan, että Vainio ei suostunut menemään nukkumaan, ellei hänellä ollut viinaa sängyn alla, ja hänellä piti aina olla pullo mukana.[78] Vainio alkoi kuitenkin itse ymmärtää, ettei voisi jatkaa samalla tavalla. Kesällä 1975 hän oli täysin kyllästynyt juomiseensa ja halusi alkoholista eroon. Vainion mieleen jäi, kun jalkapalloilija Kai Pahlman kerran totesi: ”Katos, sinäkin olet vielä elossa!” Loppuvuonna 1975 hän pysyi nelisen kuukautta raittiina, kunnes ratkesi taas hetkeksi juomaan.[78] Lopullisesti juominen jäi tammikuussa 1976.[79]

Vainio sai tukea juomisen lopettaneilta ystäviltään, kuten Osmo ”Osku” Kanervalta. Eino Grön, joka oli Vainion ystävä, päätti tämän esimerkkiä seuraten myös raitistua ja onnistuikin puolitoista vuotta myöhemmin.[80] Vainio ei kuitenkaan halunnut, että häntä olisi sanottu raittiiksi, vaan piti itseään alkoholistina, joka oli lopettanut ryyppäämisen.[81] Raitistumisen jälkeen Vainion sanoituksista tuli vakavampia ja herkempiä, mutta hän teki yhä myös humoristisia kappaleita.

Vaikka Vainio oli lopettanut juomisen, hän suhtautui alkoholiin suvaitsevaisesti ja pystyi viettämään iltaa ystäviensä kanssa, vaikka nämä nauttivatkin alkoholia. Lisäksi hän säilytti kotonaan alkoholijuomia ystäviään varten. Hän ryhtyi käsittelemään juomista myös lauluissaan. Raitistuminen ei kuitenkaan parantanut perhe-elämää, ja Juha ja Taina Vainio päätyivät avioeroon.[82]

Uusia tuulia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioeron jälkeen Juha Vainion elämä alkoi vähitellen muuttua. 1970-luvun loppupuoliskolla ja 1980-luvulla hänen luomistahtinsa oli kiivaimmillaan ja hän ryhtyi sanoittamisen lisäksi myös säveltämään.[83] Hän työskenteli paljon Veikko Samulin ja Jaakko Salon kanssa, ja Salo alkoikin sovittaa Vainion itse esittämiä kappaleita.

Vainion vuonna 1976 julkaistu Kansi kiinni ja kuulemiin -levyn kappale ”Jawohl, jawohl” sai kritiikkiä osakseen, koska siinä arvosteltiin Lapissa käyviä saksalaisturisteja.[84] Albumilla on tosin myös herkkä laulu ”Mä uskon huomispäivään”.[85] Muita levyn tunnettuja kappaleita ovat ”Playboy 60 v”, ”Suomi–Ruotsi” ja ”Taas lapsuuden maisemiin”.[65]

1970-luvun lopulla Vainio alkoi tosissaan säveltää, vaikka joitakin hänen sävelmiään oli julkaistu jo vuosikymmenen alussa. Vuosikymmenen lopun tunnetuimpia sävellyksiä on kesäinen ”Käyn ahon laitaa”, joka julkaistiin samannimisellä albumilla vuonna 1979. Vaikka Vainio oli tuolloin jo raitistunut, hän lauloi silti alkoholiin liittyviä kappaleita. Vainio alkoi tehdä myös paljon herkempiä kappaleita, mikä näkyy hänen seuraavilla albumeillaan. Vuonna 1981 julkaistu Albatrossi ja sorsa[86] sisältää yhden Vainion suosituimmista kappaleista, ”Albatrossin”.[87] Kappaleen teemana on kadotettu nuoruus. Toinen albumin herkistä kappaleista on ”Apteekin ovikello”, johon Vainio sai idean Tapio Rautavaaralta.[88] Muita tunnettuja kappaleita olivat ”Panaman konsuli” ja ”Kun mä rupesin ryyppäämään”.[86]

