Matkarakastaja

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Matkarakastaja”
Juha ”Watt” Vainio
Singlen tiedot
 B-puoli ”Koltta”
 Nauhoitettu  Alppi-studiolla Helsingissä keväällä 1971
 Julkaistu 1971
 Tuottaja(t) Aarno Raninen
 Tyylilaji iskelmä
 Kesto 02.16
 Levy-yhtiö Fazer Musiikki
Juha Vainion muut singlet
Väkivaltalaulu
1970
”Matkarakastaja”
1971
Kauan sitten
1971

Matkarakastaja on Juha Vainion säveltämä, sanoittama ja esittämä, Aarno Ranisen sovittama, vuonna 1971 julkaistu kappale.[1] Kappale julkaistiin singlenä, jonka b-puolella on ”Koltta”.[2]

Kappale kertoo liivitehtaan edustajan, merkonomi Huikkasen eräästä hotelliyöstä markkinointimatkallaan. Sanoituksessa kaupparatsu Huikkasen yö kuluu lähinnä hotellin baarissa juopotellen ja naisia vikitellen.

Kauppaedustajien yhdistyksen kerrotaan ilmaisseen julkisen närkästyksensä ammattikuntaansa kohdistuneesta pilkasta. Vainio pyysi kuitenkin eräässä haastattelussa anteeksi sitä, että kappaleessa ei suinkaan ollut tarkoitus mustata koko ammattikuntaa, vaan kertoa vain tarina kaupparatsu Huikkasesta.[3]selvennä

Kappaleen on levyttänyt myös muun muassa Vesa-Matti Loiri, jonka versio julkaistiin hänen albumillaan Ystävän laulut.[4]

Vainion pojalla Kallella on Helsingissä lounasravintola nimeltä Ravintola Matkarakastaja, joka on nimetty kappaleen mukaan.

Äänitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Matkarakastaja” äänitettiin Alppi-studiolla Helsingissä keväällä 1971. Kappaleen äänitti Jouko Ahera ja tuotti Aarno Raninen. Levyllä soittavat seuraavat muusikot:[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nissilä, Salmi, Vainio, Virtanen, von Bagh: Juha Vainio – Legendan laulut, s. 77. Warner Music, 2008. ISBN 978-952-67044-0-1.
  2. Nissilä, Salmi, Vainio, Virtanen, von Bagh: Juha Vainio – Legendan laulut, s. 108. Warner Music, 2008. ISBN 978-952-67044-0-1.
  3. Juha Vainion haastattelu YLE/Elävä arkisto. Viitattu 1.1.2011.
  4. Loiri, Vesa-Matti: Ystävän laulut Levykauppax.fi. Viitattu 1.1.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]