Elämää ja erotiikkaa (kappale)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Elämää ja erotiikkaa”
Juha ”Watt” Vainio
Singlen ”Elämää ja erotiikkaa” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Elämää ja erotiikkaa
 Julkaistu 1984
 Tuottaja(t) Jaakko Salo
 Kesto 03.10
 Levy-yhtiö Finndisc
Juha ”Watt” Vainion muut singlet
Ei ole Kööpenhamina kuin ennen
1983
”Elämää ja erotiikkaa”
1984
”Mummun aineet”
1984

Elämää ja erotiikkaa on Juha ”Watt” Vainion säveltämä, sanoittama ja esittämä kappale, joka on vuonna 1985 julkaistulla Elämää ja erotiikkaa -albumilla. Kappale julkaistiin vuonna 1984 myös singlenä, ja sen B-puolella on ”Mä voisin olla amerikkalainen”.

Kappale kertoo siitä, kuinka metsämaisterin (kappaleen minän) elämä kuluu opiskeluun eikä hänellä liikene aikaa illanviettoon. Hänen isänsä kertoo, että ”elämää ja erotiikkaa / unohtaa ei saisi milloinkaan”, mutta hän ei tästä välitä. Vasta vanhana hän tajuaa, mistä kaikesta hän on jäänyt paitsi. Kappaleen minän naapuri, ikiteekkari Oiva Piirakainen, on saanut nimensä Yleisradion musiikkitoimittajalta Oras ”Oki” Pikkaraiselta. Pikkarainen ei tästä pitänyt vaan katkaisi välinsä Vainioon.[1]

Vainio esitti kappaleen muun muassa Ville-Veikko Salmisen juontamassa televisio-ohjelmassa Perjantaipörssi vuonna 1985.[2]

Kappaleen kertosäkeistö on erikoisesti joka kerta sanoitukseltaan hieman erilainen.

Äänitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale äänitettiin Helsingin Takomo-studioilla vuonna 1984. Kappaleen tuotti Jaakko Salo. [3]

Äänityksessä olivat mukana seuraavat muusikot:[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reijo Ikävalko: Täyttä elämää – Junnu – Kotkan poikii ilman siipii, s. 237. Gummerus (Jyväskylä), 1998. ISBN 951-20-5165-6.
  2. Lavalla Junnu Vainio YLE/Elävä arkisto. Viitattu 19.5.2010.
  3. a b Nissilä, Salmi, Vainio, Virtanen, von Bagh: Juha Vainio – Legendan laulut, s. 86. Warner Music, 2008. ISBN 978-952-67044-0-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.