Vuonna 1976 julkaistiin kasettina joukko Vainiolta tilattuja pornolauluja.[89] Vainio teki osan kappaleista ja myös lauloi niitä. Kaikki muusikot esiintyivät salanimillä, ja Vainion salanimi oli Junnu Kaihomieli. Useassa laulussa on jokin tuttu melodia, joiden tekijänoikeussuojat olivat jo umpeutuneet: esimerkiksi kappale ”Kumi-Roope” on rivompi versio kansanlaulusta ”Rosvo Roope”. Vuonna 1979 Vainio oli mukana tekemässä myös toista kasetillista näitä ralleja.[89] Kappaleet julkaistiin CD:llä vasta vuosina 1992 ja 1997 nimellä Pahojen poikien lauluja 1–2 ja Porno-ooppera / Pahojen poikien lauluja 3. Levyt myivät kultaa.[30]

Vainio teki vuonna 1982 yhteistyötä kehonrakentaja Kike Elomaan kanssa.[90] He lauloivat yhdessä Vainion sanoittaman, singlenäkin julkaistun laulun ”Kunto nousee sullakin”. Singlen b-puolella oli Elomaan yksin laulama ”Pokkana ja paikallaan”.[91] Vuonna 1983 Delta julkaisi albumin Sellaista elämä on, joka sisältää suuren määrän Vainion tunnetuimpia omia kappaleita: ”Vanhojapoikia viiksekkäitä”, ”Ei ole Kööpenhamina kuin ennen”, ”Sellaista elämä on”, ”Kotkan poikii ilman siipii” ja ”Yleisessä saunassa”.[92][86] Vuonna 1985 julkaistu Elämää ja erotiikkaa jäi viimeiseksi studioalbumiksi, jonka Vainio sai valmiiksi eläessään. Myös sillä on paljon tunnettuja ja suosittuja kappaleita, kuten ”Aleks ja Jaan”, ”Heiskasen kanssa kun heiluttiin” ja ”Yksinäinen saarnipuu”.

Vainio oli alkanut avioeronsa jälkeen seurustella Pirkko Heikkalan[93] kanssa. Heidät vihittiin 27. joulukuuta 1981 Kuusamon kirkossa.[94] Heille syntyi vuonna 1983 tytär, Suvi.[95] Pari muutti Sveitsiin 1980-luvun loppupuolella. Vuonna 1988 Vainio täytti viisikymmentä vuotta, ja hänelle järjestettiin juhlakonsertti, johon osallistuivat muun muassa Katri Helena, Eino Grön ja Pave Maijanen.[96]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainiolla oli myöhemmin sydänongelmia, ja hänen sisarensa Marja on muistellut, kuinka hän usein laittoi kätensä sydämen kohdalle. Hän oli tehnyt testamenttinsakin jo valmiiksi. Kerran Vainio lähti työasioiden takia Floridaan ja pyysi ystävänsä, säveltäjä Veikko Samulin mukaan. Kesken lennon Vainio kiiruhti vessaan.[97] Samuli ei kuitenkaan huolestunut ennen kuin lentohenkilökunta kuulutti lääkäriä. Vainion taskussa ollut sydänlääkepurkki oli auennut, ja tabletit olivat sekoittuneet pastillien kanssa. Vainio oli vahingossa ottanut paljon lääkettä, ja syke alkoi hidastua. Lentoemäntä kuitenkin ymmärsi tilanteen, sai Vainion oksentamaan ja pelasti tämän hengen.[98]

Vainio sai sydänkohtauksen kotonaan Gryonissa Sveitsissä 29. lokakuuta 1990. Hän oli katsonut vaimonsa Pirkon kanssa elokuvaa kuolemaa edeltäneenä iltana. Pirkko heräsi Juhan huutoon. Lääkäri soitettiin paikalle, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Hänen viimeiset sanansa vaimolleen olivat: ”Ei saa hermostua.”[99] Juha Vainio kuoli vaimonsa syliin. Hän oli kuollessaan 52-vuotias.[100] Vainio siunattiin Veveyn kaupungissa ja haudattiin sukuhautaan Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon Helsinkiin.[101][102]

Vain päivää ennen kuolemaansa Vainio oli ystävystynyt jääkiekkovalmentaja Juhani Tammisen kanssa ja ollut illallisella tämän perheen kanssa 28. lokakuuta. Tammisen mukaan Vainio oli ollut hyvässä kunnossa.[100] Seuraavan viikon alussa Tamminen oli soittanut Suomeen ystävälleen, joka kertoi lukeneensa iltapäivälehtien lööpeistä, että Vainio oli kuollut.[95]

Viimeisinä vuosinaan Vainio työsti levyä, jonka Scandia julkaisi hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1991 nimellä Viiskymppisen viisut. Levyn kappaleista ”Kauan sitten” oli Vainiolle erityisen tärkeä, ja hän oli levyttänyt kappaleen aikaisemmin jo 1970-luvun alussa.[64] Vainion tärkein yhteistyökumppani viimeisinä vuosina oli tuottaja Jaakko Salo.

Viimeisen keikkansa Vainio teki 12. lokakuuta 1990.[103]

Juha Vainion ja Toivo Kärjen vauhdikas yhteistyö oli hiipunut 1980-luvun aikana. Toivo Kärjen puoliso Tuulikki Kärki muisteli myöhemmin miehensä ottaneen vuosikymmenen lopulla yhteyttä Vainioon ja ehdottaneen, että tehtäisiin vielä yksi hyvä ralli. Ajatus ei kuitenkaan toteutunut; Vainio oli kuollessaan vieläpä jokseenkin saman ikäinen kuin Reino Helismaa. Kun 75-vuotiaan Kärjen omatkin voimat olivat hiipumassa, hänen mietteensä olivat loppusyksyllä 1990 varsin synkät. Edellisvuonna olivat kuolleet Kärjen vanhat ystävät ja työtoverit Esa Pakarinen ja Henry Theel, ja nyt vietiin jo sukupolvea nuorempiakin.[104]tarvitaan parempi lähde Viimeiseksi Vainion ja Kärjen yhteiseksi kappaleeksi jäi ”Rakkauteni viimeinen”, jonka Teuvo Oinas levytti vuonna 1987.[105] Vainion kuolemaa seuranneena päivänä Kärki totesi Iltalehdessä:

»Junnulla riitti skaalaa äärimmäisyydestä toiseen. Mutta jokaiseen sanoitukseensa hän suhtautui tosissaan, työtään arvostaen. Minulla on sellainen käsitys, että hän ei päästänyt käsistään puolivalmista jälkeä.»

[106]

Sala- ja lempinimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuimmat Juha Vainiosta käytetyt lempinimet ovat Junnu ja Juha ”Watt” Vainio. Junnu oli tuttavallinen nimitys, jota käytettiin myös sukunimen yhteydessä muodossa Junnu Vainio. Juha ”Watt” Vainio -nimitystä käytettiin useiden Vainion albumien kansissa, minkä lisäksi nimitys vakiintui kansan käyttöön. Vainion vanhat ystävät eivät kuitenkaan koskaan Watt-lisänimeä käyttäneet – heille hän pysyi Junnuna.[107]

Vainion käyttämiä salanimiä olivat Junnu, Junnu Kaihomieli, Jorma Koski, Ilkka Lähde, Mirja Lähde, Kirsi Sunila[1] ja Heikki Ilmari.[2] Junnu Kaihomieli -nimeä hän käytti tehdessään pornolauluja 1970-luvun loppupuoliskolla.

Luonnehdintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter von Bagh on pitänyt Vainiota 1960-luvun lauluhuumorin uranuurtajana, sillä Vainio aloitti jo ennen Irwin Goodmania. Tuottaja Jaakko Salo on kertonut Vainion uran saaneen uuden kipinän, kun tämä pääsi alkoholista eroon. Hänen mukaansa Vainion teksteistä kuulee, että tämä laulaa omista kokemuksistaan.[47]

Jukka Virtasen mukaan Vainio kirjoitti omia kappaleitaan usein siten, että sävel syntyi yhtaikaa sanojen kanssa. Tämä näkyy hyvin muun muassa kappaleessa ”Vanhojapoikia viiksekkäitä”, joka on valssi: kappaleessahan lauletaan Nestorin tanssimattomista häistä. Virtanen on kertonut, että Vainio työskenteli nopeasti mutta laulut eivät silti syntyneet helposti. Työnteko ei helpottunut raitistumisen jälkeen, mutta kappaleet muuttuivat herkemmiksi. Virtasen mielestä Vainion parhaiden kappaleiden ydin on siinä, että niissä on paljon yksityiskohtia ja omia kokemuksia.[108]

Harrastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainio pelasi nuoruudessaan paljon jalkapalloa ja koripalloa. Hän oli myöhemminkin innokas penkkiurheilija, ja hän sanoitti Reijo Lehtovirran[109] Tapparalle säveltämän kannustuslaulun nimeltä ”Tappara on terästä” vuonna 1976. Kappale sai alkunsa, kun manageri Mikko J. Westerberg pyysi Vainiolta kannatuslauluun sanoja. Hän pyysi, että siinä mainittaisiin ”Tappara on terästä” ja ”ruisrievä”. Laulun myötä hän oli lopun elämänsä Tapparan kannattaja.[110] Koripallossa Vainio tunnettiin Tapiolan Hongan kannattajana. Hän sävelsikin joukkueelle kannatuslaulun nimeltä ”Hongan marssi”.[111]

Vainio piti myös paljon merestä ja veneilystä.[112] Hän veneili omalla veneellään usein perheensä ja ystäviensä kanssa ja osti vuonna 1987 vaimonsa Pirkon kanssa Österskäristä saaren.[113] Vainion purjehdusta kohtaan tuntema rakkaus näkyy muun muassa Lasse Mårtensonin säveltämässä ja Vainion sanoittamassa kappaleessa ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”.

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taiteilijan näkemys Juha Vainiosta.

Juha ”Watt” Vainion arvostus nousi paljon hänen kuolemansa jälkeen.[114] Hänen kunniakseen on järjestetty useita juhlakonsertteja, viimeksi toukokuussa 2008, jolloin hänen syntymästään oli kulunut 70 vuotta.[115] Vainion äkillisen poismenon jälkeen hänen hyvä ystävänsä Jukka Virtanen käsikirjoitti näytelmän Albatrossi ja Heiskanen hänen laulujensa ympärille. Näytelmän kantaesitys oli Kotkassa, ravintola Kairossa 1992, minkä jälkeen se on ollut muun muassa monen kesäteatterin ohjelmistossa. Vainion nuoruusajoista Fennia-ravintolassa on tehty myös elokuva Keisarikunta.

Vainion mukaan on nimetty arvostettu Juha Vainio -palkinto, joka on myönnetty vuodesta 1991 lähtien vuosittain jollekin merkittävälle suomalaiselle lyyrikolle. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa (aikaisemmin 30 000 markkaa). Ensimmäisenä palkinnon sai Juice Leskinen.[116] Vainion nimeä kantaa myös Junnun Lauluseura ry., joka on perustettu joulukuussa 1994. Sen jäseniä ovat Vainion työtoverit ja ystävät Keijo Laitinen, Pertti Metsärinne ja Reijo Tani.[117] Junnun Lauluseura on kustantanut Junnun laululipas -kirjat.[118]

Juha Vainion lauluista on julkaistu useita albumeja, joissa kappaleita tulkitsevat suomalaiset artistit. Muun muassa vuonna 1993 julkaistiin albumi Matkan varrelta – Juha Vainion lauluja, jossa esiintyvät muun muassa Remu Aaltonen ja Hector.[119] Vuonna 1997 julkaistiin albumi Juha Vainion lauluja, jossa kappaleita laulaa Erkki Liikanen yhdessä Kotkan kaupunginorkesterin kanssa.[120] Lisäksi Vesa-Matti Loiri on levyttänyt peräti kaksi albumillista Vainion musiikkia. Levy Ystävän laulut, joka julkaistiin vuonna 2003, sisältää muun muassa laulut ”Sellaista elämä on” ja ”Panaman konsuli”.

Heti ensimmäisellä viikollaan (45/2003) albumi nousi Suomen virallisella albumilistalle kärkipaikalle. Levy oli listan ensimmäisenä myös viikot 48 ja 49 sekä vuoden 2004 viikolla 1. Kaiken kaikkiaan se oli listalla 19 viikkoa.[121] Vuonna 2004 julkaistiin Ystävän laulut II, jolla on muun muassa kappaleet ”Heiskasen kanssa kun heiluttiin” ja ”Albatrossi”. Sen listasijoitukset olivat huonommat kuin aikaisemman levyn, sillä sen parhaaksi sijoitukseksi jäi toinen sija viikolla 47 vuonna 2004. Listalla se oli yhteensä kymmenen viikkoa.[122]

Vainion lauluja julkaistiin hänen esittäminään erilaisilla kokoelmalevyillä niin hänen eläessään kuin myöhemminkin. Koko hänen soolotuotantonsa julkaistiin vuonna 2008 yhdessä paketissa nimeltä Legendan laulut – Kaikki levytykset 1963–1990. Siinä on tavallisten kappaleiden lisäksi kirja, mainoslauluja ja pornolauluista ne, joissa Vainio esiintyy solistina.[123] Kokoelman tiivistelmä Legendan laulut – 48 mestariteosta ylsi Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan sijalle 2 (23/2008).[124]

Juha Vainion poika Ilkka Vainio vaikuttaa nykyisin musiikkibisneksessä muun muassa sanoittajana ja tuottajana.[125] Kalle Vainiolla taas on Helsingin Munkkisaaressa[126] oma ravintola, joka on nimetty Vainion ”Matkarakastaja”-kappaleen mukaan.

Kappaleiden henkilöitä ja paikkoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Vanha salakuljettaja Laitinen” nimettiin Keijo Laitisen (oik.) mukaan. Juha Vainio vasemmalla.

Monessa Vainion esittämässä kappaleessa lauletaan henkilöistä nimeltä, kuten Heiskasesta, Mattsonista, J. Janatuisesta, Nuorgamin Jounista, Hakkaraisen Masasta, Nummisesta ja Huikkasesta. Joskus nimet ovat peräisin Vainion omilta tuttavilta. Luettelossa on muutamia esimerkkejä:

Joissain kappaleissaan Vainio laulaa kotikaupungistaan Kotkasta, kuten esimerkiksi ”Kotkan poikii ilman siipii”. Hänen lauluissaan mainitaan myös muun muassa Tukholma, Kööpenhamina ja Helsinki. Vainio on kertonut, että tehdessään ”Penny Lanesta” suomenkielistä versiota ”Rööperiin” hän ajatteli Kotkaa, vaikkakin sanat viittaavat Helsinkiin.[47]

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Juha Vainion diskografia

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Suomen Äänitearkisto: Hakutulos säveltäjälle Vainio Juha Harri aanitearkisto.fi. Arkistoitu 19.8.2017. Viitattu 21.8.2008.
  2. ↑ a b Musiikin salanimiä Hypermedia.fi. Arkistoitu 2.10.2008. Viitattu 2.8.2008.
  3. ↑ a b Jorma O. Tiainen & Pekka Mäkelä: Nelivärinen tietosanakirja Tietojätti, s. 1123. Gummerus, 1993. ISBN 951-20-4372-6
  4. ↑ a b c Juha Vainio Pomus.net. Viitattu 26.8.2008.
  5. ↑ Juha Vainion haastattelu YLE. Arkistoitu 30.10.2014. Viitattu 7.10.2008.
  6. ↑ Henriksson, s. 15
  7. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 17.
  8. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 16.
  9. ↑ Ikävalko 1998, s. 9.
  10. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 18.
  11. ↑ Ikävalko 1998, s. 19.
  12. ↑ Ikävalko 1998, s. 22.
  13. ↑ Ikävalko 1998, s. 24.
  14. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 234.
  15. ↑ Ikävalko 1998, s. 25.
  16. ↑ Ikävalko 1998, s. 12.
  17. ↑ Ikävalko 1998, s. 14.
  18. ↑ Ikävalko 1998, s. 29.
  19. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 30.
  20. ↑ Ikävalko 1998, s. 23.
  21. ↑ Ikävalko 1998, s. 31.
  22. ↑ Ikävalko 1998, s. 35.
  23. ↑ Ikävalko 1998, s. 32.
  24. ↑ Ikävalko 1998, s. 34.
  25. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 38.
  26. ↑ Ikävalko 1998, s. 39.
  27. ↑ Ikävalko 1998, s. 40–42.
  28. ↑ Ikävalko 1998, s. 52.
  29. ↑ Ikävalko 1998, s. 160–161, kuvaliite, kuva 10.
  30. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 66.
  31. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 54.
  32. ↑ Ikävalko 1998, s. 67.
  33. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 68
  34. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 69.
  35. ↑ Ikävalko 1998, s. 72.
  36. ↑ Ikävalko 1998, s. 73.
  37. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 75.
  38. ↑ Ikävalko 1998, s. 76.
  39. ↑ Ikävalko 1998, s. 77.
  40. ↑ Ikävalko 1998, s. 86.
  41. ↑ Markku Laitinen: Laura Henriksson, Aivan kuin mainingit sois – Juha Vainion laulujen äärellä (Arkistoitu – Internet Archive), Keskipohjanmaa 13.11.2010, viitattu 16.2.2011
  42. ↑ Ikävalko 1998, s. 88.
  43. ↑ Ikävalko 1998, s. 90.
  44. ↑ Ikävalko 1998, s. 93.
  45. ↑ Ikävalko 1998, s. 96–97.
  46. ↑ Ikävalko 1998, s. 99.
  47. ↑ a b c d Juha Vainio: Legendan laulut – 48 mestariteosta (albumin kansivihko)
  48. ↑ Ikävalko 1998, s. 101.
  49. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 103.
  50. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 104.
  51. ↑ Ikävalko 1998, s. 134.
  52. ↑ Ikävalko 1998, s. 118.
  53. ↑ Sadan vuoden syke: Juha Vainio – Muutto Helsinkiin ja ensimmäiset levytykset YLE Radio Suomi. Arkistoitu 21.5.2008. Viitattu 25.8.2008.
  54. ↑ Ikävalko 1998, s. 105.
  55. ↑ Ikävalko 1998, s. 106.
  56. ↑ Ikävalko 1998, s. 125.
  57. ↑ Ikävalko 1998, s. 126.
  58. ↑ Ikävalko 1998, s. 100.
  59. ↑ a b Legendan laulut, s. 102
  60. ↑ Ikävalko 1998, s. 113.
  61. ↑ Ikävalko 1998, s. 114.
  62. ↑ Reino Helismaa Pomus.net. Viitattu 26.8.2008.
  63. ↑ Legendan laulut, s. 49
  64. ↑ a b Legendan laulut, s. 50
  65. ↑ a b c Legendan laulut, s. 100
  66. ↑ Legendan laulut, s. 50 ja 52
  67. ↑ Ikävalko 1998, s. 132.
  68. ↑ Legendan laulut, s. 45–46
  69. ↑ Ikävalko 1998, s. 133.
  70. ↑ Ikävalko 1998, s. 157.
  71. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 158.
  72. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 159.
  73. ↑ Ikävalko 1998, s. 128.
  74. ↑ Ikävalko 1998, s. 129.
  75. ↑ Ikävalko 1998, s. 164.
  76. ↑ Ikävalko 1998, s. 167.
  77. ↑ Ikävalko 1998, s. 177.
  78. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 178.
  79. ↑ Ikävalko 1998, s. 179.
  80. ↑ Ikävalko 1998, s. 180.
  81. ↑ Ikävalko 1998, s. 182.
  82. ↑ Ikävalko 1998, s. 193.
  83. ↑ Ikävalko 1998, s. 203.
  84. ↑ Legendan laulut, s. 51
  85. ↑ Legendan laulut, s. 53
  86. ↑ a b c Legendan laulut, s. 101
  87. ↑ Legendan laulut, s. 55
  88. ↑ Legendan laulut, s. 56
  89. ↑ a b Legendan laulut, s. 65
  90. ↑ Legendan laulut, s. 57
  91. ↑ Juha Vainio diskografia Veikkotiitto.fi. Viitattu 7.10.2008.
  92. ↑ Legendan laulut, s. 57–59
  93. ↑ Ikävalko 1998, s. 201.
  94. ↑ Ikävalko 1998, s. 222.
  95. ↑ a b Jukka Lyytinen: Huono iho, hyvä sydän. Seura, heinäkuu 2008, nro 17, s. 36–41. ISSN 0358-8017
  96. ↑ Legendan laulut, s. 39
  97. ↑ Ikävalko 1998, s. 272.
  98. ↑ Ikävalko 1998, s. 273.
  99. ↑ Musiikkilegenda Junnu Vainio kuoli vaimonsa syliin 25 vuotta sitten – nämä olivat viimeiset sanat Ilta-Sanomat. 31.10.2015. Sanoma. Viitattu 31.10.2015. suomeksi
  100. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 288.
  101. ↑ Ikävalko 1998, s. 295.
  102. ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku (Juha Harri Vainio) Hautahaku.fi. Viitattu 29.9.2024.
  103. ↑ Sadan vuoden syke: Juha Vainio – Juha Vainio pähkinänkuoressa YLE Radio Suomi. Arkistoitu 21.5.2008. Viitattu 25.8.2008.
  104. ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 847–848. Helsinki: Mediapinta Oy, 2015. ISBN 978-952-235-888-2.
  105. ↑ Kärki 2015, s. 839.
  106. ↑ Ilkka Yrjä: Toivo Kärki mestarisanoittajan lähdöstä: Tämä jättää ammottavan aukon. Iltalehti 30.10.1990.
  107. ↑ Ikävalko 1998, s. 102.
  108. ↑ Legendan laulut, s. 16
  109. ↑ Legendan laulut, s. 88
  110. ↑ Legendan laulut, s. 64
  111. ↑ Taatila, Mikko: Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina, s. 134. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36849-7
  112. ↑ Ikävalko 1998, s. 246.
  113. ↑ Ikävalko 1998, s. 248.
  114. ↑ Sadan vuoden syke: Juha Vainio – Terveys alkaa horjua YLE Radio Suomi. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 25.8.2008.
  115. ↑ Juha Vainion kootut levytykset julki keväällä 21.2.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.10.2008.
  116. ↑ Juha Vainion palkinnon aiemmin saaneet 20.7.2007. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.8.2008.
  117. ↑ 10-vuotishistoriikki Junnun Lauluseura. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 21.8.2008.
  118. ↑ Junnun Lauluseura – tuotteet Junnun Lauluseura. Arkistoitu 20.6.2008. Viitattu 2.8.2008.
  119. ↑ Hector – diskografia / muilla levyillä Perunamaa.net. Viitattu 15.10.2008.
  120. ↑ Erkki Liikanen & Kotkan kaupunginorkesteri: Juha Vainion lauluja jvvv.net. Viitattu 15.10.2008.
  121. ↑ Vesa-Matti Loiri – Ystävän laulut YLE. Viitattu 15.10.2008.[vanhentunut linkki]
  122. ↑ Vesa-Matti Loiri – Ystävän laulut II – Albatrossi YLE. Viitattu 15.10.2008.[vanhentunut linkki]
  123. ↑ Legendan laulut, s. 11
  124. ↑ Juha Vainio – Legendan laulut – 48 mestariteosta Finncharts.com. Viitattu 7.1.2010.
  125. ↑ Ilkka Vainio Pomus.net. Viitattu 11.10.2008.
  126. ↑ Junnu Vainion perillinen loikkasi ravintolabisnekseen 26.9.2008. Metrolive.fi. Arkistoitu 3.10.2008. Viitattu 11.10.2008.
  127. ↑ Ikävalko 1998, s. 214 ja 215.
  128. ↑ a b Ikävalko 1998, s. 237.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gronow, Pekka: ”Vainio, Juha (1938–1990)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 237–239. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
  • Ikävalko, Reijo: Täyttä elämää – Junnu – Kotkan poikii ilman siipii, Gummerus, 1998
  • Junnun laululipas 1. Junnun lauluseura ry, 1995
  • Junnun laululipas 2. Junnun lauluseura ry, 1997
  • Niemi, Marko: Juha ”Watt” Vainio -diskografia. Pop-Kirja, 2004.
  • Salo, Jaakko (toim.): Sellaista elämä on. Kirjayhtymä, 1993.
  • Pietiläinen, Petri – Juha Metso: Junnu Vainio: Sellaista elämä on. Jyväskylä: Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-541-2
  • Vainio, Juha Watt: Täten on tähkät. (Pakinoita.) WSOY, 1976.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Henkilöt
Muut


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juha_Vainio&oldid=22709837”